F1 Kausikooste -82

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Renaultilla taas Brabhamin idea ymmärrettiin hyvin. Olihan Renault kehittänyt turbon koko lajiin ja samalla myös törmännyt Ferrarin ohella asiaan ensimmäisenä jo edellisellä kaudella sen ottaessa toisen polven turbon käyttöön vaikka kaudella 1981 Renault oli bensansäästön vuoksi käyttänytkin vielä ensimmäisen polven turbon koko käyttöiän päivityksiä hyödyntämiseen.

Vuoden 1981 lopulla ja kauden 1982 talvikauden testeissä Renault oli pitkään testannut välitankkauksia ja oli itse asiassa turbotalleista eniten edellä koko idean kehittelyssä.

Lopulta byrokratia vei kuitenkin voimat ja Gerard Larroussen ehdotus ei kelvannut Jean Sagelle tai Sagen raportoimana edes ylemmille tahoille Renaultin johtokunnassa.

Vielä Kyalamin kilpailun aikoihin Sage oli harkinnut välitankkausten käyttöön ottoa kilpailuihin Prostin voiton myötä. Kyalamin varikkokäynnillä ei toki käytetty välitankkausta, mutta sen saavuttama etu oli hyvä ja La Regiella todella harkittiin pitkään ja vakavasti ideaa.

Ikävä kyllä viikkoa myöhemmin Sagen esitelmä johtokunnalle ei tuottanut tulosta ja jo alunperin osin vain Larroussen pitkän suostuttelun tuloksena esitelty idea jäi lopulta toteuttamatta.

Sage oli perustellut päätöstä vain koko idean monimutkaisuudella, epäkäytännöllisyydellä, hyödyttömyydellä ja äärimmäisellä hitaudella. Mikäli Prostille olisi tehty välitankkaus Kyalamissa niin voitto olisi pitkällisten pohdintojen jälkeen saattanut jäädä saavuttamatta. Varikkomiehistölle ja Larrousselle Sagen ja johtokunnan kielteinen päätös oli pettymys mutta he hyväksyivät sen.

Brasilian siirtyneen voiton myötä tunnelma Renaultilla oli katossa, mutta sitten tulivat vaikeudet. Vaikeuksien keskellä välitankkausta harkittiin uudelleen, mutta toisin kuin Ferrarilla Renaultilla ei ollut mitään vakavia hankkeita tuoda välitankkausta uudelleen lajiin ja kyse olisi ollut vain luotettavuuden parantamisesta tai ahtopaineen lisäyksesta koneisiin paremmalla teholla.

Koko idean kehitys oli vielä Ferrariakin heikommalla asteella ja hyötyä ei nähty ainakaan välittömästi. Sen myötä Renault ilmoitti mielenkiinnolla seuraavansa Brabhamin edesottamusta varikkokäyntien suhteen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Eniten välitankkauksen ideaa kritisoi ihme kyllä vapaastihengittävistä talleista aiemmin edellisellä kaudella ja talven testeissä sitä käyttänyt Tyrrell. Kenin mukaan koko välitankkaus oli ideana hyvin typerä ja riskialtis. Siitä ei ollut minkäänlaisia tarkkoja sääntöjä ja varikkokäyntien nopeudella mestaruuden ratkaiseminen olisi kaikkein epämiellyttävin idea lajissa.

Tyrrell ei siis juurikaan uskonut koko ideaan. Tosin Keninkin oli myönnettävä idean teoreettisen onnistumisen aiheuttama vaikutus yleiseen tasoon lajissa. Mikäli onnistumisella olisi niin yleinen vaikutus, että melkein jokainen talli käyttäisi samaa ideaa niin siten Tyrrelin olisi pakko kehityksessä mukana pysyäkseen käyttää samaa ideaa vaikka se olisi vain hyvin vastentahtoisesti suotavaa.

Kuitenkin vielä idean ollessa idullaan Tyrrell tuomitsi koko idean ja sanoi sen olevan käytännössä potaskaa. Ja mikäli muut tallit niin pitäisivät siitä niin koko välitankkaukselle pitäisi asettaa jonkinlaisia selviä sääntöihin merkittyjä rajoituksia ja jopa koko välitankkaus tulisi selvästi kieltää mikäli välitankkausta ei voisi turvallisesti tehdä.

Eniten Keniä huoletti Brabhamin kehittämä nopea painetankkaus. Lisäksi myös varikon kasvavat nopeudet huolettivat häntä sillä ne olivat jo sinällään vaarallisia ja kun tankkauslaitteistot tulisivat näkyvämmin esille niin vaaratekijät kasvaisivat entisestään.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Tolemanilla taas kaiken Brabhamin aiheuttaman kohun keskellä valmistauduttiin toistamaan Zandvoortin temppu. Kotikisassa sen tempun toistamisessa oli vielä enemmän hyötyä kuin aiemmin. Kun Brabham lisäksi oikein vakavasti vielä mainosti välitankkausta niin Tolemankin harkitsi kisaan välitankkausta.

Tolemanille oli tullut muutama kappale toisen sukupolven turboja ja sen myötä myös Teo Fabille riitti autoon uuden polven turbo. Zandvoortissa ainut uuden polven ahdin oli annettu Derek Warwickille. Lisäksi Rothmans oli saatu ainakin kiinnostumaan ja painostusta sponsoririntamalla ensi vuotta varten oli paljon ilmassa. Sanomalehdistä myös Daily Mail oli kiinnostunut Tolemanin edesottamuksista.

