Liikunnan ja kuntoilun riemua 2017-2018

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5243
En ole kyllä vakuuttunut uusien sykerajojen mukaan peruskunnon treenaamisesta. Lenkit menee kähöillen. Ei se tunnu miltään treeniltä, kun kävelee. Mutta uhraan nyt tähän kokeiluun puoli vuotta, ja vedän sitten johtopäätökset. Eipä se kunto kohoilevilla sykkeilläkään tuntunut paranevan, vaikka kestävyys paranikin. Ainoa mikä hapenottoa kehittää, on 4x4min kovaa.
Tee treeneistä 80% matalilla sykkeillä. Esim. pyörällä pystyy säätelemään hyvin sykettä (ja säästää iskutusta). Noi tehotreenit sitten kovaa. Kannattaa myös pikkasen vaihdella tuota 4x4min treenejä. Esim. 4x2 + 4x1min välillä.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268

Juu 80/20 prinsiippiä ole noudattanut silloin kun oman pään mukaan treenaan. Hiihdossa ja pyöräilyssä sopiva teho tulee luonnostaan, juoksussa on hankalampaa juosta riittävän kevyesti. Tänään oli advanced marathoning ohjelman viimeinen tehotreeni ennen 24.8 maratonia, 4x1.2km 4.52/km. Lauantaina voisi kokeilla vielä kevyttä hölkkää 19km, muuten lopputreenit kähöilen kevyillä sykkeillä.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
Iskutuksen säästäminen kun tuli mainittua, itse ensi talvena vähennän iskuttavaa treeniä. Talvijuoksukisoja ei 24-25 talvena. Tähän toki enempi syynä, ettei nykyinen Edenredin liikuntaetu käy LUUSportille, mutta muutenkin tarkoitus korvata kovalla tai jäisellä alustalla juoksu lumikenkäilyllä tai sisäpyöräilyllä ja luistimetkin voisi teroittaa viimeinkin (-22 ja 23 en käynyt pelaamassa lätkää kertakaan).
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Rennot tuntemukset nyt kun on kolme viikkoa tehnyt sykerajojen mukaan. Tuntuu että palautuu ja palautuu eikä rasitu ollenkaan. Jännää nähdä kulkeeko ensi viikonloppuna maratonilla, onko kestävyyskunto säilynyt vai romahtanut. Siitä riippuen sitten valitsen minkä matkan juoksen Vantaalla, vai kilpailenko ollenkaan.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5243
Iskutuksen säästäminen kun tuli mainittua, itse ensi talvena vähennän iskuttavaa treeniä. Talvijuoksukisoja ei 24-25 talvena. Tähän toki enempi syynä, ettei nykyinen Edenredin liikuntaetu käy LUUSportille, mutta muutenkin tarkoitus korvata kovalla tai jäisellä alustalla juoksu lumikenkäilyllä tai sisäpyöräilyllä ja luistimetkin voisi teroittaa viimeinkin (-22 ja 23 en käynyt pelaamassa lätkää kertakaan).
Kyllä useampi SM-tason urheilija jättää talviulkojuoksut väliin ja juoksee hallissa tai matolla ne pakolliset.
Perusteluina esim. liukkaalla askellus on töpöttävää ja vammariski.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Kyllä useampi SM-tason urheilija jättää talviulkojuoksut väliin ja juoksee hallissa tai matolla ne pakolliset.
Perusteluina esim. liukkaalla askellus on töpöttävää ja vammariski.
Jos kansainväliselle tasolle mielii, kyllä sitä on kuitenkin runsaasti juostava. Pelkkä ulkojuoksu on huono, mutta perus pk:ta voi loistavasti tehdä myös hitaammallakin kelillä. Nastalenkkareilla ja hyvin auratuilla pyöräteillä pärjää kuntoilija pitkälle. Joskus lämpötila tai runsas lumentulo estää ohjelman mukaisen harjoittelun ulkona. Maaseudulla asuvilla toki ikävä tien laitaa talvella juosta, jos pyörätiet puuttuvat.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
Kyllä useampi SM-tason urheilija jättää talviulkojuoksut väliin ja juoksee hallissa tai matolla ne pakolliset.
Perusteluina esim. liukkaalla askellus on töpöttävää ja vammariski.
Moni SM-tasoinen urheilija ainakin Insta-sisällön perusteella juoksentelee talvella eteläisemmillä levyeysasteilla, esim. Espanjan Sierra Nevadassa tai E-Afrikan Dullstroomissa. Hyvä vai huono asia? Vai pitäisikö hiihtää kotimaassa, hiihto ei ole erityisen iskuttavaa ja ylävartalon lihasryhmät ovat laajemmassa käytössä kuin juoksussa.

