F1-kuljettajien palkkakehitys

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1991 Team Lotusin tilanne Mika Häkkisen ja Julian Baileyn osalta oli molempien herrojen sopimusten varmistuttuakin jossain määrin epäselvä. Lotus halusi kunnioittaa loukkaantuneen Martin Donnellyn sopimusta ja pahimmassa tapauksessa Häkkinen olisi joutunut vuorottelemaan Baileyn kanssa ajoista riippuen siitä, että kumpi toi enemmän rahaa.

Molemmat miehet toivat alustavasti ja toteutuneessakin tapahtumassa suurin piirtein saman verran rahaa, mutta todennäköisesti mahdollisen vuorottelun yhteydessä Häkkinen olisi saattanut saada enemmän kisoja alleen kuin Bailey johtuen Marlborosta ja lisäksi myös Keke Rosbergin tuesta hänelle. Toisin päin olisi myös voinut käydä.

Lopulta Donnellyn sopimuksen mukainen viimeinen raja ilmoittautua edes osin ajokuntoiseksi umpeutui määräajan mukaisesti huhtikuussa 1991 ja sen jälkeen Donnelly roikkui Lotus-paikassaan kiinni lähinnä testimielessä ja osin Peter Collinsin pitkämielisyyden takia. Collins nostatti huhtikuussa 1991 Donnellyn sopimusrikkeen myötä Johnny Herbertin myös pois testikuljettajan asemasta vuorottelevaksi kisakuljettajaksi. Donnelly yritti vedota aiempaan palvelukseensa tallin hyväksi, mutta turhaan. Ajamaan hän ei kuitenkaan enää päässyt sopimuspykälien laiminlyömisen takia. Lopulta Collins purki sopimuksen Donnellyn kanssa täysin vasta seuraavan kauden puolella kun Donnellyn teoreettinenkin kunto oli nähty kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuoden 1992 alkupuolella puhuttiin paljon ja ensimmäistä kertaa oikeastaan kunnolla jopa kolmen suomalaisen ajamisesta yhtäaikaa f1:ssä. Periaatteessa kolmen suomalaisen ajamisesta lajissa oltiin siihen asti puhuttu jo Leo Kinnusen, Mikko Kozarowitzkyn ja Keke Rosbergin päivistä lähtien mutta käytännössä tuolla kaudella kolmen suomalaisen näkeminen lajissa olisi voinut periaatteessa olla mahdollista. Mika Salo yritti aikanaan saada paikkaa kuninkuusluokasta all-in-asenteellaan. Ikävä kyllä juuri mikään talli ei ollut kiinnostunut hänestä.

Salolla ei myöskään ollut isoja sponsoreita takanaan. Euroopan sponsoreilla oli vieläkin mielessä Mikan toilailut pari kautta aiemmin ja Japanissa vuorostaan tietoisuus oman maan kuskien pääsystä f1:siin oli kovassa nousussa niin myös Nippon-miljoonat menivät toisille kuljettajille. Tosin Colt tuki Saloa ja lisäksi Salo onnistui neuvottelemaan kolmen japanilaisen pienyrityksen kanssa sponsoroinnin lisäämisestä kaudeksi 1992 ja myös kaudeksi 1993. Kauden 1992 off-seasonin loppumetreillä Salolle jäi kuitenkin käteen Musta Pekka.

Kulissien takana japanilaiset olivat puhuneet Mikan puolesta ja kolme suurempaakin japanilaisyritystä oli astumassa mukaan tukijoukkoihin. Salon tallipaikka oli jälleen kerran pelkillä pöytälaatikkomiljoonilla sinnittelevä Tyrrell. Lopulta aivan loppumetreillä Ken Tyrrell sai taakseen hienon joukon sponsoreita ja lisäksi maksukuljettajiltaan yhteensä 7 miljoonaa dollaria mikä oli aivan liikaa Mikan kukkarolle siinä vaiheessa. Salon tukijat olivat päätökseen mennessä keränneet kasaan vasta hieman yli miljoona dollaria ja Coltin maksama sponsorisumma tallipaikan varmistumisen yhteydessä olisi nostanut maksusumman 2 miljoonaan dollariin.

Lisäksi Tyrrellin taloustilanteen varmistumisen yhteydessä Mika oli onnistunut saamaan tuekseen virvoitusjuomayhtiö Oranginan. Tämä sponsori tuki pienin panoksin myös Larroussea jonka kanssa Mika oli myös yhteydessä kauden 1992 talvikaudella. Periaatteessa ironisinta oli, että Salo neuvotteli kaikkien kanssa mutta lopulta vain yksi talli olisi halunnut Mika Salon nähdä lähtöruudukossa. Nimittäin konkurssikypsälle Colonille ja siitä seuranneelle Andrea Modalle olisivat kelvanneet vaikka pelkät Oranginan ja Coltin suolarahatkin talvikaudella 1992 ennen taloustilanteen tai oikeammin erittäin rahakkaiden kuskien tuloa talliin. Mika Salon vastaus talliuteluihin oli hyvin selvä. Lehtiin annettiin tietoa katastrofitallista mutta Salon oma mielipide puhui paskatallista.:D

