Forumeihin liittyvät unet?

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Jussi sanoi:
Näin viime yönä unta että F1 forumin perinteinen kartingtapahtuma järjestettiin taas 12 aktiivisen kuskin voimin ja voitin skaban niukasti mutta silti selvästi. Jostain syystä Jaska oli saanut luvan ajaa Micralla oman settinsä mutta se jäikin sitten vikaksi eturipustuksen hajottua. Ohitin Jaskan parhaimmillaan kaksi kertaa kierroksen aikana.
Millä radalla?!?!!?
 
Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Ei varsinaisesti foorumeihin liittyvät unet, Runarille vastasin, että ruostumatonta sekä haponkestavää ruostumatonta terästä tässä harjoitellaan yritystä varten ja siinä on niin pienet arvot 0,..-6 millin paksut ilmanraot pitäisi heftata kuntoon, jotta hitsarit itse ehtisivät hitsata kaikki putket kuntoon niille heftaamilla arvoilla.

Nyt uni jatkui silleen, että joku työkaveri ihmetteli, että miten saimme täydellisen pyöreään laippaan jotkut astekulmat, jotka olisivat leikanneet laipan pieneksi tai isoksi. Kerroin sille, että sehän on täysin yksinkertaista... Kunnes tajusin unessa, että tuo ei voi pitää paikkansa, kaikki kulmat ovat mistä tahansa kulmista täysin oikeat ja jouduin sanomaan, etten tiedä. Kysyin unessa vielä laadunvalvojalta, että miten tää pitää hoitaa, sanoi, että laipan mutterien rei'istä pitäisi laskea se juttu, sanoin, ettei siitäkään saa selvää, samaa sanoi laatupäällikkö, ettei tiedä. (Uni valehteli minulle, että pitää miettiä vasemmalle, vasemmalle, vielä kerran vasemmalle. Vaikka kaikki kulmat laipassa ovat täysin samat, en uskonut enää siihen alter egooni.

Voi luoja!, sanoin ja äkkiä pomo tuli eteen ja sanoi, että ajatukseni oli täysin oikeat ja ylensi minut heti vastuulliseksi henkilöksi laadun kanssa, kun osaan sen. Heräsin unesta, totesin, etten kuitenkaan osaisi tehdä sitä kuin ne edelliset henkilöt. Tajusin uneni tarkoittavan sitä, että joko puolet osaa arvostaa mitoituksia mutta puolet eivät osaa / ymmärrä mitoituksien tarpeita ja siksi olin "syvällä kusessa"

Nähdessäni "metallin täystuhon, hämmästelin muutamia laitteita, jotka tunnistin omikseni, pomo hyräili vieressä, että loistavaa, tuotanto on tosi nopeaa.
 
Viimeksi muokattu:

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17752
Sijainti
East of Eden
Onneksi mä en oo vielä unia sentään nähnyt Forumista, onneksi, enkä liioin Forumilaisista, joten suhtkoht selväjärkisenä vielä mennään.
 
GC Rabella

Well-known member
Liittynyt
6.2.2000
Viestit
1463
Sijainti
Pasila
Varmaan useampiakin on tullut nähtyä mutta tässä kolme tai ehkä neljä. Kaksi ensimmäistä kopioitu "unipäiväkirjasta" touko-kesäkuulta 2003 (ekan muistin heti tämän toikin nähdessäni, toka osui silmiin #unipäiväkirja.logia selatessa).

1:ka
Toukokuussa 2003 nähty, muistin pääpiirteittäin heti toikin nähdessäni, mutta selitys kopioitu #unipäiväkirja.logista.

