Monacon Grand Prix Monte Carlo
Päivämäärä: 15.5.1983
Radan pituus: 3,312 kilometriä
Kilpailun pituus: 76 kierrosta tai 251,712 kilometriä 2 tunnin sisään
Sää: Pilvinen ja kuiva, mutta aluksi rata oli hieman märkä sateen jäljiltä.
Yleisöä: 70 000 katsojaa
Pitkän historiansa aikana Monacon Grand Prix on kerännyt itselleen joukon superlatiiveja: Se on MM-sarjan radoista vanhin, kuuluisin, kapein, lyhin ja vaarallisin. Kuitenkin jo paalupaikka Monacossa on kuin voittaisi jättipotin Kasinolla. Voitto Monacossa on taas ajajien keskuudessa erikoisessa asemassa. Kaiken muun yläpuolella ja ilman maailmanmestaruutta se on kuin maailmanmestaruus. Kenties kaikkien aikojen Monacon Grand Prix koettiin viime kaudella jolloin kilpailun voitti Brabhamin Riccardo Patrese. Hän ei edes tiennyt voittaneensa kilpailua siinä vaiheessa kun siitä kuuli.
Monacon Grand Prixin hohdon selittää ympäristö. Se ajetaan pienessä valtiossa, legendaarinen Hotel de Paris ja Casino ohitetaan muutaman metrin päästä. Radalla on legendaarisia mutkia kuten Loews, Tabac, Casino, Portier, La Rascasse ja ennen kaikkea legendaarinen tunneli. Monacon vanhimmassa ratakartassa oli myös rautatiekiskot, mutta niistä luovuttiin vaarojen takia hyvin pian.
Lisäksi Monte Carlon kelluvan satama-altaan reunalta voi ihailla maailman kalleimpia autoja suunnilleen yhtä kalliin huvijahdin kyydistä. Voittopalkinnon lisäksi Monacon pienellä ja omituisella palkintokorokkeella saa reippaan puristuksen itse ruhtinas Rainierilta. Lisäksi Rainier tarjoaa voittajalle suuren illallisen.
Graham Hill nousi aikoinaan viisi kertaa voittajaksi, Stirling Moss ja Jackie Stewart kolme kertaa. Monacon Grand Prix on kokeneiden ja kokemattomien kuljettajien henkilökohtainen kamppailu. Monacossa ei kamppailla autoja vaan seiniä vastaan. Monacon kaduilla maaliinajo vaatii erityistä autoa. Keskeyttäneiden ennätys ja maaliintulijoiden vähäisin ennätys kirjattiin vuonna 1966 jolloin vain neljä kuljettajaa ajoi maaliin.
Radan vaarallisin kohta on valittömästi avausmutka eli Ste Devote. Se on saanut nimensä ruhtinaskunnan suojelupyhimyksen mukaan nimetyn kirkon mukaan. Pyhimys suojelee varmaankin uhkapelikaupungin Grand Prixia sillä sitten armon vuoden 1967 ja Lorenzo Bandinin palon kukaan kuljettaja ei ole menehtynyt radalla. Kolareita ja jopa uima-altaaseen sinkoutumisia on sattunut vuosikymmenten varrella sitäkin tiheämmin. Tänäkin vuonna sinkoutumiset päättivät monta potentiaalisen hyvää kilvanajoa. Mielenkiintoa Monacoon ovat tuoneet vuosikymmenten varrella myös Casinon mäen kurvit:
Niissä rata kallistuu ensin sisäänpäin ja sitten se kallistuu toiseen suuntaan. Ilman ajoneuvon oikeaa kallistuskulmaa tuloksena on kolari. Myöskin liian kova vauhti oikeillakin kulmilla tietää kolaria. Ainoa kunnon ratkaisu on yrittää vain puoleenväliin lyhyttä katusuoraa kaasu pohjassa, vinttautua kohti vasenta laitaa ja kääntyä ensin vasemmalle ja sitten välittömästi oikealle. Tämä on sarjan tiukimpia kaarreajoja. Tilaa seinään osumiselle jää alle 4 senttiä.
Oikealle kääntyminen on helpompaa kuin vasemmalle, mutta ei paljon. Liian kovassa vauhdissa auto luistaa itsensä suoraan seinään tai kääntyy katukuopasta suoraan vasemmalle ja seinään. Ainoana käytännön keinona on yrittää kääntää auto oikealle, vähentää kaasua ja antaa liukua kohti oikeaa ajolinjaa. Sen jälkeen katu kohoaa ylös ja lähes välittömästi laskeutuu alas. Ilman kunnollista ajolinjaa kolarin seinään välttänyt kuljettaja saa kadun laskeutuessa turhaa lisävauhtia ja seinä kutsuu.