Lopulta Salo oli kuitenkin itseluottamusta täynnä ja oletti saavansa ehdottomasti paikan f1:stä kaudeksi 1993. Erityisesti mikäli Japanin F3000-sarjassa tulisi riittävää menestystä. Salon mielestä hänen uransa kurjin hetki oli ollut F3-sarjan häviäminen Mika Häkkiselle, siitä myöhemmin seurannut rattijuopumus ja sen jälkeen hetken aikaa yrittäminen jo autourheilun toiseksi korkeimman sarjatason piirissä ilman jonkinlaisia taloustukijoita. Kaikki sponsorit kun olivat tuolloin närkästyneitä Salon edesottamuksista. Tämä siis tapahtui kaudella 1991. Lopulta Mikalla kestikin vähän pidempään päästä ykkösiin, mutta lopulta Salo pääsi kuitenkin kisoihin ja radoilla nähtiin kaudella 1994 kolme suomalaista kuljettajaa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuosien 1991-1992 off-seasonilla Il Barone Ramparte-talli yritti saada itsestään Benettonin junioritallin f1:siin. Se muun muassa laajuutensa takia yritti ostaa peräti kaksi eri f1-tallia. Nämä ostettavat tallit olisivat olleet Tyrrell ja Fondmetal. Kauppasumma olisi ollut yhteensä hieman yli 30 miljoonaa dollaria. Mikäli talli olisi onnistunut ostohankkeissaan niin entinen Fondmetal olisi ollut Barone Ramparte ja entisestä Tyrrellistä olisi tehty joko Benetton Junior tai Benettton Two.:eek:

Tässä Benettonin junioritallissa olisi takuuvarmasti ajanut ainakin testikuljettaja Alex Zanardi sillä Flavio Briatore halusi Zanardille myös ajamistakin. Ikävä kyllä mikään näistä hankkeista ei toteutunut. Sinällään Il Barone Ramparten olisi kannattanut kaikin voimin yrittää Fondmetalin ostoa. Ainakin tuolloin tallilla oli F3000-sarjan mittakaavalla mitattuna erittäin paljon rahaa ja surkeimpien f1-tallien oston olisi pitänyt olla melko helppoa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1988 Larroussen ja ORECA:n välillä oli paljon yhteistyötä keskenään. Larrousse tuki pienin avustuksin ORECAA ja ORECA tuki Larroussea antamalla kuljettajiensa testata sitä tarvittaessa ja maksukyvystä riippuen muutenkin. Lopulta maksutestien ja muutenkin enemmän toimineen yhteispelin perusteella kauden päätteeksi valittiin Ranskan lehdissä pienenä järkytyksenä ja muissa lehdissä ympäri maailmaa suurena yllätyksensä nuoren ja erittäin kilpailukykyisen Jean Alesin sijaan selvästi huonommin kaudella 1988 F3000-sarjassa ajanut ja saman tallin mies Pierre-Henri Raphanel ajamaan ensin enemmän maksutestejä ja sittemmin ajamaan Adelaidessa 1988 Larroussen f1-autoa.

Monista muista testikuljettajaa käyttäneistä talleista poiketen Larroussen testit jäivät suurimmaksi osaksi kautta kisakuljettajien vastuulle ja vain jonkin aikaa ennen Suzukaa maksutestaus tallissa yleistyi. Satunnaisesti myös alkukaudella ORECA:n pyynnöstä nuoriakin kuljettajia ajatettiin maksua vastaan. Talli kuitenkin testasi ns. Epäsäännöllistä testikuljettajan käyttöä enemmän kuin muut testikuljettajaa nimeämättömät tallit.

Hieman paremmalla/huonommalla onnella Jean Alesi olisi tehnyt f1-debyyttinsä juurikin Larroussella kaudella 1988. Lopulta kuitenkin yhteydenpito ei oikein toiminut Larroussen väkeen aivan toivotulla tavalla. Raphanelkin joutui odottamaan Suzukan ajan koska Aguri Suzuki toi aikakauden mittakaavassa erittäin suuren summan vain Suzukan kisan ajamisesta ja talli otti rahaa vastaan suurella mielihyvällä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1981 Toleman oli varmistanut uutena tallina paikkansa f1:ssä ja Brian Henton oli varmistanut F2-mestarina myös paikkansa tallissa. Lopulta toisen kuljettajan valinta jäi viime tippaan. Siitä kilpailivat Derek Warwick ja Siegfried Stohr. Stohria pidettiin huonompana kuljettajana kuin Warwickia, mutta Stohr olisi kuitenkin tuonut paljon sponsorirahaa Tolemanille. Valitettavasti Stohr jäi kuitenkin ajamaan Arrowsia ja Toleman ei myöskään saanut tavoittelemaansa sponsoria Ragnosta ja siten Toleman ja Arrows olivat myös 80-luvun alun kilpaveljeksiä radalla vaikkakin vähemmän katkerasti toisin kuin Tyrrell ja Toleman vuosina 1981-1982. Ja jossain määrin myös kaudella 1983 nämä tallit kamppailivat toistensa kanssa erityisesti omistajapuolelta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudeksi 1982 Toleman ei loppupelissä vastoin ennakointia jatkanutkaan sopimustaan Brian Hentonin kanssa. Sen sijaan talli potkaisi Hentonin ulos tallista ja sen jälkeen Toleman olisi halunnut kuljettajakseen Mauro Baldin. Ikävä kyllä jälleen Arrows vei Tolemanilta saatavilla olleet kuljettajat talvikaudella 1981. Lopulta Candyn valitsemalle listalle varmistui vain kolme muuta nimeä. Siegfried Stohr oli listalla kaudeksi 1982, mutta Stohr oli lopettanut uransa f1:ssä ja osin Ragnon ja Arrowsin pahojen puheiden takia hän ei ollut kovin todennäköinen kuljettaja talliin muutenkaan. Toinen nimi oli sittemmin myös Fittipaldilta kieltäytynyt Johnny Cecotto. Cecotton osalta tilanne oli selvä.