[UNI]
- Olin Otaniemessä, Maarintalossa, sättimässä ja opiskelemassa, kuten usein olen
- Suomessa oli ollut joku futismatsi (merkittävä kans.väl.), joka oli mennyt ihan huliganisoinniksi
- F1-Forumille ilmestyi yht'äkkiä kymmeniä asiaa käsitteleviä toikkeja
- Yhdessä niistä toikeista Yrjölä selitti miten se oli ostanut viinaa siellä matsissa, ja sitten alkoi kiistellä jonkun kanssa siinä toikissa, tulisiko viinasta käyttää nimitystä "viina", "piina" vai jotain kolmatta
- Sitten se toikki ilmestyikin maarintalon kakkoskerroksen aulaan, tai ne äijät siitä yhtäkkiä oli siinä, Yrjölä huus ihan täysiä että viina ja piina ovat hyviä nimiä, mutta se kolmas on surkea eikä sitä sais käyttää
- Samalla yrjölä selitti että se oli sanut porttikiellon sinne minnelie stadionille, mut koska se oli kaverin ostamalla lipulla, niin oikeastaan sen kaverin tarttis saada porttikielto
- Yrjölä sanoi et se sais varmaan aika helposti siirrettyä porttikiellon sille lipun ostaneelle kaverille kunhan jaksais käydä valittamassa
- Yrjölä lähti siitä ja huusi menevänsä ostamaan piinaa eikä jaksa kinastella nuorempien kanssa niitten hölmöistä nimityksistä ko. aineelle)
- Jaska oli yks päähuligaaneista ja pidätetty
- Yht'äkkiä F1-Forumille alkoi tulvia vettä (en oikein osaa visualisoida/mitään miten tää tapahtui, mut kuitenkin)
- Minä, Bobakki ja Kaktus soudettiin kumiveneillä karkuun, päästiin just ennen kun oltais hukuttu, jäi epäselväksi mitä muille foorumisteille tapahtui
- Lopulta päädyin Helsingin keskustaan, olin siellä Heikin ja Susannan (silloisia kämppiksiäni, päivöliinejä) kanssa
- Bobakkia ja Kaktusta ei näkynyt missään siinä vaiheessa enää, ehkä ne soutivat koteihinsa tai jotain, jäi epäselväksi missä vaiheessa ne hävisisvät
- No, mulla, Heikillä ja Susannalla oli sitten tehtävä etsiä Piparkakku-Helsinginkeskusta, eli joku hämärä pienoismalli rautatieaseman ympäristöstä,
- etittiin sitä ihan paniikissa, lopulta kuulimme kuulutuksen "Saavumme Helsingin piparkakkurautatieasemalle", ((siis semmoinen piparkakkutalo-pienoismalli))
- sitten löydettiin se piparkakkutalorautatieasema, ja muutkin siihen liittyvät paikat, mut se ei ollutkaan pienoismalli vaan oikean kokoinen. Siellä oli sitten jotain foorumisteja vielä, juteltiin niiden kanssa päivän tapahtumista.
[/UNI]

2:eek:ka

Kesäkuulta 2003, olin tämän unohtanut, osui silmiin kun kaivoin tuota ekaa #unipäiväkirja.logista

[UNI]
Suuren seikkailun osallistujat olivat kaikki f1-forumin hahmoja. Finaalissa olimme mie, jmt, jaska ja Kaktus.
finaalin joko ainoa tai ratkaiseva kilpailu, en muista, oli lihansyöntikilpailu (piti määrätyn ajan puitteissa syödä mahdollisimman paljon lihaa, jota joku ulkopuolinen grillas ja toi pöytään), Kaktus luovutti koska piti kilpailua hölmönä, jmt voitti, mie olin toinen ja jaska kolmas.
[/UNI]

3:eek:lmas

Muutama tunti sitten nähty

[UNI]
F1-Forumilla oli joku 2000-sivuuinen toikki älykkyyden olemuksesta (toikin nimi taisi olla ytimekkäästi "Älykkyys"), jonka ainakin uusimmissa postauksissa Runar ja Kyllikki sekä TBlair kävivät kovaa jarnaa. Foorumi oli jotenkin sekaisin silleen että sivulta 2000 löytyi jotain vuoden 2003 postauksia ja uusimmat viestit olivat sivulla 87.
[/UNI]

Ehkä 4:eljäs

Mahdollisesti näen parhaillaan unta, jossa postaan foorumille seuraavaa viestiä:

GC Rabella sanoi:

- The text you have entered is too long (107 characters) Please shorten it to 10000 characters long.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Ylen Sankia Priha sanoi:
Viime yönä unimaailmaani tähditti Kaktusia.. Ei, se ei ollut mikään Teban 'tositarinoista', vaan ihan simmonen mukava oli se uni ja pitkä. Hirmuisesti en tapahtumista muista, mutta suutuin ja melkein tempaisin kännyn seinään kun palautti se miut tosimaailmaan infernaalisella ilmahälytysvonkuoimisellans'.. :(
Taas.. :eek:

Nyt on joku rauma päällä. Samoja unia näkee mies, riivattua!
Tai sitten on kyseessä joku telepateettinen yhteydenotto.. piru tietää, mut tietoans' ei jaa. :dunno:
 
Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
No niin, pitkästä aikaa tuli taas nähtyä kunnon F1-forum-uni. :)

Olimme jossain kummassa paikassa kokoontuneena seuraamaan kisoja. Minä olin jonkun (ehkä Bobakin?) kanssa majoittunut johonkin painimestaan, jossa ei hirveästi ollut muita naisia. Sammypiru asui seurakuntatalolla vaimokkeensa kanssa.
Itse kisasta en saa millään mitään mieleeni, mutta kävellessämme porukalla pois lähteäksemme, muistin, ettei kukaan ollut muistanut onnitella minua syntymäpäivänäni. En kuitenkaan sanonut tätä ääneen. JOC kommentoi jotain kisan seuraamisesta kännykällä.
Parkkipaikalla olivat läsnä ainakin Jonkki, jonka luokse joku oli ilmeisesti menossa nukkumaan, ja Matxi, joka istui poislähtevässä autossa. Minä jäin yksin istuskelemaan johonkin autoon odottamaan, että joku tulisi viemään minutkin pois.
 
