IMSA Camaro

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Petsku:
Jos palataa alkuperäiseen aiheeseen eli vanhoihin SS-autoihin niin sattuuko kukaan muistamaan 90-luvun alku puolelta sellasta pientä punasta Renault R5 jota ajoi nykyään kiihdytys puolella tunnettu kaveri joka oli joku leppänen tai vastaava. Muistaakseni kyseisellä autolla voitettiin jopa yksi osakilpailu Jurvassa sen hetkistä huippu autoa vastaan (Schroderuksen corvette)
Kuten tuossa alempana jo todettiinkin, niin se hempuli on Timo Lehtimäki. Kori on varmaan jossain navetan takana mätänemässä (sikäli kuin muovi miksikään mätänee) ja kone kaiketi on jo moneen kertaan räjäytetty tuon kiihdytysputken voimanlähteenä.
En ihan heti usko, että sillä olisi mitään koskaan voitettu. (joten jotain referenssiä kiitos)Syystä että vehje oli harvinaisen v-mäinen ajettava. Sen mitä Ahvenistolla sitä näin jokusen kerran, niin lähtökiihdytyksestä se kyllä ampui kärkeen (oli seisovat lähdöt siihen aikaan), mutta ei takuulla tullut ekalta rundilta piikkipaikalla - jos ylipäätään tuli ollenkaan.
<strong>
Ja onhan noita muitakin mielenkiintoisia vanhoja autoja näkyny, kuten Tuiskun Ruotsiin myimä Z3. Olen kuullut, että samassa kaupassa olisi Ruottiin lähteny koko varasto tyhjäksi autoisa, että pelkkä huoltokalusto odottaisi vanhanherran uutta tulemista.
Näinhän sitä alkukesästä huhuiltiin. Ans kattoo tekeekö "pappa" vielä ties kuinka monennen comebackin. Paljolti varmaan riippuu siitä, millaisen julkisuusarvon SS-luokka onnistuu jatkossa itselleen kehittämään. Tokkopa Tuiskua hirveästi nappaa ajella kisoissa, jossa ainoat katsojat on muiden luokkien kuljettajia ja tiimihenkilökuntaa ja joissa Superien määrä lähtöviivalla voidaan laskea yhden käden sormin.

<strong>
Mielestäni yksi hieno auto oli myös Heiiki Salmenautio uuden korinen BMW M3 joka oli kylläkin alitehoinen Heikin ajaessa Kemoralla yhden osakilpailu viikonlopun vuonna 1999. Samaisella autollahan ajettiin muutama pitkäkisa euroopassa ja yksi kuljettajistahan oli Teukka Salama :D
Team Flash around the clock... Teukka, Heikki ja Alec Arho, ellen ihan väärin muista. Teukkahan ajoi yhden S2K kisankin samoissa Jaffa-väreissä olevalla Bemulla, muistaakseni Truck EM:n yhteydessä.
Taiteilijanimellä muistaakseni oli alunperin tarkoitus hämätä Anaheimin kiekkopomoja, nämä kun eivät oikein suhtautuneet myötämielisesti moiseen harrastukseen.
 
Petsku

Well-known member
Liittynyt
23.4.2002
Viestit
99
Teukkahan ajoi yhden S2K kisankin samoissa Jaffa-väreissä olevalla Bemulla, muistaakseni Truck EM:n yhteydessä.
Joo niinhän se ajoi. Kyseisen tempauksen takana oli itse H. Salmenautio. Sillä Teukkahan ajoi samaisessa teamissa missä sillä kaudella ajoi Heikin serkku Arto Salmenautio eli BMW Dealer Team. Teukkahan ajoi Patu Leppälän BMW:tä kun Patulta loppu rahat ajaa...
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Zep:
Juttu rönsyilee, mutta tuskin se hirveesti haittaa...