Hän oli kieltäytynyt viemästä 500 000 dollariaan jo Fittipaldille ja Tolemanin mies näki yhtä pahana keskeyttäjätallina. Tämä ei voinut ainakaan jossain määrin olla vaikuttamatta myös kauden 1984 myöhempään tilanteeseen tallissa. Cecotto kun oli aikanaan arvostellut tallia ja Alex Hawkridge muisti asian varsin hyvin. Tosin Cecotton osalta ei koskaan esiintynyt mainittavissa määrin kritiikkiä tallia kohtaan oletetusta Ayrton Sennan suosimisesta. Toisin kuin Teo Fabilta tai Bruno Giacomellilta kausilla 1982-1983 Derek Warwickin suosimista kohtaan.

Lopulta Teo Fabi otettiin ajamaan kaudeksi 1982 Tolemanille. Lisäksi Cecottolle tehtiin vielä tarjous ajaa 1-2 kilpailua Tolemanilla kaudella 1982 Kyalamin lakkouhan aikoihin. Cecotto olisi mahdollisesti tehnyt debyyttinsä Argentiinassa tai sen peruuntuessa Brasiliassa. Talli tosin vaati Cecottolta ajamisen vastineeksi silti 100 000 dollaria. Cecotto kieltäytyi rahoittamasta silloinkin rahapulassa ollutta tallia ja oli ajamatta tallille ennen kautta 1984 ja tuolloinkin vasta jouluaattona 1983 varmistui Cecotton ajaminen koko kuninkuusluokassa kaudella 1984. Tuolloin Cecotto kirjoitti alustavan sopimuksen Tolemanin kanssa, mutta lopullisesti sopimus varmistui tallin kanssa vasta talvikauden 1983-1984 lopulla pitkän testijakson ja lukuisien eri tallien tarjousten päättymisen jälkeen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1984 Johnny Cecotto sai kauden ajalta kaikkiaan palkkaa 100 000 dollaria Tolemanilla mitä pidettiin suurena summana ja se oli alustavasti suurempi kuin nuoren Ayrton Sennan palkka. Sittemmin tilanne meni hieman toisin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuonna 1984 eli täsmälleen 30 vuotta sitten myös F1-suunnittelijoiden palkat muuttuivat kaikkien aikojen lukemiinsa siihen saakka. Aikaisemmat pienet palkkiot jäivät kuin yhdessä yössä historiaan. Hyvin pitkälti John Barnardin vaatiman suuren palkankorotuksen ansiosta mikä sitten välittömästi nosti monessa tallissa palkkavaatimuksia muidenkin suunnittelijoiden osalta. Aivan rahapulassa työskenteleviä talleja lukuunottamatta suunnittelijoiden vuosipalkat nousivat korkeuksiin.

Tässä palkkoja suunnittelijoiden osalta:

John Barnard: 110 000 dollaria

Gordon Murray: 105 000 dollaria

Patrick Head: 100 000 dollaria

Michel Tetu: 95 000 dollaria

Gerard Ducarouge: 90 000 dollaria

Mauro Forghieri: 88 000 dollaria

Claude Galopin: 86 000 dollaria

Mario Tollentino: 64 000 dollaria

Dave Wass: 60 000 dollaria

Stefan Fober: 50 000 dollaria

Rory Byrne: 30 000 dollaria

Maurice Philippe: 25 000 dollaria

Dave Kelly: 20 000 dollaria

Tim Wright: 10 000 dollaria

Giuseppe Petrotta: 5000 dollaria
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1984 Tolemanin muut tärkeät työntekijät laitetaan palkkalaskuriin seuraavaksi. Tallipäällikkö Alex Hawkridge sai kauden ajalta itselleen 50 000 dollaria. Tässä kuitenkin Rory Byrnen äskeistä palkkiota lukuunottamatta muiden Tolemanille tärkeiden työntekijöiden palkat seuraavasti:

Chris Witty: 20 000 dollaria

Roger Silman: 15 000 dollaria

Pat Symonds: 15 000 dollaria

John Gentry: 10 000 dollaria

Tolemanilla oli kaudella 1984 4 miljoonan dollarin budjetti ja 40 työntekijää.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan myös kauden 1984 huipputallien henkilöstömääriä seuraavaksi tähän:

Renault: 150 henkilöä

Ferrari: 130 henkilöä

McLaren: 120 henkilöä

Brabham: 110 henkilöä

Lotus: 105 henkilöä

Williams: 100 henkilöä
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan seuraavaksi varsin kauan etsittyjä palkkatietoja kaudelta 1988. Listan osalta eniten päivitystä sai Nelson Piquetin palkka.

Hänen peruspalkkansa kaudella 1988 oli lajin suurin ja samalla hänen osaltaan tulevat nuo koko uran tienestit muuttumaan paljonkin sillä hän sai saman verran myös kaudella 1989.

