AJ
Well-known member
...ja eipä aikaakaan kun...
Jatkokertomus (eepos f1forum)
- Viestiketjun aloittaja Eliel
- Aloituspäivämäärä
Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
...Simo jatkoi kyselyään: -Mutta mistä saadaan siimaa, nuotti koukkuna ei saada kalaa ilman siimaa?
Minulta välähti megaidea: -Saadaan me siimaa, jos revimme hiuksemme ja yhdistäisimme hiukset sitomalla!
Revimme kaksin käsin Kukan päänahkaa ja voi sitä parahduksien tulvaa Kukan suusta. Kukan päänahka näytti hassulta...
Minulta välähti megaidea: -Saadaan me siimaa, jos revimme hiuksemme ja yhdistäisimme hiukset sitomalla!
Revimme kaksin käsin Kukan päänahkaa ja voi sitä parahduksien tulvaa Kukan suusta. Kukan päänahka näytti hassulta...
AJ
Well-known member
...nimittäin aivan siltä Simpsonien Hassu-klovnilta. Samassa kuului takaani "Don't eat my shorts!". Kun käännyin katsomaan siinä seisoi ihka elävä Bart Simpson lehmän kanssa. "Have a cow instead, man", sanoi Bart ja ojensi lehmän liekaköyden minulle. Tämän jälkeen hän käveli kuumailmapallolle, kiipesi sen koriin ja antoi liekin laulaa niin kauan, että pallo alkoi majesteetillisesti kohota korkeuksiin. Seurasimme katseella ja äkkiä kuului Homerin ääni:"Where's my cow?" ja Bartin vastaus "I gave it to those poor bastards down there". Minkä jälkeen kuului koko taivaan halkaiseva huuto:
"DOH!"
Me aloimme viritellä tulta grilliin. Kun olimme saaneet briketit syttymään ja levittelimme ne pohjalle ja siirryimme teurastamaan lehmää, kävi mielessäni ohikiitävän hetken ajan lievä hämmästynyt ajatus "olikos meillä toi grillikin mukana", mutta sen peitti hetkessä vieläkin suurempi hämmästys. Joku nimittäin huomasi, että lehmän päässä oli sarvien välissä nappi, jossa luki "PUSH". Joku painoi sitä nappia ja se, mitä sen jälkeen tapahtuu ei ollut mitään lasten katsottavaa. Lehmä nimittäin teurastui ja viipaloitui valmiiksi pihveiksi ja paisteiksi täysin itsestään siinä silmiemme edessä. Jos joku hammaslääkäri olisi ollut paikalla, niin jopa hän olisi hämmästynyt, miten ammolleen voi ihmisten suut aueta.
Simo tointui ensimmäisenä ja totesi, että tämähän oli hyvä, säästyy aikaa. Hän alkoi levitellä pihvejä grillin ritilälle. Istuimme retkeilytuoleille rinkiin grillin ympärille ja Kukin veti esiin housujensa ja takkinsa salataskuista yhteensä 17 pulloa hätävaraviinoja. Pian laulu raikui tauotakseen vain hetkeksi juhla-aterian syömisen ajaksi. Jossain vaiheessa Joku ja Pia menivät igluun, josta tuli välittömästi ulos hieman huvittunut eskimo. Me jatkoimme rynttäjäisiä.
Jossain vaiheessa havahduin. "Kuka huutaa?", minä kysyin. "Niin huutaa", Simo vastasi ja käännyimme katsomaan äänen tulosuuntaan. Ääni kuului romahtaneen iglun vierestä. Hetken aikaa epäilin grillin kuumuuden aiheuttaman sulamisen romahduttaneen iglun, mutta syynä olikin sisältäpäin tullut ruumiinkulttuurin harrastamisen sivutuotteena syntynyt lämpö.
Ryhdyimme pelastuspuuhiin. Simo ja minä aloimme kaivaa lumikasaa lapioillamme muiden keskittyessä kannustamaan lumikasan alle hautautuneita kumppaneitamme kestämään vielä hetken. Apua oli tulossa. Viiden minuutin uurastamisen jälkeen alaston Joku tuli esiin ja nostimme hänet pystyyn. Kuka kietaisi hänen ympärilleen huovan. Minä ja Simo keskityimme auttamaan Jokun alla maanneen korisevan Pian ylös. Joku kietaisi hänet saman huovan alle.
