F1-kuljettajien palkkakehitys

[Automenu]

Onko CCMK:lla jokin erityislupa näihin ketjuihin?

 

[uuci]

Nykyään ei taideta järjestäjien toimesta jaeta palkintorahoja.

 

[CCMK]

Itse asiassa nykyisinkin jaetaan palkintorahaa, mutta sen määrä on säänneltyä Concordessa ja tarkkoja summia ei tiedetä. Tosin julkisuuteen vuotaneen vuosien 1997-1998 Concorden pykälissä näkyy kyllä tarkat summat silloisesta palkintorahasta per sijoitus.

Tosin palkintorahan merkitys on pienentynyt aikanaan merkittävästi jo Pierre Ugeauxin (Bernien edeltäjä) teettämällä Brysselin sopimuksella ja Concordea edeltäneen Maranellon sopimuksen aikana. Lopullisesti vasta vuoden 1981 alusta lähtien eriasteiset muut Concordet vuosien mittaan käytännössä tekivät palkintorahan määrästä olematonta.

Olisikohan ollut vuosi 1987 kun palkintorahasta per kisa tuli lopullisesti säänneltyä ja sitten tuli näitä muitakin erilaisia rajoituksia. Lajin muut tulot ovat kyllä sitten taanneet paremman toimeentulon vuosikymmenten mittaan.

 

[CCMK]

Vern Schuppanilla oli elämänsä tilaisuus päästä BRM:lle vuonna 1973. Ikävä kyllä f1-maailman silloinen velkamies Niki Lauda onnistui pankkilainoillaan ostamaan koko kauden paikan BRM:ltä. Lauda maksoi kaudestaan 100 000 dollaria kun Schuppan taas olisi maksanut vain 50 000 dollaria.

Tosin Louis Stanleyn mukaan yksi syy rahan lisäksi oli myös se, että tallilla ei välttämättä olisi ollut muutenkaan varaa ajattaa neljää autoa kauden kisoissa. Selitys oli ontuva sikäli, että BRM:llä aikanaan tehtiin yhden tallin ajattamien autojen ennätys lajissa.

 

[CCMK]

Schuppanin kohtaloksi tuli lopulta ajella erilaisilla häntäpään tallin autoilla. Ensignilla vuonna 1974 hänelle oli luvattu kohtuullinen palkintorahan osuus kisoistaan ja lisäksi kauden lopuksi hän olisi saanut 50 000 markkaa. Ikävä kyllä hän ajautui Mo Nunnin kanssa riitoihin jo kauan ennen kauden loppua ja sai myös kenkää.

Hän ehti ennen potkujaan maksaa tallille 50 000 dollaria kauden ajoistaan. Samalla hän ehti saada kaksi diskausta kauden aikana. Ruotsissa hän lähti laittomasti kisaan ja Hollannissa tehtiin varikkoalueen ulkopuolinen renkaanvaihto mistä ymmärrettävästi tuli hylkäys. Kaikesta huolimatta Vernon onnistui ajamaan Indyssä 1981 kolmanneksi 10 kertaa Penskeä pienemmän yksityistallin budjetin autolla.

Monien mielestä muutenkin varsin hiljainen ja vakavamielinen Vern Schuppan ei vain koskaan saanut tilaisuutta ajaa kunnon autoilla huolimatta jopa Tyrrellin ehdokkuudesta Jackie Stewartin paikalle ajamaan häntä ei vain kauden 1973 jälkeen kaivattu tallissa. Suurin syy varmasti oli kahden muun kuljettajan löytyminen talliin.

 

[CCMK]

Brian Hentonin ikiomalla f1-tallilla ei vuonna 1977 mennyt kovin hyvin. Henton maksoi kolmesta kisastaan yhteensä 750 000 Belgian Frangia eli 124 500 Suomen Markkaa. Kisamaksua tuli 250 000 Belgian Frangia eli noin 41 500 Suomen Markkaa.

Rikas belgialainen maksumies Bernard de Dryver maksoi 400 000 Belgian Frangia eli noin 66 400 Suomen Markkaa ja noin 10 000 Yhdysvaltain Dollaria yhdestä yrityksestään Belgian Zolderissa.

Henton yritti saada de Dryverin rahoja muihinkin kilpailuihin, mutta ei onnistunut tavoitteessa. Kilpailukauden lopun osalta rahat olisi pitänyt kerätä 5 belgialaisen yrityksen kassasta ja heille miljoona Belgian Frangia eli noin 166 000 Suomen Markkaa oli liikaa ja näin Hentonin omalta tallilta jäi paljon arvokasta rahaa saamatta.

