Ilmari:
Kansanedustaja voi olla virkavapaalla ja presidentin virkaan kansa valitsee aina välillä uuden hoitajan. EM henkilöt eivät kuitenkaan ole virkamieslain tarkoittamia virkamiehiä. Käsittääkseni he kuitenkin voivat syyllistyä rikoslain määrittelemiin virkavirheisiin, virkarikkomuksiin yms.
Laitetaampa tähän nyt sitten pykäliäkin, niin voi jokainen itsekin katsoa, miten tämä menee. (itse sotkin asiaa tarpeettomasti edellisessä kirjoituksessani, kun käsittelin asiaa yleiseltä kannalta. Olisi tietysti ollut viksumpaa ottaa pykälät esiin ennen kuin sanoo mitään.)
L viranomaisen toiminnan julkisuudesta 35 §: Rangaistus 22 §:ssä säädetyn salassa pitämistä koskevan velvollisuuden sekä 23 §:ssä säädetyn vaitiolovelvollisuuden ja hyväksikäyttökiellon rikkomisesta tuomitaan rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan tai jollei siitä samassa laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.
--------------------
Rikoslaki 38 luku 1 §
Salassapitorikos
Joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti
1) paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka
2) käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi,
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
------------------------
Rikoslaki 38 luku 2 §
Salassapitorikkomus
Jos salassapitorikos, huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon.
Salassapitorikkomuksesta tuomitaan myös se, joka on syyllistynyt sellaiseen 1 §:ssä tarkoitettuun salassapitovelvollisuuden rikkomiseen, joka on erikseen säädetty salassapitorikkomuksena rangaistavaksi.
------------------------
40 LUKU 5 §
Virkasalaisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkasalaisuuden rikkominen
Jos virkamies tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti
1) paljastaa sellaisen asiakirjan tai tiedon, joka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) tai muun lain mukaan on salassa pidettävä tai jota ei lain mukaan saa ilmaista, taikka
2) käyttää omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjaa tai tietoa,
hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Jos virkamies huolimattomuudesta syyllistyy 1 momentissa tarkoitettuun tekoon, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava, jollei teosta muualla säädetä ankarampaa rangaistusta, tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
--------------------------------------------
Rikoslaki 40 LUKU 12 §
Soveltamisalasäännökset
Tämän luvun virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön.
Tämän luvun 1–3, 5 ja 14 §:ää sovelletaan, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, myös julkisyhteisön työntekijään.
Tämän luvun 1–3 ja 14 §:ää sovelletaan, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, myös ulkomaiseen virkamieheen. Ulkomaiseen virkamieheen, joka toimii Suomen alueella kansainvälisen sopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen nojalla tarkastus-, tarkkailu-, takaa-ajo- tai esitutkintatehtävissä, sovelletaan myös, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta, tämän luvun 5 ja 7–10 §:ää.
Tämän luvun 4 ja 14 §:ää sovelletaan myös ulkomaisen parlamentin jäseneen.
Rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten soveltamisesta eräissä tapauksissa säädetään erikseen lailla.
-------------------------------------
Sokerina pohjalla:
Rikoslaki 5 LUKU 2 §:
Joka käskee, palkkaa, kiusaa tahi muuten tahallansa taivuttaa tai viettelee toista rikokseen, tuomittakoon, joko rikos tulee täytetyksi, taikka vaan jää rangaistavaan yritykseen, yllytyksestä ikäänkuin hän itse olisi ollut tekijä.
-------------------------------