Olen hiihdellyt Finlandian viisi kertaa. Silloin lähtö oli Hämeenlinnasta Katumajärven jäältä ja hiihdettiin Lahteen. Kerran osui lumipulan vuoksi sellainen suoritus, että lähtö- ja maalipaikka oli Lahti. Näinhän kisa taitaa nykyään olla oletusarvoisesti. Seuraava horinani on pitkä, toivottavasti jaksat lukea pidemmälti kuin vähän alkua : ). Olen jakanut tekstin kolmeen eri postaukseen.
Harjoittelusta
Mikä tahansa kestävyysluonteinen harjoittelumuoto käy, kävely, pyöräily, rullaluistelu, juoksu, metsätyöt jne.. Tehdään pitkäkestoisia suorituksia, 30 min ylöspäin kolme – kuusi kertaa viikossa. Sykkeen pitäisi pysyä aerobisella puolella, siis suunnilleen haarukassa 120 – 160. Välillä voi ottaa vetoja, jossa syke kohoaa yli ja taas palautellaan. Vaikkapa 10 - 15 vetoa lenkin aikana, ja näitä vetoja suunnilleen kahtena kolmena harjoittelupäivänä viikossa. Tällä varmistetaan sitä, että kiriherkkyys säilyy ja että sietää maitohapoille joutumista ja niistä palautumista.
Kävelyn pitää olla sellaista tehokasta, jossa liike lähtee lantiosta ja kävelyä rytmitetään käsien ja ylävartalon liikkeillä. Ei tarvitse mitään Konoskävelyä kuitenkaan harrastaa. Sen sijaan voi kokeilla ns. vaahtopääkävelyä. Siinä ikään kuin kohotetaan itseään nilkalla askeleen puolivälin paikkeilla. Jos kehtaa, voi ottaa dementiakävelysauvat mukaan. Näin tulee harjoitettua myös ylävartalon lihaksia. Pururataa voi kävellä perinteisen sauvat käsissä. Ammattilaiset tekevät sauvarinneharjoittelua. Siinä edetään ylämäkeä perinteisen sauvat käsissä, ja sauvoilla tehdään työtä tehokkaasti niin, että työnnössä käsi ojentuu suoraksi takana lantion kohdalla. 15 nousua laskettelurinteessä riittää yhden illan harjoitteeksi. Tämä on yleensä anaerobista harjoittelua.
Rullaluistelussa voi myös käyttää sauvoja, jolloin myös ylävartalo kehittyy. Tähän käy luisteluhiihtosauvat tai sitten erikseen rullaluisteluun kehitetyt kepit. Huonon sään sattuessa voi tehdä olohuoneen lattialla kuntopiiriä. Tai nykyään sitä kutsutaan trendikkäämmin circuitiksi.
Lihashuolto ja palautumisesta huolehtiminen ovat oleellisia. Harjoitukset aloitetaan lämmittelyllä ja päätetään loppuverryttelyyn. Lihaksia on hyvä venytellä useita kertoja viikossa, mieluiten jokaisen harjoittelukerran jälkeen. Ammattilaiset saattavat käyttää kolmen viikon rytmitystä helppo viikko, kovempi viikko, raskas viikko. Pitää kuunnella kehoaan, ettei tule ylirasitusta ja rasitusvammoja. Eikä touhu harrastelijatasolla noin muutenkaan tarvitse niin tarkkaa ja vakavaa olla.
Hiihtotekniikka
Lumien tultua aloitetaan hiihtotekniikan harjoittelu. Tulisi olla hallussa vuorohiihto, yksipotkuinen tasatyöntö ja tasatyöntö. Vuorohiihtoa käytetään loivissa ylämäissä ja tasamaalla, yksipotkuista tasatyöntöä tasaisella ja tasatyöntöä tasamaalla ja loivissa alamäissä. Myöskin pitää hallita haarakäynti jyrkissä ylämäissä ja laskutekniikka alamäissä.
Sauvoitta hiihto on erittäin tehokas keino löytää kateissa ollut vuorohiihdon rytmi ja liuku. Siis hiihdetään ilman sauvoja vain käsillä rytmittäen tasaisella maalla tai loivassa vastamäessä. Silloin oppii potkun ja oppii liu’uttamaan suksea. Käsien oikea rytmi löytyy myös kuin itsestään. Sauvojen kanssa hiihdettäessä käsien työskentelyn pitää olla tehokasta, työntö loppuun asti. Suksea pitää malttaa liu’uttaa myös.
