Pade_
Well-known member
Kyllä mielestäni Heikki ansaitsee paikan vähintään kolmanneksi parhaasta tallista ensi kaudella. Renault voi hyvinkin yltää kolmen parhaan joukkoon, mutta epäilen että Rellusta olisi ensi kaudella mestariksi.
Harvapa uskoi, että McLaren korjaa tämän kauden kuljettajien mestaruuden. Siltä ainakin vahvasti näyttää, ellei FIA vie niitäkin pisteitä kohta pois..Pade_ sanoi:Renault voi hyvinkin yltää kolmen parhaan joukkoon, mutta epäilen että Rellusta olisi ensi kaudella mestariksi.
Mä en oo ihan saletin varma olisko toi Toyota paras mahdollinen talli Kovalaiselle, sen verran pohjamudissa ovat tänä vuonna pyörineet, etenkin kun ottaa huomioon käytössä olevat resurssit. Toisaalta tietysti voihan sitä tallitoveriaan (Trulli?) sielläkin viedä kuin litran mittaa, jos siihen siis kykenee.Renaultin kuskiratkaisut siirtyivät seuraavalle kisaviikolle Japaniin. Ranskalaistallin uskotaan vahvistavan kuljettajansa ennen Fujin viikonloppua.
Turun Sanomien tietojen mukaan Fernando Alonson siirtyminen Renaultille on kariutumassa taloudellisiin ongelmiin.
Giancarlo Fisichellan sopimusta ei uusita ja erittäin todennäköisesti Renaultin kuskit 2008 ovat Heikki Kovalainen ja Nelson Piquet junior. Jos Alonso sittenkin tulisi, Piquet on hänen tallikaverinsa, jolloin Kovalainen vuokrattaisiin Toyotalle.
Alonso olisi mieluiten ajanut taas vaarattoman Fisichellan kanssa.
Spa/Heikki Kulta
Joo, eipä tuo Schumikaan tainnut olla kovin innokas ajaamaan Räikkösen tallitoverina.ajuu sanoi:Miksi Alonso ei uskalla ajaa Heikin kanssa ?
Onkose saanu nuorista kuskeista tarpeeksi.. ei oo kivaa hävitä tallikaverille.
Luulis että kuski joka haluaa itse valita heikomman tallikaverin ei herätä kunnioitusta tallipääliköissä.OoPee sanoi:Joo, eipä tuo Schumikaan tainnut olla kovin innokas ajaamaan Räikkösen tallitoverina.
Vaikka mitä nyt Massan ja Räikkösen keskinäistä tasoa vertaa tällä kaudella, niin ei se nyt mitenkään kirkossa kuulutettua ole, että Schumi Räikkösen jalkoihin olis jäänny ainakaan ihan heti ensimmäisellä kaudella.
Hyvä että Senna ei ehtinyt lukea tätä postia. :wink:ajuu sanoi:Luulis että kuski joka haluaa itse valita heikomman tallikaverin ei herätä kunnioitusta tallipääliköissä.
Tai ShumiKanzo sanoi:Hyvä että Senna ei ehtinyt lukea tätä postia. :wink:
Ehkei Alonso vain halua ajaa kaveriaan vastaan. Tai sitten se on todennut sellaiset kuskit turhan nopeiksi, joiden sukunimet päättyvät n:ään.ajuu sanoi:Miksi Alonso ei uskalla ajaa Heikin kanssa ?
Onkose saanu nuorista kuskeista tarpeeksi.. ei oo kivaa hävitä tallikaverille.
Onko muita kuin Nicoa ja Heikkiä edes huhuttu Alonson korvaajaksi, mikäli tämä jättää Macin? Dennis lienee huomannut, että suomalaisten kanssa asiat kuitenkin hoituvat paremmin.Tomacu sanoi:Toisaalta jos Alonso lähtee Mäciltä niin silloin sieltä aukeaa yksi paikka, johon Heikillä voisi olla mahdollisuuksia, jos Mäcci ei saa Nicoa.
