F1-kuljettajien palkkakehitys

[CCMK]

Tuo Ranskan 1958 kisan starttiraha meni hyvin todennäköisesti tiettyä osuutta lukuunottamatta Enzo Ferrarin taskuun. Kilpailun kun voitti sen vuoden maailmanmestari Mike Hawthorn ja sitten korvaukseksi jo muutenkin taloudellisesti tiukilla olleet Ranskan kisan järjestäjät epäilemättä varsin erikoisesti tuon palkinnon järjesti. Tuo shampanjapullojen jakeluperinne palkintoina rahan sijaan oli suhteellisen tavallista etenkin Englannin kilpailuissa ja etenkin niiden harjoituksissa vanhaan aikaan.

 

[CCMK]

Vuonna 1956 Ranskan Grand Prixissä maksettiin 10 000 dollaria starttirahaa kaikkiaan Ferrarille. Siitä vain murto-osia meni kilpailun voittaneen Peter Collinsin taskuun.

 

[CCMK]

Vuoden 1957 Ranskan Grand Prixissä Maserati sai myös 10 000 dollaria starttirahaa. Tietyn osuuden potista sai myös kilpailun voittaja Juan Manuel Fangio.

 

[CCMK]

Giuseppe Farina oli aikanaan menossa monta kertaa Indy 500:n pariin. Eräs hänen haaveensa oli ajaa AAA:n tai USAC:n mestariksi heti sen jälkeen kun hän oli lopettanut formuloissa. Ikävä kyllä hän ei sittemmin enää mennyt sinne. Hän myös kuitenkin oli ollut Indyssä aiemminkin. Viimeisiä kertoja Farinalle tehtiin tarjouksia vuosina 1958 ja 1959 Indy 500:n ja ns. Kahden Maailman kilpailuun. Molemmista Farina kuitenkin lopulta kieltäytyi. Viimeisiin kieltäytymisiin vaikutti paljon myös Juan Manuel Fangion kieltäytyminen mennä ajamaan Indyä.

 

[CCMK]

Kauden 1958 Indy 500 houkutteli paljon niin Fangiota kuin Farinaakin. Molemmille herroille luvattiin jopa 20 000 dollarin arvoinen ilmestymispalkkio ja luonnollinen osuus Indyn palkintorahasta. Molemmat olivat myös suostua tarjouksiin. Ikävä kyllä Fangio ei lopulta lähtenyt ajamaan ja pian myös Farinakin luovutti asian suhteen.

 

[CCMK]

Kaikkien aikojen ensimmäisessä F1-kilpailussa 13.5.1950 Silverstonessa Alfa Romeolle jaettiin yhteensä 500 dollaria starttirahaa.

 

[CCMK]

Vuonna 1950 Jersey Road Circuitilla järjestetyssä F1-sarjan ulkopuolisessa kilpailussa Ferrari sai yhteensä 350 dollaria starttirahaa. Voittajan eli Peter Whiteheadin osuus ei ollut mainittavan suuri.

 

[CCMK]

Vuonna 1954 Rouenissa epävirallisessa Ranskan Grand Prixissä (virallinen kisa oli annettu Reimsiin sinä vuonna.) Maurice Trintignant ei juurikaan hyötynyt Ferrarille annetusta starttirahasta. Starttiraha oli suurempi kuin varsinaisessa Ranskan osakilpailussa Reimsissä ja se oli arvoltaan 3000 dollaria.

 

[CCMK]

Vuonna 1954 Joe Fry Memorial Trophyssä Castle Comben radalla Cooper-talli otti suurimman osan kilpailun starttirahoista. Kun ajajien osuus kilpailusta sitten tuli ilmi niin se oli erittäin vähän. Muun muassa kilpailun voittaja Horace Gould sai vain 50 dollaria palkintorahaa, 25 dollaria bonusrahaa olemalla kilpailun 2-litraisten ajajien voittaja ja vielä 25 dollaria pisterahaa kilpailusta yhtä pistettä kohti. Kilpailun nopeimmasta kierroksesta ja Ajallisen Harjoituksen nopeimmasta kierroksesta eli paalupaikasta luvatut 100 dollarin summat peruttiin ja paalupaikan ottaneelle ja kilpailun nopeimman kierroksen saaneelle (poislukien 25 dollarin pisterahaa nopeimmasta kierroksesta.) annettiin 100 pulloa shampanjaa.

 

[CCMK]

Vuonna 1956 Monacossa kilpailun järjestäjät ACM:n osalta maksoivat 100 dollarin shekin Ajallisen Harjoituksen nopeimmalle kuljettajalle ja lisäksi vielä erillisen 100 dollarin bonuksen shekkinä kilpailun voittajalle. Lisäksi voittaja sai itselleen taas varsinaisen kuorman shampanjaa eli ajan hengen mukaisesti 100 pulloa.

 

[CCMK]

Vuonna 1957 ACM Monacossa tarjosi jälleen paalupaikan saaneelle kuljettajalle 100 dollarin shekin palkinnoksi ja lisäksi vielä kilpailun voitostakin erillisen 100 dollarin shekin ja 100 pulloa shampanjaa.

