Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?

Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    155

Barco:[

Well-known member
Liittynyt
19.9.2005
Viestit
427
Minä taas luulin että tämä kina lähti siitä kun kendojanarit alkoivat vääntää että jalkapallon sääntöjä pitäisi muuttaa tundrarämistelyn suuntaan, jotta se olisi mielenkiintoisempi. Se on tietysti aivan hyvä asia. Esim. jos tapaa vaikka Andrea Boticellin niin kannattaa ehdottomasti alkaa kertoa hänelle miten loistava laulaja Danny on ja että hänen pitäisi yrittää kuulostaa enemmän tältä, ihan vain että minä pitäisin. Asiaa tietysti tehostaa se, ettei ymmärrä musiikista yleensäkään mitään.

Se on toki totta, etteivät koronistit ole käyttäneet muita sanoja kuin jaska- tai potkupallo, mutta kyse lienee enemmänkin rämistelijöiden kuuluisasta kekseliäisyyden puutteessa kuin tietoisessa valinnasta. Onhan se nähty ties kuinka monta kertaa, että joku Normulafomi ei paljon sanojaan varo kun vähän pääsee innostumaan.

Ja ilman muutahan Jaskan jutuissa on perää sinäänsä, että kyllähän kesä on mahdollisimman huonoa aikaa tarjota viihdettä siellä missä asutaan. Ihmiset ovat festareilla, mökeillä, rannoilla, kesätöissä ulkopaikkakunnilla ja yleensäkin erinäisillä lomamatkoilla. Itse juuri laskin että pystyn katsomaan ehkä 4 Interin peliä, senkin edellyttäessä monen sadan kilometrin matkoja. Kupsin pelejä osuu ehkä saman verran mahdollisuuksien rajoihin. Tänä vuonna on vielä MM-kisat ja ylitarjontaa on. Eihän jalkapallo nyt silti olisi yhtä suosittua kuin jääkendo, mutta kyllä tuo 2 000 ero varmaan ainakin puoleen putoasi.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
OoPee sanoi:
En!

Puhutaanhan täällä kuitenkin elämää suuremmista asioista! :D
Niinpä :thumbup:

Minä muuten ajattelin tänä kesänä käydä katsomassa muutamaa pesispeliä, vaikka siellä ei mitään erityistä suosikkijoukkuetta olekaan. :ahem:
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Barco:[ sanoi:
Minä taas luulin että tämä kina lähti siitä kun kendojanarit alkoivat vääntää että jalkapallon sääntöjä pitäisi muuttaa tundrarämistelyn suuntaan, jotta se olisi mielenkiintoisempi.
Kieltämättä se olisi mielenkiintoisempaa jos futiskentällä veri tirskuisi ja tulis kunnon tappeluja.. :D

Barco:[ sanoi:
Eihän jalkapallo nyt silti olisi yhtä suosittua kuin jääkendo, mutta kyllä tuo 2 000 ero varmaan ainakin puoleen putoasi.
Kuten sanoin, se melkein vaatis suomen miesten joukkueen pääsyä EM tai MM lopputurnaukseen. Valtaosa ihmisistä kuitenkin on kiinnostunut eri urheilulajeista vain jos Suomi, tai suomalainen pärjää. Esim. silloin kun suomalaiset eivät menestyneet formula ykkösissä, ei se myöskään ollut läheskään yhtä suosittu kuin nykyään.. Häkkisen noustua mestaruustaisteluihin, buumi alkoi räjähdysmäisesti. Samaa vaadittaisiin futiksessakin, jotta saataisiin suuret massat (ei felipe) liikkeelle.

En tiedä, mutta luulisi, että naisjalkapallo ois jo nostanut mielenkiintoaan menestyksen myötä? Oisko teillä tästä tietoa onko näin tapahtunut?
 
abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Sam sanoi:
Minä muuten ajattelin tänä kesänä käydä katsomassa muutamaa pesispeliä, vaikka siellä ei mitään erityistä suosikkijoukkuetta olekaan. :ahem:
Varo, ettei jaska ja Giffen ota seuraavaksi kohteeksi pesistä. Sekinhän vie paljon medianäkyvyyttä, katsojia ja junioreita jalkapallolta, bitch
 
Barco:[

Well-known member
Liittynyt
19.9.2005
Viestit
427
"Vois siitäkin innostua jos maajoukkue alkaa menestyä."