Lopulta välitankkausta ei tullut, mutta pieni variantti Brabhamin taktiikasta nähtiin omalla tavallaan höystettynä. Pirellin rengasinsinöörien suositteleman Pitkäjyväisen sijaan Hawkridge piti päänsä ja pitäytyi Brandsissa edellisvuoden Englannin kilpailun tapaan Lyhytjyväisissä vaikka Pirellin miesten mielestä idea oli järjetön. Edellisen vuoden kilpailussa Silverstonessa talli oli karsiutunut Warwickin ja Brian Hentonin ajamilla samoilla renkailla ja omilla aika-ajorenkailla ajamista kierroksista huolimatta.

Tärkein syy ei Hawkridgen mukaan ollut renkaissa vaan nimenomaan liian heikossa ja muutenkin vanhentuneessa Hartin turbokoneissa. Pienenä juhlana Brabhamilla oli myös se, että BMW:n turboa oli testattu edellisellä kaudella Silverstonessa silloin ilman ongelmia. Nyt taas Brabhamilla oli ongelmat ja kyvyt nähty moottorissa aivan riittävän hyvin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Lopulta Tolemanilla alustavasti päätettiin erikoisesta tankkauksesta jonka mukaan Fabille tulisi alustavasti 40 % auton polttoainemäärästä ja Warwickille enemmän eli 60 % kierrosmääristä.

Sen pitäisi huolimatta normaalista suorituskyvystä riittää ainakin näyttävään ajoon tavallisen keskikastissa tai sen huonommalla puolella ajelun sijaan. Välitankkaus oli vielä avoinna, mutta ei todennäköisesti suoritettavana toimenpiteenä. Lopullinen päätös kuitenkin tehtäisiin sunnuntaina ennen lämmittelyä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Tyrrelin hylättyä edes teoreettinen idea välitankkauksesta se aikoi kääntää Brabhamin idean toisin päin. Rohkaistuneena Prostin Kyalamin tempusta Tyrrell aikoi kehittää oman ideansa. Nimittäin säännöllisen yleisen renkaanvaihdon jatkuvien raskaiden osuuksien ajamisen sijaan.

Alboreton ja Hentonin tehtäväksi tuli lähteä matkaan AA, A tai B-renkailla matkaan ja ajaa noin puoleenväliin tai maksimissaan 3/4 osaa kilpailusta niillä renkailla. Sen jälkeen molemmat autot tulisivat kierroksen väliin varikolle ja vaihtaisivat D-seoksiin mikä toisi heille ehdottoman nopeushyödyn.

Mikäli renkaat heikkenisivät liian nopeasti niin siinä tapauksessa he hakisivat vielä uuden sarjan renkaita ennen kilpailun loppua. Kisaa edeltävässä palaverissa sovittiin että, mikäli renkaat kestävät yli 25 kierrosta niin uutta stoppia ei tultaisi enää tekemään D-seoksille. Tavoite oli kova ja vaikea mahdollisesti toteuttaa, mutta nopeasti lämpiävillä renkailla saavutettaisiin muita erittäin nopeasti.

Brabhamin mahdollinen huijaus saattaisi olla ongelma, mutta muussa tapauksessa täydellinen onnistuminen nostaisi tallin jopa voittotaisteluun saakka vaikka päätavoite olivat Tyrrelin tapauksessakin pistesijat. Tyrrelin auto kun ei Brandsia lukuunottamatta oletetusti muilla radoilla ollut mitenkään hirveän hyvä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Siispä kauden 1982 lähtöruudukkoon Brands Hatchin kilpailussa nähtiin siihen asti kauden erilaisimpia rengasvalintoja kilpailuun kuin mitä tavallisesti oli käytetty.

Brabham oli aluksi kokeillut kovimpia mahdollisia renkaita eli Goodyearin AA-renkaita ja pehmeimpiä mahdollisia renkaita eli D-seoksia kilpailuun.

Ikävä kyllä aika-ajossa renkaat kuluivat liian paljon pehmeiden osalta ja AA-renkaista hyötyä ei tullut samalla tavalla joten lopulta talli päätyi käyttämään A-renkaita Williamsin tapaan.

Seuraavaksi laitetaan rengaslistaa talleittain kilpailuun:

Brabham: Molemmat kuljettajat lähtivät matkaan A-renkailla.

Tyrrell: Molemmat kuljettajat lähtivät matkaan B-renkailla.

Williams: A-renkaita käytettiin ja tämä tulisi johtamaan katastrofin kaltaisiin seurauksiin.

McLaren: Molemmat kuljettajat käyttivät Michelinin Enduroja.

Lotus: Molemmat kuljettajat käyttivät AA-renkaita.

Ensign: Guerrero ajoi Pitkäjyväisillä.

March: Mass ajoi Kovilla renkailla Avonilla.

Fittipaldi: Serra ajoi Pitkäjyväisillä.

Alfa Romeo: Molemmat kuljettajat käyttivät Enduroja.

Ligier: Molemmat kuljettajat käyttivät myös Enduroja.

Ferrari: Molemmat kuljettajat käyttivät AA-renkaita.

Arrows: Molemmat kuljettajat käyttivät Pitkäjyväisiä.

