Miksi ralli ei kuolisi?

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1398
Jos ei kiinnosta kuulla aina samoja kysymyksiä, kannattaako sitten katsella All Livea? Muutenhan nämä kysymykset kuulee vain 3-5 kertaa rallin aikana, tv-erikoiskokeilla. Minua ainakin aina aidosti kiinnostaa kuulla mitä kuskilla on kerrottavaa pätkästä, oli se sitten vaikka rengasrikko tai väärät säädöt tai pieni spinnaus tai muuten vaan huono fiilis, jos aika on vähän huono.
Oma seuraamiseni on suuntautunut lähinnä juuri Ylen suoriin lähetyksiin viime vuodet. Niiden perusteella jatkuva saman toistaminen alkaa tuntua väsähtäneeltä. Mutta se siitä. Jatkakaa!
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1376
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Näihin ylläoleviin voisikin vastata, että onko tosiaan tarpeen kysyä joka pätkän jälkeen aina samat kysymykset, kun informaatioarvo lähentelee nollaa?

Ja sanottakoon vielä, että kaupallisuus on modernin, ammattimaisen urheilun elinehto. Silti toivoisi, ettei kaikkea aina vietäisi äärimmilleen, kun se helposti saa aikaan myös päinvastaisia vaikutuksia kuin mitä tavoitellaan.
Tästä on vaikea olla olematta samaa mieltä, minäkin pärjäisin koko lailla hyvin ilman maalihaastatteluita (tai ainakin osaa niistä). Tuo äärimmilleen viety (ja ilmeisesti myyvä, kun sitä edelleen tehdään ja laajennetaan) tarjonta tuo valtavasti seurattavaa ja informaatiota, mutta sitä tulee silloinkin kun mitään ei tapahdu.

Toisaalta, jos tämä informaatio ilman tapahtumia olisi suuri ongelma, niin miksi ihmiset edelleen katsovat formula1-kisoista viimeiset 45 kierrosta?
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3607
Sijainti
JKL
Eikös Lasse Lampi tokaissut joskus -90 luvulla ralliradion maalihaastattelussa jotain sen tyyppistä että "mitä mun nyt taas pitäsi sanoa"... Hieman kyllästyneenä siihen jatkuvaan kyselyyn pätkien maalissa...

Ja onhan tuolla hienoja juttuja välillä... Kuten Kallen "Lets get some makaroonilaatikko"(?)... Ei se aina niin vakavaa ole...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ihan kaikesta on tullut "kliinisempää" ja tietyllä tavalla toki myös kaupallisempaa. Tämä näkyy ihan kaikilla aloilla ja muutenkin yhteiskunnassa, oli kyse sitten musiikista, rallista tai ihan vaikka yrityselämästä. Ja vaikka siinä monen (myös minun) mielestä omat haittapuolensa onkin, niin on myös syytä muistaa, että samalla tietynlainen ammattimaisuus on myös lisääntynyt joka sektorilla.
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Näihin ylläoleviin voisikin vastata, että onko tosiaan tarpeen kysyä joka pätkän jälkeen aina samat kysymykset, kun informaatioarvo lähentelee nollaa?

Ja sanottakoon vielä, että kaupallisuus on modernin, ammattimaisen urheilun elinehto. Silti toivoisi, ettei kaikkea aina vietäisi äärimmilleen, kun se helposti saa aikaan myös päinvastaisia vaikutuksia kuin mitä tavoitellaan.
WRC TV:n tavoitteena on olla joka pätkän maalissa. Tämä paitsi palvelee asiasta kiinnostuneita, myös mahdollistaa sen, että jos pätkällä on tapahtunut jotain mielenkiintoista siellä ollaan paikalla. Lopuksi pyydetään kommentti äidinkielellä, joka tarjotaan kunkin kuljettajan kotimaan (sopimus)median käyttöön. Sekös mielenkiintoista olisi, että maalissa kuski raottaa ovea ja WRC TV:n porukka vain huitoisi pois, että ei sulle tapahtunut mitään jännää, yritä edes ja toi järkkäri sanoo, että sen kissa sai viime torstaina pennut, haluatko yhden?

