Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?

Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    155

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
aan
lfb sanoi:
Jos nyt tuota meikäläisen kommenttia osin tarkoitit, niin tähdennettäköön tähän että käyttämäni nimitys "pelien kuningas" oli semmoinen hitusen humoristinen heitto (ja ehkä myös pieni jarna-ansa, johon kukaan ei langennut :frown: ) jalkapalloihmisten suuntaan, ko. lajia kun usein tuolla nimityksellä kutsutaan. Tarkoituksena ei ollut antaa muille käsitystä, että jalkapallo olisi mielestäni turha peli vaikka en sitä yhtä tiiviisti jaksakaan seurata kuin jääkiekkoa.
Varmaan osin sunkin postaus vaikuttanut kommenttiini. Ei kuitenkaan suoranaisesti.

Yleisesti vaan ihmettelen tätä mustavalkoisuutta. Että aina joko tai. Ja kaikki on jostakin pois. Ei voi olla sekä kissa-, että koiraihminen, vaan mitä ihanampia toiset on niin sitä perseemmästä on toiset. Mihin tää perustuu, sitä mä en ymmärrä. Ymmärtäisin ehkä edes vähän jos kyseessä olis aivan erilaiset asiat. Mutta kun eivät ole.

Jos näin kahden näin lähellä toisiaan olevan asian välillekin saadaan mielissä tämän luokan idioottikuilu, ei oikeestaan ole ihme, että maailma makaa päin vittua ja ihmiset eivät toisiaan ymmärrä. Pitäisköhän jotain pommittaa saatana, että oppis ymmärtämään jalkapallon ylivertaisuuden? Tai vaikka ampua tykillä naamaan, että käsittäis kuinka miehekäs laji kiekko on?
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Sanotaanko nii, jotta aiemmin jääkiekko ja jalkapallo oli aika fifty-sixty arvomaailmassani. Ehkä penkkiurheilun puolella jääkiekko hienoisesti edellä.

Sitte ku minulle valaistiin että tällaisia jaskoja ja futisforumin hemmoja on olemassa, nii on toi koko laji alkanu vähä niinku ärsyttään. Viimeks vissiin em-kisoissa katsonu jalkapallo-ottelun televisiosta.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
VJR sanoi:
Sitte ku minulle valaistiin että tällaisia jaskoja ja futisforumin hemmoja on olemassa, nii on toi koko laji alkanu vähä niinku ärsyttään.
En voi kiistää etteikö tällä olisi ollut vaikutusta myös minun tilanteessani. Erityisesti jaskan säälittävä mesoaminen on laskenut kiinnostusta lajia kohtaan. Olis vaan hiljaa.. miksi pitää ruveta inttämään omaa lajiaan maailman parhaaksi. Totta helvetissä oma harrastus on mielenkiintoista, eikai se muuten olis harrastus. Mutta en mä vaan lähtis silti nostamaan pyöräilystä yhtä suurta meteliä kuin jaska jalkapallosta, vaikka omasta mielestäni pyöräily onkin aivan mahtava liikuntamuoto ja myös aivan mahtava urheilulaji.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
No, en nyt laittaisi yhtä hemmoa syypääksi siihen miksi jalkapallo ei kiinnosta. Edes siis kiusallakaan, vaikka mieli tuon eilisen keskustelun perusteella "vähän" tekisikin.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Formulanomi sanoi:
No, en nyt laittaisi yhtä hemmoa syypääksi siihen miksi jalkapallo ei kiinnosta. Edes siis kiusallakaan, vaikka mieli tuon eilisen keskustelun perusteella "vähän" tekisikin.
Kaikki on aina yhden tyypin (sen saman vieläpä) syytä! :ahem:
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Barco:[ sanoi:
Laji on tylsä, yksinkertainen, hyvin yllätyksetön eikä herätä tunteita lajina.
Ennenkuin puutun tuohon niin selvennetään pari asiaa :

1. Seuraan kyllä huomattavasti enemmän jääkiekkoa kuin jalkapalloa
2. Jääkiekosta seuraan SM-liigaa, NHL:ää, MM-kisat ja olympialaiset
3. Jalkapallosta seuraan (hyvinkin intensiivisesti) EM- ja MM-kisat, en juuri muuta
4. Olen pelannut junnuna pari vuotta jalkapalloa seuratasolla, lätkää en koskaan

Yllätyksettömyydessä hahmo on kyllä täysin väärässä. Perusteeksi riittää kun katsoo menneiden vuosien mestareita. Montako eri maata on vuosien saatossa voittanut jalkapallossa MM:n? Entäs EM:n? Ei kovinkaan monta, saman verran kuin lätkässä kenties.