Osella: Jarier käytti Pitkäjyväisiä.

Toleman: Molemmat kuljettajat käyttivät Lyhytjyväisiä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Viikonloppuna huhujen aiheena oli myös Emilio de Villotan osallistuminen kilpailuun.

Perjantaina ennen Harjoituskarsinnan alkua saatiinkin tietää, että Emilio ei pääse osallistumaan. Hänen sponsorinsa olivat vetäneet tukensa kun Mike Earle oli jo muutenkin saanut tarpeekseen ja sopimuksen kestokin olisi korkeintaan kattanut enää Brandsin kilpailun.

Sen myötä sponsorit näkivät mahdollisuuden luopua leikistä ja March sai pikaisesti muiden tallien hyväksynnän muuttaa auto käytännössä vara-autoksi. Emilio de Villotan pitkä rikkinäinen ura oli ohi. Sen myötä Harjoituskarsintaa ei pidetty ja kaikki olivat oikeutettuja osallistumaan Viralliseen Harjoitukseen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Brands Hatchin erityiseen perinteeseen kuului paalupaikan nappaajalle 100 pullon shampanjapalkinto. Samoihin aikoihin Yleisradiolla tehtiin päätös kilpailun lähettämisestä ja kilpailun tulisi selostamaan Raimo Häyrinen jälleen radion kautta. Häyriselläkin oli ollut taukoa pitkälti vuoden verran edellisestä kilpailun selostuksesta.

Brandsin kilpailu ei mahtunut jälleen YLE:n aikatauluun, mutta mahdollisesti seuraava osakilpailu Ranskan Paul Ricardin radalta voisi mahtua aikataulujen puitteissa Urheilutunnille koosteeksi. Se taas oli tosin riippuvainen juurikin motocrossin mm-kilpailuista.

HTV:n kotimaan verkkoon ei myöskään lähetysaikaa löytynyt, mutta ulkomaan verkon kautta kilpailu jälleen nähtiin sellaisenaan kuin mihin oli totuttu. Poikkeuksellisesti tosin kilpailun koostetta ei näytetty kesäelokuvien takia lainkaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Uutta Brands Hatchin radalla oli myös sittemmin koko radan yleiseksikin Course Cariksi noussut uusi ja uunituore Ford Sierra. Sierra korvasi edellisen kolmen vuoden pääasiallisen Course Carin eli Ford Caprin.

Capri oli sikäli erittäin merkittävä Course Car, että kyseinen ajokki oli alunperin mainosauto vuoden 1978 Englannin Grand Prixista. Lopulta se nähtiin paremmaksi kuin sen edeltäjä ja senkin myötä toisinaan mainosautokin saattoi vanhaan aikaan nousta turva-autoksi kilpailuun.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Perjantaina Brands Hatchissa ajettiin kauniissa, selkeässä ja lämpimässä säässä. Keke Rosberg keräsi kaikkien katseet radalla ajamalla kuin riivattu ja pitämällä turboarmeijaa pilkkanaan. Jopa Pironi jäi yli puoli sekuntia ja alustavasti paalupaikka meni Kekelle. Keken ainoa vaaratilanne oli Rene Arnouxin estely. Arnoux ei nähnyt mitään ja Keke meni sisäkautta ohi. Arnoux kuitenkin blokkasi ja Keke oli vaarallisen lähellä lähteä ilmojen teille.

Vaikka mutka olikin Druidsissa. Lopulta selittelyn jälkeen tilanne selvisi ja kaikki oli hyvin. Keke oli vahvemmin kuin koskaan kiinni ensimmäisessä paalupaikassa. Aika oli 1.09.540 ja Pironin aika oli 1.10.066 toisella sijalla. Kolmas oli Piquet ajalla 1.10,418 ja neljäs oli Elio de Angelis uuden jousituksen omaavalla Lotuksella. Aika oli 1.10.650 ja Patrese ajalla 1.10.980 joutui jakamaan alustavasti viidennen sijan Derek Dalyn kanssa. Daly pääsi lopulta toisen ajan perusteella Patresen edelle ja Patrese oli kuudes. Seiskapaikka meni Niki Laudalle ajalla 1.11.303 ja Prost oli kahdeksas ajalla 1.11.333. Ysipaikka meni Andrea de Cesarikselle ajalla 1.11.347 ja Giacomelli täydensi kymmenen kärjen ajalla 1.11.502. 11:sta sija meni Watsonille ajalla 1.11.556 ja 12:sta sija meni Tambaylle ajalla 1.11.750 ja Alboreto oli 13:sta ajalla 1.11.904. Derek Warwick oli 14:sta ajalla 1.12.236 ja Arnoux oli 15:sta ajalla 1.12.371.