Viimeinen pisara de Dryverille oli Hentonin vaatimukset erillisesta maksusta Harjoitusten ja mahdolliseen kilpailuun pääsemisen osalta.

Hentonin tallibudjetti oli kaudelle 1977 lopulta 232 400 markkaa eli noin 1,4 miljoonaa Belgian Frangia ja noin 35 000 Yhdysvaltain Dollaria. Sillä ei kuitenkaan pärjännyt ja jo reilusti ennen kauden 1978 alkamista Hentonin piti lopettaa unelmansa omasta tallista ja sillä menestymisestä f1:ssä.

 

[CCMK]

Vuoden 1978 Zolderin yritykseensä Bernard de Dryver maksoi 400 000 Belgian Frangia eli noin 78 000 Suomen Markkaa. Tosin sen jälkeen de Dryveristä ei enää kuultukaan mitään f1-piireissä. Etenkin kun yksityistallit kiellettiin ja meno muuttui huomattavasti ammattimaisemmaksi.

 

[CCMK]

Harald Ertl maksoi vuonna 1975 Warsteinerin sponsoroimia Heskethin rahoja yhteensä 50 000 Saksan Markkaa per kisa eli 20 300 Yhdysvaltain Dollaria. Loppusummana rahoja meni kaikkiaan 60 900 Yhdysvaltain Dollaria eli noin 150 000 Saksan Markkaa.

Noin suuria summia Ertl ei jatkossa kyennyt maksamaan vaikka myöhemmin toki toi Heskethille suuria summia. Lopulta hän joutui tallista pois vasta vuoden 1977 jälkeen. Osasyynä oli se, että miehen itsensä mukaan hänen rahojaan käytettiin liikaa tallin kilpailupuolisen toiminnan ulkopuolelle.

 

[CCMK]

Harald Ertl oli vuoden 1976 paikastaan eniten maksaneimpia kuljettajia. Hän maksoi tuolloin paikastaan 116 666 dollaria. Heskethin budjetti oli 273 000 dollarin arvoinen. Se oli vähemmän kuin vuonna 1975 ja vain marginaallisesti parempi kuin vuonna 1974. Se enteili lopun aikaa tallille.

 

[CCMK]

Guy Edwards oli myös aikanaan eräitä suurimpia maksukuskeja. Tässä hänen maksamiaan summia uransa kisoista eri kausilta:

1974: Hillillä tai Embassy Racingilla maksoi kisoistaan 53 000 dollaria.

1976: Maksoi kisoistaan Heskethillä 29 000 dollaria. Ertlin rahojen takia Edwardsin ei tarvinnut maksaa kisoista niin paljon kuin alunperin oli tarkoitus. Tosin rahat eivät siltikään riittäneet 5 kilpailua enempään.

1977: Ajoi surullisella BRM:llä yhden kilpailun 5000 dollarin hintaan.

 

[CCMK]

Vuonna 1989 heinäkuussa Ranskan kilpailun aikaan Luis-Perez Salalle vakuuteltiin Minardin puolesta, että tallipaikka kaudelle 1990 tallista kyllä löytyy. Ikävä kyllä se oli rahasta riippuvainen ja osasyy Salan poismenoon Minardilta ymmärrettävän tasoeron vuoksi oli myös sponsorikiistat tallin kanssa. Ja myös testikuljettaja Paolo Barillan vaatimukset ajamisesta tallista. Barilla maksoi tallille myös valtavia testirahoja.

Huolimatta Minardin parantuneesta taloustilanteesta kauteen 1988 verrattuna huolia oli myös pääsponsorin rintamalla. Lisäksi myös talli joutui rajoittamaan kuljettajiensa testausta kauteen. Takuukilometrejä testien suhteen talli myönsi kisakuskeilleen vain 8000 kilometriä kauteen per kuljettaja ja testikuski Barillan takuuajot kauteen olivat vain 4000 kilometriä kauteen.

Siitä ylöspäin jokaisen kuljettajan piti maksaa ylimääräistä testirahaa tallille. Sponsoripuolella SCM:n arvioitiin maksavan 500 miljoonan Espanjan Pesetan arvoisesta sponsoriavustaan vain 140 miljoonaa Espanjan Pesetaa eli noin 7,28 miljoonaa Suomen Markkaa vuonna 1989. Seuraavaksi kaudeksi rahaa tulisi enemmän, mutta tuloksiakin olisi mielellään pitänyt tulla. Niitä kuitenkin tuli kiitos Pierluigi Martinin sitkeän yrittämisen ja Pirellin Aika-ajorenkaiden.