Hienoja rata-autoja luulen nähneeni jonkin verran ja vaikka Kuismasen "IMSA" onkin hieno, ei sitä ihan mukisematta voi hienoimmaksi nostaa. Tässä muutama muukin hieno Suomen kamaralla, silmieni asiaa todistaessa, käväissyt/viipynyt auto:

Mercury XR4Ti (Roush Racing/Lappalainen)
Ford Mustang (Roush Racing/Lappalainen)
Konradin Porschet
Sauber BMW M1 (Bächi)

Indy Lola (Palmroth)
P1 Motorsportin Dallara-Judd

+BMW 320 Schnitzer Turbo (N-G. Wiik) -nopea "vanhus" Suomessa kilpaillessaan.
+Chevrolet Corvette (Sand) - tässä autossa oli ÄÄNTÄ.

Ja tietenkin "LMS:n" kaikki Audit ja Sarlinin Esco.

Tuo Mad-Miken puhe Viperin, jopa GTS-R:n, kömpelyydestä saattaa pitää varsin paikkaans. En ikään ole maailman GT-sarjoissa siihen kiinnittänyt huomiota, mutta Ruottin GT-sarjassa auto ei ollut niin hallitseva (ilmeisesti) GT3 RS tai GT3 Cup 911:sia vastaan mitä sen pitäisi olla. Kilpaileehan Viperit luokkaa ylempänä. -Joskaan sitä nyt ei tiedä itse Erkkikään, josko autot olivat luokituksien mukaisessa kondiksessa.
Roosin Vipereista sen verran että ne olivat FIA GT-sarjan puitteissa kohdallaan jotka taasen ei ihan yhteen mene ruotsin GTR sarjan kanssa sehän on sellaien sekoitus SS:ää ja FIA Gt luokkaa jotta saadaan muitakin kun luokitletuja autoja viivalle (mm GT-40 replicat)

Ja ruotsinkin radat ovat vähän syheröisiä kyllä.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Originally posted by Don Vito:
<strong>
Originally posted by Petsku:
[qb]Jos palataa alkuperäiseen aiheeseen eli vanhoihin SS-autoihin niin sattuuko kukaan muistamaan 90-luvun alku puolelta sellasta pientä punasta Renault R5 jota ajoi nykyään kiihdytys puolella tunnettu kaveri joka oli joku leppänen tai vastaava. Muistaakseni kyseisellä autolla voitettiin jopa yksi osakilpailu Jurvassa sen hetkistä huippu autoa vastaan (Schroderuksen corvette)
</strong>

Kyseinen Olli Helmisen vanha R5 on nykyään Endurance Salooon auto ja ollut tänä kesänä ajossa.Toinen R5 (myös punainen), Turbo on "kateissa" mutta maassa.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Don Vito:
Zep:
:

Indy Lola (Palmroth)
P1 Motorsportin Dallara-Judd
"Formuloista" ei kannata puhua samana päivänä koppiautojen kanssa. Ennemmin vaikka Henkka Toivosen Rothmans Possu... (gr.C)
<strong>
Ja tietenkin "LMS:n" kaikki Audit ja Sarlinin Esco.
No Sarlinin Escort on kyllä varsin pätevä ilmestys, mutta mitäs ihmeellistä noissa A-nelkuissa oli? Varsin mitäänsanomattoman oloisia laitteita, vaikkakin "kuikelon" käsissä sangen nopeita...
<strong>
Tuo Mad-Miken puhe Viperin, jopa GTS-R:n, kömpelyydestä saattaa pitää varsin paikkaans. En ikään ole maailman GT-sarjoissa siihen kiinnittänyt huomiota, mutta Ruottin GT-sarjassa auto ei ollut niin hallitseva (ilmeisesti) GT3 RS tai GT3 Cup 911:sia vastaan mitä sen pitäisi olla. Kilpaileehan Viperit luokkaa ylempänä. -Joskaan sitä nyt ei tiedä itse Erkkikään, josko autot olivat luokituksien mukaisessa kondiksessa.
Voisin vaikka lyödä Kosvortti-pullon vetoa, etteivät nuo ruåttalaisten Viperit ole Team Orecan verstasta nähneetkään...Toki niitä varmaan kutiteltu jonkin verran on, mutta Orecan FIA GT:ssä ajattamat Viperit olivat häjyn nopeita.
Tehas pelejä nekin.....eli GTS-R versioita mutta ei täydellä tehdastuella silti ei oikaestaa nihmeellistä eroa nopeudessa..(kuskista kiinni sanoisin) jotan Cosa pottu tänne myyn sen jollekkkin joka ko. nautinto-aineihin on erikoistunut...
Mulle kun riittää kehon omat tuottamat endorfiinit.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
bernie:
MAD-MIKE: kyllähän zr-1 muistaakseni on tai oli tehokkain "vakioveteistä".vai?