Oikealla linjalla ajajalla on enemmän tilaa ja aikaa kääntää auto vasemmalle kun auto luonnollisen kaasutuksen myötä siirtyy vasemmalle radan profiilin takia. Ennen Mirabeauta oleva lyhyt suora on myös erittäin pomppuinen. Viimeinen radan vaaranpaikka uima-altaan shikaanin ohella ovat radan nopeat mutkayhdistelmät sen jälkeen. Ne eivät anna oikeutta hakea kunnollista linjaa ja reunakiveykset ovat vaarallisia millä tahansa vauhdilla ajettaessa.
Seinään osuminen onkin shikaanin jälkeen yleisintä juuri tällä osiolla. Monaco on erittäin vaikea rata käsille sillä vaihteita pitää vaihtaa joka kolmas sekunti ja lisäksi ohjauspyörä ravistaa käsiä erittäin pahasti radan röykkyisyyden takia.
Täysin turvallisia ohituspaikkoja ei Monacossa ole käytännössä lainkaan ja jokainen ohitus ajajasta ja autosta riippumatta on kapealla radalla taiteilijan työtä. Paalupaikka on Monacossa elintärkeä ja takariviin jäävien on turha haaveilla palkinnoille pääsystä. Oma lukunsa onkin sitten vielä karsiutumisen aiheuttama häpeä jonka tämän kauden kilpailussa saivat erityisen pahasti kokea McLarenin Niki Lauda ja John Watson. Pahimmin tästä kaikesta loukkaantuivat Pierre Dupasquier Michelinillä ja Ron Dennis McLarenin tallipäällikkönä.
Tämän kauden kilpailussa myös taktikointi oli valttia ja köyhän miehen unelman päätteeksi Keke Rosberg, Frank Williams ja Patrick Head onnittelivatkin ansaitusti toisiaan menestyksestä. Keke Rosbergin voitto aiheutti myös erikoisen tilanteen lehdistössä.
Hädin tuskin milloinkaan lehdistöalue oli ollut niin hiljainen kuin Monacossa nyt. Vain muutama suomalainen lehtimies ja Keke olivat salissa voiton jälkeen. Keke voitti kisan ja ranskalaiset lehtimiehet yhdessä italialaisten virkaveljiensä kanssa joutuivat nielemään kritiikkinsä ja pettymyksensä. Lisäksi useimmat jopa siirtyivät takavasemmalle purkamaan vihansa muualle.
He kun olivat kirjoittaneet Kekestä paljon kritiikkiä ja jatkaneet sitä myös Keken ollessa maailmanmestari. Ranskan lehdissä Keke oli ollut korkeintaan vuokrakuskien eliittiä joka voitti mestaruuden onnella. Italian lehdissä taas Rosbergin ajotaidon näyttävyyttä arvostettiin, mutta suorituksia pidettiin keskinkertaisina. Voittaminen ei juuri vaikuttanut mielipiteisiin. Tai oikeammin Rosbergia kehuttiin Italiassa voittajana, mutta ei maailmanmestarina.
Mestaruuden Italiankin lehdet tuomitsivat onnenkantamoiseksi. Kaiken lisäksi Italian lehdistöllä oli vieläkin Kekelle kritiikin aihetta Long Beachin tapahtumista ja sen jälkiseurauksista. Keken voitto hallitsevana maailmanmestarina ja erityisesti Monacon voittaminen pakottivat lehtimiehet vähintään ainakin tarkastamaan kantojaan uudelleen.
Italian lehdissä alettiinkin pian kirjoitella Rosbergista positiivisempaan sävyyn. Ikävä kyllä tässäkin makeilussa kyseessä olivat huhut joiden mukaan Il Commendatore haluaisi Keken ajamaan Maranelloon milloin hyvänsä. Suomalaisittain Keken voittoa kehuttiin asianmukaisesti ja lehdet kirjoittavat asiasta jo osaavammin kuin edellisen kauden Dijonin voitosta tai Las Vegasin mestaruuden varmistaneen kilpailun jälkilöylyissä kauden 1982 lopulla.
Monacon kilpailuun loppuivat viimeistään pilkkalaulut siitä, että Rosberg oli joutava mestari kotimaan piirissä. Siihenkin olivat alkujaan hurahtaneet eräät Maailman Nopeimman Kuljettajan fanijoukot, mutta se onkin sitten jo toinen tarina...