FIA rakentaa rallia.

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5311
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ei siinä ole mitään järkeä kun niillä ei kerkiä Rally1-autojen vauhtiin.
Voi olla, mutta annetaan kysynnän määrittää. Tätä voisi kuitenkin kokeilla, toisin kuin monia muita ehdotuksia (kun ei ole samalla tavalla hävittävää).

Ja päätös nykyautoilla jatkamisesta tarkoittaisi, ettei tähän ja kahteen seuraavaan vuoteen ajeta voitosta kahdeksaa useammalla autolla, elleivät tallit vaikka sitten lupaa ajattaa neljää autoa. Tosin M-Sportin osalta en voi odottaa tätä, mutta jos sääntöihin vaikka kirjataan että talli voi ilmoittaa ralliin neljä autoa joista kolme parasta kerää pisteitä niin Toyota ja Hyundai varmasti tarttuvat siihen kiinni.
Mielestäni tärkeämpää kuin nostaa voitosta kamppailevien autojen lukumäärää, on säilyttää ralli ammattilaisurheiluna. Siellä on kuitenkin se (ainakin) kahdeksan autoa. Mikään ei viittaa siihen, että tekemällä ehdotettuja muutoksia niitä autoja olisi ammattilaistasolla 2025-2026 yhtään sen enempää.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14947
Sijainti
Tampereen lenkki

No siis ei olisi enempää Rally1-autoja ilman hybridiä, mutta niitä vastaan voisi ajaa useampi Rally2+-auto.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5311
Sijainti
Suonionkatu 1 C
No siis ei olisi enempää Rally1-autoja ilman hybridiä, mutta niitä vastaan voisi ajaa useampi Rally2+-auto.
Ehkä, mutta kuka niitä Rally2+ -autoja ajattaisi? Ja voisiko niitä Rally1-autoja olla vähemmän kuin se kahdeksan? Jos ensimmäiseen ei ole selkeää vastausta 8 kuukautta ennen seuraavan kauden alkua ja toiseenkin täytyy laittaa iso kysymysmerkki, niin en itse ottaisi riskiä.
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
889
Seuraavan kauden alkuun on 9 kuukautta. Tallit ovat tehneet kaikki suunnitelmat ja kehitystyön sen mukaan, että näillä autoilla ajetaan tämän kauden jälkeen vielä kaksi kautta. Uusista säännöistä ei ole vielä mitään tarkempaa hajua, päätöksiä niistä saataisiin ehkä joskus kesän aikana? Miten helvetissä nuo luulevat, että tuollaiseen poukkoiluun olisi yksikään talli suostumassa? Mitäs sitten, jos niitä sääntöjä taas kesken ensi kauden keksitäänkin muuttaa? Kaiken huippu kun Toyota tuonut jo nyt testeihin ensi kauden version "Rally2" takasiivestä samalla, kun M-Sport tuomassa uutta takasiipeä Rally1 autoon. Tajuaako kukaan, millainen kehitystyö vaaditaan näille nykyisille autoille, jos niistä poistetaan hybridiyksikkö (=painoa) ja aeroa poistetaan? Siitä saa helposti puolen vuoden ja parin miljoonan homman, per talli. Kahden kauden takia? Olemattomien hyötyjen takia?

Ei tämän pitäisi olla mitään Veikon Koneen puuhastelua, vaan monen kymmenen miljoonan bisnes. Nykyiset tallit ja niiden halu aina etusijalle. Ne ovat olleet mukana ja pitäneet sarjan sekä lajin elossa, kun muut yrittävät sitä kovasti tappaa lopullisesti.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1378
Nykyiset rally1 tallit vaan pelkää sitä, että esim Skoda +kitillä pääsee liian lähelle heitä, koska rally 1 tallit näyttäisivät naurettavilta 800k autoineen kun 200k Skodalla ajetaan lähes samaa vauhtia. Siitä tässä on kyse eikä mistään muusta.
 