porschessahan on käytännössä aika surkea painonjakauma noin niinku kilpa-ajoon(takamoottori).kieltämättä painoa saa säästettyä ruudittamalla pikkukonetta turboilla.jarrupuolella eurooppalaiset hallitsee hommat kieltämättä paremmin ku jenkit(tosin kai ne nykyään käyttää atlantin toisellakin puolella prempon jarruja jne,jne.)

Jak un soista pojista aletaan puhumaan niin Lingenfelterin Twin Turbo Corvette pesi kaikki muut viripajat..=totta, Lingenfelter taitaa olla maailman ykkönen mitä tulee veten virittämiseen=) nyt se on kaiketi kyllä häärinyt jo muutaman vuoden viperin kanssa.juu,eihän viper sellanen legenda ole kuin vette (onneksi olkoon,50 vuotta),mutta suunta on oikea. mutta kun ottaa huomioon kuinka paljon vähemmän saat latoa taaloja tiskiin jonkun saksalaisen pajan luona biturboista niin päädyn eurooppalaiseen.

muistelisin että noi GM:n bigblock GS-sarjan stage 1- vehkeet meni parhaimmillaan matalia 12 sekunnin varttimailiaikoja ihan katuautovarusteilla(renkaat jne).pakko nostaa hattua kun ottaa huomioon että noista ajoista on päälle 30 vuotta! ja ne autot oli "full-size"kokoa.kulutuksesta on tietysti irrelevanttia edes puhua.

eräällä tutullani saksassa on sellanen alumiinikopio Cobra.chevyn 331 kilowattisella (vapaastihengittävä)koneella ruuditettuna.myönnän etten ole ikinä kokenut samanlaista elämystä(tuskin tulen kokemaankaan) kuin mitä sivuputken kautta muriseva AC tarjosi=) emme kiihdyttäneet kertaakaan täysiä,ihan sen takia että meikäläisen selkä ei olisi sitä kestänyt.kyllä kai noilla turbosuprillakin vahtiin pääsee,mutta ne ne pakoäänet..taas pitää oikein kirota niinistön autoveropolitiikkaa.perskele sentään.
Itse asiassa oikein oivallettuna 911 painojakautoma on just oikein...koskahan sitä painoa takana tarvitaan? Jarrutuksissa ja kaarteista ulos tultaessa (toki liika on aina liikaa eli siksi possussa ei ole V8sia takana)...lisää rengasta vaan taakse (edessä voi ollakkin huomattavasti kapeammat auttamassa illmanvastusta) niinhän Porsche asian ratkaisi ja sai myös takajarrut toimintaan mukaan paremmin (vrt possun takajarrujen kokoa ja satuloita myös....Brembot nelimännät myös takana...)

Oli ZR-1 tehokkain mutta radalla ei nopein...ainakaan suomen radalla.
Ai mistäkös tiedän...no kun tutulla sattumoisin on 405 hv (eli tehokkain)´93 versio ZR-1 tallissa (valk/harmaa sisusta)Suomen kilvissä ollut jo vuodesta 1997.
Ja sillä ei radalla hilluta....tiedätkös että se Zr-1 mosa painaa saman kun alukantinen 454...(venttilikoneistohan on rautaa...)

Lingenfelteristä sen verran että viimeisen vuoden ajan hänen pääpuuhansa on ollut taikoa GMn Quad4 2.2 L rivinelkusta 1200 hv turbolla, sitä ennen ajeli Pro Truck luokkaa 1000+ hv pikkulohko pickupilla, Corveteilla vaan rahastetaan.