Entäs viime vuosien mestarit Veikkausliigassa? Montako eri mestaria ollut vaikka vuodesta 1990 lähtien? Lätkän puolella on ollut HPK, Kärpät, Tappara, HIFK, Jokerit ja TPS.

Entäs noi mestarit kun katsotaan ns huippuliigoja. Englanti? Chelsea (noin kahdeksan kertaa suuremmalla pelaajabudjetilla kuin muilla seuroilla yhteensä), ManUtd, Arsenal ja kerran Blackburn. Ehkä Liverpoolkin ehti voittamaan 90-luvun alussa? Ainakin 80-luvulla vei. Hollanti? 90-luvulla Ajax vei about kaiken, sen jälkeen on tainnut PSV viedä pytyt. Italia? AC Milan, Juventus, liekö muita mestareita ollut koko liigan historian aikana... Espanja? Barcelona, Real Madrid ja välissä Valencia vei kerran tai kaks. Saksan sarja on mulle ihan täysin pimennossa mutta eiköhän sielläkin ole yksi jätti (Bayern München) ja muut vikisee.

NHL:ssä niitä mestareita on ollut ainakin Edmonton, New Jersey, Dallas, NY Rangers, Colorado, Detroit, Tampa Bay ja Pittsburgh.

Eli kaiken kaikkiaan väittäisin kyllä, että yllätyksettömyydessä jalkapallo vie täydellisen niskavoiton lätkästä.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Matxi sanoi:
Yllätyksettömyydessä hahmo on kyllä täysin väärässä. Perusteeksi riittää kun katsoo menneiden vuosien mestareita. Montako eri maata on vuosien saatossa voittanut jalkapallossa MM:n? Entäs EM:n? Ei kovinkaan monta, saman verran kuin lätkässä kenties.

Jalkapallossa MM/EM -pokaaleja:
Brasilia (5xMM)
Saksa (3XMM + 1XMM)
Uruguay (2XMM)
Englanti (1XMM
Argentiina (2XMM)
Espanja (1XMM)
Italia (3XMM + 1XEM)
Tsekkoslovakia (1XEM)
Ranska (1XMM+2XEM)
Hollanti (1XEM)
Tanska (1XEM)
Kreikka (1XEM)

(tuohon vielä Copa Americat ja Afrikan nations Cup, niin...)
Niin kuis moni maa onkaan lätkässä voittanut arvoturnauksen?

Kun vielä otetaan huomioon monta kertaa mitalleja on ratkottu, niin kyllä se lätkässä on se, jossa valta on muutamalla maalla)

Matxi sanoi:
Entäs viime vuosien mestarit Veikkausliigassa? Montako eri mestaria ollut vaikka vuodesta 1990 lähtien? Lätkän puolella on ollut HPK, Kärpät, Tappara, HIFK, Jokerit ja TPS.
90-luvun alusta: HJK, TamU, Haka, Mypa, Jazz, TPV ja Kuusysi.

Matxi sanoi:
Entäs noi mestarit kun katsotaan ns huippuliigoja. Englanti? Chelsea (noin kahdeksan kertaa suuremmalla pelaajabudjetilla kuin muilla seuroilla yhteensä), ManUtd, Arsenal ja kerran Blackburn. Ehkä Liverpoolkin ehti voittamaan 90-luvun alussa? Ainakin 80-luvulla vei. Hollanti? 90-luvulla Ajax vei about kaiken, sen jälkeen on tainnut PSV viedä pytyt. Italia? AC Milan, Juventus, liekö muita mestareita ollut koko liigan historian aikana... Espanja? Barcelona, Real Madrid ja välissä Valencia vei kerran tai kaks. Saksan sarja on mulle ihan täysin pimennossa mutta eiköhän sielläkin ole yksi jätti (Bayern München) ja muut vikisee.