MacGyver

Humppaliisa
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
4080
Sijainti
Pohjanmaa
Olin yks yö ryyppäämäs KnowHow'n ja Captain Howdyn kans Ruunarin mökillä. Runar itte oli tosin jossaki hevonhelevetis! Oli ristuksen komia maisema kyllä ruunarin terassilta: järviä ja kaiken maailman sumuusia vuoria. Meinasin vetää olueni väärään kurkkuun ku Howdy kerto hassuja juttuja. KnowHow sitä vastoin pysyi visusti vaiti eikä edes nauranu! En tiedä kyllä miks mielsin sen "knoukkariks" ku en oo ikinä miestä enkä edes kuvaa nähny, mutta se se oli.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
MacGyver sanoi:
KnowHow sitä vastoin pysyi visusti vaiti eikä edes nauranu! En tiedä kyllä miks mielsin sen "knoukkariks" ku en oo ikinä miestä enkä edes kuvaa nähny, mutta se se oli.
No toihan on ihan selkee Knoukkari. Tommonen se aina on, istuu vaan ja mököttää silläaikaa kun muilla on hauskaa. Varma tieto!
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
MacGyver sanoi:
Olin yks yö ryyppäämäs KnowHow'n ja Captain Howdyn kans Ruunarin mökillä. Runar itte oli tosin jossaki hevonhelevetis! Oli ristuksen komia maisema kyllä ruunarin terassilta: järviä ja kaiken maailman sumuusia vuoria. Meinasin vetää olueni väärään kurkkuun ku Howdy kerto hassuja juttuja. KnowHow sitä vastoin pysyi visusti vaiti eikä edes nauranu! En tiedä kyllä miks mielsin sen "knoukkariks" ku en oo ikinä miestä enkä edes kuvaa nähny, mutta se se oli.
Mua nuo Haudin jutut lähinnä itkettää. Runar oli muuten sammunu saunakamariin, et kattonu?
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
MacGyver sanoi:
En, kaiken huomion vei jomman kumman KANTIKAS pää, mutta en muista kumman!
Soon ollu Haudi. Sen muijahan pakottaa sen nukkumaan pää ruuvipenkissä. Kerran vuodessa saa vapaaillan, jonka Haudi tuhlaa kokemattoman äkkiväärään jaloviinakänniin. Ei ihme että on levottomat jutut.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Mä näin kans pari foorumilaista viime yönä. En muista ketä olivat, mutta mun kengät liukui hienosti asfaltilla. Viuuh!
 
Örfil

Guest
MacGyver sanoi:
Olin yks yö ryyppäämäs KnowHow'n ja Captain Howdyn kans Ruunarin mökillä. ....Oli ristuksen komia maisema kyllä ruunarin terassilta: järviä ja kaiken maailman sumuusia vuoria.
Voin paljasta että Ruunar on itseasiasssa Jani Sievinen ja näit unta Jal... eikun Janin mökistä Hiidenveden rannalta :thumbup:
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olin jossain yliopistossa Helsingissä ja menossa syömään. Siellä olikin Captain Howdyn tekemiä pizzapaloja kaiken muun pöperön ohessa naposteltavaksi. Sitten hänen äänensä alkoi kuulua pääni sisällä ja kertoi miten huijasi pahassa krapulassa kaveriaan tekemään tunteja turhaa työtä nettipelin pystyyn saamiseksi. Sen jälkeen juttelin joittenkin ihmisten kanssa ja sanoivat, että Howdyn pizzapalat olivat paskaa (minulle kyllä maittoivat). Sitten olinkin kampuksen apaut sadannessa kerroksessa, kattotasanteella. Minua alkoi huipata ja jostain syystä heitin kirveen sieltä katolta pressu-katoksen päälle lähelle maanpintaa. Sitten menin sinne pihalle, otin kirveen ja aloin hakkaamaan puista ihmishahmoja. Kohta olikin kampuksen jokainen pihapenkki täynnä puu-ukkoja.
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
OoPee sanoi:
No toihan on ihan selkee Knoukkari. Tommonen se aina on, istuu vaan ja mököttää silläaikaa kun muilla on hauskaa. Varma tieto!
Niin, siellähän ei kukaan varmaan poltellut mitään. Eihän silloin voi olla kenelläkään hauskaa.
 
Ylös