GS Stage-1 Buick meni parhaimmillaan testissä 13.38 Täysin vakiona ja blueprintattuna sitten alle 11 NHRAn listojen mukaan vuonna 1971. (eli aina kun Jim Benisek tuli radalle niin indeksit meni uusiksi vuosina 71-72)
LS-6 Chevelle meni 13.12 ja 69 Copo 9561/9560 Camarot(427) matalia 12sec. aikoja...peltisarjoilla 11.8 Hot Rodin testissä jossa konettakin hiukan säädettiin...Ja nuo GMn A bodyt ovat midsizeja eli kaukana full sizesta...niitä on kolme tallissa joista kaikki aitoja muskelimalleja ja kahdessa isolohkot.(yksi niistä avo GS :)))

Ja Hei osta kilpuri/tjsp niin ei tarvii maksella veroja....samalla voi Harrastaa eli ajella huviksesi.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Zep:
Juttu rönsyilee, mutta tuskin se hirveesti haittaa...

Hienoja rata-autoja luulen nähneeni jonkin verran ja vaikka Kuismasen "IMSA" onkin hieno, ei sitä ihan mukisematta voi hienoimmaksi nostaa. Tässä muutama muukin hieno Suomen kamaralla, silmieni asiaa todistaessa, käväissyt/viipynyt auto:

Mercury XR4Ti (Roush Racing/Lappalainen)
Ford Mustang (Roush Racing/Lappalainen)
Konradin Porschet
Sauber BMW M1 (Bächi)

Indy Lola (Palmroth)
P1 Motorsportin Dallara-Judd

+BMW 320 Schnitzer Turbo (N-G. Wiik) -nopea "vanhus" Suomessa kilpaillessaan.
+Chevrolet Corvette (Sand) - tässä autossa oli ÄÄNTÄ.

Ja tietenkin "LMS:n" kaikki Audit ja Sarlinin Esco.

.
Itsellä all time favourites menee jotakuinkin näin.(siis jotka olen Läheltä nähnyt ja melkein kaikkia hipelöinyt)

Leo Kinnusen Porsche 917/10 Turbo !!!
Siiten pitkä mietintä...

Alan Kulwickin ASA Thunderbird Stock-Car.
Oman teamimme saman luokan Firebird.

Rick Mearsin Indy Car Indianapoliksessa aikajaoissa 1984 varikolla "parkissa".
Buickin molemmat Indy autot (joo olen Buick friikki)

Kaikki Indyn museossa sisällä olleet autot.

Suomen sarjaoissa ajaneista autoista:

Tuiskun Batmobile (BMW 3.0 CSL)
Sarlinin Esco (siisteimpiä SS autoja)
Kuismasen Audi.(brutaali)
Lempisen Audi.

Yli-Hakolan Renault Megane.(auto on aina siisti ja huollettu kuten koko teamikin)

Jos kiihdytyspelit listaisin niin ei yhtään rata-autoa pääsisi listalle... viimeistelytaso kun on suomen huipputalleissa tässä lajissa toiselta planeetalta.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Don Vito:
Oliko se sellainen grafiitin harmaa Skyline, jossa ei ollut toista etu-umpiota ja oli englannin kilvissä ? doubtful :D :D
En tiedä, jussina oli jaloissa pyörimässä eräs brittikilvillä ollut samanvärinen (mutta niitähän on lähes kaikki skyline R32 set) ja tässä yksilössä oli kyllä lamput paikalla sekä jotkut tyhmät *******.*** tarrat.
Se ei ole kyennyt "kuin" 1.36-37 aikoihin. :D
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
bernie:
MAD-MIKE: kyllähän zr-1 muistaakseni on tai oli tehokkain "vakioveteistä".vai?

