Entä jos ajaa 72:sta?![]()
Ei pysty vastaamaan. Riippuu muun liikenteen määrästä ja sääoloista.
Vähän jaskattu polli tosiaan, kun ei tiedetä tarkempaa tilannetta (millainen tie ja millainen keli, onko ruuhkaa yms.).
Polli olisi ollut parempi räikeämmillä luvuilla. Esim. 40km/h vs. 120km/h? Toisaalta 80-rajoitetuilla teillä ajaa usein traktoreitakin, ja onhan nekin ihan ok. Miksi samaa vauhtia (~40) ajava henkilöauto sitten ei olisi ok?
Ok, hyväksyn perustelun! :thumbup:Tjooh, ajatuksena oli ikään kuin se, että osa kuljettajista pyrkii aina kun mahdollista etenemään lain ja nopeusrajoitusten asettamissa puitteissa (75 ) ja osa pyrkii aina kun mahdollista etenemään ylinopeudella "ihan siinä sakkorjajalla" (90).
Siksi valkkasin tuohon nuo tyypilliset nopeudet enkä jacquesin mainitsemia törkeitä tapauksia.
Varsin mielenkiintoista havaita, että lähes puolet vastaajista pitää jatkuvasti nopeusrajoitusta noudattavaa (tässä 6% alle sallitun) kuskia törpömpänä kuin sitä joka ajaa jatkuvasti 13% ylinopeutta!
Nuo asenteet johtuvat varmasti osittain siitäkin, että nopeusrajoitukset eivät ole Suomessa uskottavia. On tieosuuksia joissa rajoitukset ovat aivan liian matalat ja sitten on tieosuuksia, joissa ne rajoitukset ovat ihan OK. Ne OK-rajoitukset jäävät ehkä huomioimatta, koska uskottavuus rajoitusten paikkansapitävyyteen on mennyt helppojen tieosuuksien liian alhaisten rajoitusten takia.Kertonee tämäkin jotain asenteista. Mene ja tiedä.
Ei ihme että joillain palaa hihat liikenteessä. Eikä ne useinkaan ole käsittääkseni noita jotka ajavat pääsääntöisesti tieliikennelakia noudattaen.
Törmäsin muuten estäjätörppöön viikonloppuna maallakäyntireissulla. Ajoi juurikin tuota n.75 km/h-nopeutta kahdeksankympin alueella. Eihän siinä vielä mitään, mutta homma oli niin epävakaan näköistä että hirvitti. Auto ei meinannut millään pysyä omalla kaistalla. Lisäksi kaveri vielä JARRUTTI aina ennen kameraa, eli kameroiden ohi mentiin sitten semmoista kuuttakymppiä. Ensi tilassa menin tyypistä ohi. Kuski oli n. 40-vuotias mies, ei vaikuttanut erityisen humalaiselta.
Tällainen tekee kuljettajasta törpön, joskaan se 75km/h köröttely ei ollut missään nimessä törppöyden pääsyy.
Joo, asenteista tuo jotain kertoo. Itse välillä oikein toivon että peura hyppäisi eteeni, kun joku ajaa puolen sekunnin päässä perässä, ja joudun jarruttamaan voimakkaasti. Sitten pääsisin sanomaan "Oho, ihailin jo sun ajotaitoja muttei ne sitten näköjään riittänytkään noin lyhyeen turvaväliin."Varsin mielenkiintoista havaita, että lähes puolet vastaajista pitää jatkuvasti nopeusrajoitusta noudattavaa (tässä 6% alle sallitun) kuskia törpömpänä kuin sitä joka ajaa jatkuvasti 13% ylinopeutta!
Kertonee tämäkin jotain asenteista. Mene ja tiedä.
Ei ihme että joillain palaa hihat liikenteessä. Eikä ne useinkaan ole käsittääkseni noita jotka ajavat pääsääntöisesti tieliikennelakia noudattaen.
Se voipi olla. Itse kuitenkin kunnioitan "liian alhaisia"kin nopeusrajoituksia koska se säästää polttoainettaNuo asenteet johtuvat varmasti osittain siitäkin, että nopeusrajoitukset eivät ole Suomessa uskottavia. On tieosuuksia joissa rajoitukset ovat aivan liian matalat ja sitten on tieosuuksia, joissa ne rajoitukset ovat ihan OK. Ne OK-rajoitukset jäävät ehkä huomioimatta, koska uskottavuus rajoitusten paikkansapitävyyteen on mennyt helppojen tieosuuksien liian alhaisten rajoitusten takia.
Varsin mielenkiintoista havaita, että lähes puolet vastaajista pitää jatkuvasti nopeusrajoitusta noudattavaa (tässä 6% alle sallitun) kuskia törpömpänä kuin sitä joka ajaa jatkuvasti 13% ylinopeutta!
Kertonee tämäkin jotain asenteista. Mene ja tiedä.
Ei ihme että joillain palaa hihat liikenteessä. Eikä ne useinkaan ole käsittääkseni noita jotka ajavat pääsääntöisesti tieliikennelakia noudattaen.
Jos on nuolisuora tie, hyvä näkyvyys, niin kyllä sillä voi ihan hyvin vaikkapa 0.6 promillen humalassa ajaa.
Oletteko eri mieltä?
Jos on nuolisuora tie, hyvä näkyvyys, niin kyllä se on törpömpää ajaa sillä 75 km/h. Oikeesti. Suurin törppö kuitenkin on tässä tapauksessa Tiehallitus.
Jos on nuolisuora tie, hyvä näkyvyys, niin kyllä sillä voi ihan hyvin vaikkapa 0.6 promillen humalassa ajaa.
Oletteko eri mieltä?
Jos on nuolisuora tie, hyvä näkyvyys, niin kyllä sillä voi ihan hyvin vaikkapa 0.6 promillen humalassa ajaa.
Oletteko eri mieltä?
Jos ambulanssista ei ole tietoakaan ja ystävä vuotaa verta takapenkillä siten, ettei itse sille pysty tekemään mitään, niin saattaisi mennä vähän mutkaisempikin tie tuossa tilassa.
Tuo ei ole rangaistava teko nykyäänkään.
Olen eri mieltä, sillä 0,6 promillen humala voi aiheuttaa henkilöstä riippuen suoraltakin tieltä suistumisen.