Tilanne oli ehdottomasti kriittinen. Nämä nakupellet pitäisi saada äkkiä lämpimiksi. Valitettavasti grillikin oli ehtinyt sammua. Mietin kuumeisesti keinoa lämmittämiseen, mutta se ei lämmittänyt tarpeeksi. Pia ja Joku valittivat surkeallä äänellä haluavansa kotiin. Siitä sain idean ja tuossa tuokiossa rakensimme kaksi kotaa. Teimme sisään nuotiot ja vetäydyimme lepäämään.
Simo kävi jossain välissä ulkona kusella ja totesi palatessaan illan alkaneen hämärtyä, johon minä sanoin, että on ehkä parempi levätä yön yli ennen matkan jatkamista. Vasta kolmen viikon päästä tajusin, että yöhän kestää niillä lakeuksilla puoli vuotta. Mitähän keksis, ettei aika kävis pitkäksi?
"DOH!"
Me aloimme viritellä tulta grilliin. Kun olimme saaneet briketit syttymään ja levittelimme ne pohjalle ja siirryimme teurastamaan lehmää, kävi mielessäni ohikiitävän hetken ajan lievä hämmästynyt ajatus "olikos meillä toi grillikin mukana", mutta sen peitti hetkessä vieläkin suurempi hämmästys. Joku nimittäin huomasi, että lehmän päässä oli sarvien välissä nappi, jossa luki "PUSH". Joku painoi sitä nappia ja se, mitä sen jälkeen tapahtuu ei ollut mitään lasten katsottavaa. Lehmä nimittäin teurastui ja viipaloitui valmiiksi pihveiksi ja paisteiksi täysin itsestään siinä silmiemme edessä. Jos joku hammaslääkäri olisi ollut paikalla, niin jopa hän olisi hämmästynyt, miten ammolleen voi ihmisten suut aueta.
Simo tointui ensimmäisenä ja totesi, että tämähän oli hyvä, säästyy aikaa. Hän alkoi levitellä pihvejä grillin ritilälle. Istuimme retkeilytuoleille rinkiin grillin ympärille ja Kukin veti esiin housujensa ja takkinsa salataskuista yhteensä 17 pulloa hätävaraviinoja. Pian laulu raikui tauotakseen vain hetkeksi juhla-aterian syömisen ajaksi. Jossain vaiheessa Joku ja Pia menivät igluun, josta tuli välittömästi ulos hieman huvittunut eskimo. Me jatkoimme rynttäjäisiä.
Jossain vaiheessa havahduin. "Kuka huutaa?", minä kysyin. "Niin huutaa", Simo vastasi ja käännyimme katsomaan äänen tulosuuntaan. Ääni kuului romahtaneen iglun vierestä. Hetken aikaa epäilin grillin kuumuuden aiheuttaman sulamisen romahduttaneen iglun, mutta syynä olikin sisältäpäin tullut ruumiinkulttuurin harrastamisen sivutuotteena syntynyt lämpö.
Ryhdyimme pelastuspuuhiin. Simo ja minä aloimme kaivaa lumikasaa lapioillamme muiden keskittyessä kannustamaan lumikasan alle hautautuneita kumppaneitamme kestämään vielä hetken. Apua oli tulossa. Viiden minuutin uurastamisen jälkeen alaston Joku tuli esiin ja nostimme hänet pystyyn. Kuka kietaisi hänen ympärilleen huovan. Minä ja Simo keskityimme auttamaan Jokun alla maanneen korisevan Pian ylös. Joku kietaisi hänet saman huovan alle.
Tilanne oli ehdottomasti kriittinen. Nämä nakupellet pitäisi saada äkkiä lämpimiksi. Valitettavasti grillikin oli ehtinyt sammua. Mietin kuumeisesti keinoa lämmittämiseen, mutta se ei lämmittänyt tarpeeksi. Pia ja Joku valittivat surkeallä äänellä haluavansa kotiin. Siitä sain idean ja tuossa tuokiossa rakensimme kaksi kotaa. Teimme sisään nuotiot ja vetäydyimme lepäämään.