Piquetin palkkio tulee ilmi Lotuksen osiossa sitten seuraavasti. Kauden 1988 aikana kaikki muut tallit paitsi Ferrari alkoivat maksaa myös äärimmäisen suuria summia ajajilleen ja tallien budjetit nousivat yhdessä yössä todella korkeisiin lukemiin.

Tässä kuitenkin palkkatietoja kaudelta 1988:

Alain Prost: Sai kokonaisuudessaan 15 miljoonaa dollaria josta kuitenkin huomattavan suuren osan maksoi Marlboro yhdessä muiden tukijoiden kanssa. Peruspalkka kaudelta oli 3,5 miljoonaa dollaria. Ennen kautta Prost vaati jopa 9 miljoonan dollarin peruspalkkaa yhdessä 50 000 dollarin voittobonuksen ja 250 000 dollarin mestaruusbonuksen kanssa. Ron Dennis kuitenkin kieltäytyi toteuttamasta hänen toiveitaan.

Ayrton Senna: Sai kokonaisuudessaan saman verran kuin Alain Prost, mutta hänen peruspalkkansa oli 2 miljoonaa dollaria. Senna oli vaatinut itselleen ennen kautta neuvottelujen kestäessä 5-7,5 miljoonan dollarin peruspalkkaa, mutta Ron Dennis oli kieltäytynyt tästä tempusta. Senna yritti saada itselleen myös 200 000 dollarin voittobonusta ja 500 000 dollarin mestaruusbonusta, mutta Dennis kieltäytyi tästäkin toiveesta.

Michele Alboreto: Sai 1,7 miljoonaa dollaria kaudelta eikä mitään muuta. Enzon sana painoi viimeisenäkin vuonna paljon ja siten Alboreto ei saanut edes pyytämäänsä mestaruusbonusta ja se olisi ollut 200 000 dollaria.

Gerhard Berger: Sai 2 miljoonaa dollaria kaudelta eikä mitään muuta. Hänen mestaruusbonuksen pyyntö olisi ollut 100 000 dollaria.

Alessandro Nannini: Sai 2 miljoonaa dollaria yhteensä kaudelta. Tästä palkkiosta suurin osa oli peruspalkkaa ja loppusumma oli sponsoreilta tulevaa rahaa. Nannini olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja saman verran mestaruudesta.

Thierry Boutsen: Sai yhteensä 4,5 miljoonaa dollaria kaudelta. Tästä palkkiosta suurin osa tuli Nanninista poiketen sponsoreilta ja peruspalkka hänellä oli vain 720 000 dollaria. Alustavasti ennen kautta Boutsen olisi halunnut noin 3 miljoonaa dollaria, mutta sai lopulta hieman enemmän menestyksellisen kauden ansiosta. Boutsen olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta.

Nelson Piquet: Sai lajin suurimpia palkkasummia. Enemmän saivat vain McLarenin miehet ja hekin vain valtavan Marlboron ansiosta. Piquet sai 5,5 miljoonaa dollaria kaudelta ja tästä summasta suurin osa tuli Camelilta eli noin 3,5 miljoonaa dollaria ja talli suostui maksamaan 2 miljoonaa dollaria peruspalkkaa. Alunperin Piquet vaati neuvotteluiden käynnistyessä kesällä 1987 jopa 8 miljoonaa dollaria minkä Lotus tyrmäsi tuolloin heti.

Lopulta kuitenkin Ayrton Sennan poislähtö tallista pakotti Lotuksen toimimaan erittäin nopeasti. Piquet oli ainoa vaihtoehto talliin jäljellä huipputason kuljettajista.

Piquetin oma minimivaatimus mestaruusbonuksesta oli 200 000 dollaria ja hän ei sitä halunnut muuttaa alemmaksi. Lopulta Lotus jäi alakynteen brasilialaisen kanssa palkkaneuvotteluissa ja suostui 500 000 dollarin mestaruusbonukseen kautta 1988 koskien. Suostuessaan Piquet joutui kuitenkin luopumaan 80 000 dollarin yksittäisen osakilpailun voittobonuksestaan.

Viimeisenä tekonaan Piquet kiristi tallia maksamaan vielä 4000 dollaria pisteeltä kauden 1988 ja myös kauden 1989 ajan. Talli vuorostaan vastavetona ilmoitti, että Piquetin voittaessa uudelleen mestaruuden kaudella 1988 talli pidätti itsellään oikeuden alentaa mestaruusbonuksen summaa 250 000 dollariin. Pidätys oli vaihtoehtoinen, mutta talli oli valmis sen toteuttamiseen tilanteen toistuessa. Siten Piquet ansaitsi lajissa valtavia summia kaudella 1988 ja myös kaudella 1989.

Satoru Nakajima: Naka-san maksoi tuttuun tapaan miljoona dollaria talliin kauden ajalta ja Lotus olisi halunnut edelleen 1,5 miljoonaa dollaria. Ikävä kyllä japanilaisella ei ollut varaa maksaa enempää. Voittoehdot olivat huipputallin kuljettajista huonoimmat. Voitosta Nakajima olisi saanut 10 000 dollaria ja mestaruudesta 100 000 dollaria. Lisäksi Nakajima sai 170 000 dollaria palkkaa kaudelta.