Kolkuttelen itse keski-iän alkua ja se on toisaalta aah niin ihanaa. Sitä tässä iässä jo tietää, mistä pitää ja mihin kannattaa aikaansa käyttää. Osan kommentteja lukiessa myös huomaa olevansa siunattu, kun nykyinen MM-ralli kiinnostaa näinkin paljon kuin se minua kiinnostaa. Ei tarvitse roikkua pelkästään menneessä, vaan saa nauttia sekä lajin historiasta että nykyhetkestä. Näin kolkutteleva keski-ikäisenä pidätän toki itselleni oikeuden olla nauttimatta lajin tulevaisuudesta 🙃 :LOL:
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Kun urheilu toimii kaupallisin perustein, sitä rupeaa määrittämään voimakkaasti menestyminen. Menestymisen vaatimus johtaa kulujen kasvuun, kliinisyyteen ja yllätysten puutteeseen. Kun kaikki tehdään viimeisen päälle, parhaat erottuvat eikä yllätyksille jää tilaa.

Formulakisaakin jaksaa katsoa paljon paremmin, kun sattuma puuttuu peliin. Sopivalla hetkellä tullut sade tai turva-auto muuttaa kilpailun kulun ja tarjoaa katsojille viihdykettä. Jos kaikki sujuu ilman yllätyksiä, pahimmillaan aika-ajojen jälkeen ollaan kärjen osalta maaliintulojärjestyksessä.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tähän liittyen ois kyllä mielenkiintoista nähdä et paljonko eri autourheilukerhojen jäsenmäärät on muuttuneet vuosikymmenten saatossa, oli sitten + tai - - merkkisiä lukemia. Välillä kyllä on tuntunut et monen au-kerhon jäsenillä toistuu sama fraasi. Joskus aikapäivää sitten on harrasteltu, mutta nykyään ei kehtaa koska joko kulut on nousseet liian suuriksi, aikaa ei enää ole tai sitten tiedetään että ei siitä pysty nauttimaan enää rennosti vaan homma menee liian totiseksi hampaat irvessä vääntämiseksi kun kypärä on päässä.

Toinen mikä myös kiinnostaisi tietää on se, paljonko yksityisteitä on mennyt sulkuun/käyttökieltoon autokisoissa sen takia että maanomistaja on suutahtanut esim. katselevan yleisön perseilyistä.


Aikalailla samoja tuntemuksia paria poikkeusta lukuunottamatta.

Kerran kaksi oon ollut VIP-asiakkaana (jollain klubikeikalla ja lätkämatsissa). Kumpikaan tilaisuus nyt ei hirveemmin herättänyt fiilistä et "vippiasiakas on parempi kuin normaali kuluttaja"
Yhden pienen UA:n näkövinkkelistä katsottuna niin lisenssin omaavien harrastajien, että ajamisen mahdollistavan talkooväen määrissä on tultu reilusti alaspäin ysärin alusta. Lisäksi yhteiskunnan taholta alati lisääntyvät reunaehdot vaikeuttavat touhua omalta osaltaan. Enää ei esim. riitä kunnan tiemestarin saunottaminen ja juottaminen vaan pitäisi saunottaa koko ELY-keskuksen väki. Eikä niille kelpaa mikään kossuvissy tai rommikola vaan pitää olla Bollingeria ja viiden tähden konjamiinia.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3394
Sijainti
Lahti
Yhden pienen UA:n näkövinkkelistä katsottuna niin lisenssin omaavien harrastajien, että ajamisen mahdollistavan talkooväen määrissä on tultu reilusti alaspäin ysärin alusta. Lisäksi yhteiskunnan taholta alati lisääntyvät reunaehdot vaikeuttavat touhua omalta osaltaan. Enää ei esim. riitä kunnan tiemestarin saunottaminen ja juottaminen vaan pitäisi saunottaa koko ELY-keskuksen väki. Eikä niille kelpaa mikään kossuvissy tai rommikola vaan pitää olla Bollingeria ja viiden tähden konjamiinia.
Kilpailu kiristyy!
 