 

[CCMK]

Reimsissä kaudella 1957 pidetty F1:n ulkopuolinen kilpailu (Virallinen Ranskan Grand Prix pidettiin kaudella Rouenissa.) oli silti erittäin hyvä oman aikansa mittapuulla starttirahan suhteen. Reimsissä tarjottiin samaa määrää starttirahaa eri talleille kuin Rouenissa eli Ferrari sai 10 000 dollaria starttirahaa. Luigi Musso sai sittemmin tietyn osuuden potista itselleen.

 

[CCMK]

Vuonna 1959 Ranskan Grand Prixissä oli alla melkoinen taistelu starttirahasta. Kiista siitä oli aiheuttaa koko kilpailun peruuntumisen. Järjestäjä eli ACF oli jälleen rahavaikeuksissa ja yritti saada starttirahan muunnettua jälleen erilaisiksi tuotepalkinnoiksi kuten shampanjapulloiksi, televisioiksi tai muunlaisiksi hyödyllisiksi käyttötavaroiksi. Tallit eivät tietenkään tästä pitäneet. Lopulta eräs F1:n vanhan ajan pääsponsoreista ja koko sarjan rahoittajana muutenkin toiminut BP puuttui peliin.

Reimsin kilpailussa kaudella 1959 maksettiin koko F1-sarjan siihen asti suurin Euroopan puolen starttirahaosuus. Ainakin BP:n omien mainostusten mukaan. Öljyjätti heitti pöytään kaikkiaan 25 000 dollaria starttirahaa. Summan jakoperiaatteesta tuli jälleen kiistaa, mutta lopulta lähinnä levottomuuksia hillitäkseen ja isojen tehdastallien mielenkiinnon ylläpitämiseksi ACF määritti kilpailun starttirahasta tietyn osan tulevan kilpailun voittavalle tallille tallin taustatekijöistä riippumatta ja loppuosa tultaisiin jakamaan muiden kesken.

 

[CCMK]

Lopulta ACF määritti aikaisemmat tuotepalkintoehdotuksensa kauden 1959 Ranskan Grand Prixin osalta vain Ajallisiin Harjoituksiin. Paalupaikan napannut kuljettaja saisi tuttuun tapaan 100 pulloa shampanjaa. Kilpailuun sen sijaan ACF määritti starttirahan voittajan osuuden olevan tallista riippumatta 10 000 dollaria ja loput 15 000 dollaria jaettaisiin enemmän tai vähemmän tasaisesti muiden tallien kesken. Lopulta 10 000 dollarin voittajan potti meni Ferrarille.

 

[CCMK]

Kaudella 1959 Ranskan kilpailu Reimsissä ehkä kehitti eniten starttirahaa, mutta rahakkain kilpailu kaikkiaan oli Sebringissä ajettu Yhdysvaltain Grand Prix.

 

[CCMK]

Kaudella 1959 Bruce McLarenin voittaessa Yhdysvaltain Grand Prixin hän saavutti kaikkiaan dollareissa mitattuna varsin hyvän rahasumman. Nuorukaisen kokonaisrahan määrästä 6000 dollaria oli kilpailun toimikunnan myöntämää starttirahaa. Sebringin kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen kuljettajan voittosummista 3000 dollaria ja 1500 dollaria olivat kilpailun toimikunnan myöntämää starttirahaa.

 

[CCMK]

Kaudella 1959 Oulton Parkin radalla ajetussa International Gold Cupin kilpailussa Cooper-talli sai itselleen 2000 dollaria starttirahaa. Sarjan ulkopuolisessa kilpailussa sen autot kuljettajineen hallitsivat kilpailua.

Stirling Moss ei tiettävästi tuossa kilpailussa saanut paljonkaan voittoa rahallisesti itselleen, mutta muutoin Moss kuului omana aikanaan rikkaimpiin sen ajan kuljettajiin.

 

[CCMK]

Vuoden 1960 Yhdysvaltain Grand Prixissä Stirling Moss sementoi asemansa F1:n rikkaimpana kuljettajana. Kilpailun osalta Mossin kokonaisisista rahamääristä 6000 dollaria oli jälleen Riversiden toimikunnan määrittämää starttirahaa. Lisäksi Innes Irelandin omista rahamääristä 3000 dollaria oli toimikunnan määrittämää starttirahaa ja Bruce McLarenin omista rahamääristä 1500 dollaria oli toimikunnan määrittämää starttirahaa.

 

[CCMK]

Vuoden 1961 Yhdysvaltain Grand Prixissä eräänlaista palkintorahan ja starttirahan välimuotoa eli sijoitusrahaa jaettiin kaikkiaan 20 000 dollarin arvosta. Eli suurin piirtein noin 1000 dollaria per kuljettaja/talli.

 

[CCMK]

Vuonna 1962 Yhdysvaltain Grand Prixissä Sijoitusrahaa maksettiin yhteensä 56 000 dollaria eli noin 2800 dollaria per kuljettaja/talli.