Kyllä varmasti, Jari-Matilla, Cyrilillä ja Millenerillä on jo ripulit housussa pelosta.

Nyt jotain järkeä näihin höpötyksiin.
 
simc

Well-known member
Liittynyt
28.6.2013
Viestit
204
https://dirtfish.com/rally/wrc/is-the-wrcs-new-points-system-working/

Dirtfishin kommentit pistesysteemistä. Junnutoimittaja Alasdair Lindsayn ehdotus sprinttipisteistä on järjetön (pätkäsijoituksista annetaan pisteitä, jotka lasketaan yhteen ja niiden tuloksista annetaan pisteitä).
Tuota, olisiko pätkäpisteissä kuitenkin ideaksi?

Ajatus kisan jälkeen erikoiskoetulosten perusteella jaettavista pisteistä kuulostaa omalta kisaltaan rallissa. Mutta entä jos pisteitä jaettaisiin heti jokaisen ek:n tulosten mukaan? Ja että näitä pisteitä ei nollattaisi vaikka keskeyttäisi kisan. Moni on ehdottanut, että ek:n voittaja saisi pisteen, mutta siitä voi tulla rujoa jälkeä. Jos pisteitä jaettaisiin useammalle, sen luulisi kannustavan lähes kaikkia yrittämään ajaa kovaa joka pätkällä.

Mielestäni yleiskilpailusta voisi jakaa 2/3 kaikista pisteistä ja loput 1/3 pätkäpisteillä. Eli 2-3-4-kertaistetaan yleiskilpailusta jaettavat pisteet. Tv:n powerstagelta voisi jakaa 2-3-kertaiset pisteet. Eri ralleissa on eri määrä pikiksiä, viime vuonna Akropoliksessa 15, Kroatiassa 23, mutta olisiko tämä silti suuri ongelma? Jos otetaan vertailuksi Safarin ek:t 1-13, jolloin kaikki ajoivat kilpaa, saataisiin eri pisteytyksellä seuraavankaltaisia tuloksia:

Safarissa viisi autokuntaa ajoi pohjia (to-la), jos jokaisen voittaja saisi pisteen:

Pisteet ek:n voittajalle 2, kakkoselle 1. Ek:lla 5 Katsuta ja Evans jakoivat 2. nopeimman ajan.

Pisteet 3 - 2 - 1:

Pisteet 4 - 3 - 2 - 1:

Pisteet 5 - 3 - 2 - 1:

Pisteet 5 - 4 - 3 - 2 - 1:

Safarissahan loppujen lopuksi oli se ongelma, että osa varmisteli lauantain tuloksia jo lauantaina ja ajeli terveisiä. Toiset vetelivät korjatuilla autoilla pohjia. Vertailun vuoksi 5-4-3-2-1 -pisteet pätkiltä 1-19:
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1378
Puheet siitä, että nämä uudet säännöt aiheuttavat lisäkustannuksia rally1 talleille on ihan höpö puhetta. Kustannus on minimaalinen pitkässä juoksussa ja kaikkihan täälä ovat olleet yhtä mieltä siitä, että sillä ei ole mitään väliä autotehtaalle mitä ralli maksaa, no nytkö sillä sitten onkin väliä
 
Viimeksi muokattu:

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1094
Nykyiset tallit ja niiden halu aina etusijalle. Ne ovat olleet mukana ja pitäneet sarjan sekä lajin elossa, kun muut yrittävät sitä kovasti tappaa lopullisesti.
Nykyinen MM-sarja on vain yksi rallisarja muiden joukossa. Jos se loppuisi huomenna, niin kuskit sieltä siirtyisivät ERC:hen, joka olisi sillä hetkellä kovatasoisin rallisarja. Ja todennäisestin siitä muodostuisi uusi "MM-sarja", jos leikisti haluaisi väkisin kutsua sitä sellaiseksi.
 
