Formula 1 - 2012 - Kiina: Kisa

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Loistava kisa Rosbergilta! :thumbup: Eipä siinä kyllä tarvinnut hirveästi taistella, mutta puhdas ajo, ei voi valittaa.

Kimillä olisi ollut podiumkeikka todennäköisesti tänään, mutta varikkostrategia oli aivan käsittämätön ja siihen tämä homma kaatui. Ensinnäkin Kimi olisi pitänyt ottaa kierrosta aiemmin 1. stopille ja toisaalta selvästi myöhemmin 2. stopille. Ihme touhua. Kiljuin telkkarin ääressä molempia stoppeja ennen jo että mitä siellä touhutaan, niin selvää mokaa oltiin taktiikoissa tekemässä. Ei tässä mitään jälkiviisauksia tarvita, kyllä nämä näki heti. Taisi Lotuksen strategi jäätyä kun oli hyvä tulos otettavissa. Vertauksena Grosjean jolle ei ollut kovin kummoista tulosta tulossa lähtökohtaisesti, hänelle tehtiin erittäin hyvä strategia. Jollain petti pokka varikkomuurilla. Itse olin koko ajan sitä mieltä että Kimin pitäisi tulla Rosbergin kanssa sisään kun kisaa on ajettu noin 33 kierrosta. Rosberg tekikin näin (suunnilleen) mutta Kimin kanssa tehtiin älyvapaa ratkaisu tulla sisään 28 kierroksen jälkeen josta pudottiin huonoon rakoon radalle ja renkaat eivät kestäneet loppuun asti. :thumbfh: Gorsjeanille tosiaan hyvä tulos vaikka ajoi välillä kyllä turhan suurella riskillä eikä kolari ja keskeytys kovin kaukana olleet.

McLaren oli autona taas vahvin mutta virheet söivät tulosta. Toki kaksi podiumia oli silti erittäin hyvä tulos.

Ferrarin kisavauhti on kyllä hyvää. Eipä taida hävitä Lotukselle näissä olosuhteissa. Tämä on nyt nähty jo kolmessa kisassa eikä se ole sattumaa. Toki en väitä että Ferrarin kisavauhti on McLarenin tai edes Red Bullin tasalla, mutta on suunnilleen Lotuksen ja Mersun tasalla, ehkä vähän parempaakin. Toki juuri tänään, näissä olosuhteissa, Mersu oli Ferraria nopeampi kisassa, mutta toisaalta Ferrari oli nopeampi Melbournessa ja Malesiassa.

Niin, olosuhteet suosivat Mersua ja Ferraria. Kaksi tärkeää seikkaa jotka vaikuttivat:
1. Kovemmat renkaat olivat paremmat kisamatkalla, joka sopii rengasta syöville autoille paremmin
2. Viileä sää korosti tätä tilannetta ja auttoi näitä talleja.
 

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Onnistujat:


+ Nico R
+ Romain Grosjean
+ Button (ehkä)

Epäonnistujat:

- Lotuksen varikkomuuri + rengasmiehet
- Ricciardo
- Massa
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Kimi ajoi niin kauan hyvin huonoilla renkailla, kunnes Vettel ohitti.
Lotukset varikkostoppi, VOI PER****!! :mad_old::wall:
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Joko alkaa olla selvää, että Boullierin tehtävänä on saattaa Grosjean hyvään valoon, peittosihan hän maailmanmestari-tallitoverinsa. :alppu:
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13731
Joko alkaa olla selvää, että Boullierin tehtävänä on saattaa Grosjean hyvään valoon, peittosihan hän maailmanmestari-tallitoverinsa. :alppu:
Juu, kuulemma monesti Kimi on ennenkin palkattu salaliiton uhriksi :)
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Hieno kilpailu ja jännittävä, vaikka Räikkösen osalta lopputulos oli onneton. Sarja on nyt todella tasainen ja onnistuneella taktiikalla voi Lotus taistella podium sijoituksista. Toki tässä vaiheessa toiveet voitoista ovat paljon pienemmät. Lotuksen tekemät ratkaisut auton kehityksessä eivät ole toimineet Räikkösen osalta ja tallilla voi olla isoja vaikeuksia parantaa auton suorituskykyä suhteessa muihin.

Rosberg otti ensimmäisen voittonsa ja on kilpailun onnistuja. McLarenin kokonaistulos oli vahva. Button olisi voinut taistella voitosta ilman varikkostopin sekoilua. Mersullekaan ei voi antaa varikkostoppien osalta kehuja, sillä Schumacherin podium sijoitus vaihtui keskeytykseen sähellyksen takia.