Nigel Mansell: Sai lajin seuraavaksi korkeinta Piquetin ja McLarenin miesten jälkeen. 5 miljoonaa dollaria oli Mansellin palkkio ja siitä 3 miljoonaa dollaria oli perusosa ja loput 2 miljoonaa dollaria tulivat sponsoreilta. Lisäksi Mansell sai lajin suurinta pistepalkkaa eli 10 000 dollaria pisteeltä. Samalla Mansell nautti myös muita etuja joista voi lukea toikin 11:sta luvusta.

Mansell yritti ennen kautta saada itselleen 6,5 miljoonan dollarin palkkiota, mutta Frank Williams kieltäytyi. Frank Williams suostui yllättäen kuitenkin Mansellin vaatimiin hurjiin voittobonuksiin. 100 000 dollaria olisi tullut voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta. Se piti vain saavuttaa Juddin koneilla.:eek::D

Riccardo Patrese: Saavutti kaudella 1,5 miljoonaa dollaria palkkaa vaikka italialainen oli halunnut jopa 4 miljoonaa dollaria ennen kautta. Lisäksi Patrese sai pienenä korvauksena 50 000 dollaria voitosta ja 250 000 dollarin mestaruusbonuksen.

Martin Brundle: Sai testipalkkansa kaudelta eikä mitään muuta.

Jean-Louis Schlesser: Sai testipalkkansa kaudelta eikä mitään muuta.

Derek Warwick: Sai 3 miljoonaa dollaria kaudelta vaikka alustavasti talli olisi halunnut tiputtaa hänen palkkansa 2 miljoonaan dollariin. Alustavasti mestaruusbonus oli sovittu 200 000 dollarin paikkeille, mutta talli kuitenkin näki mestaruuden arvokkaana asiana ja siten korotti summan 500 000 dollariin. Lisäksi Arrows maksoi jokaisesta palkintosijasta ja voitosta kuljettajilleen 50 000 dollaria.

Eddie Cheever: Sai yhteensä saman verran kuin Warwick vaikka peruspalkka olikin vain miljoona dollaria. Cheeverille maksettiin kuitenkin sponsorien kautta lisärahaa ja lisäksi talli maksoi hänelle 50 000 dollaria Monzan kolmospaikasta. Mestaruusbonus oli sama kuin Warwickilla eli 500 000 dollaria.

Ivan Capelli: Sai yhteensä 3 miljoonaa dollaria ja tästä summasta 1 miljoona oli peruspalkkaa ja loppu tuli sponsoreilta. Voitosta Capelli olisi saanut 50 000 dollaria ja samoin mestaruudesta.

Mauricio Gugelmin: Brasilian uusin formulatulokas halusi alustavasti 1,5 miljoonaa dollaria, mutta lopulta sai vain miljoona dollaria kaudelta. Voittosumma oli sama kuin Capellilla ja samoin myös mestaruusbonus.

Jonathan Palmer: Sai palkkaa yhteensä 2 miljoonaa dollaria ja siitä miljoona dollaria oli tallin rahaa ja loppu tuli sponsoreilta ja Julian Baileyn maksurahoista. Olisi saanut 25 000 dollaria voitosta ja 50 000 dollaria mestaruudesta.

Julian Bailey: Maksoi 300 000 dollaria kauden ajoista ja olisi halunnut 150 000 dollaria, mutta ei saanut penniäkään. Palkkavaatimukset ärsyttivät Ken Tyrrelliä lopulta niin paljon, että Bailey lensi pois tallista kauden päätteeksi. Voittoehdot olivat tosin suuremmat kuin Palmerilla. 50 000 dollaria olisi tullut voitosta ja 100 000 dollaria mestaruudesta.

Adrian Campos: Maksoi ajoistaan 500 000 dollaria ennen kuin joutui potkituksi pois tallista jo kesken kauden. Olisi maksanut jopa 950 000 dollaria kaudelta. Lisäksi ennen kautta hänen arveltiin tuovan jopa 1,5 miljoonaa dollaria rahaa Minardille. Joka tapauksessa Minardin voittaessa hänen toimestaan hän olisi saanut 15 000 dollaria ja samoin myös mestaruudesta.

Luis-Perez Sala: Maksoi ajoistaan 500 000 dollaria ja olisi voittaessaan saanut 5000 dollaria ja mestaruudesta saman verran.

Pierluigi Martini: Maksoi ajoistaan yhteensä 750 000 dollaria ja tästä suurin osa eli 500 000 dollaria oli maksutesteistä ja 250 000 dollaria Martini maksoi kisa-ajolisää. Sai lopulta ainoana tallista palkkaa yhteensä 200 000 dollaria. Minardin voittaessa hänen toimestaan hänelle olisi annettu 15 000 dollaria ja mestaruudesta 25 000 dollaria.

Yannick Dalmas: Maksoi ajoistaan yhteensä 500 000 dollaria. Voittobonus olisi ollut 10 000 dollaria ja mestaruusbonus 50 000 dollaria.

Philippe Alliot: Maksoi ajoistaan yhteensä 750 000 dollaria. Voitosta olisi tullut 25 000 dollaria ja mestaruudesta 100 000 dollaria.

Aguri Suzuki: Maksoi ajoistaan yhteensä 680 000 dollaria. Voittobonus olisi ollut 5000 dollaria ja mestaruusbonus 50 000 dollaria.

Pierre-Henri Raphanel: Maksoi ajoistaan yhteensä 670 000 dollaria. Siitä Adelaiden maksuosuus oli 500 000 dollaria ja maksutestien osuus 170 000 dollaria.