Bullet Tooth Tony

Well-known member
Liittynyt
24.9.2016
Viestit
374
Ralli on lajina mennyt aika paljon yksityyppiluokan suuntaan ja se ainakin itsellä on vaikuttanut siihen, miten jaksan sitä seurata. Kuljettajat myös kaikki käyneet obviously to be honest samalla esiintymiskonsultilla. Tämä kehitys toki koskee montaa muutakin lajia. Särmät ja tietty raikkaus on hiottu pois ja tilalla on standardia: kisat, autot ja kuskit... Vaikka viimeisimmät WRC-autot olivatkin melko messeviä, niin kokonaisuutena touhu on jotenkin väsähtänyttä, etenkin kun tiimien määrä supistui kahteen. M-sportin harrastelua ei tässä lasketa mukaan.

Hieman kärjistetty on näkemykseksi, mutta peukkua tulee täältä silti. En voi valehtelematta väittää, ettenkö tunnista esiin nostamiasi "kliinisyyden piirteitä".
 

Total

Member
Liittynyt
25.9.2003
Viestit
17
No itseasiassa kun otit tämän musavertauksen, niin tässäkin on sellainen hiuksenhieno vivahde-ero.

Näiden gatekeepereiden nirinää siitä, kenellä on "oikeus" esiintyä Ruisrockissa, ei jaksa lukea. Eivät ne vinkujat siellä kuitenkaan ole vaikka siellä vaikka esiintyjiksi olisi buukattu uudelleen kasattu CCR ja Syd Barrettin aikaisen Floydin hologrammi.

Gatekeepereiden kommenteista huokuu aina sellainen pahansuopuus ja pätemishalu miten tehdään täydellinen tapahtuma ilman että se aiheuttaa heille minkäänlaista vaivannäköä tai kustannuksia.
No ei varmasti olla katsomassa Ruisrockissa mitään uudelleen lämmittelyjä. Mutta jos siellä on Joe Bonamassa, Ana Popovich, Larkin Poe jne. niin aivan varmasti ollaan paikan päällä. Kotimaisiakin artisteja käydään katsomassa satojen kilometrien päässä, mm. maaliskuulle on ostettu liput kuuteen konserttiin.

Kysymys on siitä, että jos tuote on tarpeeksi hyvä, se kiinnostaa. Yleisurheilua, hiihtoa ja ampumahiihtoa seuraan aivan samalla innolla kuin Virenin, Miedon ja Ikolan aikaan edelleen. Ihan piirikunnallisista MM-kisoihin käydään katsomassa. Talkootöissä käydään. Aivan varmasti saa tulla vaivannäköä. Se on nuorempi porukka joka vaivannäköä karttaa. Oli sitten kyseessä metsästysseura, yleisurheiluseura tai autourheiluseura, aktiiviset jäsenet alkavat ukkoutua. Nuorempia ei kiinnosta, täytyy olla kerrostalokopperossa päivittämässä Facebookia, Twitteriä ja mitä niitä onkaan. Mitään ei osata tai kehdata tehdä. Eipä taitaisi nuorempien kuntokaan kestää.

Aika kun on kortilla harrastusten ja erilaisten menojen vuoksi täytyy seurata niitä urheilulajeja, jotka kiinnostavat. Ja niitähän löytyy. Harmi vaan, että on ollut todella vaikea innostua rallin seuraamiseen viime vuosina. Tylsät autot, tallien vähyys ja yksityistallien puuttuminen lienevät suurimmat syyt. Kaikki parhaat kuskit eivät aja pääsarjassa ainakaan täyttä kautta.
Vaaramomentti on pienentynyt murto-osaan entisajoista, sekin voi alitajuisesti vaikuttaa. Kun on kuullut Ferrarin V12-moottorin, niin ei se 1.6-litrainen turbomoottori kiinnosta pätkääkään. Sama juttu se on ralliautoissa, mutta ei onneksi tule esille niin voimakkaasti. Äijämeininki puuttuu.