.
Ei ihan...edelle menee niin 427 Tripower kuin 66 427 (12.8 pakasta...ZR-1 12.8-13.2) Vettet sekä L-88 ja Zl-1 "vakiovettet".
L-88:ja oli jopa eräällä autovuokraamolla 18 kpl tontilla....
Ja L-88 Vetellä (aasinsilta) on edelleen nopeusennätys luokassaan (GT-1) Mulsannen suoralla, 341+ km/h.
Ja koskahan aletaan puhumaan kisavetteistä kuten esim Grand Sportit :D
 
Off-Topic

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
2514
Taitaa tuore Z06kin olla ZR1:tä ripeämpi. Mitä noihin jenkkilehtien ajamiin varttimailiaikoihin aikoinaan tulee, niin niihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella. Autot oli yleensä testeihin erikseen rakennettuja ja motit vähintään blueprintattuja ja suorituskykyä silmällä pitäen säädettyjä (ennakkokäyrät, seos suhteet) Toisinaan niissä oli jopa ihan selkeitä virityksiä, kuten peltisarjaa jne, ja joskus jopa ajettiin slikseillä. Suomessahan oli vielä viime vuonna maailman ensimmäinen 10 sekunnin stocker, ja se kympin aika ajettiin aika monta vuotta vuoden '71 jälkeen. nyttemmin ko laite lieneen palautunut takaisin ameriikkaan. Sen sijaan toinen ex. "maailman nopein stocker" Dan Dvorakin vanha Polara pitäis vielä jostain tästä maasta löytymän. Mitä Stocki autojen moottoreihin tulee (tai muuhunkaan autoon), niin ovat sitten aivan hemmetin kaukana vakiosta. Niissähän vaaditaan alkuperäisten (tai muun hyväksytyn) valujen käyttämistä lohkossa kansissa ym, tiettyjen hyväksyttyjen mäntien, alkuperäisen kaasuttimen jne käyttämistä. "Blueprint" arvot ovat NHRAn antamia joilla mm. puristukset saattavat nousta jopa 14:1, nokka-akseleissa noston pitää olla määrätty, mutta asteet on vapaat. Kansille ei periaatteessa saa tehdä just mitään, mutta silti "Stock" prepatut kannet maksavat enemmän kuin monet uudet portatut alsakisakannet. Silloin tällöin katuautokisoissa näkee orkkis tai liki orkkis muskeliautoja, joilla on pääsääntöisesti nykyrenkailla ja ehkä kevyesti viritettyinäkin suuria vaikeuksia päästä noihin jenkkilehtien aikoinaan ajamiin varttimailiaikoihin.
 
Petsku

Well-known member
Liittynyt
23.4.2002
Viestit
99
Originally posted by Petsku:
Jos palataa alkuperäiseen aiheeseen eli vanhoihin SS-autoihin niin sattuuko kukaan muistamaan 90-luvun alku puolelta sellasta pientä punasta Renault R5 jota ajoi nykyään kiihdytys puolella tunnettu kaveri joka oli joku leppänen tai vastaava. Muistaakseni kyseisellä autolla voitettiin jopa yksi osakilpailu Jurvassa sen hetkistä huippu autoa vastaan (Schroderuksen corvette)

--------------------------------------------------------------------------------
Orginal post by Don Vito:
Kuten tuossa alempana jo todettiinkin, niin se hempuli on Timo Lehtimäki. Kori on varmaan jossain navetan takana mätänemässä (sikäli kuin muovi miksikään mätänee) ja kone kaiketi on jo moneen kertaan räjäytetty tuon kiihdytysputken voimanlähteenä.
Kyseisen auto kuva ainakin löytyy Lehtimäen kotisivuilta ja voi olla mahdollista, että auto nähtäisiin joskus vielä radalla...

http://user.sgic.fi/~til/
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Originally posted by Petsku:
Kyseisen auto kuva ainakin löytyy Lehtimäen kotisivuilta ja voi olla mahdollista, että auto nähtäisiin joskus vielä radalla...

http://user.sgic.fi/~til/
Kattos kehveliä, on jopa maalannut sen sitten viimenäkemän. Mitähän sillä on oikein harrasteltu, kun en vahingossakaan ole nähnyt sitä SS-kapinoissa tai sprinteissä moneen vuoteen.
 
bernie

Guest
mad-mike: muistelenpa että tosiaan noi (oisko ollut -67) Stingrayt oli ruuditettu 400-500 heposilla koneilla? tohon aikaan muuten oli kova juttu euroopassa,kun lähestyttiin urheiluautoissa kahtasataa pollea..sen ajan hirmueurosporteissa, v12 e-typessä about 240 hv,ja lokinsiivessä ei sitäkään...no niistä on ajat muttuneet.