Rene Arnoux: Sai miljoona dollaria kaudelta vaikka olisi halunnut jopa 3,5 miljoonaa dollaria ennen kautta. Guy Ligier kieltäytyi niin suurista summista. Voitosta Arnoux olisi saanut 50 000 dollaria ja samoin mestaruudesta.

Stefan Johansson: Sai miljoona dollaria kaudelta vaikka olisi halunnut jopa 3 miljoonaa dollaria kaudelta. Siihen herra Ligier sanoi vain, että hänen tallinsa ei ole McLaren tai Ferrari. Voitosta Johansson olisi saanut 25 000 dollaria, mutta mestaruudesta 150 000 dollaria.

Oscar Larrauri: Maksoi 550 000 dollaria kaudelta. Hänen voittaessa voittobonus olisi ollut 5000 dollaria ja mestaruusbonus olisi ollut 50 000 dollaria.

Stefano Modena: Maksoi 900 000 dollaria kaudelta. Hänen voittaessa voittobonus olisi ollut 20 000 dollaria ja mestaruusbonus olisi ollut 50 000 dollaria.

Piercarlo Ghinzani: Maksoi yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria kaudelta. Voitosta Ghinzani olisi saanut 10 000 dollaria ja mestaruudesta 50 000 dollaria.

Bernd Schneider: Maksoi yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria kaudelta. Voitosta hänelle olisi maksettu 5000 dollaria ja mestaruudesta 50 000 dollaria.

Andrea de Cesaris: Maksoi miljoona dollaria kaudelta ja sai 500 000 dollaria kaudelta palkkaakin.

Alex Caffi: Maksoi 250 000 dollaria ajoistaan.

Gabriele Tarquini: Maksoi 800 000 dollaria ajoistaan.

Nicola Larini: Maksoi 800 000 dollaria ajoistaan.

Philippe Streiff: Maksoi 500 000 dollaria ajoistaan.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan seuraavaksi kauden 1988 testipalkkoja. Kaudella 1988 testikuljettajien määrä jonkin verran lisääntyi ja se oli tavallaan mielenkiintoinen välivuosi. Se oli lopullisesti viimeinen ns. Vanhan ajan testauksen kausi ja samalla ensimmäinen nykyaikainen testikausi missä tallin nimeämä testikuljettaja työskenteli pääsääntöisesti vain oman tallinsa eduksi ja sen tyyppisissä sopimuksissa talli ei suostunut antamaan testikuljettajaansa muiden tallien käyttöön eli testikuljettajien aikaisempien vuosien keikka-ajot toisissa talleissa olivat siitä eteenpäin kiellettyjä.

Vanhan ajan testausta edusti kuitenkin vielä se, että kisakuljettajat saivat edelleen erittäin paljon testiaikaa myös kilpailujen ulkopuolella ja vain lähinnä huipputalleissa testikuljettajilla oli mahdollista pitää profiiliaan esillä myös tulevaisuuden f1-paikkoja ajatellen. Lisäksi muissa talleissa kuin huipputalleissa testikuljettajan tehtävämäärät olivat ilman suuria maksusummia käytännössä olemattomia.

Kauden aikana Larrousse käytti kenties historian viimeisenä f1-tallina vanhoilta ajoilta tuttua hire-in-tyypin testausta missä kuljettajille annettiin sovitusta määrästä ennen kautta tietyn verran kierroksia sopivassa paikassa kautta ja tarvittaessa sitten näillä kuljettajilla oli etuoikeus myös mahdollisten ajojen tullessa heille.

Viimeinen tämän tyypin edustaja oli Pierre-Henri Raphanel vaikka vähän toisenlaisella menetelmällä tämä testaaja olisi ollut Jean Alesi. Joka tapauksessa seuraavaksi vuorossa on siis testipalkkoja kaudelta 1988:

Emanuele Pirro: Sai McLarenin testaajana 50 000 dollaria kaudelta. Olisi kisapestin tullessa saanut 50 000 dollaria voitosta ja saman verran myös mestaruudesta.

Roberto Moreno: Sai Ferrarin ykköstestaajan myös kaikkien aikojen suurimman testipalkan siihen asti eli peräti 65 000 dollaria. Kisapestin tullessa Ferrari kuitenkin kielsi ajajiltaan myös ylimääräiset sponsoripalkkiot tai muut bonukset. Moreno olisi halunnut itselleen kisapestin tullessa edes 20 000 dollarin voittobonuksen ja 50 000 dollarin mestaruusbonuksen. Siitä talli kieltäytyi kuten myös Morenon muiden testikuljettajatovereidenkin pyynnöistä.

Dario Benuzzi: Sai Ferrarin kakkostestaajana 50 000 dollaria kaudelta.

Gianni Morbidelli: Sai Ferrarin kolmostestaajana 35 000 dollaria kaudelta eli yhteensä Ferrarin testikulut kaudelta 1988 kuljettajien osalta oli 150 000 dollaria.

Johnny Dumfries: Sai Benettonin ykköstestaajana 50 000 dollaria kaudelta. Lisäksi kisapestin tullessa hän olisi voitosta saanut testipalkkansa verran ja mestaruudesta hän olisi saanut 80 000 dollaria.