Toki Lasse Viren treenasi myös etelämmässä. Sekä Juha Väätäinen, joka paineli savannia pitkin munasillaan.

Maaseudulla asuvilla toki ikävä tien laitaa talvella juosta, jos pyörätiet puuttuvat.
Meillä päin ei joka paikassa ole pyöräteitä. Esim. kotiovelta on 700 metrin pätkä kumpuilevaa tietä ennen risteystä, vaarallinen pimeään aikaan koska noin lyhyelle matkalle jo pari kolme pimeää mutkaa. Vaarallisempana tosin pidän tiettyjä epäjatkuvuuspisteitä, esim. risteys minkä toisella puolella on pyörätie ja toisella ei.

Tämähän se on mitä koskaan maantiepyörää kokeilemattomat autoilijat eivät ymmärrä. Aina ei voi ohutrenkaisella maantiepyörällä puokkoilla pyörätien ja pientareen välillä, vaan joskus on turvallisempaa ajaa koko matka piennarta. Tieliikennelaki ei sitä kiellä, siellä lukee että "pääsääntöisesti käytettävä pyörätietä jos sellainen on". Pääsääntöisesti on aika tulkinnanvarainen termi.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Tämähän se on mitä koskaan maantiepyörää kokeilemattomat autoilijat eivät ymmärrä. Aina ei voi ohutrenkaisella maantiepyörällä puokkoilla pyörätien ja pientareen välillä, vaan joskus on turvallisempaa ajaa koko matka piennarta. Tieliikennelaki ei sitä kiellä, siellä lukee että "pääsääntöisesti käytettävä pyörätietä jos sellainen on". Pääsääntöisesti on aika tulkinnanvarainen termi.
Minä olen ymmärtänyt tieliikennelain niin, että samalla puolella tietä olevaa pyöräteitä on käytettävä, mutta toiselle puolen ei tarvitse mennä, jos se ajoreitin sopivuuden tai tien ylityksen turvallisuuden vuoksi ei miellytä. Itse vaihdoin maantiepyörään takaisin lukottomat polkimet, niin uskaltaa suhailla normaalisti liikenteessä. Toki säästin lukkopolkimet, jos joskus vielä innostuu ammattipyöräilystä. Nyt kunto on niin huono ja vauhti hidas, etten näe järkeä kikkailla poljinten kanssa.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
Klossien selkein etu tulee loivissa ylämäissä, kun osaa oikean pyöritystekniikan. Ja toki tasamaalla ajo on taloudellisempaa kun poljinta ei vain paineta alaspäin. Hiihtomonoistahan lukkopoljinten idea on lähtenyt, äkkitilanteessa ne irtoavat itsestään toisin kuin vanhemmista varvaskoukuista. Äkkipysähdystä varten pitäisi aina katse olla 3 sekuntia eteenpäin, jotta irrotus vaihtajan puolelta tapahtuu ajoissa.

Mutta kyllä normaaleilla polkimilla pärjää normaaliajossa, sehän on absurdi ajatus ettei pärjäisi, aloittavathan lapsetkin apupyörävaiheessa ilman klosseja. Tärkeintä on että polkeminen tapahtuu päkiällä, ei jalkaholvilla siten että kenkä rullautuu banaaniksi polkimen ympärille.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Helsinki maraton DNF. 23.68km 5.51/km 161bpm. Reidet menivät tönköksi, joten hyppäsin pois reitiltä kisakeskuksen kohdalla.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
Helsinki maraton DNF. 23.68km 5.51/km 161bpm. Reidet menivät tönköksi, joten hyppäsin pois reitiltä kisakeskuksen kohdalla.
Harmi, että tuossa kävi noin. Toki, jos tuntuu että loukkaantumisriski on liian ilmeinen, on syytä viheltää poikki.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Harmi, että tuossa kävi noin. Toki, jos tuntuu että loukkaantumisriski on liian ilmeinen, on syytä viheltää poikki.
Kunto ei nyt riitä ja sykkeet olivat liikaa anaerobisella. Ei olisi ollut mitään saumaa juosta tänään maaliin asti tällä vauhdilla. Sen verran kipeät ovat jalat nytkin.