Henton oli 16:sta ajalla 1.12.952. 17:sta sija meni Teo Fabille ajalla 1.12.979. Jean-Pierre Jarier oli 18:sta ajalla 1.13.109 ja Marc Surer oli 19:sta ajalla 1.13.181. 20:s sija meni Chico Serralle ajalla 1.13.255 ja 21:s sija meni Jacques Laffitelle ajalla 1.13.402 ja 22:s sija meni käsi kipeänä ajaneelle Nigel Mansellille ajalla 1.13.545. 23:s sija meni Manfred Winkelhockille ajalla 1.13.741 ja 24:s sija meni Jan Lammersille ajalla 1.13.815. 25:s sija meni Jochen Massille ajalla 1.14.657 ja Roberto Guerrero pääsi alustavasti viimeiseen ruutuun ajalla 1.14.877. Alustavasti kilpailusta karsiutuivat Mauro Baldi, Eliseo Salazar, Raul Boesel ja Eddie Cheever ajoilla 1.15.246, 1.15.330, 1.15.724 ja 1.15.977. ATS:n ja Ligierin ajajilla oli auton säädöissä vaikeuksia ja Elion aikaa selitti myös vara-auton erikoisesti Brands Hatchia varten suunnitellut auton säädöt. Lisäksi saavutuksen arvoa nostaa se, että kisa-auton ongelmien vuoksi Elio teki ajan vara-autolla ja vielä siihen kuuluneella vanhalla moottorilla.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Lauantaina Brandsin sää oli muuttunut kuumemmaksi ja useimmat huippuajat jo perjantaina ajaneista tuskailivat ja ajat olivat usein huonompia. Siitä huolimatta useimmat paransivat aikojaan verrattuna perjantaihin. Keken aika säilyi, mutta Patresen ja Piquetin aikaparannukset aikoihin 1.09.627 ja 1.10.060 merkitsivät Pironin tippumista nelosruutuun kun aika oli vain 1.10.386 ja vastaavasti Patrese pääsi eturiviin kakkosruutuun ja Piquet kolmosruutuun. Rosbergin aika oli lauantaina vain 1.10.663 ja se olisi riittänyt vasta sijaan kuusi kun Laudan aika oli 1.10.638 ja Arnouxin aika oli 1.10.641. Niillä nousuilla sijat viisi ja kuusi menivät Laudalle ja Arnouxille. Seiskapaikka meni moottorinvaihdosta kisa-autoon ja sen säätöongelmista kärsineelle Elio de Angelisille aikaan 1.10.735. Prost olisi ajanut 1.10.728, mutta perjantai huomioituna Prost oli ruudussa 8. Alboreto paransi aikaansa reippaasti ja oli yhdeksäs ajalla 1.10.892 ja kymmenikön täydensi yllättäen tippunut Daly ajalla 1.11.197.

Daly ei kyennyt parantamaan aikaansa mitenkään. Andrea de Cesaris oli 11:sta ajalla 1.12.309 vaikka aika oli Watsonin ajamaa 1.11.418:aa hitaampi. Andrean auton takasiipikin irtosi ja auto romuttui. Mies selvisi kuitenkin säikähdyksellä. Watson oli ajallaan 12:sta ja Tambay oli 13:sta ajalla 1.11.430 ja Giacomelli oli 14:sta perjantain ajalla vaikka lauantain aika oli 1.15.549. Se oli hitain koko joukosta. 15:sta sija meni yllättäen Teo Fabille ajalla 1.11.728 ja Warwick oli 16:sta ajalla 1.11.761. Henton oli 17:sta ajalla 1.12.080 ja Jarier oli 18:sta ajalla 1.12.436. 19:sta oli räjähdysalttiin ja kuluneen moottorin kanssa tuskaillut Guerrero ajalla 1.12.668. 20:s sija meni Laffitelle ajalla 1.12.695 ja 21:s sija meni Chico Serralle ajalla 1.13.096. Surer päätyi lähtöruutuun 22 perjantain perusteella. Lauantaina hänen aikansa oli vain 1.13.701. Nigel Mansell tuskaili yhden käden voimalla ruutuun 23 ajalla 1.13.212. Marginaalisesti paremmalla ajalla kivuista huolimatta. Eddie Cheever ajoi ajan 1.13.301 vaikealla uudella autolla ja oli ruudussa 24. Jochen Mass oli 25:s ajalla 1.13.622 ja Mauro Baldi pääsi juuri ja juuri mukaan ajalla 1.13.721. Hän oli myös viimeinen.

ATS:n miehet jäivät molemmat ulos kilpailusta ensimmäistä kertaa kaudella ja Günther Schmidtin motorhomessa ei iloittu asiasta. Winkelhockin aika oli 1.13.741 perjantailta ja se ei riittänyt kun lauantai meni säätelyihin minkä vuoksi aika oli 1.15.548 ja toiseksi hitain. Lammersin aika loppui myös aika-ajorenkaiden loputtua ja D-seoksilla massakumien sijaan aika oli vain 1.14.303. Salazarin aika parani perjantaista aikaan 1.13.866, mutta säätövikojen takia hyöty oli nolla prosenttia. Boesel oli koko joukon hitain ajalla 1.13.968. Parannuksista huolimatta. Kaikesta huolimatta tärkeintä oli se, että Suomen Keke Rosberg onnistui saamaan vihdoin ja viimein ensimmäisen paalupaikkansa urallaan. Tällä kertaa pysyvän paalupaikan. Aiemmin kaudella Long Beachissa hänellä oli ollut alustava paalupaikka, mutta nyt sitä ei voinut häneltä viedä enää kukaan. Nopeimman kierroksen kunniaksi Daily Mail sai Keken kuvan lehteen ja legendaariset 100 pulloa shampanjaa menivät Keken osoitteeseen.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Elio de Angelisin mielestä ainoa ongelma Lotuksella kilpailussa olisi auton mahdollinen aliohjautuminen radalla. Koko viikonlopun Lotusin autoja olivat vaivanneet jatkuvat pahat aliohjautumiset. Mansellin osalta tosin pulmia oli aivan tarpeeksi myös käden osalta.

