Saatuani kohtuullisen odotteluajan jälkeen wc-paperiturbaaniin pukeutuneen hoono-soomi-henkilön ymmärtämään puhettani ja päästyäni pois sairaalahoidosta, löysin itseni makoilemasta parhaat päivänsä nähneen puolilahon lehmuksen alla.
Ei jumalauta, nyt sai riittää tämä elämän ikuinen oravanpyörä! Täytyyhän ihmisen elämässä muutakin olla kuin puolilahon lehmuksen alla heräilemistä ja makoilua!
Oli pimeä perjantai-ilta, oikeastaan kello oli jo pitkälti lauantain puolella, ja päätin lähteä niin kauas puolilahosta lehmuksesta kuin mahdollista. Käveltyäni parikymmentä minuuttia pimeähköllä kadulla, näin vastaani olevan tulossa kaksi hahmoa. Kohdatessamme katulampun kohdalla, tunnistin heidät suuresti ihailemikseni henkilöiksi Viivi Avellan ja Kirsi Salo!
Tiesin että nyt oli se tilaisuus jota olin odottanut. Kaipasin radikaalia muutosta tylsähköön ja paikallaan junnaavaan elämääni, joten päätin uskaliaasti...