NHL:ssä niitä mestareita on ollut ainakin Edmonton, New Jersey, Dallas, NY Rangers, Colorado, Detroit, Tampa Bay ja Pittsburgh.
NHL:ää voisi ihan yhtä hyvin verrata Mestareiden liigaan, 93 jälkeen:
Liverpoo, Porto, AC Milan, Real Madrid, Bayern Munchen, ManU, Dortmund, Juventus, Ajax, Marseille

AC Milan ja Real ainoat joilla on kaksi.

edit ja tänä vuonna todennäköisyydellä 3/4 tulee taas uusi voittaja.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
jaska sanoi:
Jalkapallossa MM/EM -pokaaleja:
Brasilia (5xMM)
Saksa (3XMM + 1XMM)
Uruguay (2XMM)
Englanti (1XMM
Argentiina (2XMM)
Espanja (1XMM)
Italia (3XMM + 1XEM)
Tsekkoslovakia (1XEM)
Ranska (1XMM+2XEM)
Hollanti (1XEM)
Tanska (1XEM)
Kreikka (1XEM)

(tuohon vielä Copa Americat ja Afrikan nations Cup, niin...)
Niin kuis moni maa onkaan lätkässä voittanut arvoturnauksen?

Kun vielä otetaan huomioon monta kertaa mitalleja on ratkottu, niin kyllä se lätkässä on se, jossa valta on muutamalla maalla)
Kun tuossa sun listassa on nyt mukana EM-kisatkin niin eipä noita nyt niin paljon harvemmin sitten ratkota. Joka toinen kesähän on joko MM- tai EM-turnaus jalkapallossa. Kaiken kaikkiaan, kuten on aikaisemminkin täällä (eri toikissa) todettu niin molemmissa lajeissa (kun maita tarkastellaan) se todellinen huippu on aika kapea ja loppujen lopuksi vähän on maita jotka mestaruuksia vie.

Mielestäni NHL:ää ei voi verrata CL:ään, koska toisessa on suurempi otanta. Euroopasta jos vertaa niin onhan noita eurotoureja nykyään. Niissä on melkeinpä joka vuosi ollut eri voittaja.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Matxi sanoi:
Kun tuossa sun listassa on nyt mukana EM-kisatkin niin eipä noita nyt niin paljon harvemmin sitten ratkota. Joka toinen kesähän on joko MM- tai EM-turnaus jalkapallossa. Kaiken kaikkiaan, kuten on aikaisemminkin täällä (eri toikissa) todettu niin molemmissa lajeissa (kun maita tarkastellaan) se todellinen huippu on aika kapea ja loppujen lopuksi vähän on maita jotka mestaruuksia vie.
MM-kisoja on ollut 17 kpl
EM-kisoja 12 kpl

Eli yhteensä 29 kpl
Mestareita 12

Lätkän MM-kisoja 69 kpl
Mestareita 9 (laskin Venäjän ja NL:n samaksi, Tsekin, Slovakia ja Tsekkoslovakia toi 3kpl)

Jotta melkein samoissahan nuo on :D

Matxi sanoi:
Mielestäni NHL:ää ei voi verrata CL:ään, koska toisessa on suurempi otanta. Euroopasta jos vertaa niin onhan noita eurotoureja nykyään. Niissä on melkeinpä joka vuosi ollut eri voittaja.
Millä lailla suurempi otanta? Molemmat on koko mantereen kokosia huippuliigoja, joukkueitakin taitaa olla melkein saman verran, NHL:ssä muutama enemmän.

Toki ei noita voi verrata, futiksessa kun ei harrasteta lätkän tyylistä varausta, joka väistämättä tasottaa eroja.