Ymmärrän, että jos ei ole seurannut rallia kovia kauan, viime vuosien autotkin voivat tuntua hienoilta. Mutta mitä Monte Carloa seurasin, niin on hyvä askel menty parempaan suuntaan. Ei tässä vielä kirvestä kaivoon heitetä rallin seuraamisen suhteen.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Njoo. Itse käyn mahdollisuuksien mukaan tsiigaan Status Quon, Suzi Quatron ja Heepin Suomen keikat. Green Day ja Offspring on vakavasti harkinnassa (riippuu rahatilanteesta ja mestasta). Sen sijaan rapparit saa mun puolesta pysyä raksalla. Estraadeilla ei heitä kaivata. Uudellen lämmittelyä tai ei, niin mieluummin sitä fiilistelee Lassen Montrealin voittojuoksujen parissa kuin katselee kuinka nykyiset "juoksijat" vetelee puolen tunnin kymppejään kaksi kierrosta kärjelle jääneenä (jos nyt niinkään lähelle ehtivät). Samoin Nykäs-Matin hypyt (ja kommentit) viihdyttävät enemmän kuin nykyhyppääjien vastaavat.
Ja esim. MP-urheiluun meni se viimeinenkin mielenkiinto kun Mr.Rock pudottautui ulos MotoGP:sta. Kaikilla on "oikeus" esiintyä ja kilpailla, mutta ainakin henk.koht. mielenkiintoa ei riitä piirikunnalliselle tasolle. Rallia seuraan mieluiten ihan normi TV:sta YLE:n kanavilta. Tai sit nettistriimien kautta. CMoren hinnoilla ei kanavapaketit napostele ja pätkän varteen voin harkita lähteväni jos joku tarjoaa VIP-paketin. Tuote noin kokonaisuutena on heikentynyt rajusti viimeisen 30 vuoden jänteellä. Autojen suhteen tuo WRC-aikakausi oli toki ihan bueno.
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Kyllähän tässä helposti käy niin, että mestaruudesta tulevat taistelemaan Rovanperä ja Evans. Muilla eivät riitä kuskit tai autot. Kaiken lisäksi paras tai parhaat ajavat kisoja ainoastaan siellä täällä eivätkä koko sarjaa. Onko missään muussa lajissa niin, että paras käy kisailemassa ja pärjäämässä huvikseen aikansa kuluksi?

Sinänsä kertoo oleellisen, että tukevassa keski-iässä oleva jäähdyttelijä pystyy tauon jälkeen voittamaan rallin. Tuuriakin tietenkin oli, mutta perustyö tehtiin ajamalla lujaa.

On tietenkin hyvä, jos edes Kalle ja Evans taistelevat mestaruudesta, mutta vähän köyhältä tämä huippusarjaksi taas tuntuu.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Miten voi olla että eläkeläiset/keikkakuskit pesee vakkarikuskit mennen tullen? Melkein sama kun formuloissa joku hyppäisi esim Mersun autoon kylmiltään ja veisi samantien vakkarikuskia. Loebinkin pitäisi olla jo soralla pelaamassa petankkia muiden papparaisten kanssa, mutta sen sijaan käy myllyttämässä maailman parhaimpia rallikuskeja.
 

dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
392
Kyllähän tässä helposti käy niin, että mestaruudesta tulevat taistelemaan Rovanperä ja Evans. Muilla eivät riitä kuskit tai autot
Vedetäänpä taas hieman käsijarrua. Kaudesta on ajettu yksi (1) osakilpailu eikä "sarjakärjellä" ole kuin 17 pistettä. Mestaruudesta ajaa edelleen vähintään Kalle, Evans, Neuville, Tänak, Breen ja miksei myös Lappi
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Vedetäänpä taas hieman käsijarrua. Kaudesta on ajettu yksi (1) osakilpailu eikä "sarjakärjellä" ole kuin 17 pistettä. Mestaruudesta ajaa edelleen vähintään Kalle, Evans, Neuville, Tänak, Breen ja miksei myös Lappi
No joo, jos uskoo autoihin ja kuskeihin. Tänak riittäisi kykyjensä puolesta, Neuville saattaisi riittää, mutta riittävätkö autot?