Webber löi Vettelin, mutta Red Bullin vauhti ei riittänyt neljättä tilaa korkeammalle ja sen takia tulokseen ei voi olla kovin tyytyväinen. Grosjean ajoi yhtä virhettä lukuunottamatta ehjän kisan ja tuli maaliin selvästi nopeimpana Lotus kuljettajana. Räikkösen kilpailu meni kyllä suurelta osin pieleen epäonnistuneen varikkotaktiikan takia.

Williamsit tekivät vahvan tuloksen kilpailussa. Tässä kilpailussa yksikin virhe saattoi merkitä tippumista pistesijojen ulkopuolelle. Senna pääsi toista kertaa näyttämään epäilijöille vauhtiaan. Sennan edellä oli käytännössä vain sellaisia kuljettajia, jotka ajavat alkukauden perusteella nopeammilla autoilla, vaikka Williams ei kovin kaukana podiumvauhdista olekaan.

Sauberille ja Ferrarille kilpailu oli paluu maan pinnalle. Kilpailuvauhdissa molemmat tallit pysyivät kyllä letkan mukana, mutta kärkitaistelusta jäätiin kauaksi.

Todella lupaavista asetelmista lähdetään seuraavaan kilpailuun. Näin tasaista sarjaa on ilo seurata. Autojen suorituskyky näyttää vaihtelevan kilpailujen välillä niin paljon, että pakka menee helposti uusiksi.
 

Teoderik

Banned
Liittynyt
14.12.2008
Viestit
1032
Nicolta mahtava suoritus, Mäcit otti paikkansa, Kimillä oli väärä taktiikka ja tuotakin taktiikkaa haittasi se Massan perässä roikkuminen, Williamsit yllättävän hyviä, Sauberit romahti, eri taktiikoiden kokeilua, hauska kisa.:)

Massa oli sama lapanen kuin tähänkin asti, potkut tiedossa ennen Euroopan kisoja?

Red Bulleilla kaksi eri pakoputkiratkaisua, kaksi eri taktiikkaa ja ero maalissa? Taitavat olla vähän hukassa.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7529
Lotuksella otettava aikalisä ja mietittävä taktiikka puolta. Autossa ja kuskissa (ainakin Kimissä) riittää potentiaalia, mutta ei tämmösiin sekoiluihin ole varaa. :wall: Valmistajien sarjassa mahikset vaikka mihin, jos aletaan ukot saamaan kisoissa niille sijoille, minne kuuluvat. Lotuksen kisavauhti erittäin hyvä.

Bahrainissa vain uutta matoa koukkuun. :alppu:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Livetoikista bongattua:
Irwin sanoi:
Ainahan voidaan selitellä vaikka kuinka paljon, mutta kyllä se oli kimin ajosta kiinni se lopputulos! fiksumalla ajolla olisi tullut parempi tulos
Tähän olisi hyvä kuulla jonkun sortin perustelut Irwiniltä itseltään.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Lotuksella otettava aikalisä ja mietittävä taktiikka puolta. Autossa ja kuskissa (ainakin Kimissä) riittää potentiaalia, mutta ei tämmösiin sekoiluihin ole varaa. :wall: Valmistajien sarjassa mahikset vaikka mihin, jos aletaan ukot saamaan kisoissa niille sijoille, minne kuuluvat. Lotuksen kisavauhti erittäin hyvä.

Bahrainissa vain uutta matoa koukkuun. :alppu:
Semmonen huomio tästä myös, että Lotus oli nopeutensa kanssa Kiinassa alusta asti hieman hukassa, verrattuna jo ajettuihin ratoihin. Johtuuko se siitä, että:
1. Muut ovat tehneet harppauksen eteenpäin
2. Lotuksen uudet osat eivät toimineet kauhean hyvin (yhteen)
3. Kiinan rataprofiili ei sopinut Lotukselle

Itte tietysti toivon, että kyseessä olisi tämä nro. 3. Jos kyseessä on kohta 1. tai 2, niin ongelmia voi olla tiedossa jatkossakin.