Mutta tämä jarna on yhtä tyhjänkanssa (halusimpahan vain osoittaa, miten väärillä mutuilla futista lytätään). Molemmissa on kapeat, mutta tasokkaat huiput, erona vain, että futiksessa huipun ja seuraavien väli ei ole niin suuri kuin lätkässä. Ja niitä seuraavia on enemmän, hemmetisti enemmän.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
jaska sanoi:
Millä lailla suurempi otanta? Molemmat on koko mantereen kokosia huippuliigoja, joukkueitakin taitaa olla melkein saman verran, NHL:ssä muutama enemmän.

Toki ei noita voi verrata, futiksessa kun ei harrasteta lätkän tyylistä varausta, joka väistämättä tasottaa eroja.

Mutta tämä jarna on yhtä tyhjänkanssa (halusimpahan vain osoittaa, miten väärillä mutuilla futista lytätään). Molemmissa on kapeat, mutta tasokkaat huiput, erona vain, että futiksessa huipun ja seuraavien väli ei ole niin suuri kuin lätkässä. Ja niitä seuraavia on enemmän, hemmetisti enemmän.
Koska CL:ään on periaatteessa mahdollisuus kaikilla Euroopan jalkapallojoukkueilla, jotka pelaavat maansa ykköstasolla. NHL:ssä ei. NHL on vain kahden maan keskinen mestaruussarja.

Toki on jalkapallossa enemmän seuroja ja harrastajia. Sehän on päivän selvää. Johtuen siitä että oikeastaan jokaisella on mahdollisuus siihen. Ei tarvita alkuinvestointeja kovinkaan paljon saati että joka kolkassa olisi talvia joka mahdollistaisi ulkojään saati jäähallia.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Matxi sanoi:
Koska CL:ään on periaatteessa mahdollisuus kaikilla Euroopan jalkapallojoukkueilla, jotka pelaavat maansa ykköstasolla. NHL:ssä ei. NHL on vain kahden maan keskinen mestaruussarja.
Mutta loppujen lopuksi molemmissa pelaa mantereen parhaat ko. lajin seurat, eikö? Jalkapallon ja kääkän eroja vertaillessa tuskin kannattaa ottaa huomioon Euroopan ja Usan erillaisia rakenteita.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
jaska sanoi:
Mutta loppujen lopuksi molemmissa pelaa mantereen parhaat ko. lajin seurat, eikö? Jalkapallon ja kääkän eroja vertaillessa tuskin kannattaa ottaa huomioon Euroopan ja Usan erillaisia rakenteita.
---
Mutta tämä jarna on yhtä tyhjänkanssa (halusimpahan vain osoittaa, miten väärillä mutuilla futista lytätään).
Niin otetaan vain huomioon ne asiat mitkä sulle passaa. :ahem:
Jaskan kanssa keskustelu on muuten asiasta riippumatta AINA jarnaamista. :D
BARCO sanoi:
Laji on tylsä, yksinkertainen, hyvin yllätyksetön eikä herätä tunteita lajina.
MATXI sanoi:
Yllätyksettömyydessä hahmo on kyllä täysin väärässä. Perusteeksi riittää kun katsoo menneiden vuosien mestareita.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lätkässä riittää yllätyksiä siinä missä jalkapallossakin. Perusteluiden esittämisessä olisi tietysti voinut olla vähän tarkempi. Barco (ja Jaska) ovat jalkapallifanaatikkoja...ei heihin uppoa mitkään perustelut - siis hyvätkään ja huonommin esitetyistä nämä innostuvat. :( :nope:

Enkä oikein muutenkaan alkaisi vertailemaan lajien mestaruuksia/arvoturnauksia. Eivät ole yksinkertaisesti vertailukelpoisia. Oikeastaan jo tämä pollikin osoittaa sen, että jalkapallon MM on arvostetumpi kuin jääkiekon. Syykin on selvä ja jo aiemmin "tuolla jossain ylhäällä" mainittu. Jos pollin kysymys olisi asetettu toisin eli olisi kysytty kummasta lajista pidät enemmän tai kumpaa seuraat enemmän tulos ei olisi niukasti jalkapallon eduksi. Rohkenen ainakin epäillä. (Jaskalla tiedoksi, että EHEI..en ole VARMA!)