Gary Brabham: Nuorta australialaista ajajapolvea pikkuveljensä Davidin kanssa edustanut Gary olisi saanut Benettonin kakkostestaajana 25 000 dollaria kaudelta ja voitosta olisi maksettu hänelle saman verran ja mestaruudesta 40 000 dollari kisapestin tullessa.

Martin Donnelly: Lotus maksoi Donnellylle ensimmäisellä kaudella hieman enemmän kuin toisella. 55 000 dollaria Donnelly ansaitsi kaudella 1988 Lotuksen testaajana. Kisapestin tullessa hän olisi saanut 5000 dollaria voitosta ja 50 000 dollaria mestaruudesta.

Martin Brundle: Williams maksoi Brundlelle 60 000 dollaria kauden testeistään ja Spa-Francorchampsissa hän joutui ajamaan Nigel Mansellin paikalla. Hän olisi saanut 20 000 dollaria mahdollisesta voitosta ja mikäli Brundlelle olisi käynyt koko kauden tallin kutsu vastaan niin hän olisi saanut mahdolisesta mestaruudesta 100 000 dollaria.

Jean-Louis Schlesser: Williams maksoi kakkotestaajaksi pudonneelle ranskalaiselle 50 000 dollaria kauden testeistä ja Monzassa Mansellin sairastellessa ja Brundlen palatessa ajamaan Urheiluautojen MM-Sarjaa Schlesser pääsi tekemään kyseenalaista historiaa joutuessaan Ayrton Sennan kanssa kolariin. Hän olisi saanut mahdollisesta voitosta 20 000 dollaria ja koko kauden mahdollisesti ajaessaan hän olisi saanut 100 000 dollaria mestaruudesta.

Pierluigi Martini: Rikkain testimies kaudella kaikkiaan vaikka maksoikin 500 000 dollaria testeistään. Lisäksi Martini maksoi vielä 250 000 dollaria kilpailemaan päästyään ja ajoi heti Minardin ensimmäisen pisteen Detroitissa. Testipalkka Martinilla oli 30 000 dollaria ja loppusummaksi tuli Minardin Detroitin onnistumisen myötä 200 000 dollaria. Sen verran paljon Minardi maksoi bonuksia koko kauden huippuhetkestä. Voitosta Martini olisi saanut alustavasti 15 000 dollaria ja 25 000 dollaria mestaruudesta. Todellisuudessa herra Minardi olisi taitanut maksaa aika paljon enemmän.:cool:

Pierre-Henri Raphanel: Maksoi testeistään 500 000 dollaria. Hän oli ORECA:n ja Larroussen yhteistyön tuloksen seurauksen tallin virallinen hire-in-testaaja kaudella 1988. Hän olisi debytoinut jo Suzukassa ilman suuria rahoja tuonutta Aguri Suzukia. Kaikkiaan Raphanel maksoi kisamaksu mukaanluettuna kaudella 670 000 dollaria. Hänen palkkionsa voitosta oli vain 5000 dollaria ja pisteraha oli 500 dollaria. Mestaruusbonus olisi ollut koko kautta koskien 50 000 dollaria eli samaa tasoa kuin Alex Caffilla, Gabriele Tarquinilla, Nicola Larinilla ja Philippe Streiffilla. Samoin myös Suzukin palkkiotaso oli samaa luokkaa.

Christian Danner: Maksoi kaikkiaan 210 000 dollaria kaudelta talliin maksutesteistään ja muutenkin. Isot rahamiehet Ghinzani ja Schneider pitivät tallin talouden suurilla rahoillaan pystyssä ja siten Danner välttyi suurilta maksusummilta. Kauden aikana Danner ajoi kolme suurta testiä ja joitakin yksittäisiä kierroksia Hockenheimin kilpailun aikaisissa testeissä lähinnä Sonaxin ja Dannerin muiden sponsoreiden vaatimuksista. Muut vähäiset testiajot menivät Ghinzanille ja Schneiderille. Danner olisi saanut voitosta 50 000 dollaria kisapestin tullessa ja 100 000 dollaria mestaruudesta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan seuraavaksi sitten kauden 1988 tallien budjetteja näkyviin. McLarenin budjetti olisi ilman Marlboron tukea ollut varsin pieni sen huomattaviin kuskipalkkoihin nähden. Marlboron tuki varmisti sen, että ennätysmäisellä 40 miljoonan dollarin budjetilla pärjäsi varsin hyvin.

Tässä kuitenkin budjetteja kaudelta 1988:

McLaren: 40 miljoonaa dollaria

Ferrari: 35 miljoonaa dollaria

Williams: 30 miljoonaa dollaria

Ligier: 21 miljoonaa dollaria

Lotus: 20 miljoonaa dollaria

Benetton: 19,5 miljoonaa dollaria

Arrows: 19 miljoonaa dollaria

Tyrrell: 8 miljoonaa dollaria

Minardi: 7 miljoonaa dollaria

March: 6 miljoonaa dollaria

Lola-Larrousse: 5 miljoonaa dollaria

Dallara: 4,5 miljoonaa dollaria

Zakspeed: 4 miljoonaa dollaria

EuroBrun: 3,6 miljoonaa dollaria

Rial: 3 miljoonaa dollaria

Osella: 2 miljoonaa dollaria

Coloni: 1,7 miljoonaa dollaria

AGS: 1,5 miljoonaa dollaria

Henkilöstöpuolelta ainakin Colonilla oli tusinan verran työntekijöitä ja AGS:llä mahtavat 15 työntekijää kuljettajan ja tallipäällikön lisäksi. Ferrarilla oli ainakin jo 150 työntekijää tallipuolella. Samoin myös Williamsilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan sitten pitkästä aikaa päivitystä maksukuskien ennätysmiesten kirjaan. Jonkin verran uusien maksutietojen tultua ilmi myös kaikkien aikojen listat voivat muuttua muutaman jo aiemman ilmestyneen vuoden kohdalta. Tuttuun tapaan listassa on kolme eniten maksanutta kuljettajaa siihen asti lajin historiassa.