Simo kävi jossain välissä ulkona kusella ja totesi palatessaan illan alkaneen hämärtyä, johon minä sanoin, että on ehkä parempi levätä yön yli ennen matkan jatkamista. Vasta kolmen viikon päästä tajusin, että yöhän kestää niillä lakeuksilla puoli vuotta. Mitähän keksis, ettei aika kävis pitkäksi?
Viimeksi muokattu:
Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
...Päätin ajankuluksi lähteä kotasta pihalle nikkaroimaan. Kotan sisällä oleva seurue heräili ja alkoivat ihmettelemään kilkatuksen ääniä ja äkkiä alkoi kota heilua ja maa lainehtia. Joku meni ulos katsomaan ja kiroili hetken kuluttua:
- Kuka perkele irrotti meidät?!
Kuka raivostui ja huusi kotan sisältä:
- Itsehän meistä irroittauduit kotasta ulos!
- Et sinä Kuka, vaan tätä tarkoitin, tulkaa saatana katsomaan!
Seurue riensi ulos katsomaan. Pia löi kämmenellä minua:
- Idiootti, mehän lillimme jäälautalla keskellä atlanttia!
Simo sanoi, että olisi ollut helpompaa saada jäälautta aikaiseksi, jos olisi vaan kussut ympyrän, hänen kusensa 3 viikkoa sitten aiheutti ammottavan avannon vahavasta jäänaparetkuen pullon 107%:sta.
Kerroin kuolevani tylsyyteen Grönlannissa, jos en tee käsilläni mitään kuin pidellä heppiäni. Halusin vaihtelua maisemakuviin ja siksi lähdettiinkin jäälautalla merelle seilaamaan safariauto ja kotineen mukana.
Meillähän ei ollut mitään ohjaksia tai meloja Kanadaan, katsoimme vielä kerran safariautosta paljastuksia. Kontista löysimme ihmeen kaupalla perämoottorin ja iskimme sen jäälautan perään ja lähdimme nopeammin veneilemään.
Joimme liikaa ehtymätöntä viinapulloa ja Simo helikopterikännissä ohjasi meidät Kanadan sijasta suoraan Kuuballe. Siinä sai kuubalaiset töllistellä ihmettelemässä nopeasti sulavaa jäälauttaa ja safariautoa. Safariauton väri on valkoinen ja oli helposti sekoitettavissa Unicefin autoon, vaikka kyljessä luki "Polar Bear Safari"...
- Kuka perkele irrotti meidät?!
Kuka raivostui ja huusi kotan sisältä:
- Itsehän meistä irroittauduit kotasta ulos!
- Et sinä Kuka, vaan tätä tarkoitin, tulkaa saatana katsomaan!
Seurue riensi ulos katsomaan. Pia löi kämmenellä minua:
- Idiootti, mehän lillimme jäälautalla keskellä atlanttia!
Simo sanoi, että olisi ollut helpompaa saada jäälautta aikaiseksi, jos olisi vaan kussut ympyrän, hänen kusensa 3 viikkoa sitten aiheutti ammottavan avannon vahavasta jäänaparetkuen pullon 107%:sta.
Kerroin kuolevani tylsyyteen Grönlannissa, jos en tee käsilläni mitään kuin pidellä heppiäni. Halusin vaihtelua maisemakuviin ja siksi lähdettiinkin jäälautalla merelle seilaamaan safariauto ja kotineen mukana.
Meillähän ei ollut mitään ohjaksia tai meloja Kanadaan, katsoimme vielä kerran safariautosta paljastuksia. Kontista löysimme ihmeen kaupalla perämoottorin ja iskimme sen jäälautan perään ja lähdimme nopeammin veneilemään.
Joimme liikaa ehtymätöntä viinapulloa ja Simo helikopterikännissä ohjasi meidät Kanadan sijasta suoraan Kuuballe. Siinä sai kuubalaiset töllistellä ihmettelemässä nopeasti sulavaa jäälauttaa ja safariautoa. Safariauton väri on valkoinen ja oli helposti sekoitettavissa Unicefin autoon, vaikka kyljessä luki "Polar Bear Safari"...
Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
...Kiipesimme alas safariautosta ja katselimme väkijoukkoa, jotka vaan ihmettelivät ja päivittelivät outoa ilmestystämme. Päätimme suunnistaa suoraan basaarikenttiin... Moni heistä tarjosivat mitä eriskummallisia kapistuksia ja yhdestä jouduin välittömästi kieltäytymään. Basaarikauppias yritti myydä minulle VEHO-kortin, jonka historian tunnen tuoreeltaan.
Toinen kauppias tarjosi, jonka ostin välittömästi euroilla ja porukka hihkui onnesta sekaisena, riitelimme tovin käyttämästäni valuutasta. Ihmeen kaupalla minulla taisi olla yllä ihmehousut, sillä kaivoin taskusta 1000 oravannahkaa ja kauppias hyväksytti sen. Kauppiaan suunnitelmissa on uudet äfäärit nahoista, pälvikalju oli paikallisilla todellinen ongelma ja oravannahka menisi kaupaksi hiuksien korvikkeena. Päivi oli myynnissä ja päätimme ottaa Päivin takaisin remmiimme oravannahoilla.
Meidän oli aika suunnitella seuraavaa etappia, miten päästä täältä Kuubasta pois takaisin Kanadan reitille...
Toinen kauppias tarjosi, jonka ostin välittömästi euroilla ja porukka hihkui onnesta sekaisena, riitelimme tovin käyttämästäni valuutasta. Ihmeen kaupalla minulla taisi olla yllä ihmehousut, sillä kaivoin taskusta 1000 oravannahkaa ja kauppias hyväksytti sen. Kauppiaan suunnitelmissa on uudet äfäärit nahoista, pälvikalju oli paikallisilla todellinen ongelma ja oravannahka menisi kaupaksi hiuksien korvikkeena. Päivi oli myynnissä ja päätimme ottaa Päivin takaisin remmiimme oravannahoilla.
Meidän oli aika suunnitella seuraavaa etappia, miten päästä täältä Kuubasta pois takaisin Kanadan reitille...
AJ
Well-known member
...mutta se kävikin helposti. Päätimme uida. Ja uimmekin. Neuvoksi saimme seurata ryhävalaita, jotka olivat muuttamassa pohjoiseen. Teimme neuvon mukaan ja lähdimme seuraamaan erästä yksilöä. Kahden kuukauden uintireissun jälkeen löysimme itsemme Ahvenanmaalta! Enää ei voi valaisiinkaan luottaa!
Frank
Heimosoturi
Samaan aikaan toisaalla Jukka pesi autoaan.
AJ
Well-known member
"Ehdottomasti", minä vastasin. Mutta ensin tarvitaan menovettä. "Onks tietoo?"
AJ
Well-known member
"Hienoa!", minä totesin. Mutta siitä myyntitilanteesta pitää saada todisteeksi kuva, ettei tule sanomista jälkikäteen. Oliskos kellään kameraa?
Frank
Heimosoturi
Tulkoon jos on tullakseen mutta alkaa olemaan kiiru!
AJ
Well-known member
Silmäni menivät viiruiksi, kun yritin muistella, missä olin nähnyt tuon edessäni loistavana vilkkuvan valon aiemmin. Jokaisella välähdyksellä tuntui kuin paalujuntta olisi tärähtänyt pääni sisässä tunkien kymmenmetristä betonipilaria pääni sisään kammottavien tärähdysten saattelemana. Tärähdysten välillä tuntui kuin pääni olisi neulatyyny, jossa neulat pyrkivät sisältä ulospäin pois pois pois.