Jalkapallossa on se hyvä puoli, että maajoukkueiden välisiä kohtaamisia (esim. MM-kisat) arvostetaan globaalisti. (vrt. NHL:n ja todennäköisesti useampien pohjois-amerikkalaisten "perinteinen väheksyntä" maajoukkuepelejä kohtaan) Lisäksi kuten on tässä aiemmin tullut esille, että harjoituskenttien investointien ja kesälajin asemassa jalkapallolla on etulyöntiasema jääkiekkoon verrattavissa.

Jalkapallo tuskin tulee Suomessa saavuttamaan nykyistä kovinkaan paljon suurempaa suosiota, huolimatta Barcon tai Jaskan väitteistä, koska maajoukkuemenestystä ei ole saavutettavissa. (tai se olisi megaluokan ihme) Ikävä asia tietysti niille hyville pelaajille ja itseasiassa Suomen urheilua (ja menestystä) rakastavalle kansalle (poislukien nämä futisfanaatikot)
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Formulanomi sanoi:
Niin otetaan vain huomioon ne asiat mitkä sulle passaa. :ahem:
Jaskan kanssa keskustelu on muuten asiasta riippumatta AINA jarnaamista. :
Pääsitpähän taas näpäyttämään minua.

Sinä et itse koskaan vedä johtopäätöksiä omista näkökulmistasi ?

Formulanomi sanoi:
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lätkässä riittää yllätyksiä siinä missä jalkapallossakin. Perusteluiden esittämisessä olisi tietysti voinut olla vähän tarkempi. Barco (ja Jaska) ovat jalkapallifanaatikkoja...ei heihin uppoa mitkään perustelut - siis hyvätkään ja huonommin esitetyistä nämä innostuvat. :( :nope:
Kerrotko minulle missä vaiheessa olen väittänyt, ettei jääkiekossa tapahdu yllätyksiä.

Formulanomi sanoi:
Jalkapallo tuskin tulee Suomessa saavuttamaan nykyistä kovinkaan paljon suurempaa suosiota, huolimatta Barcon tai Jaskan väitteistä, koska maajoukkuemenestystä ei ole saavutettavissa. (tai se olisi megaluokan ihme) Ikävä asia tietysti niille hyville pelaajille ja itseasiassa Suomen urheilua (ja menestystä) rakastavalle kansalle (poislukien nämä futisfanaatikot)
Tuo on taas vain lätkäfanin toiveunta. Jalkapallon potentiaali on Suomessa käsittämätön. Älä naura. Ei mikään muu laji vedä Rovaniemeä myöten ihmisiä (30+tuhatta) kannustamaan Helsinkiläistä joukkuetta marraskuiselle stadikalle. Ja kuten todettua, jalkapallo on edelleen vetänyt suurimmat katsomot joukkuelajeista suomessa.

Kyllä Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia futisfaneja, ongelma on vain paikallisen liigan kiinnostavuudessa, eikä suinkaan lajissa. Liigan suurin ongelma on taas ajoituksessa, kun jalkapallo on Suomessa kesälaji, jolloin on vaikeampi saada ihmisiä otteluihin, kun mökit etc. vetoaa ihmisiin.

Sanokaa mun sanoneen, futis on Suomen suosituin laji 10-vuoden päästä, jos Liiga saa jatkettua nyt aloitettua kunnollista työtä, eikä (valitettavasti Suomen jalkapallolle tyypilliset) sisäiset ristiriidat revi touhua taas auki. Kuitenkin ~5 v sisään näemme liigassa ensimmäiset kunnon "tähtemme" jäähdyttelemässä. Litti kävi jo, valitettavasti vain kuntouttamassa itseään. Niemi on jo todennut haastattelussa, että jos jatkaa jossain Valioliigan jälkeen, niin se on HJK "Olen sille seuralle niin paljon velkaa", Riihilahden paluusta huhuttiin jo, en ihmettelisi Hyypiän muutamaa pelivuotta Mypassa.

