Noniin, siitä se sitten lähtee. Midnight Runin rata on rankka, pitkää tikkusuoraa satamakatua joka vaatii raakaa voimaa, porrasnousuja jotka kysyvät haponsietoa ja loppuvaiheen pitkät nousut mukulakivillä. Viimeiset kysyvät myös päätä, maali on lähellä mutta vielä pitäisi puristaa pehmenemättä.Midnight Runilla Helsingissä 10.9 ajattelin kirmaista kympin. Kunto on vähitellen parantunut niin, että 55min alitusta voisi tällä hetkellä tavoitella.
Korkeuskäyrästä katsoin kokonaisnousuksi noin 65m. Ei mahdottomasti, mutta enemmän kuin tasaisella. Reitti on näköjään taas muuttunut siitä, kun olin siellä viimeksi vuonna 2018. Silloin aika oli hieman alle 44min. Nyt ei samanlaiseen puuskutukseen riitä kunto. Mutta ei sillä ajalla niin väliä. Tärkeämpää on, että pystyy taas harjoittelemaan ja juoksemaan.Noniin, siitä se sitten lähtee. Midnight Runin rata on rankka, pitkää tikkusuoraa satamakatua joka vaatii raakaa voimaa, porrasnousuja jotka kysyvät haponsietoa ja loppuvaiheen pitkät nousut mukulakivillä. Viimeiset kysyvät myös päätä, maali on lähellä mutta vielä pitäisi puristaa pehmenemättä.
55 minuuttia siellä on jo kova aika, oma veto siellä v. 2018 58:50 ja aikalailla kaikkensa antaneena oli silloin maalissa.
On todellakin. Itsellä paras kymppitonni on ollut radalla 48 minuutin käsiaika, kadulla virallisesti mitattuna joku 53-alkuinen. 44 minuuttia on huima vauhtiAlfakukko tykittänyt hirmuajan 2018.
Mulla oli junnuna se ongelma, ettei koskaan oikein löytynyt sellaista lajia jossa olisi pärjännyt. Hiihtoa esim. inhosin vaikka väkipakolla aina ladulle vietiin, futikseen ei oikein ollut peliälyä enkä muutenkaan ollut mikään sprintteri.Sellainen tuli vaan mieleen vielä, että paljolta pään seinään takomiselta olisi vältytty, jos joku olisi jo nuorena kertonut, miten varsin kevyelläkin tekemisellä kestävyyskunto paranee. Nykyään ei ole enää tarvetta piinata itseään. Ja sitten kun on tehnyt kevyttä riittävän kevyesti, kovemmatkin menee rennosti rallatellen.
Kyllähän kestävyysurheilussa 80% harjoittelusta tulisi olla pk-alueella. Harvempi sitä jaksaa hissutella sillä. Vanhaan hyvää aikaan (Hannes Kolehmainen yms.) tekivät paljon treeneistä kävellen.Sellainen tuli vaan mieleen vielä, että paljolta pään seinään takomiselta olisi vältytty, jos joku olisi jo nuorena kertonut, miten varsin kevyelläkin tekemisellä kestävyyskunto paranee. Nykyään ei ole enää tarvetta piinata itseään. Ja sitten kun on tehnyt kevyttä riittävän kevyesti, kovemmatkin menee rennosti rallatellen.
Mulla lienee lahjoja enemmän lyhyille kuin pitkille kestävyysmatkoille. En voisi kuvitellakaan ultrajuoksua. Ohjattuihin harrastuksiin en lapsena osallistunut, mutta hölkätä aloin kahdeksannella luokalla omatoimisesti.Mulla oli junnuna se ongelma, ettei koskaan oikein löytynyt sellaista lajia jossa olisi pärjännyt. Hiihtoa esim. inhosin vaikka väkipakolla aina ladulle vietiin, futikseen ei oikein ollut peliälyä enkä muutenkaan ollut mikään sprintteri.
Kestävyyslajejahan ei junioreille ensimmäisenä tarjota vaan siinä enemmänkin lajit valitsevat harrastajaansa.
Joo ei, se taitaa olla enempi jo mentaalihaaste. Siis että jaksaa jotain niin monotonista niin kauan. Voi olla että seuraamani mediat on antaneet rajallisen kuvan, mutta mielestäni porukka noilla ultramatkoilla on jo vähemmän urheilullisen näköistä. Kuin vaikka Kalevan Kisojen tonniviissatasella.En voisi kuvitellakaan ultrajuoksua.
Vaikka pää kestäisikin sitä pitkäveteisyyttä, niin fysiikka ei vaan pelitä riittävällä tasolla. Menisi ensin kävelyksi, ja lopulta matkanteko tyssäisi kokonaan. Tosin enpä ole ultrajuoksua harjoitellutkaan, ellei hidasta peruslenkkivauhtia sellaiseksi lasketa.Joo ei, se taitaa olla enempi jo mentaalihaaste. Siis että jaksaa jotain niin monotonista niin kauan. Voi olla että seuraamani mediat on antaneet rajallisen kuvan, mutta mielestäni porukka noilla ultramatkoilla on jo vähemmän urheilullisen näköistä. Kuin vaikka Kalevan Kisojen tonniviissatasella.
Terveyden kannalta on parempi osallistua lyhyille juoksumatkoille kuin pitkille. Pitkät juoksut vaan rasittavat kehoa pitkällä tähtäimeillä ja eikä siitä ole tavalliselle ihmisille hyötyä jos ei satu olemaan urheilija.Mulla lienee lahjoja enemmän lyhyille kuin pitkille kestävyysmatkoille. En voisi kuvitellakaan ultrajuoksua. Ohjattuihin harrastuksiin en lapsena osallistunut, mutta hölkätä aloin kahdeksannella luokalla omatoimisesti.
Tällä hetkellä juoksen reilut 40km viikossa. Jos olisin samanlaisessa kunnossa kuin joitain vuosia sitten, voisin juosta enintään 70km. Sitä isompiin määriin ei ole hinkua, kun en ole ns. kestävyystyyppiä. Liian suuret vammariskit, väsymykset, yms.Terveyden kannalta on parempi osallistua lyhyille juoksumatkoille kuin pitkille. Pitkät juoksut vaan rasittavat kehoa pitkällä tähtäimeillä ja eikä siitä ole tavalliselle ihmisille hyötyä jos ei satu olemaan urheilija.
Itse tykkään mielummin hölkätä kovan juoksun sijaan ja samalla nauttia kelistä ulkosalla kun hölkkää.