Tämä kepulaisen mielipide kertoo aika paljon siitä minkälaista porukkaa jääkoronaa seuraa. Kun tulee menestystä niin kaikki on hyvin, kun menestys lähtee myös katsomot tyhjenevät. Mielestäni oli erityisen hienoa että Hämeenlinnalainen joukkue voitti SM-liigan tällä kaudella. Parasta onkin juuri kun isojen kaupunkien katsojamagneetit eivät pärjää ja niiden suosio pienenee.

Noista Jaksan käppyröistä nimittäin näkee vähintäänkin sen, ettei suosio ole mihinkään nousemassa.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
VJR sanoi:
Varo, ettei jaska ja Giffen ota seuraavaksi kohteeksi pesistä. Sekinhän vie paljon medianäkyvyyttä, katsojia ja junioreita jalkapallolta, bitch
Me ollaan niin sopuisia ettei viitsitä edes jarnata ;)

...ai niin :eek: Onhan ne futiksessakin :eek!: :eek!: :D
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Sam sanoi:
Niinpä :thumbup:

Minä muuten ajattelin tänä kesänä käydä katsomassa muutamaa pesispeliä, vaikka siellä ei mitään erityistä suosikkijoukkuetta olekaan. :ahem:
pesismöötte tahkon kotipelissä? :thumbup:
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Jacques sanoi:
pesismöötte tahkon kotipelissä? :thumbup:
Voisi harkitakin. Käyn myös katsomassa Pumun naisten pelejä :thumbup:
Jos ajankohta sopii, niin ehkäpä ehdin katsoa yhden tai kaksi MäVin peliä myös :D
 
abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Barco:[ sanoi:
"Vois siitäkin innostua jos maajoukkue alkaa menestyä."

Tämä kepulaisen mielipide kertoo aika paljon siitä minkälaista porukkaa jääkoronaa seuraa. Kun tulee menestystä niin kaikki on hyvin, kun menestys lähtee myös katsomot tyhjenevät. Mielestäni oli erityisen hienoa että Hämeenlinnalainen joukkue voitti SM-liigan tällä kaudella. Parasta onkin juuri kun isojen kaupunkien katsojamagneetit eivät pärjää ja niiden suosio pienenee.

Noista Jaksan käppyröistä nimittäin näkee vähintäänkin sen, ettei suosio ole mihinkään nousemassa.
Eiku jacquesin pointtihan oli, että jääkiekkoa seurataan ilmankin, mutta pilipalilajit kuten näytelmäpolvileikkauspallo tarvii tollasen sytykeen
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
jaska sanoi:
Kyllä! Kyllä jarnassa on aina kaksi osapuolta, vaikka tuossa koitettiinkin väittää, että vain minä ja barco harrastettiin käääkän dissaamista / tms. (en myönnä että ainakaan minä näin tein, mutta toki tekstejä voi niin ymmärtää ;) )

Mutta en ymmärrä väitettä, että muilla olisi puhtaat jauhot :D
No kyllähän tässä on selvinyt, että ainakin sun kommentoinnin motiviisi oli "Hyökkäys jalkapalloa vastaan".

Kuvittelit, että rakasta lajiasi kohtaan hyökättiin (allekirjoittanut ja esim. YSP), mutta näinhän ei - ainakaan ihan aluksi edes ollut. Se on kyllä niin, että joka asiassa on plussia ja miinuksia. Niin futiksessa kuin kääkässä!

En väitä, että olisin ollut tässä keskustelussa ns. puhdas pulmunen. Se on nähkääs niin, että metsä vastaa just prikulleen kuinka sinne on huudettu. Ja tämä metsä ehkä vielä kovemminkin, kun vauhtiin pääsee. :thumbup:

Jaska: Tässä kommentissa lopussa esitetty lausahdus teikäläiseltä odottaa edelleenkin selitystä. Mihin se perustui ?
Oopee sanoi:
Voi herranjumala!
Menkääs siitä vaikka raamattukeskusteluun häiritsemästä. :mad: Täällä keksustellaan nyt....
 
Viimeksi muokattu:

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Barco:[ sanoi:
"Vois siitäkin innostua jos maajoukkue alkaa menestyä."

Tämä kepulaisen mielipide kertoo aika paljon siitä minkälaista porukkaa jääkoronaa seuraa. Kun tulee menestystä niin kaikki on hyvin, kun menestys lähtee myös katsomot tyhjenevät. Mielestäni oli erityisen hienoa että Hämeenlinnalainen joukkue voitti SM-liigan tällä kaudella. Parasta onkin juuri kun isojen kaupunkien katsojamagneetit eivät pärjää ja niiden suosio pienenee.

