Katsoin tilastot Helsingin yliopiston lääkiksen kohdalta, jonne on kai Suomen lääkiksistä vaikein päästä. Sisäänpääsyprosentti pyörii vuodesta riippuen viidentoista tienoilla, se on aika suuri. Monilla aloilla se on alle viisi. Omassa aineessani näytti tänä vuonna olleen kolme.
Tuollainen prosentti tarkoittaa sitä, että keskivertotyyppi pääsee perslihaksia kuluttamalla sisään. Kun prosentti on hyvin pieni, täytyy olla joko poikkeuksellisen soveltuva alalle, onnekas tai sitten molempia.
Yritäpäs sisään vaikka sibeliusakatemiaan keskivertotapauksena. Tuskin onnistuu. Sinne tarvitaan ihan oikeasti lahjojakin. En opiskele itse siellä, mutta kuvittelen niin.