Elio oli silti erittäin luottavainen kilpailuun. Pironilla vuorostaan oli hämmästeltävää hetken aikaa, mutta lopulta mikään ei ollut muuttunut tavoitteesta. Mestaruus oli tärkeintä ja tätäkin kommenttia pidettiin jälleen osoituksena Pironin röyhkeydestä. Tosin osin ilman kyllä omaa osuutta asiaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Sunnuntain lämmittelyssä tehtiin tärkeitä päätöksiä monissa leireissä. Ensignilla ei loistavan aika-ajon jälkeen ollut jäljellä kuin yksi ainoa hyvin kulunut moottori ja sitten toinen huoltamaton tuoreempi moottori jäljellä. Varaosia oli vain yhteen koneeseen. Lopulta Guerreron autoon vaihdettiin huoltamaton ja valmiiksi kulunut kone.

Williamsilla Rosberg oli erittäin luottavaisella tuulella vaikka hänen starttipaikkansa huoletti häntä. Lähtö kun tapahtui alamäen lakipisteestä ylöspäin ja siitäkin voisi tulla ongelmia juurikin lähdössä. Sitä lukuunottamatta Keke oli voitosta varma ja yleisöä oli tulvinut radan varteen jo kiitettävä määrä.

Radion puolella kotimaassa alettiin valmistautua Keken ajoon Brandsissa ja Brabham valmistautui tuomaan tankkauslaitteet pysyvästi näkyville. Kekenkin piti vetää sanojaan huijauksesta ainakin jonkin verran takaisin. Hänen mielestään huijaukseksi Brabhamin aparaatit olivat ainakin erittäin vakuuttavia.

Lämmittelyssä Tyrrelin Brian Hentonin auton moottori särkyi ja koska kisa-autoa ei enää saatu ajoissa korjattua niin hänelle annettiin tallin vara-auto joka oli kuitenkin säädetty Alboreton maun mukaan. Kuitenkin se tulisi olemaan erittäin nopea ja ainoa vahinko mikä unohtui Tyrreliltä asian suhteen oli vaihtaa auton AA-renkaat Alboreton B-renkaisiin.

Myöhemmin Hentonilla ei asian suhteen ollut kuitenkaan mitään vaikeuksia.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Tolemanilla tehtiin lämmittelyn aikana myös päätös. Välitankkausta ei kilpailuun aiottu käyttää, mutta molemmat autot tankattiin kevyemmäksi kuin tavallista ja Lyhytjyväiset renkaat laitettiin lopulta Pirellin pomojen vastustuksesta huolimatta. Fabin auton bensamäärä olisi kestänyt kierroksen 30-31 välille ja Warwickin kierroksen 45-46 välille.

Taktiikassa oli kyse mainostempusta, shown antamisesta kotiyleisölle ja sponsorien kiinnostuksen hakemisesta. Kun autot keskeyttäisivät niin koko tapaus selitettäisiin medialle vain teknisenä vikana. Warwickin ehdotus oli sanoa vikaa vetoakselin pettämiseksi ja muut hyväksyivät idean.

Zandvoortin idea oli hämännyt kaikki vastustajat ja niin tulisi olemaan myös Brandsin osaltakin asia.

PS. Näin off-topicina ne Lyhytjyväiset renkaat olivat Pitkäjyväisten tapaan synonyymejä Pirellin pehmeille ja koville renkaille. Kun kerran ulalle asiasta ollaan tietyissä piireissä menty niin siinä oli muun muassa selitys asiaan.:)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Brands Hatch 18.7.1982

Keke Rosbergin sunnuntaista tuli sysimusta jo alusta alkaen. Bensapumppu höyrystyi ja sen takia lämmittelykierroksen päätteeksi paalumies löytyi sääntöjen mukaisesti ruudukon hänniltä. Höyryn kehut muuttuivat voivotteluksi Rinnakkaisella. Ford Sierran jäätyä ruudukon taakse valot vaihtuivat, mutta paalun perinyt Patrese heilutti käsiään toivoen uutta lämmittelykierrosta. Turhaan. Piquet väisti Pironin ja Laudan tapaan Patresen pysähtyneen auton, mutta Arnoux ei siihen kyennyt ja kolarin seurauksena myös Teo Fabi sai osuman ja kaikki kolme keskeyttivät välittömästi Paddock Hilliin mennessä.

Watson ajoi nurmikolle välttääkseen osuman ja jäi kauas taakse. Välittömässä johdossa järjestys oli Piquet, Lauda, Pironi, de Angelis, Alboreto, de Cesaris, Daly, Giacomelli, Prost, Tambay ja Warwick. Rosberg ajoi kuin Ritari Ässä ja raivasi tieltään Massin, Baldin, Mansellin, Laffiten, Surerin, Hentonin ja Watsonin. Hän oli 16:sta avauskierroksella. Serra tuotti Rosbergille päänvaivaa, mutta Serran ongelma yhdessä Jarierin kanssa poistui kierroksella 2 näyttävästi. Serran auto lähti ilmaan, osui rataan uudelleen, kääntyi ympäri ja osui perä edellä seinään kääntyen ylösalaisin. Auto romuttui ja Serra poistui järkyttyneenä ja pahoilla mustelmilla.