Avasin silmäni. Huone oli pimeä. Tosin en ollut edes varma olinko huoneessa. Jossakin kuitenkin makasin. Jyskytys ja valojen välkyntä jatkui edelleen, joten päättelin, että joko minulla oli kaikkien krapuloiden esiäiti tahi mielettömän kammottava migreeni. Hetken asiaa aprikoituani tulin siihen johtopäätökseen, että molemmat edellä mainituista mellastivat pääkopassani kisaillen herruudesta. Ne olivat kuin nuoret uroshirvet, jotka pullistelivat voimainsa tunnossa ja kolauttelivat sarviaan yhteen tarkoituksena tuupata toinen pois omalta reviiriltään. Kumpikin teki parhaansa näyttääkseen olevansa toista mahtavampi. Viimeinen ajatus, ennen kuin taju jälleen pakeni päästäni, oli se vaihtoehto, että ne olivatkin lyöttäytyneet yhteen tarkoituksenaan tehdä henkilökohtaisesta pääkopastani helvetin esikartano ellei peräti vastaanottosali!
Heräsin uudestaan jonkin ajan perästä. Nyt oli oikeasti valoisaa, eivätkä valot vain vilkkuneet silmissäni. Nostin päätäni ylös maasta ja silmäilin varovaisesti eteeni. Horisontti oli keikahtanut pystysuoraksi ja vatsaani kouraisi inhottavasti. Suljin silmäni, vedin hetken henkeä ja avasin ne varovaisesti uudestaan. Horisontti pysyi edelleen pystysuorana, mutta tällä kertaa aivoni pystyivät käsittelemään tiedon ja totesin makaavani kyljelläni kasteen kastelemassa lyhyessä heinikossa. Käännyin varovaisesti selälleni ja totesin makaavani jonkun ikivanhan lehmuksen alla.
Vedin henkeä ja aloin taputella käsilläni taskuja. Farkkujen etutaskusta löysin rutistuneen röökiaskin, jonka sisältä kaivoin kolme muhjuksi mennyttä savuketta. Onneksi neljäs oli puoliksi ehjä. Nostin savukkeen huulilleni ja kaivoin toisesta taskusta esiin sytyttimen. Imin ahnaasti savua keuhkoihini. Yskitti niin pirusti. Hetken hengähdettyäni jatkoin polttamista. Olo helpottui hieman. Puhaltelin savua ulos keuhkoistani ja katselin uhkaavasti filtteriksi lyhentyvää röökiä. Imaisin vielä viimeiset henkoset ja tumppasin röökin lehmukseen.
Missähän sitä mahdetaan olla, ajattelin, kun aloin kömpiä hiljalleen pystyyn. Seisoin hetken paikallani ja hain tukea ikivanhasta puusta, joka ties kuinka kauan oli untani vartioinut. Katselin ympärilleni, mutta ruohikko näytti ympärilläni täysin koskemattomalta. Miten ihmeessä olin onnistunut pääsemään puun alle ruohikkoon koskematta?
Äkkiä kuulin outoa ähinää. Se kuului jostain yläilmoista. Nostin katseeni ylös, krapulan jälkimaininkia vihlaissessa ilkeästi takaraivoani. Puun latvasta kuului jotain outoa muminaa, joka selkeni pian kiroiluksi. Siirryin hieman kauemmaksi ja tähystelin oksien ja lehtien muodostaman vihreän verhon sekaan. Ei mitään, mutta ääni kuului aina vaan selkeämmin. Ja äkkiä hahmotin puussa SAABini ääriviivat. Mitä helvettiä autoni teki puussa???
Avasin silmäni. Huone oli pimeä. Tosin en ollut edes varma olinko huoneessa. Jossakin kuitenkin makasin. Jyskytys ja valojen välkyntä jatkui edelleen, joten päättelin, että joko minulla oli kaikkien krapuloiden esiäiti tahi mielettömän kammottava migreeni. Hetken asiaa aprikoituani tulin siihen johtopäätökseen, että molemmat edellä mainituista mellastivat pääkopassani kisaillen herruudesta. Ne olivat kuin nuoret uroshirvet, jotka pullistelivat voimainsa tunnossa ja kolauttelivat sarviaan yhteen tarkoituksena tuupata toinen pois omalta reviiriltään. Kumpikin teki parhaansa näyttääkseen olevansa toista mahtavampi. Viimeinen ajatus, ennen kuin taju jälleen pakeni päästäni, oli se vaihtoehto, että ne olivatkin lyöttäytyneet yhteen tarkoituksenaan tehdä henkilökohtaisesta pääkopastani helvetin esikartano ellei peräti vastaanottosali!