Seuraavaksi vuorossa on kausi 1987:

1. Piercarlo Ghinzani: 2,9 miljoonaa dollaria

2. Chico Serra: 2,5 miljoonaa dollaria

3. Manfred Winkelhock: 2 miljoonaa dollaria
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuonna 1988 Piercarlo Ghinzani vahvisti asemaansa kaikkien aikojen eniten maksaneena kuljettajana mutta Andrea de Cesaris ja muutama muukin maksukuljettaja aloitti hänen ajojahtinsa kyseenalaisesta ykköstilasta.

Tässä kolme eniten maksanutta kuljettajaa vuoteen 1988 mennessä:

1. Piercarlo Ghinzani: 4,1 miljoonaa dollaria

2. Andrea de Cesaris ja Chico Serra: 2,5 miljoonaa dollaria kukin.

3. Satoru Nakajima ja Manfred Winkelhock: 2 miljoonaa dollaria kukin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1989 maksukuskien ennätyspaikat menivät kokonaan uusiksi Aguri Suzukin mammuttimaisen 5 miljoonan dollarin maksusumman myötä. Jo edelliselläkin kaudella hän oli maksanut erittäin paljon vain yhden kilpailun ajostaan Suzukassa ja seuraavaksi hän sitten olikin eniten maksanein kuljettaja koko lajin siihen asti ajetussa historiassa.

Tässä kuitenkin maksusummia siihen asti:

1. Aguri Suzuki: 5,68 miljoonaa dollaria

2. Piercarlo Ghinzani: 5,3 miljoonaa dollaria

3. Philippe Alliot: 5 miljoonaa dollaria
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Vuonna 1990 maksukuskien ennätysmies Aguri Suzuki maksoi vähemmän kuin edellisellä kaudella ja monen mielestä myös ajoi paremmin kuin ennen. Hänen maksuennätyksensä nousi omiin lukemiinsa edelliseen kauteen nähden. Muutenkin maksusummat alkoivat monen kuljettajan osalta olla nousussa.

Tässä maksukuskien maksamat summat siihen asti kolmen parhaan osalta:

1. Aguri Suzuki: 8,34 miljoonaa dollaria

2. Piercarlo Ghinzani: 5,3 miljoonaa dollaria

3. Philippe Alliot: 5 miljoonaa dollaria
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1991 Aguri-san oli edelleen eniten maksanein mies f1:ssä ja lähti myös kauteen kovin odotuksin tallin omista takaiskuista huolimatta. Lopulta kuitenkin kaudesta tuli pettymys hänelle. Joka tapauksessa Aguri Suzuki jatkoi eniten f1-ajoistaan maksaneimpana kuljettajana, mutta monta haastajaa oli tulossa hänen takanaan.

Tässä kuitenkin maksukuskien kolme kovinta nimeä kaikkiaan kauteen 1991 mennessä:

1. Aguri Suzuki: 11 miljoonaa dollaria

2. Andrea de Cesaris: 8,5 miljoonaa dollaria

3. Gabriele Tarquini: 7,45 miljoonaa dollaria
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Kaudella 1992 eniten maksaneimmaksi kuljettajaksi f1:n historiassa siihen asti nousi Euroopan monikansalaiseksikin kutsuttu Bertrand Gachot. Aguri Suzuki, Andrea de Cesaris ja Gabriele Tarquini jatkoivat vahvasti maksamista yhdessä Roberto Morenon kanssa. Tarquini jäi kolmospaikasta vain 50 000 dollaria ja oli siihen mennessä neljänneksi eniten maksanein kuljettaja f1-historiassa. Lisäksi Ukyo Katayama ja Mauricio Gugelmin maksoivat hulppeat 8 miljoonaa dollaria ajopaikoistaan kaudella.

Tässä kuitenkin kolmen parhaan maksutiedot siihen asti. Päivitykset jatkuvat kauteen 1994 saakka:

1. Bertand Gachot: 13,9 miljoonaa dollaria

2. Aguri Suzuki: 13,66 miljoonaa dollaria

3. Andrea de Cesaris: 12,5 miljoonaa dollaria
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Laitetaan sitten kauden 1993 päivitettyjä tietoja esiin. Ukyo Katayama nousi eniten maksaneeksi kuljettajaksi f1:n historiassa tuolloin. Samalla Andrea de Cesaris siirtyi kakkospaikalle Aguri Suzukin ohi. Vanhoista maksumiehistä Philippe Alliot maksoi 4 miljoonaa dollaria Larroussella.

Tässä kuitenkin suurimpia maksusummia miesten urien ajalta siihen asti:

1. Ukyo Katayama: 17 miljoonaa dollaria

2. Andrea de Cesaris: 16,5 miljoonaa dollaria

3. Aguri Suzuki: 16,32 miljoonaa dollaria
 
Ylös