Tuolla on iso vaikutus niin pelaajien kehittymiselle, kuin liigan arvostukselle "Eihän se Litti yksin dominoikaan koko kenttää" ja sitä kautta Suomalaiselle jalkapallolle.

Tämä on se lätkäfanien perseessä oleva pelko, josta ylempänä jo mainitsin.

Ja mitä maajoukkueeseen tulee, ei se vaadi kuin onnistumisia oikeissa paikoissa. Kyllä meillä pelaajien taitotaso jo riittää.
 

Barco:[

Well-known member
Liittynyt
19.9.2005
Viestit
427
"Jalkapallo tuskin tulee Suomessa saavuttamaan nykyistä kovinkaan paljon suurempaa suosiota, huolimatta Barcon tai Jaskan väitteistä, koska maajoukkuemenestystä ei ole saavutettavissa."

Tämähän on sinäänsä ihmeellistä, että jalkapallo on lajina Suomen toisiksi suosituin, vaikka Suomen taso siinä on hyvin heikko. Joten suosion voidaan sanoa olevan stabiili, eikä se herkästi tule horjumaan mihinkään tulevaisuudessa. Kyllähän jalkapallo on vetänyt megayleisöä kun joukkue on ollut jonkin tasoinen ja vastassa on ollut suuria maita. Siksi voidaankin sanoa ettei jalkapallon suursuosion saavuttaminen ole mahdotonta: se vaatii vain hyvän maajoukkueen. Loppujen lopuksi tarvittaisiin siis toimiva taktiikka ja 5-8 maailmanluokan pelaajaa.

Sen sijaan olen aina sanonut, että Formulat tulevat Suomessa kohtaamaan todellisia ongelmia, kun ei päästä enää huutamaan Kimi onpi ihana ja Mäklaren ompi Suomi musimusimuu. Jokainen voi käydä lukemassa tuota Imolan-kisatoikkia ja katsella miten tylsää kaikki nyt sitten yhtäkkiä on, kun ei ole suomalaisia näkösällä. Sama ongelma tulee varmasti olemaan jääkiekollakin edessä, jos ja kun sen taso laskee. Ja eiköhän se olla nähty että huippupelaajia ei juuri ole viime vuosina Suomessa kasvatettu, vaan lähinnä tusinaliigajyriä NHL-joukkueiden kolmoskenttiin.

Siksi pari vuotta menee ja jääkiekon suosio laskee sille tasolle mitä se vielä muutama vuosikymmen sitten oli. Jääkiekko tuskin kokee samanlaista alennustilaa kuin vaikka yleisurheilu, koska totuushan on se, kuten jo sanoin, että jääkiekon suosion kasvu on pysähtynyt kaikkialla maailmassa. Tämä tarkoittaa että Suomella on aina kiintiöpaikka huippumaiden joukkoon, vaikka niille ei pärjätäkään.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
mitä tulee ottelukohtaisiin katsojamääriin:
SM-Liiga Veikkausliiga
2001 5107 2237
2002 5033 1974
2003 5007 2352
2004 5045 2615
2005 4997 2695

Selkeästi havaittavat suunnat...
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
jaska sanoi:
Jalkapallon potentiaali on Suomessa käsittämätön. Älä naura. Ei mikään muu laji vedä Rovaniemeä myöten ihmisiä (30+tuhatta) kannustamaan Helsinkiläistä joukkuetta marraskuiselle stadikalle. Ja kuten todettua, jalkapallo on edelleen vetänyt suurimmat katsomot joukkuelajeista suomessa.
Herranen aika.
Tottakai on vetänyt, jalkapallolla kun on yksi stadion mikä moisen määrän ihmisiä vetää sisään. Jääkiekossa maksimi määrä on, Suomessa, about 14000 ihmistä. On itseasiassa aika typerää väittää, jos Suomessa (tai itseasiassa koko maailmassa) olisi tarpeeksi isoa jäähallia, etteikö tuo yleisöennätys olisi jääkiekon hallussa.
 
Ylös