Heräsin uudestaan jonkin ajan perästä. Nyt oli oikeasti valoisaa, eivätkä valot vain vilkkuneet silmissäni. Nostin päätäni ylös maasta ja silmäilin varovaisesti eteeni. Horisontti oli keikahtanut pystysuoraksi ja vatsaani kouraisi inhottavasti. Suljin silmäni, vedin hetken henkeä ja avasin ne varovaisesti uudestaan. Horisontti pysyi edelleen pystysuorana, mutta tällä kertaa aivoni pystyivät käsittelemään tiedon ja totesin makaavani kyljelläni kasteen kastelemassa lyhyessä heinikossa. Käännyin varovaisesti selälleni ja totesin makaavani jonkun ikivanhan lehmuksen alla.
Vedin henkeä ja aloin taputella käsilläni taskuja. Farkkujen etutaskusta löysin rutistuneen röökiaskin, jonka sisältä kaivoin kolme muhjuksi mennyttä savuketta. Onneksi neljäs oli puoliksi ehjä. Nostin savukkeen huulilleni ja kaivoin toisesta taskusta esiin sytyttimen. Imin ahnaasti savua keuhkoihini. Yskitti niin pirusti. Hetken hengähdettyäni jatkoin polttamista. Olo helpottui hieman. Puhaltelin savua ulos keuhkoistani ja katselin uhkaavasti filtteriksi lyhentyvää röökiä. Imaisin vielä viimeiset henkoset ja tumppasin röökin lehmukseen.
Missähän sitä mahdetaan olla, ajattelin, kun aloin kömpiä hiljalleen pystyyn. Seisoin hetken paikallani ja hain tukea ikivanhasta puusta, joka ties kuinka kauan oli untani vartioinut. Katselin ympärilleni, mutta ruohikko näytti ympärilläni täysin koskemattomalta. Miten ihmeessä olin onnistunut pääsemään puun alle ruohikkoon koskematta?
Äkkiä kuulin outoa ähinää. Se kuului jostain yläilmoista. Nostin katseeni ylös, krapulan jälkimaininkia vihlaissessa ilkeästi takaraivoani. Puun latvasta kuului jotain outoa muminaa, joka selkeni pian kiroiluksi. Siirryin hieman kauemmaksi ja tähystelin oksien ja lehtien muodostaman vihreän verhon sekaan. Ei mitään, mutta ääni kuului aina vaan selkeämmin. Ja äkkiä hahmotin puussa SAABini ääriviivat. Mitä helvettiä autoni teki puussa???
Sitten tajusin, että ruotsalaiset olivat tulleet avuksemme jatkosodassa. Kiitin heitä ja katsoin taivaalle kuinka heidän Saabinsa ajoivat hyökkäävän vihulaisen tieheensä. Otin uudestaan suomi-kp:ni esiin ja jatkoin tulitusta. Vanjat tulivat ja menivät, taistelua kesti ehkä 3 tuntia tilanne oli välillä tukala. Seuraavaksi komppaniamme komennettiin vastahyökkäykseen, tavoitteemme oli saada sillanpääasema Syvärin tuolta puolen. Pistin muutaman vaininkan palasen leipälaukkuuni täydensin panosvyöni sekä kenttäpulloni. Sitten kuuluikin käsky 'hyökkäykseen', etenimme hyvin kohti Syvärin rantaa kunnes....
Frank
Heimosoturi
Njo, mjinä njäin vinski bandiiton lähenevän rjantaa.. huusin Iljalle, joka rjuma mies on, "njyt vjittu!!" Ja Ilja laski menemään sen minkä degtjarievista irtoaa. Kjyllä meinaan lakosi maahantunkeutuja.. vittu niin..
..kunnes näin synkän hahmon puiden varjossa. Kohotin konepistoolini ampuakseni, mutta minun ei tehnytkään mieli ampua. Vilkaisin tovereihini, mutta he eivät tuntuneet havaitsevan tätä outoa hahmoa. Irtaannuin joukosta lähestyäkseni sitä. Hahmolla oli päällään pitkä musta hupullinen kaapu. Kaavun alta pilkotti koristeellinen vyönsolki, hänen kasvonsa olivat arpiset ja väriltään sairaan harmahtavat.