En minä edes sillä, että kysymys olisi pelkästä mestaruudesta, mutta olisihan se mukavaa seurattavaa, kun kaikille potentiaalisille kuskeille saataisiin kunnon auto ja taistelu olisi tasaista.

Harmittaa tuo Lapinkin tilanne. Olisi reilua, että kaveri saisi ajella kaikessa rauhassa koko kauden hyvällä autolla. Nyt on aika tiukka paikka, kun vertailu käy yhtä kaikkien aikojen parasta vastaan.

Eikö tuollaisessa tilanteessa ole kohtuuttomien paineiden vuoksi vaikea kehittyä?

Samaan aikaan taas sitten Katsuta saa harjoitella ihan loputtomiin. Lipsaus siellä ja lipsaus täällä, mutta oikea kansallisuus takaa jatkon.

Vähän on sellaista urheilullisuuden puutetta.
 

Marussia

Well-known member
Liittynyt
7.1.2014
Viestit
754
Miten voi olla että eläkeläiset/keikkakuskit pesee vakkarikuskit mennen tullen? Melkein sama kun formuloissa joku hyppäisi esim Mersun autoon kylmiltään ja veisi samantien vakkarikuskia. Loebinkin pitäisi olla jo soralla pelaamassa petankkia muiden papparaisten kanssa, mutta sen sijaan käy myllyttämässä maailman parhaimpia rallikuskeja.
Ralli nyt on iha eri juttu kun rata-ajo, ei voi mitenkään verrata, rallissa pitkällä kokemuksella on paljon enemmän vaikutusta. Rallissa olosuhteet, tienpinta ja kaikki muuttuu jatkuvasti, ajetaan nuoteista jne. Totta kai Loebin kokemuksella ja taidoilla voi voittaa. Fordin auto sopi muutenkin täydellisesti ajotyylille, eikä Loeb ole kokonaan ajamatta ollut, sehän tuli tuonne suoraan Dagarista. Taisi olla kahdeksas voitto Montessa.

Toki Ogier olisi voittanut ilman rengasrikkoa.

Hurmurisija ei ole tainnut paljoa viime vuosina rallia katsella? Viime aikoina on ollut monta tiukkaa sekuntitaistelua voitosta eri kuskien välillä, erot on olleet todella pieniä useissa kisoissa. Joskus 80-luvulla saattoi voittaa rallin kymmenellä minuutilla.
 
Viimeksi muokattu:

dyrone69

Well-known member
Liittynyt
24.11.2018
Viestit
392
No joo, jos uskoo autoihin ja kuskeihin. Tänak riittäisi kykyjensä puolesta, Neuville saattaisi riittää, mutta riittävätkö autot?

En minä edes sillä, että kysymys olisi pelkästä mestaruudesta, mutta olisihan se mukavaa seurattavaa, kun kaikille potentiaalisille kuskeille saataisiin kunnon auto ja taistelu olisi tasaista.
Okei, Hyundai vaikuttaisi olevan hieman jäljessä, mutta parantavat varmasti kauden edetessä eikä kukaan vielä tiedä mitkä voimasuhteet tulevat olemaan vaikka Ruotsissa.
+Tänak hölmöili itsensä pihalle ja oli sitä ennen tasaisesti esimerkiksi Kallea nopeampi. Ei siellä todellakaan ihan yössä olla.
Eikä me tällä hetkellä tiedetä osuiko Neuville johonkin ja kuinka kovaa? ei iskarin yläpää ihan itsestään antaudu. Toki muistettava case Kalle ja NORF 2018.

