WebSlave sanoi:
Rohkeaa puhetta. Autot ovat siis mielestäsi korkeintaan tasavahvoja ja Nico silkkaa paremmuuttaan kepittää Kovalaisen ja Fisichellan? Vaikka Nico onkin yksi suosikeistani, niin itse en ihan noin rohkeasti uskaltaisi väittää.
Nico ajoi Malesiassa sekä kisassa, että kaikilla muillakin sessioilla Renault-kuskeja paremman kierrosajan. Myös Australiassa Nicon fastest lap oli rellukuskeja parempi. Kyllä minä vähän pistäisin tuon autonkin kunniaksi.
Mielestäni Nico on kasvanut kuljettajana viime vuodesta valtavasti ja on tällä hetkellä todella hyvä kuljettaja. Väittäisin, että Rosberg on tällä hetkellä parempi kuski kuin Fisico, mutta silti Australiassa Fisico oli edellä. Toki Williamsin auto on pitkästä aikaa todella kilpailykyinen ja lähellä Renaultin tasoa, mutta en kyllä ihan äkkiä nostaisi autoa Renaultia paremmaksi.
Uskoisin, että Renault pärjää Bahrainissa paremmin kuin näissä kahdessa ekassa kisassa, joissa aika-ajot ovat menneet pieleen. Ja kuten Kovalainen sen itsekin sanoi:
- Ferrari ja McLaren ovat meitä nopeampia, sitä ei voi kiistää, ja ehkä BMW Sauberkin, mutta muiden kanssa meidän pitäisi pärjätä, Kovalainen arvioi.
- Ainoa keino parantaa tuloksia on ajaa aika-ajossa niille sijoille, mille auton vauhti edellyttäisi, eli kymmenen nopeimman joukkoon. Omat aika-ajoni eivät ole toistaiseksi onnistuneet kovin hyvin. Mielestäni on realistista odottaa sijoituksia 6-8 parhaan paikkeille, Kovalainen arvioi asemiaan.