Jarier oli jo myös keskeyttänyt. Ripustus oli pettänyt ja ilman pyörää Jarier oli ohjautunut Serran tielle. Watson ajoi taas ulos väistääkseen kolaria ja ei päässyt enää jatkamaan. Rosberg oli jo 13:sta toisella kierroksella. Järjestys kärjessä oli seuraava: Piquet, Lauda, Pironi, de Angelis, Daly, de Cesaris ja järkyttävällä tahdilla vauhdin puolesta muita sijoituksia syönyt Warwick. Kierroksella 3 Guerrero keskeytti Rosbergin edestä Hentonin kanssa tulleisiin osumiin, täysin loppuun kuluneen moottorin ja öljyputken rikkouduttua autosta. Rosberg oli 12:sta. Rosbergin ongelmat ikävä kyllä alkoivat melkein heti.

Auton aerodynamiikka puristi koria täyden tankin ja muunkin rakenteen takia ja se sai auton aliohjautumaan ja lisäksi A-renkaat kuluivat järkyttävän nopealla tahdilla. Täysi tankki ei auttanut asiaa. Tähän ongelmaan Rosberg tuli törmäämään vielä monesti uransa varrella ja tulevaisuudessakin tulisi myös Rosbergin nimen omaava nuorempi herra sen huomaamaan. Kierrosten 2-4 välillä Piquet teki pesäeroa Laudaan ajoilla 1.16.1, 1.14.8 ja 1.15.4. Laudan ajat olivat vain 1.16.5, 1.16.4 ja 1.17.1. Kierroksella 5 Rosberg oli 11:sta ja seuraavalla kierroksella 6 Rosberg oli 26 sekuntia Piquetin perässä ja radan nopein mies. Kierroksella 8 Warwick ohitti de Cesarisin. Kierroksella 9 loppui Piquetin ajo kun polttoaineensyöttö vaurioituneen pumpun kanssa teki temput ja Lauda peri mielellään johdon.

Ennen 10:ttä kierrosta Rosberg oli ollut aiemmin vain 30 sekuntia Piquetiä perässä ja ohitettuaan Giacomellin Rosberg oli enää vain 20 sekuntia Laudan takana. Järjestys oli Lauda, Pironi, Daly, de Angelis, Warwick ja de Cesaris. Rosberg tuli kovaa takaa keskikastissa. Kierroksella 12 Warwick ohitti de Angelisin ja lisää seuraisi pian. Kierroksella 13 Rosberg oli ohittanut jo Tambayn ja Prostin ja lähestyi kuudetta sijaa nopeasti. Pian hän olisikin kuudes. Westfieldin suoralla Tolemanin menoa sai Rosbergkin kaukaa hämmästellä sillä kukaan ei tuntunut pysyvän hänen vauhdissaan. Kierroksen 14 paikkeilla Rosberg oli jo de Cesarisin kannassa kiinni.

Parin kierroksen kuluttua hän pääsi ohi, mutta jo hyvin pian kuutospaikalta Rosberg joutui menemään varikolle. Yllätyspysähdys liian aikaisin pudotti Rosbergin kauas taakse ja se sai hänet tuskailemaan. Kun pysähdys oli ohi niin kärki oli jo toivottoman kaukana, mutta uusien AA-renkaiden myötä kisan saattoi pystyä ajamaan ilman turhia pysähdyksiä ja pisteille mahdollisuudet vielä olivat.

Sillä välin Warwick oli jo neljäntenä ja Pironin, Dalyn ja Warwickin kierrosajat näyttivät kierrosten 15-17 välillä seuraavaa: Pironi ajoi kyseisillä kierroksilla ajat 1.16.4, 1.15.8 ja 1.15.9, Daly ajoi ajat 1.16.3, 1.16.1 ja 1.15.9, mutta Warwick ajoi ajat 1.15.4, 1.15.1 ja 1.15.4. Niillä ajoilla Pironi oli lähellä ja Daly vieläkin lähempänä. Kierroksella 18 katsomo hurrasi Warwickin ohitukselle ja aiemmin Höyryn maltilliset kannatukset Warwickille muuttuivat huutomyrskyksi. Dalylla ei ollut mitään jakoa. Puhepulputus radioaalloilla paheni kierroksen 26 aikana Clearwaysin hyvän ulostulon myötä Warwick ohitti Druidsissa Pironin ja katsomon yleisö villiintyi. Pironin helppo ohitettavuus johtui myös hänen virheestään Paddock Hillissä. Warwick alkoi saavuttaa kovaa vauhtia Laudaa ja vaikka Lauda ajoittain ajoi nopeammin niin kevenevälle Tolemanille ei Niki the Ratilla ollut McLarenissa puhtia vastata. Eroa toki oli vielä 25 sekuntia, mutta se hupeni nopeasti. Kierroksella 29 jo pitkään vaikeasti ajanut Mansell keskeytti todella kipeäksi menneen käden takia. Mahdollinen helmavaurio tuntui Bernien tyyliseltä selittelyltä kipujen keskeltä. Kierroksen 41 alkaessa Warwickin tarina päättyi vetoakselin hajoamiseen. Tosiasiassa bensa oli loppunut mistä lisää myöhemmin.