No mutta Mclaren palkkasi Alonson ja on kaiken lisäksi huijannut. Renault tuskin tekee seuraavalla kaudella kumpaakaan.Trullinkaasu sanoi:Harvapa uskoi, että McLaren korjaa tämän kauden kuljettajien mestaruuden. Siltä ainakin vahvasti näyttää, ellei FIA vie niitäkin pisteitä kohta pois..
Kekeä muuten haastattelivat RTL:llä viikonloppuna (vissiin aikaisemminkin jo todennut, että kundi puhuu helvetin hyvää saksaa, toki suomalaisella aksentilla, mutta kieliopillisesti loistavaa) ja tottakai utelivat, josko Nico ehkäpä sittenkin McLarenille. Suhtkoht selkeästi Keke kyllä väitti, että ensi kaudella poika ajaa Williamsilla. Samaa sitten totesi Nicokin myöhemmin, kun haastattelivat häntäkin.WebSlave sanoi:Onko muita kuin Nicoa ja Heikkiä edes huhuttu Alonson korvaajaksi, mikäli tämä jättää Macin? Dennis lienee huomannut, että suomalaisten kanssa asiat kuitenkin hoituvat paremmin.
Käsittääkseni Nicolla on sopimus ens kaudesta Williamsin kanssa.OoPee sanoi:Kekeä muuten haastattelivat RTL:llä viikonloppuna (vissiin aikaisemminkin jo todennut, että kundi puhuu helvetin hyvää saksaa, toki suomalaisella aksentilla, mutta kieliopillisesti loistavaa) ja tottakai utelivat, josko Nico ehkäpä sittenkin McLarenille. Suhtkoht selkeästi Keke kyllä väitti, että ensi kaudella poika ajaa Williamsilla. Samaa sitten totesi Nicokin myöhemmin, kun haastattelivat häntäkin.
...tosin, kuten toimittajakin sitten totesi, mitäpä nuo nyt muutakana olisivat voineet sanoa.
Enpä silti kyllä usko, että Williams Nicoa mihinkään kovin helpolla päästää.
Nimenomaan juuri tuohon olemassaolevaan sopimukseen ensikaudesta niin Keke kuin Nicokin viittasivat.Make79 sanoi:Käsittääkseni Nicolla on sopimus ens kaudesta Williamsin kanssa.
Niin ja saahan Nicon tietenki sieltä ostettua, jos välttämättä haluaa, mut voi tulla kalliiksi.
Tuskin Williams helpolla luopuisi Nicosta, kuten oli jo aiemminkin todettu.
En itse muista lukeneeni/kuulleeni että moinen oli Alonson lisäksi jollain muulla kuskilla.zUsT sanoi:Eikös kaikilla kuljettajilla ole sopimuksessa pykälä notta ovat vapaita lähtemään jos talli harrastelee epäurheilumaisuutta tai jotain.
Frank oli vaan (ja ehkä on vieläkin?) kovin korruptoitunut äijä. Hill ei pysynyt tallissa sen takia koska se vaati palkankorotusta.Eli eipä saa Alonsosta voitelurahaa. Sitäpaitsi uskon että Frankin on jo ymmärtänyt kaikenmaailman Hillien ja Villien jälkeen että kuskilla on merkitystä, ja Nicohan on seuraava Nico Ruuussspäri, eli omassa kastissaan. Sen verran kaveria kiinnostaa muutkin asiat autossa kuin pelkkä ratti notta kehityskäyrä jatkuu ylöspäin vielä vuosia.
Eiköhän ne Heikin muut mahdollisuudet (jos ei Rellu) löydy esim. Fränkin suunnasta, kun toisessa tallissa mikä käyttää Rellun koneita on muka kuskinpaikat täynnä?sooda sanoi:Aika outoja spekulaatioita liikkeellä. Jos Alonso palaa Rellulle parikseen tulee Piquet jr ja Heikki joutuu Toyotalle vuokralle. Ei reilua.