Seisoimme ikuisuudelta tuntuvan ajan hiljaa vastatusten. Hänen julma katseensa tuntui pureutuvan perslihoihini saakka, mutta jostakin syystä tiesin ettei hän vahingoittaisi minua. En kyennyt irrottamaan katsettani hänen silmistään, kuin jokin outo voima olisi jähmettänyt minut niille sijoilleni.
- Tunnen vihasi, pohjattoman vihasi. Se on voimavarasi, älä anna vihasi laantua, hahmo sanoi lopulta äänellä joka nosti ihoni kananlihalle ja salpasi hengitykseni.
- Kohtalosi määrää kansasi kohtalon
Sitten hahmo kääntyi ympäri ja katosi pimenevään metsään.
Hetken hämmennyksen jälkeen huomasin olevani yksin. Hahmo oli kadonnut, samoin joukkoni. Ympärilläni oli vain pimeää metsää. Kaivoin taskustani kompassin ja lähdin tarpomaan alkuperäiseen hyökkäyssuuntaan. Se oli ainoa toivoni löytää omien linjat..
Seisoimme ikuisuudelta tuntuvan ajan hiljaa vastatusten. Hänen julma katseensa tuntui pureutuvan perslihoihini saakka, mutta jostakin syystä tiesin ettei hän vahingoittaisi minua. En kyennyt irrottamaan katsettani hänen silmistään, kuin jokin outo voima olisi jähmettänyt minut niille sijoilleni.
- Tunnen vihasi, pohjattoman vihasi. Se on voimavarasi, älä anna vihasi laantua, hahmo sanoi lopulta äänellä joka nosti ihoni kananlihalle ja salpasi hengitykseni.
- Kohtalosi määrää kansasi kohtalon
Sitten hahmo kääntyi ympäri ja katosi pimenevään metsään.
Hetken hämmennyksen jälkeen huomasin olevani yksin. Hahmo oli kadonnut, samoin joukkoni. Ympärilläni oli vain pimeää metsää. Kaivoin taskustani kompassin ja lähdin tarpomaan alkuperäiseen hyökkäyssuuntaan. Se oli ainoa toivoni löytää omien linjat..
Olin kuitenkin ehtiny maastoutua ennen vanjan pikakiväärisarjaa. Koitettiin siinä päästä porukalla mailman mahtavimman virran ylitse, vaan ei päästy. Vastus oli sitkeä ja yö painoi päälle. Tuli käsky että kaivaudutaan tähän ja yritetään aamuhämärässä uudestaan. Herättyäni joukkuetoverini kehoitukseen ja tähän päivään huomasin sään olevan mitä mainion tuon mahtavan virran ylittämiseen. Sää oli todellisen sotilaan sää, vettä satoi kun esterin sieltä ja sumu oli kova. Eivät päässeet vihulaisen lentokoneet operaatioaamme häiritsemään. Yht'äkkiä kuulin jysähdyksiä asemiemme takaa hetken olin kauhun vallassa, että mitäs nyt. Kuitenkin äkkiä tajusin, että kyseessä oli oma tykistö joka ampui hyökkäysvalmistelua. Seuraavaksi.....
Frank
Heimosoturi
Viimein aamun jo sarastaessa löysin linjat, tosin naapuritykmentin lohkolla, miten minä niin suunnistinkaan, linjan täytyy tehä tiukempi mutka jossain välillä, no omien puolella kuitenkin. Hyökkäys toki aina elää omaa elämäänsä ei seuraa suunnitelmaa.
Törmäsin heidän II Patalj. komentopaikalle. Sain juomista, en tosin kysymääni olutta vaan silkkaa vettä, jota juodessani hieman teatraalisesti yökinkin, aikuselle miehelle nyt tälläistä.. ja kerroin mistä olen ja mistä tulen. Käskivät seuraamaan heidän jääkärijoukkueen "latuja", joka oli menossa ottamaan yhteyttä omaan pataljoonaani, lausuen vain: "jos sen homman hoidat, ei nosteta juttua karkuruurestas" -vittu mikä idiootti- ajattelin.. Ja pierasin helvetti.. Majuri huomasi sen mutta ei "huomannut".. Olin niin väsynyt että minulle ei moisia asioita sanottaisi ilmaiseksi..
