...Samaan aikaan Helsingissä jossain itäkeskuksen suuntaan Kauppakartanonkadulla minä tässä yritän miettiä, että mitä helvettiä pitäisi kirjoittaa. Tiedän kyllä, että tämä eepos pitää jotenkin jatkaa eteenpäin ja tuo hölmö näpyttelijä edelleen näpyttää mitään sanomattomia asioita. Pitää tässä muuten huomauttaa, että olisiko korkea aika päivittää uudet hymiöt. Nyt se näpyttelijä vaan tuijottaa tyhjä katse naamallaan monitoria, jonka takana minä tässä vaan odotan kunnollista eepoksen sysäämistä etiäpäin.
Outoa, tuntuu siltä, että eepos puhuu minulle ivaillen. Noh, minä tässä yritän kirjoittaa ja vasemmalla pöydän kulmalla on tyhjäksi juotu keskaripullo ja oikealla puolella keskusyksikkö, jossa tuuletin pyörii puna-sini-valoilla ja jatkan kirjoittamista. Äkkiä tuntuu olevan tosi kylmä ja tietokone ilmoittaa, että ei internet-yhteyttä. Yritän palauttaa internetin toimintakuntoon ja huomaan nyt vasta, että mihin hittoon koko huone on kadonnut? Minähän istun toimistotuolissani tietokoneeni kanssa pihalla. Toikkaroin hölmönä keskellä linja-autorataa ja linja-auton kuljettaja tööttää vittuuntuneena, kehottaakseen minua siirtymään pois pöytineni tieltä. Nousen rivakasti ylös ja yritän huhuilla, että miten helvetissä olen tänne joutunut?
On muuten niin saatanan kylmä ja saan ohikulkijoilta paheksuvia ilmeitä, ihmettelin ja yritin kohteliaasti pyytää heitä kertomaan tapahtuneesta. Jotkut ohikulkijat alkoi panna vähän nopeammin töppöstä eteen sitä mukaa kun lähestyn heitä kävellen. Tajusin, että minähän olen vaan pelkissä paskaisissa kalsareissani ja varpaita vihmottaa niin maan vitusti. Poliisit tuli ulos kopistaan ja tulivat tarrautumaan minua kiinni.
- Mitä helvettiä sä puuhaat?!
- En minä tiedä, tupsahdin tohon tielle ihan yllättäen.
- Vittu mitä sontaa puhut, varmasti tiedät yrittäneesi jotain.
- En perkele tiedä! Katsokaa nyt tuota ATK-pöytääni ja konettani ja selittäkää miten olisin voinut raahata ne tänne?
- Nyt on parempi korjata sut putkaan ja myöhempiä kuulusteluja varten!
Toinen poliiseista alkoi hämmästyä haavi auki:
- Mitä nyt, etkö ole ennen kuullut, että pistetään hylkiöt putkaan?!
- J-joo olen... Mutta en tiennyt sun olevan transvestiitti?
- Mitä sä oikein höpäjät?
- S-sul ei o virkapukua...
Poliisi vilkaisi rintaansa ja havaitsi mustat rintsikat ja punaisen läpinäkyvän, hulmuavan kaavun, jaloissaan pari numeroa liian pienet korkokengät. Poliisi hämmentyi ja alkoi tuskastua puristavista korkokengistä ja noitui painokelvottomia juttuja. Trans-poliisi alkoi vihapäissään jahtaa virkaveljeään ja minä taas en ole kiinnostunut ollenkaan nyt pyörivästä tapahtumasta vaan keskityin siihen, että miten tietokoneessa voi olla virtaa? Havaitsin sähköjohdon jatkeena todella pitkän kaapelijohdon. Lähdin seuraamaan, että mihin se johto päättyy. Näille oudoille ilmiöille on pakko olla selitykset!
Havaitsin nyt vasta, että nythän minulla on lämmin puku päällä, olin joku kommando, sillä olin ihan täysissä varusteissa. Se johto jatkuu edelleen Metro-asemalle, laskeuduin rullaportaita pitkin ja se johto jatkui edelleen sinne tunneliin, josta metro on menossa rautatieasemalle. Katsoin ensin päätteestä, että montako minuuttia minulla on aikaa tutkia ennen kuin kuolon siunaama metro korjaisi minut. Aikaa näytti olevan 7 minuuttia. Keräsin rohkeuteni, hamuilin taskujani ja sieltä löytyi lasinen taskupullo. Katsoin etikettiä "Stroh 54%", lempijuomaani! Hörppäsin rohkeusryypyn pitkän siivullisen, korkkasin kiinni ja sitten menoksi.
Hyppäsin alas raiteelle ja panin juoksuksi. Kytkin armeijamallisen yökameran vasemman silmäni eteen, jotta näkisin mihin helvettiin se johto minua vie? Sydämen lyöntitiheys alkoi kasvaa...