Alamäessä voi hävitä paljon, jos ei ole tekniikka hallussa. Mäen alussa työnnetään tasatyönnöin vauhtia niin kauan kuin vauhdissa pysyy. Sitten muna-asentoon. Pitää seistä suksien päällä tasapainossa niin, että paine jakautuu suksen pituudelle tasan. Asennon pitää olla kuitenkin rento, jotta lihakset palautuvat. Nyppylöiden kohdalla kevennetään kevyesti kohottautumalla, jotta suksi ei tökkää nyppylään. Jalat pelaavat kuin auton jouset ja iskarit. Kaarteessa painoa siirretään sisäsukselle, jopa vieläkin sisemmäs ja ulkosuksi työnnetään vaaksan verran eteen. Näin tehden pysyy pystyssä tiukankin paikan. Kun vauhti hiipuu, aloitetaan tasatyönnöt, sitten yksipotkuinen työntö ja lopulta vuorohiihto tavoitteena säilyttää alamäen ilmainen vauhti mahdollisimman pitkään. Tiukoissa ja mutkaisissa laskuissa joutuu kohottautumaan, jotta tasapaino pysyisi. Silloin myös mutkien ajolinjoilla on merkitystä. Näitä taasen on turha selittää ralli- ja formulakansan perilliselle sen enempää.
Pururadoilla esiintyy hiihtoa harjoittelevia ryhmiä. Oiva mahdollisuus NSE:hen syntyy, kun pyytää jotakuta hiihtäjätärtä kertomaan, onko tekniikkasi kohdallaan. Ja jos ei ole, kenties neuvomaan. Ko. yksilöiden perässä voi myös yrittää hiihtää, jolloin näkee, miten hiihdon pitäisi teknisesti sujua. Useimmiten he vain tuppaavat katoamaan horisonttiin uskomattoman nopeasti. Ammattilaiset ovat erikseen.
Pururatoja ja muita latuja hoidetaan yleensä säännöllisesti, jolloin latu on aina priimakunnossa. Massahiihdoissa porukkaa on kuitenkin niin paljon, että ladusta tulee hetimiten epämääräinen nuljuava jauhovakka, vaikka kaksi uraa edelleen löytyykin. Ladun pohjalle muodostuu helposti loiva aaltokuvio, jolloin kolmen metrin välein esiintyy kohouma. On syytä käydä jossakin moottorikelkalla tehdyllä kuluneella reitillä tätäkin olosuhdetta harjoittelemassa, sillä nyppylät rikkovat hiihtorytmin, ellei niitä osaa ylittää kevyesti ja opettele suorastaan hyötymään niistä.
Välineet
100 euron market- paketillakin (sukset, sauvat ja monot) voi urakasta selviytyä, mutta silloin nautinto on kaukana. Joskus myydään combi- suksia, joilla pitäisi voida harjoittaa sekä perinteistä että luisteluhiihtoa. En suosittele, koska ne eivät ole hyvät kummassakaan. Suosittelisin hankkimaan ns. aktiiviharrastajan tai jopa kilpatason välineet. Toisinaan edellisvuoden kilpamalleja saa edullisesti. Usein hiihtoa harjoittavilla seuroilla on myös alennussopimuksia paikkakunnan jonkin liikkeen kanssa. Joka tapauksessa asiointi on syytä suorittaa asiantuntevassa liikkeessä, jotta välineistä tulee asialliset ja suksista oikean jäykkyyden omaavat, siteistä oikein kiinnitetyt ja pohjista oikein käsitellyt. Edelleen, uhrataan rahaa oikeisiin asioihin, ettei tule ostettua esim. liian hyviä sauvoja.
Kilpahiihtäjillä on perinteisen suksia useita pareja. On eri jäykkyyksiä ja erilaisella pohjalla, että löytyisi kulloiseenkin keliin ja lumeen sopivat. Harrastaja tulee hyvin toimeen yhdellä parilla.
Normaalein ulkoiluvarusteinkin selviää, mutta tarkoitusta varten tehdyt hiihtoasut ovat hyviä. Niissä eivät puntit ja takki lepata. Tuulensuojausta on edessä, muttei niinkään takana, jotta höyryt pääsevät ulos. Kevyellä pakkasella tarkenee, kun alla on kuntokerrasto ja yläosassa kenties väliasu. Kovemmalla pakkasella sitten kerroksia lisää. Pikantti, mutta tärkeä yksityiskohta ovat ”munasuojat” tai niiden hienompi nimi taitaa olla ”alavatsasuojus”. Ne ovat kuin lyhyet kalsarit, joissa on tuulenpitävä kangas genitaalin edessä. Välttämätön varuste pakkasilla, koska muutoin kipristää pahoin pitkässä alamäessä.
Jalkaan kunnolliset sukat, joissa pohja ja varpaiden kohta ovat huopaa. Käsineet ovat myös oleelliset. Täytyvät olla sellaiset, että tarkenee, mutta eivät liian kuumat. Istuvat napakasti käteen, ettei tule rakkoja. Melkein pitäisi olla kahdet, toiset leudolle säälle ja toiset kovalle pakkaselle. Ranteiden täytyy myös olla suojatut. Usein ns. halpismalleissa käsineen suu on lyhyt ja horottava, mikä ei käy laatuun. Mikään ei ole niin viheliäistä, kuin että käsiä palelee hiihtäessä. Tai päätä. Hiihtopäähineen tulee pitää tuulta, mutta se ei saa olla liian kuuma. Korvat pitäisi saada helposti suojaan myös.