 

[CCMK]

Vuodeksi 1990 ei Luis-Perez Salalle löytynyt f1:stä paikkoja kun hänen Minardille luvattu 500 miljoonan Espanjan Pesetan sponsoripaketti ( Suomen Markoissa 29 miljoonaa ja noin 5 miljoonaa Yhdysvaltain Dollaria.) ei tullut ennen sovittua kauden loppua ja koska Paolo Barilla oli odotellut vuoroaan jo kauan ja Salan tulokset eivät olleet tyydyttäviä niin Salan piti löytää paikkansa muusta moottoriurheilusta kuin f1:stä.

Vuosi 1990 oli Minardille vaikea vuosi vaikka aivan alkukaudesta näytti todellä hyvältä etenkin kun Pirellin aika-ajorenkaat toimivat ja loppukaudesta Minardi näytti suorastaan viihtyvän epätasaisilla radoilla joissa Pirellin Pehmeistä renkaista irtosi parempaa kumintuottoa radalle ja teki vaikeat paikat pitävämmiksi kuin Goodyearin vastaavat renkaat.

 

[CCMK]

Laitetaan jatkoa kolmen eniten maksaneimman kuljettajan osalta. Tällä kertaa 30 vuoden takaa eli kaudelta 1983. Aluksi näytti siltä, että Chico Serra maksaa kaudelta 2 miljoonaa dollaria. Lopulta Serra maksoi kisoistaan vain 500 000 dollaria ja joutui pois kesken kauden.

Tässä kuitenkin kolme eniten maksaneinta kuljettajaa siihen saakka:

1. Chico Serra 2,5 miljoonaa dollaria

2. Eliseo Salazar 1,6 miljoonaa dollaria

3. Manfred Winkelhock 1,5 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Vuoden 1984 siihen asti eniten maksaneiden ajajien top 3 tulee tässä:

1. Chico Serra: 2,5 miljoonaa dollaria

2. Manfred Winkelhock: 1,8 miljoonaa dollaria

3. Eliseo Salazar: 1,6 miljoonaa dollaria

Nousevista maksukuskikyvyistä oli taistoon mukaan nousemassa Piercarlo Ghinzani joka Dallasissa ajoi Osellan pisteille sitten kauden 1982 jälkeen ensimmäisen kerran. Ghinzani oli maksanut 1,5 miljoonaa dollaria ajoistaan siihen asti f1:ssä.

 

[DuckAvenger]

Kiitoksia näistä kiinnostavista jutuista f1-historiassa. Näitä on lukenut mielellään jo monena iltana kun tämän ketjun löysin.

 

[CCMK]

Vuonna 1985 kolme eniten maksaneinta kuljettajaa kautta aikain siihen asti tulee tässä:

1. Chico Serra: 2,5 miljoonaa dollaria

2. Piercarlo Ghinzani: 2,2 miljoonaa dollaria

3. Manfred Winkelhock: 2 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Kiitos kehuista!:thumbup:

 

[CCMK]

Vuonna 1986 Piercarlo Ghinzani meni Chico Serran ohi eniten maksaneimpana kuljettajana f1:ssä. Muita kauden 1986 korkeasti maksaneita miehiä olivat Jonathan Palmer ja Huub Rothengatter. Tässä top 3-sijat:

1. Piercarlo Ghinzani: 2,9 miljoonaa dollaria

2. Chico Serra: 2,5 miljoonaa dollaria

3. Manfred Winkelhock: 2 miljoonaa dollaria

 

[CCMK]

Vuonna 1977 Formula 2:ssa jaettiin kauden päätteeksi erilaiset palkintoshekit 11:sta parhaiten sijoittuneelle ajajalle mestaruuskilpailussa. Lisäksi shekkien lisäksi sarjan mestarille taattiin vähintään yksi mahdollisuus testata f1-tallien autoilla. Sarjan toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneelle oli myös testausta usein tarjolla vaikka käytännön mahdollisuudet siihen olivat pienemmät kuin sarjan mestarilla.

Kärkikolmikkoa sitoivat kuitenkin myös pakolliset ajot Superlisenssistä ennen kuin f1:siin edes pääsi ajamaan. Poikkeuksellisesti siihen aikaan suurella enemmistön päätöksellä voitiin kuitenkin tehdä toisin. Sarjassa sijoille 4-10 sijoittuneille kuljettajille taas oli oikeus testata yksityistallien autoilla, mutta tehdastalleilla ei ollut testitakuita ja lisenssin saaminen oli näille ajajille vaikeammaksi tehty.

Kansallisilla Autoliitoilla oli silloisten uusien hallintosääntöjen mukaan oikeus valittaa tarvittaessa hylätystä lisenssipäätöksestä, mutta sellaista ei kuitenkaan tarvittu tehdä. 10:n parhaan ulkopuolelle sijoittuneille voitiin vain poikkeusluvalla myöntää siihen aikaan superlisenssi välttämättömästä syystä ja tietenkin mikäli sarjassa ajoi jo f1:ssä ajaneita kuljettajia niin siinä tapauksessa ajajien piti kuitenkin ajaa ns. Tarkastusajo lisenssikelpoisuutta varten.