Samaan aikaan taas sitten Katsuta saa harjoitella ihan loputtomiin. Lipsaus siellä ja lipsaus täällä, mutta oikea kansallisuus takaa jatkon.
Ihan turha verrata Katsutaa oikeastaan keneenkään. On totta kai tuossa pisteessä ihan puhtaasti kansallisuutensa takia, mutta ei Toyota tuota neljättä autoa/kakkostiimiä ajattaisi mikäli Japanilaiselle kuskille ei olisi tarvetta. Keneltä tämä on pois? Ei Lapilta, eikä keneltäkään muulta.
 
Viimeksi muokattu:

Yön polkija

Well-known member
Liittynyt
16.12.2012
Viestit
767
Vuoden 2013 jälkeen Loeb on ajanut 13 rallia. Näistä hän on voittanut 2 kappaletta. Se on kova saavutus, mutta mitään mennen tullen pesemistä tuosta ei saa kirveelläkään. Kummallakin kerralla eroa kakkoseen oli ajamalla käytännössä alle 3 sekuntia. Varsinkin tuo Katalonia 2018 on yksi kaikkien aikojen tapahtumarikkaimmista, sekopäisimmistä ja dramaattisimmista kisoista, joissa yhdelle sun toiselle tapahtui kaikenlaista. Myös Loebilla olisi ollut mahdollisuus voittaa hieman isommalla erolla (moottorin sammutus, pieni spinni), mutta olisi voinut myös jäädä palkintopallin ulkopuolellekin. Muillakin kuskeilla oli ohjelmaa ja toisille se ohjelma maksoi hieman enemmän. Joillekin ehkä jopa maailmanmestaruuden. Muutama sekunti toiseen suuntaan ja Iltalehden kommenttiosasto-oksentajilla olisi vähemmän ihmeteltävää, vaikkei suorituksissa itsessään lopulta massivista eroa olekaan. Joka tapauksessa, voitto on aina voitto ja viime vuosina poikkeuksellisia vetoja/voittoja on nähty tältä poikkeukselliselta kuljettajalta, poikkeuksellisessa iässäkin. Ja ihan näiden voittojenkin ulkopuolella on ollut kovia juttuja, mutta ei mennä lillukanvarsiin.

2 vuotta sitten Loeb oli ottamassa lähes kolme minuuttia turpaan kärkikolmikolta Montessa, jo ennen ajovirhettään. Kovavauhtisessa Ruotsissa vuotta aikaisemmin Loeb oli ajamalla seitsemäs, häviten lähemmäs kaksi minuuttia voittajalle. Ei kamalan huono suoritus 45-vuotiaalta, mutta yllättäen miestä ei tuon jälkeen ole hotsittanut palata nopeisiin kilpailuihin. Noihin aikoihin kommenttiosioissa on varmaan oksennettu dominanssin sijasta papparaisen paskuudesta. "Lopeta jo!" Samaisessa Ruotsissa mukana oli 5 kertaa kisan aikaisemmin voittanut Marcus Grönholm. Jos kerran nykykuskit ovat täysiä rotseja, niin meneekö Bossen maine sitten vastaavasti pilalle, kun Ruotsissa ei kulkenut Loebiin nähden. Vai voisiko olla niin, ettei se palaaminen pitkän tauon jälkeen onnistukaan kaikilta samalla tavalla tuosta noin vaan. Itse ajattelen jälkimmäisellä tavalla.

Ralli on äärimmäisen sattumanvarainen laji yhdellä erikoiskokeella, yhtenä päivänä ja yksittäisessä kisassa. Laji, jossa ei onneksi vuoden 2015 jälkeen ole nähty yhtä selvää dominoivaa tiimiä. Jo 2016 kisakenttä tasoittui hieman, mutta ainoastaan yksi kuski pystyi pitämään tasaisen vahvan laadun läpi kauden. Viikonloppuna Monte Carlossa pari klikkiä toiseen suuntaan ja vanhimman voittajan sijasta, viikonloppuna oltaisiin saatettu hämmästellä Kalle Rovanperää kaikkien aikojen nuorimpana Monten valloittajana. Ennen Montea 13 kisaa kympin sakkiin yltänyt Elfyn Evans sortui itselleen suht harvinaiseen ajovirheeseen, muuhun reittiin nähden helpossa paikkaa. Voidaan toki miettiä, että miksi Evans sitten oli alunperinkin supermassiiviset kymmenen sekuntia Loebia perässä. Yksittäisessä kisasuorituksessa taustalla saattaa olla monta tekijää.