mike,itselläni ollut aikanaan sellanen isolohkolla(pikkasen kutitettu,muistaakseni porattu yli kahdeksan litraseksi..siitä en mene takuuseen,kun en muista tarkkaan.)jenkeissä trans-am.harmittaa kun en tuonut mukanani suomeen,kun olis vielä saanut.nyt olen itse ollut kattelemassa kanssa tollasta GM:n 66-71 mallista bigblock autoa.(tuuliin Buick GS, Olds 442,Pontiac GTO),en itte oo rakentajatyyppi.kattelin että suomessa noi autot on tosi hinnoissa,puhumattakaan sitten tosta sun Stage 1:stä!(ei liene montaa koko maassa) kandeeko tuoda jenkeistä? vai EU-maasta=esim.Ruotsi. paljonko mahtaa olla toi rahtimaksu tänä päivänä välillä USA-Suomi? kun ei tosta noiden veroratkaisusta ota erkkikään selvää..

tunnen meinaan itse kaverin jolla on muistaakseni 92-vette, zr-1.ainakin sillon se sano että olis Suomen ainoita(siitä on aikaa siis kymmenen vuotta..).kyllä se muakvasti kulki.niitä ei taida olla edes tehty automaateilla?
 
Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Nyt kun topikissa puhutaan IMSA Camarosta, Pakarista ja Corvette ZR-1:stä, todettakoon, että miehellä itsellään (siis Pakarilla) taisi olla juuri tuollainen vekotin siihen aikaan kun kyseinen malli tuli markkinoille.

Tiedä sitten oliko hänen firmansa VM-Koneen nimissä, vaiko ihan itsensä. Taisi kuitenkin muutamin kerran toimia Pace Carinakin Kemoralla.
 
On niin off -topic että mailaa suoraan next time..mulla ainakin pitäisi suoraan mailaus toimia toisin kuin eräillä täällä...
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Off-Topic:
Taitaa tuore Z06kin olla ZR1:tä ripeämpi. Mitä noihin jenkkilehtien ajamiin varttimailiaikoihin aikoinaan tulee, niin niihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella. Autot oli yleensä testeihin erikseen rakennettuja ja motit vähintään blueprintattuja ja suorituskykyä silmällä pitäen säädettyjä (ennakkokäyrät, seos suhteet) Toisinaan niissä oli jopa ihan selkeitä virityksiä, kuten peltisarjaa jne, ja joskus jopa ajettiin slikseillä. Suomessahan oli vielä viime vuonna maailman ensimmäinen 10 sekunnin stocker, ja se kympin aika ajettiin aika monta vuotta vuoden '71 jälkeen. nyttemmin ko laite lieneen palautunut takaisin ameriikkaan. Sen sijaan toinen ex. "maailman nopein stocker" Dan Dvorakin vanha Polara pitäis vielä jostain tästä maasta löytymän. Mitä Stocki autojen moottoreihin tulee (tai muuhunkaan autoon), niin ovat sitten aivan hemmetin kaukana vakiosta. Niissähän vaaditaan alkuperäisten (tai muun hyväksytyn) valujen käyttämistä lohkossa kansissa ym, tiettyjen hyväksyttyjen mäntien, alkuperäisen kaasuttimen jne käyttämistä. "Blueprint" arvot ovat NHRAn antamia joilla mm. puristukset saattavat nousta jopa 14:1, nokka-akseleissa noston pitää olla määrätty, mutta asteet on vapaat. Kansille ei periaatteessa saa tehdä just mitään, mutta silti "Stock" prepatut kannet maksavat enemmän kuin monet uudet portatut alsakisakannet. Silloin tällöin katuautokisoissa näkee orkkis tai liki orkkis muskeliautoja, joilla on pääsääntöisesti nykyrenkailla ja ehkä kevyesti viritettyinäkin suuria vaikeuksia päästä noihin jenkkilehtien aikoinaan ajamiin varttimailiaikoihin.
Puhut "vähän" mutta asiaa Stock-koneiden säännöistä mutta taasen ei Mikkosen 10.4 aika ole muuta kuin luokkansa ennätys.
Kovin aika on 69 Copo Camarolle (427/425hv ilmoitettu NHRA 475 luokiteltu ja 616 penkitetty) koneelle joka pisti kellot lukemaan 9.6 (A/S indeksin alitus noin .6 sec)
Ja se peräänkuuluttamasi Polara lienee edelleen Almin Peterillä ja sellaisillakin on menty 9.9 aikoja.