Ennen keskeytystä Warwick oli jo ajanut hyvän eron Pironiin ja saavutti Laudaa vaikka Lauda ajoikin jo nopeammin ennen keskeytystä. Derekin mielestä myös ohjauksessa oli vikaa, mutta tarinat tiedetään. Laffiten vaihdelaatikko hajosi myös samalla kierroksella. Vähän aiemmin Daly oli joutunut käymään pysähtymässä renkaiden takia Rosbergin tapaan. Hän oli yrittänyt ohittaa Pironia, mutta puhti oli loppunut ja Eliokin meni ohi. Pysähdys pudotti Dalyn kauas. AA-renkaat sopivat kuitenkin myös Dalylle. Samaan aikaan myös Henton putosi sijalta 11 kauas taakse pysähdyksen takia. D-seoksia ei laitettu etusiiven ohella, mutta kevyellä autolla B-renkaatkin toimivat loistavasti ja näin Henton alkoi tavoittaa muita yhä nopeammin. Kierroksella 44 helmavian ja moottorivaurion piinaama Alboreto tuli varikolle ja keskeytti.

Samaan aikaan Laudan ero Pironiin oli jo 42 sekuntia. Kierroksella 50 Rosbergin hieno takaa-ajo päättyi taas kerran. Moottori pätki ja sytytyshäiriö piinasi autoa pitkään ja lopulta pitkän stopin jälkeen Rosberg keskeytti bensansyötön tehtyä lakon bensapumpun ohella. Surer keskeytti kierroksella 59 moottoririkkoon. Seuraavalla kierroksella 60 Cheever keskeytti myös samaan vikaan. Sitten ero olikin Laudalla jo 45 sekuntia Pironiin ja siitä hän alkoikin säästää bensaa. Hän päästi välillä jopa Giacomellin ohitseen vaikka tämä oli kierroksella jäänyt ja ohitti hänet välillä uudelleen. Järjestys oli Lauda, Pironi, de Angelis, Tambay, de Cesaris, Prost, Giacomelli ja Daly. Kierroksella 63 Henton oli radan nopein mies ja pysyi myös kilpailun loppuun asti nopeimpana. Kierrosaika oli 1.13.028 ja se oli kilpailun nopein ja vain 3,5 sekuntia Rosbergin aika-ajorenkailla ajettua aikaa hitaampi mikä oli huippusuoritus niin raskaalla renkaalla.

Kierroksella 66 Andrea de Cesaris keskeytti sähkövikaan. Daly ohitti Giacomellin saman tien ja pian myös Prostin. Samaan aikaan Eliolta alkoi loppua bensa ja konekin oli vaurioitunut. Daly tavoitti Tambayn tapaan häntä nopeasti. Viimeisellä kierroksella Tambay oli kolmantena ja kuin taikaiskusta Prostkin sai vauhtia ja lopussa Elio tuskaili neljänneksi kun bensa loppuessa sähköt katosivat ja moottorikin hajosi. Daly jäi alle pari kymmenystä ja Prost Dalysta saman verran. Niki Lauda voitti kuitenkin toista kertaa kaudella ja uransa 19:sta kerran. Toinen oli Pironi ja Tambay oli ensimmäistä kertaa kolmas ja palkinnoilla. Sijat 4-6 menivät de Angelisille, Dalylle ja Prostille. Seiskasija meni Giacomellille ja aivan takaa tuli kahdeksanneksi ajanut Henton. Sitten tuli vielä ysipaikalle Mauro Baldi ja viimeinen mies sijalla 10 oli Jochen Mass.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Keke Rosberg oli erittäin pettynyt kilpailuun. Hänen tavoitteensa oli ajaa voittoon ja hän uskoi pystyvänsä siihen jopa vaikeuksien keskellä. Ikävä kyllä auton aerodynamiikan viat yhdessä bensansyötön häiriön kanssa olivat liikaa. Jopa hänen jäädessään koko joukon hännille ajatus oli vain voitto.

Viimeisestä ruudusta voittaminen olisi kaikkein hienoin mahdollinen voitto altavastaajana mihin hän oli tottunut tarpeeksi jo muutenkin. Kaikkien vikojen jälkeen voitto olisi ollut melkein varma asia hänen mielestään. Toki auton viat olisivat voineet tulla kaikesta huolimatta ja yhtä seosta alemmalla lähteminen kilpailuun tuhosi renkaat mitä ei Brabhamille tapahtunut koska heillä oli kevyemmät autot.

Keke ei juuri välittänyt siitä sillä heille olisivat voittotaistelussa tulleet välitankkaukset vaikka he olisivat päässeetkin hänen ohi startissa. Keke ei halunnut tehdä hommaa selväksi vain yleisön takia vaan myös ajajien keskuudessa. Hänestä oli ainesta maailmanmestariksi ja hänen eräs unelmansa oli ollut voittaa jonain päivänä Brandsissa eli ajajien radalla.

Voiton jääminen rannalle merkitsi tavoitteen hankaloitumista. Brands Hatch oli enää harvoja ratoja kauden kilpailuista missä voitto Cossyliigan autolla olisi voinut olla mahdollista ja jopa selvääkin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Derek Warwickin ihmenousu toiseksi herätti katsojat ympäri maailmaa ajattelemaan Brandsin kilpailua. Miten ihmeessä keskikastin autolla ajetaan jo toista peräkkäistä kilpailua nopeammin alkuvaiheessa kuin kärkitalleissa? Puhumattakaan haastamisesta voittotaisteluun. Kaikissa talleissa nousu oli pantu merkille ja Didier Pironikin oli järkyttynyt.