Mestareista ja mitalisteista puhuttaessa sattumanvaraisuutta isossa kuvassa vähentää se, että kausi kestää 13 kilpailua sisältäen kilpailuja talvella, keväällä, kesällä, syksyllä, lumella, jäällä, asvaltilla ja soralla niiden eri olomuodoissa nopeasta hitaaseen ym. Siihen sitten ajo- ja tekniikkavirheiden määrät päälle.On eri asia ajaa 45-vuotiaana Turkissa 80km/h kiviä kierrellen, verraten 120km/h Jyväskylään. Syystä tai toisesta Montessa ei ihan hirvittävän montaa voittajaa ole 2000-luvulla nähty. 4 maailmanmestaria ja yksi viisinkertainen MM-kakkkonen ovat WRC-Monten voittaneet. Puhumattakaan siitä, mikä ero on ajaa 4 valikoitua, itselle sopivaa kisaa, versus 13 kisaa sisältäen epämiellyttäviäkin paikkoja. Yli nelikymppiset maailmanmestarit ovat ehkä osittain tuosta syystä johtuen melko harvassa tässä lajissa, vaikka yksittäisiä osakilpailuvoittajia onkin nähty.

Myös autolla voi olla jotain tekemistä, kuten lajia seuraavat ihmiset saattavat tietää. Eihän se siitä Tulosruudun minuutin pätkästä Esson baarin välity. Kahden vuoden takaisella autollaan tällainen suoritus olisi ollut mahdotonta. Neuvillea lukuun ottamatta se olisi ollut mahdotonta keneltä tahansa muulta Hyundai-kuskilta. Maailmanmestari-Tänakilta voi uskaliaammat mennä kysymään, että mikset paina poika paremmin, hei! Syystä tai toisesta kahdella ranskalaisella on yli 1/3 kaikista lajihistorian kuljettajien mestaruuksista, mikä myös vähentää pitkässä juoksussa sattuman merkitystä. Syystä tai toisesta Loeb ei kuitenkaan lähde enää kokeilemaan rajojaan tiettyihin paikkoihin, vaikka nyt yksittäin Montessa kulkikin. Se kun ei varsinkaan tässä vaiheessa uraa kerro enää mitään täysin eri tyylistä Ruotsia ajatellen. Katsellaan sitä muiden kuskien tasoa uudelleen sitten, jos Loeb päättäisikin lähteä testaamaan itsensä 13 kisan otannalla eri vuodenaikoja ja olosuhteita läpi ajaen.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Miten voi olla että eläkeläiset/keikkakuskit pesee vakkarikuskit mennen tullen? Melkein sama kun formuloissa joku hyppäisi esim Mersun autoon kylmiltään ja veisi samantien vakkarikuskia. Loebinkin pitäisi olla jo soralla pelaamassa petankkia muiden papparaisten kanssa, mutta sen sijaan käy myllyttämässä maailman parhaimpia rallikuskeja.
No Ogier nyt on kuitenkin viime vuoden maailmanmestari, eikä ole pitänyt taukoa ajamisesta juuri yhtään. Ei ne ajotaidot mihinkään katoa, vaikka status muuttuukin vakkarista keikkamieheksi. Eikä Loebkaan himassa lonkkaa ole vetänyt, vaikka häntä mm-ralleissa ole nähtykään.
Ja vaikka taukoa olisikin, ei ne taidot mihinkään katoa. Kyllä ne siellä lihasmuistissa on.
 
Ylös