Lähdin osoitettuun suuntaan, pidin kiirettä jo senkin vuoksi että pääsisin komentopaikan maastosta pois.
Seurattuani helppona suuntaurana pidettävää viljelysaukeaa ja sitä jotakuinkin seurailevaa tietä saavutin jääkärijoukkueen tunnin kuluttua lähdöstäni.
"perkele sentään menivät niin kuin mulle kerrottiin."
Se yllätti.
Muuten niitä olisi tavoittanutkaan, minä siis.
Olivat miehet tauolla kun heidät saavutin. Alue oli jo täysin VI Armeijakunnan hallussa joten he eivät sen kummemin ihmetelleet saapumistani, muutama toki kyseli tarvinko nagainia tai pillua!
No mitäpä minä vapaustaiseljia pillulla tekisin.. köh-köh.. niin.
Kysyin joukkueen johtajaa. Johon vastasikin läheltäni nuori savolaisääni:
"Min oon Lajunen, terve vuan!"
"Noh, terve." -vastasin
"Lajunen mikkelistä, emminä näistä sotahommista mittään ymmärrä mutta haluutko kuulla kumminä laulan!"
"Ei haluta!"
Se oli luutnantti Kyrjölä, divisioonasta rykmenttiin yhteysupseeriksi määrättynä, joka ominensa pyristeli jääkärijoukkueen mukaan. Mutisten lähtiessä: "Minä mihinkän toimistoon rupea, sitä varten on lotta svärd"
Hän oli kova mies, kerta-kaikkiaan.
Törmäsin heidän II Patalj. komentopaikalle. Sain juomista, en tosin kysymääni olutta vaan silkkaa vettä, jota juodessani hieman teatraalisesti yökinkin, aikuselle miehelle nyt tälläistä.. ja kerroin mistä olen ja mistä tulen. Käskivät seuraamaan heidän jääkärijoukkueen "latuja", joka oli menossa ottamaan yhteyttä omaan pataljoonaani, lausuen vain: "jos sen homman hoidat, ei nosteta juttua karkuruurestas" -vittu mikä idiootti- ajattelin.. Ja pierasin helvetti.. Majuri huomasi sen mutta ei "huomannut".. Olin niin väsynyt että minulle ei moisia asioita sanottaisi ilmaiseksi..
Lähdin osoitettuun suuntaan, pidin kiirettä jo senkin vuoksi että pääsisin komentopaikan maastosta pois.
Seurattuani helppona suuntaurana pidettävää viljelysaukeaa ja sitä jotakuinkin seurailevaa tietä saavutin jääkärijoukkueen tunnin kuluttua lähdöstäni.
"perkele sentään menivät niin kuin mulle kerrottiin."
Se yllätti.
Muuten niitä olisi tavoittanutkaan, minä siis.
Olivat miehet tauolla kun heidät saavutin. Alue oli jo täysin VI Armeijakunnan hallussa joten he eivät sen kummemin ihmetelleet saapumistani, muutama toki kyseli tarvinko nagainia tai pillua!
No mitäpä minä vapaustaiseljia pillulla tekisin.. köh-köh.. niin.
Kysyin joukkueen johtajaa. Johon vastasikin läheltäni nuori savolaisääni:
"Min oon Lajunen, terve vuan!"
"Noh, terve." -vastasin
"Lajunen mikkelistä, emminä näistä sotahommista mittään ymmärrä mutta haluutko kuulla kumminä laulan!"
"Ei haluta!"
Se oli luutnantti Kyrjölä, divisioonasta rykmenttiin yhteysupseeriksi määrättynä, joka ominensa pyristeli jääkärijoukkueen mukaan. Mutisten lähtiessä: "Minä mihinkän toimistoon rupea, sitä varten on lotta svärd"
Hän oli kova mies, kerta-kaikkiaan.