Pironi ei tiennyt mistä Toleman oli noussut niin nopeasti tai, että miten ihmeessä Warwick pääsi hänen ohitseen niinkin helposti. Hän ei yksinkertaisesti ollut voinut tehdä mitään ja tallin pomotkaan eivät tienneet yhtään mitään selitystä asiaan.

Forghieri oli harvoja henkilöitä varikolla jotka osasivat epäillä mahdollista kevyellä autolla ajamista, mutta sekin ajatus sekoittui sittemmin yleiseksi teoriaksi ja myös totuudeksi osoittautuneella kevyiden renkaiden käytöstä kilpailussa.

Enzo Ferrari taas vuorostaan ihmettelynsä ohella oli erittäin kiinnostunut uudesta mahdollisesta kuljettajasta talliin. Zandvoortin suoritus ehkä oli tuuria pienen Tolemanin osalta, mutta Brandsissa englantilainen kuljettaja oli tehnyt eroa hänen kesken kauden ykkösmieheksi nousseelle Pironille ja sen myötä Warwickin osakkeet nousivat erittäin korkealle myös kaikissa huipputalleissa.

Hieman ennen keskeytystä Pirellin Kevytjyväiset renkaat olivat melkein lopussa ja ainakin renkaidenvaihto olisi ollut pian pakko tehdä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Jos Derek Warwick oli brittimedian sankari ja valokeilassa niin John Watsonilla oli kauden surkein kilpailu ja McLarenin miehistä useimmat havaitsivat Watsonilla olevan vaikeaa. Pironi oli nyt kärjessä mm-taistelussa ja Laudan hurratessa Watsonilla teki tiukkaa olla lehdistön tentattavana. Samanlaista vähättelyä mediassa sai myös hyvästä sijoistuksesta huolimatta varsin keskinkertaisen kilpailun ajanut Derek Daly.

Dalyn vauhti ei riittänyt BBC:n mukaan kaksinkamppailuihin ja James Huntin mukaan Warwick söi Dalyn elävältä. Walker oli maltillisempi kahdesta tunnetusta selostajasta, mutta hänkin arvosteli Dalya kilpailun aikana myöhemmin ja harmitteli myös kilpailun loppuosuutta. Dalylla ei aina ollut helppoa kauden aikana ja sisäisiäkin ongelmia esiintyi hänellä tallissa ja sen ulkopuolella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15069
Tolemanin keskeytyskohusta juttua kuitenkin riitti ja tallin johdon mukaan tallin autossa oli vielä polttoainetta jäljellä. Hawkridgen mukaan auto oli luonnollisen kevyt ja bensa ei todellakaan ollut loppumassa.

Todellisuudessa autosta oli jo loppunut bensa vaikka myöhempi teoria keskeytyksestä ilmoitti autossa olevan polttoainetta jäljellä vielä muutamaksi kierrokseksi ja auto olisi tuotu varikolle keskeytettäväksi.

Joidenkin salaliittoteoreetikkojen mukaan koko talli oli käyttänyt tarkoituksellisesti viritettyjä turboja jotta he olisivat nopeampia sillä Hartin toisen polvenkin turbomoottorit olivat moottorikehityksessä huomattavasti kilpailijoitaan jäljessä.

Pienpajan ei ollut helppoa tuottaa moottoreita tai vaikuttaa niiden kehitykseen yhtä hyvällä tahdilla. Denis Jenkinson oli Forghierin ohella yksi harvoista ihmisistä varikolla jotka pystyivät kyseenalaistamaan teorian.

Jenkinsonin mielestä moottorissa oli ollut vikaa, mutta se oli johtunut nimenomaan bensan loppumisesta kuin mistään teknisestä viasta. Tallissa kiistettiin koko asia käsi Raamatussa ja Warwick esitelmöi lehtimiehille lähes näyttelijän lahjoin koko keskeytyksen johtuneen vetoakselin hajoamisesta liian varhain ja harmitteli suureen ääneen tiimin pettymystä ja sijoituksen menemistä.

Näin ollen Toleman onnistui melkein neljännesvuosisadan verran peittelemään tilannetta. Etenkin kun Tolemanin tulokset alkoivat taas heiketä niin kaikki luulivat koko menestyksen olevan vain pelkkää sattumaa ja suurta yleisöä ei edes lopulta kiinnostanut koko teoria. 2000-luvulla ja jo aiemmin Derek Warwickin lopettaessa uraansa kaudella 1993 asiasta alettiin taas vääntää kättä. Vasta muutama vuosi sitten Warwickille tehdyissä haastatteluissa bensan loppuminen myönnettiin julkisesti.

Siihen asti koko asia oli kiistelty ja virallisissa tuloksissa on edelleen voimassa vetoakselin hajoaminen vaikka syy olikin oikeasti vallan toinen. Toleman onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen julkisuutta suuressa määrin ja Warwickin uraan Brands Hatchin kilpailulla oli suuri vaikutus.

Talli sai joitakin kiinnostavia sponsoreita vaikkakin päätavoite eli Rothmansin saaminen talliin epäonnistui. Rothmans alkoi Brandsin surkeuden jälkeen kyllä vetäytyä Marchilta, mutta samalla myös koko f1:stä.
 
Ylös