Kyllä Kimin vauhti on ollut aikaisemmilla radoilla hitusen parempaa, kuin mitä Kiinassa nähtiin ja osittain tästä syystä johtuen Kimi olisi voinut pärjätä tänään vain täysin nappiin onnistuneella taktiikalla.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Hyvinhän Kimi pysyi alussa Buttonin perässä, ja varikkostoppien jälkeen taisi jäädä kokoajan jonkun taakse. Jätti Alonsoa muistaakseni ennen 2. stoppia neljä sekuntia nopeasti, kun joku siitä edestä poistui, en nyt muista kuka... :doubtful:
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13731
Hyvinhän Kimi pysyi alussa Buttonin perässä, ja varikkostoppien jälkeen taisi jäädä kokoajan jonkun taakse. Jätti Alonsoa muistaakseni ennen 2. stoppia neljä sekuntia nopeasti, kun joku siitä edestä poistui, en nyt muista kuka... :doubtful:
Webber? Muttei mielestäni jättänyt Alonsoa juurikaan, just yli sekunnin ettei DRSää saanut käyttää. Sen mitä live timingiä seurasin.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3591
Hyvinhän Kimi pysyi alussa Buttonin perässä, ja varikkostoppien jälkeen taisi jäädä kokoajan jonkun taakse. Jätti Alonsoa muistaakseni ennen 2. stoppia neljä sekuntia nopeasti, kun joku siitä edestä poistui, en nyt muista kuka... :doubtful:
Olikohan Webber?
En muista itsekkään mutta kyllä vauhtia riitti, ohittaminen oli vain äärettömän vaikeaa Red Bull, Lotus ynm. autoilla. Tiedä sitten johtuiko moottorista vai mistä (tosin ei Kimistäkään helpolla ohi tultu ennen kuin renkaat petti)

Kyllähän sen näki että taktiikkaan kaatui kun Alonsolle hävisi 2:n stopin epäonnistumisen takia noin 15sek pelkästään...
 

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Pelaatte Irwinin pussiin, kun edes luette sen viestejä saatika kommentoitte niitä. Ei niiden tarkotus ole kuin ärsyttää foorumin Kimi-faneja. Antakaa sen huudella, niin ehkä se rauhottuu.

Ihan jees kisa. Päällimmäisenä fiiliksenä tietenkin Lotuksen sählinki ja tuhoon tuomittu uhkapeli, mutta sellasta sattuu. Tosin nyt on sattunut ihan liikaa. Joka kisassa jotain mussutettavaa. Kyllä siellä on muutkin sählännyt, mutta päällimäisenä jää mieleen Lotuksen hölmöilyt. Saisivat loppua pian.

Olispa Vettelin vauhti riittänyt podiumille. Olis taas jengi saanu näpäytyksen, joka pitää sitä aivan lapasena ja surkeena kuljettajana ilman voittaja-autoa. Viideskin on ihan hyvä suoritus surkea startin jälkeen. Harmi, että Sauberinkin kisasta tuli lopulta niin pannukakku. Kisavauhti ei ollut läheskään niin hyvää kuin viimeksi.

Voimasuhteet alkaa pikku hiljaa hahmottua tai kyllähän ne vaihtelee kisasta toiseen, mutta pystyy jo vähän veikkailemaan kuka pärjää mitenkin.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Semmonen huomio tästä myös, että Lotus oli nopeutensa kanssa Kiinassa alusta asti hieman hukassa, verrattuna jo ajettuihin ratoihin. Johtuuko se siitä, että:
1. Muut ovat tehneet harppauksen eteenpäin
2. Lotuksen uudet osat eivät toimineet kauhean hyvin (yhteen)
3. Kiinan rataprofiili ei sopinut Lotukselle

Itte tietysti toivon, että kyseessä olisi tämä nro. 3. Jos kyseessä on kohta 1. tai 2, niin ongelmia voi olla tiedossa jatkossakin.

Kyllä Kimin vauhti on ollut aikaisemmilla radoilla hitusen parempaa, kuin mitä Kiinassa nähtiin ja osittain tästä syystä johtuen Kimi olisi voinut pärjätä tänään vain täysin nappiin onnistuneella taktiikalla.
Käytännössä syytä lienee kaikissa kolmessa kohdassa. Muut tosiaan ovat menneet eteenpäin (1). Lotuskin teki uudistuksia jotka eivät toimineet, ja Lotushan ajeli kisan täysin vanhoilla osilla (2), ja siis tämän takia ykköskohta pitää paikkansa. En tiedä Kiinan rataprofiilista, mutta keli oli melko viileä, joka vaikuttaa negatiivisesti Lotukseen. Tietysti tämäkin on huono asia jatkoa ajatellen, sillä viileitä kelejä on jatkossakin, mutta lämpimämmässä voidaan odottaa parempaa.

Sitten menee monimutkaiseksi, kun pitää ajatella että miten uudet osat toimivat, kun renkaat toimivat paremmin lämpimässä jne.
 
Ylös