Ei, vaan Lajin etu on aina sijalla 1 ja vasta sen jälkeen tulee tallien etu. Automerkkejä tulee ja menee ja on nähty monessa muussakin lajissa, että tepseli nypätään seinästä hyvin nopealla aikataululla. Lojaalisuutta ei motorsportissa tunneta. 2 1/2 automerkin varaan ei voi rakentaa kovin tukevaa peruskalliota tuleville vuosikymmenille. Nykyisten automerkkien varaan ei voi rakentaa edes lyhyen tähtäimen tulevaisuutta, riittää, että yksi automerkki tekee exitin, niin ollaan tilanteessa, että ERC=MM sarja
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14947
Sijainti
Tampereen lenkki
Nykyinen MM-sarja on vain yksi rallisarja muiden joukossa. Jos se loppuisi huomenna, niin kuskit sieltä siirtyisivät ERC:hen, joka olisi sillä hetkellä kovatasoisin rallisarja. Ja todennäisestin siitä muodostuisi uusi "MM-sarja", jos leikisti haluaisi väkisin kutsua sitä sellaiseksi.
Niin tai sitten muihin lajeihin/hommaan jos joutuisi luopumaan miljoonapalkasta
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14947
Sijainti
Tampereen lenkki
Tuota, olisiko pätkäpisteissä kuitenkin ideaksi?

Ajatus kisan jälkeen erikoiskoetulosten perusteella jaettavista pisteistä kuulostaa omalta kisaltaan rallissa. Mutta entä jos pisteitä jaettaisiin heti jokaisen ek:n tulosten mukaan? Ja että näitä pisteitä ei nollattaisi vaikka keskeyttäisi kisan. Moni on ehdottanut, että ek:n voittaja saisi pisteen, mutta siitä voi tulla rujoa jälkeä. Jos pisteitä jaettaisiin useammalle, sen luulisi kannustavan lähes kaikkia yrittämään ajaa kovaa joka pätkällä.

Mielestäni yleiskilpailusta voisi jakaa 2/3 kaikista pisteistä ja loput 1/3 pätkäpisteillä. Eli 2-3-4-kertaistetaan yleiskilpailusta jaettavat pisteet. Tv:n powerstagelta voisi jakaa 2-3-kertaiset pisteet. Eri ralleissa on eri määrä pikiksiä, viime vuonna Akropoliksessa 15, Kroatiassa 23, mutta olisiko tämä silti suuri ongelma? Jos otetaan vertailuksi Safarin ek:t 1-13, jolloin kaikki ajoivat kilpaa, saataisiin eri pisteytyksellä seuraavankaltaisia tuloksia:

Safarissa viisi autokuntaa ajoi pohjia (to-la), jos jokaisen voittaja saisi pisteen:

Pisteet ek:n voittajalle 2, kakkoselle 1. Ek:lla 5 Katsuta ja Evans jakoivat 2. nopeimman ajan.

Pisteet 3 - 2 - 1:

Pisteet 4 - 3 - 2 - 1:

Pisteet 5 - 3 - 2 - 1:

Pisteet 5 - 4 - 3 - 2 - 1:

Safarissahan loppujen lopuksi oli se ongelma, että osa varmisteli lauantain tuloksia jo lauantaina ja ajeli terveisiä. Toiset vetelivät korjatuilla autoilla pohjia. Vertailun vuoksi 5-4-3-2-1 -pisteet pätkiltä 1-19:
Mun mielestä tää on tosi sekavaa...ja se että voit saada pisteitä vaikka keskeytät, on aika erikoinen konsepti.
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1094
Niin tai sitten muihin lajeihin/hommaan jos joutuisi luopumaan miljoonapalkasta
Tuskinpa, eiköhän siellä silti palkkaa tulisi edelleen, koska ERCn kiinnostus nousisi eksponentiaalisesti. Eli käytännössä uusi MM-sarja.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3569
Onko nuo sähköautot maailmalla myyneet huonosti vai mikä kun moni merkki vaihtanut strategiaa taas?
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1094
Käytännössä riippuu siitä, onko autonvalmistajia maksamassa viuluja
Juu, se on totta, että varmasti mukaan ei välttämättä lähtisi autonvalmistajat kokonaan, vaan keskusteltaisiin M-Sport tyyppisistä talleista, joissa mahdollisesti tehdas olisi tukena. Palkat ja kustannukset maksaisi luonnollisesti sponsorit. Tälläkin hetkellä käsittääkseni aika moni ERC-kuski saa jo palkkaa ja, jos koko sarjasta tulisi pääsirkus, johon valtaosa nykyisistä MM-sarjan Rally1- ja Rally2-sarjan kuskeista siirtyisi, niin olisi hankala nähdä, ettei iso osa nykyisessäkin MM-sarjassa olevista sponsoreista siirtyisi kuskien siirtymisen jatkumona tuohon ERC-sarjaan, jos siitä tulisi "kuninkuusluokka". Täten luonnollisesti WRC-live siirtyisi varmasti melko lähes nykyisessä laajuudessaan ERC-liveksi, mutta toki katsojamäärät olisivat tässä vaiheessa kysymysmerkki. Mutta rohkenisin väittää, että katsojia tuolle ERC-livelle sekä kisoihin penkoille hyvin samanlaisia määriä mitä nytkin, erityisesti, kun nämä kaikki kisat olisivat Euroopassa. Itse kapinoinahan nuo olisivat varmasti melko eeppisiä.

Mutta nyt taas hairahti tähän samaan oravanpyörään mitä tällä forumilla jauhettua jo vuosikausia, mutta pointtina, että ralliautoilu lajina ei ole riippuvainen FIA:n lanseeraamasta ralliautoilun MM-sarjasta, jota on ajettu vuodesta 1973 lähtien (siis nimenomaan tästä kyseisestä sarjasta, virallinen nimi FIA World Championship) tai Toyota Gazoo Racing WRT:stä tai Hyundai World Rally Teamista. Jos nuo kaikki loppuisivat huomenna, niin rallinajo korkeimmalla mahdollisella tasolla voisi jatkua ylihuomenna esimerkiksi ylläolevassa kokonaisuudessa näin karrikoiden.
 
  • Like
Reaktiot: jjx

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1378
Tuskinpa, eiköhän siellä silti palkkaa tulisi edelleen, koska ERCn kiinnostus nousisi eksponentiaalisesti. Eli käytännössä uusi MM-sarja.
Kyllähän se totuus on, että mikäli ERC stä tulis pää luokka, niin kuskien palkan maksun ja ajattamisen hoitais ne sponssit jotka kuski itse pystyt kerätä. Luulisin, että osalla kuskeja tulis vaikeuksia löytää rahoitusta edes osa kauden ajamiseen. Esim Tänak, Növille, Evans, EP jäisivät varmaan heti pois, heitä tuskin kiinnostais lähteen kerjäämään sponssirahaa. Kalle ehkä ajais muutaman lempikisan RBn ja Casino rahoilla, Ranskalaiset ja Oliver ajais koko sarjan. Kuskipaletti muuttuis aika pitkälti osastoon maksukuskit, autoja vois olla viivalla paljon, mutta täyden sarjan ajais vain harvat ja muutenkin kuskit olis tasoa Henning Solberg-Manfred Stol-Raimund Baumslager.

Toinen skenaario on se, että Toyota, Huyndai, Msport siirtyisivät ERC luokkasn r2 autoilla. Vaikea veikata miten kumpi skenaario on todennäköisempi
 
Viimeksi muokattu:

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1378
Onko nuo sähköautot maailmalla myyneet huonosti vai mikä kun moni merkki vaihtanut strategiaa taas?
Pähkinänkuoressa Myynti sakkaa ja voittomarginaalit pienet (vielä) ja pienee kun on nyt on kisa käynnis kuka antaa suuremmat alennukset
 
Ylös