Se että suomi-poika ei pääse testien aikoihin onkin kuule ehkä parhaiten kuskista kiinni ja kyllä ne testit mitä itsellä on lekmistona käsittelee täysin vakioita pelejä eli perepatut on jopa testaajien toimesta raakattu pois.
Ja kun autoa testataan niin onkos se nytten ihmeelistä rukata ennakkoa tai suuttimia sehän on auton huoltoa/säätämistä.
 
Mad-Mike

Well-known member
Liittynyt
16.11.2000
Viestit
349
Zep:
Nyt kun topikissa puhutaan IMSA Camarosta, Pakarista ja Corvette ZR-1:stä, todettakoon, että miehellä itsellään (siis Pakarilla) taisi olla juuri tuollainen vekotin siihen aikaan kun kyseinen malli tuli markkinoille.

Tiedä sitten oliko hänen firmansa VM-Koneen nimissä, vaiko ihan itsensä. Taisi kuitenkin muutamin kerran toimia Pace Carinakin Kemoralla.
Kyllä ja täälläpäin siihen keltaiseen yksilöön vaihdettiin GM:llä laatikko (ZF-6 lovinen joka tunnetusti on ZR-1 sen perässä heikko)
Mutta 93 ylös mallit saivat 20+hv.
 
Off-Topic

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
2514
Tarkotinkin Mikkosen fairlanea joka käisttääkseni oli eka kummenen sekunnin stockeri Jim Waldon ohjastamana. Jonkinverran oon käynyt tota suoran pätkää itsekin suhaamassa, enkä oikein usko tohon kuskin vaikutukseen siinä määrin mitä noi tulokset ovat. Pitäis siitä joukosta löytää kuskeja jotka edes jollain lailla osaavat ajaa. Liekö muuten COPO Camarot stocki kelpoisia? Ehkä ovat, en tiedä. Käsittääkseni '69 Camaroa sai 427:na ilmankin COPOa. Joe Alouise on tosiaan vetänyt myös alle kympin Max Wedgellä, mutta uato on tosin '64 Plumouth. A/S:n ennätys taas on Roger Pondin A/S Fairlanen nimissä ja 9.90 sek. Kotomaassa muuten yks kuski laitto stocki koneensa katuautoon ja ajoi reilu sekuntia huonommin mitä motti oli kuljettanut kilpuria, joten aikamoista "tuunausta" on vaatinut myös tehohävikkien jne pienentäminen siinä kilpurissa.
 
Jose Carcia

Member
Liittynyt
18.8.2001
Viestit
16
Pakko sen verran kommentoida tota Viper- juttua että ruotsissa Roos:in Viperit on Orecan alunperin rakentamia ja ruotsissa ne on uudelleen rakennettu lähes täydellisesti. Rungot on numeroilla C14 ja C16, eli suhteellisen alussa valmistuneita. Viperillähän ei radalla kuulemma ehdi... Roos/Wallinder oli kuitenkin Anderstorpissa FIAn GT autojen seassa 7 pudoten juuri paalukisasta, jossa 6 auton joukossa oli silti 3 viper gts-r:ää. Ja eikös FIAn GT sarjaa johda tälläkin hetkellä C.Bouchut Labren Viperillä C40. Se mitä viperin kokoon tulee niin täytyy puhua paskaa mikäli väittää viperin olevan liian iso kilpa-autoksi, painoakin on huimat 1150kg. Hmm siis jopa huimat 10kg enemmän kuin takavetoinen S2K auto,
 
Ylös