Noista Jaksan käppyröistä nimittäin näkee vähintäänkin sen, ettei suosio ole mihinkään nousemassa.
Itsehän en kutsuisi itseäni jääkoronan (mikä laji se on? kerrotko enemmän, kuulostaa ihan mielenkiintoiselta nimen perusteella), saati sitten jääkiekonkaan seuraajana. Kyllä niin jalkapallon ja jääkiekon puolella tosifanit seuraavat lajia suomalaismenestyksestä riippumatta. Osalla voi olla jopa ihan eri suosikit kuin suomalaiset. Aivan niinkuin formula ykkösissäkin.

Mutta kun puhutaan nimenomaan siitä suuresta massasta, porukasta jotka eivät ole faneja, niin kyllä heitä kiinnostaa tasan ne urheilulajit, joissa suomalaiset pärjäävät. Curling buumi on hyvä esimerkki tästä. Laji kuin laji, kiinnostus kasvaa räjähdysmäisesti menestyksen myötä. Tämä on fakta.
 
Barco:[

Well-known member
Liittynyt
19.9.2005
Viestit
427
"Eiku jacquesin pointtihan oli, että jääkiekkoa seurataan ilmankin, mutta pilipalilajit kuten näytelmäpolvileikkauspallo tarvii tollasen sytykeen"

Ensimmäisellä väitteellä ei ole mitään pohjaa. Jääkendon suosio on noussut huimasti 80-luvun jälkeen tason nousun mukana ja nyt orastavan romahduksen juurella ei ole mitään takeita siitä että se pysyy edes suosituimpana lajina. Jalkapallon asemasta taas kertoo se miten se pystyy olemaan tässä nykyisessäkin alennustilassa maamme ylivoimaisesti 2. suosituin laji, huolimatta kaikin puolin huonoista olosuhteista. Eihän Suomessa mitään muita lajeja kannata edes huomioida: pesäpallo voisi olla jonkinlainen kilpailija, mutta sen tulevaisuus nyt on ihan yleisesti tiedossa. Koska voidaan pitää hautajaiset lajille, jonka kannattajakunnasta 98.4 % koostuu muuttotappioalueiden vanhemmasta väestöstä?
 
Eli pesäpallokin sai nyt kuolemantuomion.... :frown: Surullista.

Ei muuten ihme, että on niin paljon futishuliganismia. Näillä kaverilla ei ole korvien välissä ihan kaikki ihan kunnossa. :thumbup:
 
abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Formulanomi sanoi:
Ei muuten ihme, että on niin paljon futishuliganismia. Näillä kaverilla ei ole korvien välissä ihan kaikki ihan kunnossa. :thumbup:
:thumbup: :thumbup: :thumbup: :thumbup: :D :D

Tota en ookaan tullu ajatelleeksi
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Barco:[ sanoi:
"Eiku jacquesin pointtihan oli, että jääkiekkoa seurataan ilmankin, mutta pilipalilajit kuten näytelmäpolvileikkauspallo tarvii tollasen sytykeen"

Ensimmäisellä väitteellä ei ole mitään pohjaa. Jääkendon suosio on noussut huimasti 80-luvun jälkeen tason nousun mukana ja nyt orastavan romahduksen juurella ei ole mitään takeita siitä että se pysyy edes suosituimpana lajina. Jalkapallon asemasta taas kertoo se miten se pystyy olemaan tässä nykyisessäkin alennustilassa maamme ylivoimaisesti 2. suosituin laji, huolimatta kaikin puolin huonoista olosuhteista. Eihän Suomessa mitään muita lajeja kannata edes huomioida: pesäpallo voisi olla jonkinlainen kilpailija, mutta sen tulevaisuus nyt on ihan yleisesti tiedossa. Koska voidaan pitää hautajaiset lajille, jonka kannattajakunnasta 98.4 % koostuu muuttotappioalueiden vanhemmasta väestöstä?
Kyllä jääkiekkoon pätee sama mainitsemani menestysteoria myös.. Ei mikään laji tee tässä poikkeusta. Nykyään vaan jääkiekolla on suomessa kestomenestystä. Joka kisoissa on ihan käytännössä mahikset mitalipeleihin.
 
Ylös