Tässä kuitenkin palkintoshekkien summia 11:sta parhaan kuljettajan osalta vuodelta 1977:

Rene Arnoux: Sai mestaruudesta 2500 dollaria ja mahdollisuuden testata f1:siä. Pääsi Martinille ajamaan kaudella 1978.

Eddie Cheever: Sai toisesta sijasta 1800 dollaria ja pääsi myös f1:siin seuraavaksi kaudeksi.

Didier Pironi: Sai kolmospaikasta 1300 dollaria ja pääsi epävarmoista lähtökohdista huolimatta kaudeksi 1978 Tyrrellille f1:siin.

Riccardo Patrese: Sai nelospaikasta 800 dollaria ja hän oli jo ajanutkin f1:ssä ja kaudeksi 1978 myös pääsi uuteen Arrows-talliin ajamaan.

Bruno Giacomelli: Sai viitospaikasta 500 dollaria ja hänkin oli jo ajanut f1:ssä ennen. Kaudeksi 1978 Giacomelli jäi pääsääntöisesti jatkamaan formula 2:ssa ja voitti myös sarjan mestaruuden. Toki hän sai ajaa kaudella Teddy Mayerin kanssa tekemän sopimuksen mukaisesti rajoitetusti myös f1-kisoja McLarenilla.

Keke Rosberg: Sai kuudennesta tilasta 200 dollaria sijoitusrahaa ja kaudeksi 1978 onnistui hankkimaan kilpailu kilpailulta rahaa Theodorelle. Hänen sopimusasiansa kaudella 1978 olivat monimutkaisia.

Hänen sopimuksensa Kojiman kanssa meni pilalle tallin nihkeyteen ja Theodoren sopimuksessa hän oli kiinni, mutta tallin ollessa kilpailukyvytön Keke sai ajaa missä tahansa riittävän kilpailukykyisessä tallissa kauden 1978 aikana.

Alberto Colombo: Sai seiskapaikasta 175 dollaria ja pääsi maksumiehenä ajamaan myös f1:ssä vaikka pääsääntöisesti paikka oli edelleen f2:ssa kaudella 1978.

Ingo Hoffman: Jakoi seitsemännen tilan Alberto Colombon kanssa ja sai 150 dollaria sijoitusrahaa koska sijoitukselliseti oli tavallaan 8:s. Hoffmanin piti kaudella 1977 aluksi ajaa vain pelkästään f1:ssä, mutta hänen uransa kuninkuusluokassa romuttui Fittipaldin täydellisiin rahavaikeuksiin ja haluttomuuteen käyttää toista autoa.

Alessandro Pesenti-Rossi: Sai ysipaikasta 125 dollaria sijoitusrahaa ja ikävä kyllä joutui jatkamaan f2:ssa. Edeltävällä kaudella hän oli ajanut yksityisellä Tyrrelillä ja oli saanut maineen tavallista luotettavampana maksukuskina kuin mitä monet olivat siihen aikaan.

Brian Henton: Sai kymppipaikasta 100 dollaria sijoitusrahaa. Harmittavasti kaudeksi 1978 ei löytynyt tahtoa jatkaa f1:ssä ja sijoituspaikka oli siis formula 2:ssa.

Lamberto Leoni: Sai viimeisenä ajajana 50 dollaria sijoitusrahaa 11:sta sijallaan. Kaudeksi 1978 löysi tiensä Ensignilla kuninkuusluokasta ja maksoi 4:stä kilpailusta summia joilla Keke olisi pärjännyt vuoden verran maksukuskina.

 

[CCMK]

Vuonna 1971 Meksikon kilpailu peruttiin kalenterista monista syistä. Yleisön turvallisuutta ei pystytty takaamaan ja lisäksi kiistaa oli palkintorahasta ja kisamaksusta. Meksikon ratapomot eivät suostuneet maksamaan 300 000 dollaria kisanpidosta kauteen ja lisäksi heidän tarjoamansa voittosummat eivät kiinnostaneet kuljettajia.

Meksikossa kisan voittaja olisi saanut 14 000 dollaria ja toiseksi sijoittunut 7000 dollaria ja kolmannestakin sijasta olisi irronnut vielä 3500 dollaria. Ajajayhdistyksen minimivaatimus oli voitosta vähintään 20 000 dollaria. Muuten kilpailua ei heidän osaltaan niin vaarallisella radalla tulisi.