Seuraavat varatut koitokset ovat:
14.9.2024 Midnight run kymppi
12.10.2024 Vantaan Maratonin puolikas
17.5.2025 Helsinki City Run puolikas
23.8.2025 Helsinki Maraton puolikas

Maratonia sitten kun kunto on lähtenyt nousuun.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
15 K treenilenkki eilen 5:40/km.
Nyt alkaa jo hyvin palautumaan tämän mittaisista matkoista ja polvet taas tottuneet iskuihin. Tosin tämä oli maastoradalla, mutten asfalttiakaan näe ongelmaksi.

Midnight Runiin olisi mahdollista osallistua työpaikan kautta, mutta skippaan koska siinä on vain viikon väli Espoon puolikkaaseen. Ei all-out kymppi sovi siihen.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Nyt on maratonharjoittelusta toivuttu ja kunto saatu pitkästä aikaa uuteen nousuun. Zone1 pyörälenkkejä tein ja eilen intervalliharjoituksen, niin tänään sujui lenkki nautinnollisesti 6.68km 6.39/km 130bpm.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Nyt tuntuu, että puolen vuoden laskukunto on taittunut, ja treenaamisessa on taas järkeä. Noudatan 80/20 kirjan ohjelmia pienellä tvistillä. Kovat intervallit kovaa muttei liian kovaa, ja PK:t monipuolisesti. Kevyttä pyöräilyä, kevyttä köpöttelyä, ja myös ihan reippaita peruslenkkejä. Viikonloppuna sen näkee Midnight Runissa, onko kunto yhtään kohentunut maratonflopista. Rennosti aloittaen ajattelin koittaa, kun ei tässä kuitenkaan missään huippukunnossa vielä olla. 55min alkuinen tulos olisi jo onnistuminen.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3268
Perinteinen alkusyksyn juoksutapahtuma Midnight Run kymppi juostu. Rennosti ja kovaa kulki tällä kertaa juoksu sateessa vesilätäköissä. Mennyt kesä ollut vaikea harjoituksellisesti, mutta nyt tuli pieni onnistuminen. 10.05km 51.45 164bpm.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
Perinteinen alkusyksyn juoksutapahtuma Midnight Run kymppi juostu. Rennosti ja kovaa kulki tällä kertaa juoksu sateessa vesilätäköissä. Mennyt kesä ollut vaikea harjoituksellisesti, mutta nyt tuli pieni onnistuminen. 10.05km 51.45 164bpm.
Katselinkin lauantaina, että märkää oli Helsingissäkin. Varsin hyvä aika noissa olosuhteissa.

Itse parantelen vielä hengitysteitä taannoisen vetämättömyyden jäljiltä ennen Espoon puolikasta. Insuliinipumppu kyllä toimii automaattitilaan asetuksen jälkeen kuin Hondan V6 turbo, hommasin sille myös XS-kokoisen spandex-vyön. XS-koko siksi, että pysyy varmasti paikallaan juostessa, liian löysät irtohihat tai vastaavat kun on aina enempi rasite.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4555
Sijainti
Salo
1:43:43 oli rantapuolikkaalla loppuaika. Ei ihan onnistunut 1:40 jänisjuoksu loppukirillä, painelin 9 kilsan viivalla jäniksestä ohi. Se tuntui silloin hyvältä idealta, kun alun pieni vatsavääntö taittui.
Se vain päättyi sitten niin että 16 kilsan viivalla alkoi piiputus, 1:40 jänis meni ja 1:44 jänis tuli tilalle.
 
Kokemusta yhtä kaikki. Aina ei onnistu, jos ahneesti yrittää. Lisää treeniä ;)
 
Ylös