Mitä jäi armeijasta käteen?

Oliko armeijan käyminen hyödyllistä?

  • Täysin hyödytöntä, mitään en oppinut tai saanut

    Äänet: 9 12,2%
  • Enimmäkseen ajan haaskausta, mutta jotain tarttui mukaankin

    Äänet: 38 51,4%
  • Niin paljon sain, ettei aikani mennyt hukkaan

    Äänet: 17 23,0%
  • Äärimmäisen tarpeellista sekä minuuteni että maailmankatsomukseni kannalta

    Äänet: 10 13,5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    74

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Mehe Rienarsuo sanoi:
Intistä jäi käteen mm.:

- kouriintuntuva tietoisuus siitä, että meitä on joka junaan eivätkä kaikki todellakaan edes kerkeä kyytiin
- oksettava kokemus siitä, että on paljonkin ihmisiä, joille ei pitäisi antaa minkään sortin valtaa yli toisten ihmisten
- riemastuttava havainto siitä, että meitä on myös monen sortin lahjakkuuksia ja osaajia ja että kykyjen muodostama ryhmädynamiikka on suorastaan juovuttavaa
- valaiseva ymmärrys siitä, että kaikkia asioita ei ole tarpeen aina kaikkien ymmärtää, jotta jokin asia saadaan tehtyä. Joskus on aivan riittävää kun tehdään kuten käsketään ja valvotaan, että niin tapahtuu
- omalla kohdalla lähes elämää suurempi oivallus siitä, että päätöksenteko on tärkeintä ja se tulee aina perustua parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon. On itsen asia hoitaa itselleen eri tavoin kullakin hetkellä parasta mahdollista saatavilla olevaa tietoa. Päätöksenteko ei ole, eikä sen tule olla, hankalaa. Parhaan mahdollisen saatavilla olevan tiedon hankinta ja saaminen on se mikä on haasteellista ja mihin kannattaa panostaa
- tuli ja liike eli substanssia ja dynamiikkaa. Osaamista ja päätöksentekoa. Siitä on kaikessa kysymys.
- sekä pitkä lista hienoja kontakteja, osa hyviä kavereita

Muutenhan se oli melkosta burlesque showta. Mutta ainakin yllä olevat jutut ovat auttaneet mua hahmottamaan omaa osaani, ei ympäröivässä, vaan vieressä joogaavassa, maailmassa.
Pitkälti peesaan Meheä.

Kai perusperiaate on se, että armeijaan ei mennä ottamaan, vaan antamaan. Suomen armeija on olemassa välttämättömyyden pakosta, ja sotilaat sinne eivät oikein voi tulla muualta kuin reservistä. Mies (joku nainenkin) menee sinne ja omalla uhrauksellaan pieneltä osin hoitaa synnyinmaansa puolustusta. Jos armeijasta jotakin positiivista mukaan tarttuu, niin se on bonusta.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Jacques sanoi:
Mä olen eri mieltä, koska sotatilanteessa siitä kestävyyskunnosta olisi paljon enemmän hyötyä kuin voimasta. Sodassa kuolee aika nopeasti sellainen, joka jaksaa juosta 400m tosi lujaa, mutta sitten hyytyy täysin. Jos puhutaan armeijan tarpeista, niin kyllähän se hyväkuntoinen on sellainen, joka ei ihan pienistä väsy. Cooperkin on liian lyhyt mittari. Mun mielestä se 12min on pikamatka.
Ehkä urheilijoista parhaita sotilaita olisivat esim. hiihtäjät, ampumahiihtäjät ja hiihtosuunnistajat. Kestävyysjuoksijat saattavat kyllä jaksaa kävellä loputtomiin, mutta he eivät jaksa kantaa mitään. Omalla keikalla oli konkreettinen esimerkki: mies veti cooperissa liki 4 000 m. Mutta, kun pistettiin ahkio perään, niin ei mihinkään. Siis ei edes päässyt liikkeelle. Melkoinen rasite ryhmälle, jos yksi pystyy hädintuskin kantamaan vain omat varusteensa, ja toiset kantavat sitten miinat, teltat, heittimet ym. ryhmäsälvän, vaihdoitta.

Jot et pitää olla kestävyyttä, mutta myös riitävästi voimaa koko kehossa. Lihaskimppukaan ei ole hyvä: syö paljon, ei usein ole kestävyyttä ja vie paljon tilaa.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Seuraavassa reilut kaksi kuukautta sitten kotiutuneen alikersantin mietteitä.

Eipä tuosta nyt niin hirveästi mitään konkreettista käteen jäänyt, hyviä kavereita lukuun ottamatta. Johtajakoulutuksen sain vastentahtoisesti, ei se minua juurikaan kiinnostanut, mutta kun mut kerran sopivaksi siihen hommaan katsottiin, niin ei siinä oma mielipide painanut. Olihan johtajana toimiminen ihan kivaa alkuun, mutta pian se muuttui samanlaiseksi puurtamiseksi kuin aiempikin palvelus kun uusiin rutiineihin tottui.

Ainakin meillä (Vekaranjärvellä tykistössä) oli p-kaudella eri kuntoluokkia, alkuun kovempikuntoiset tekivät vähän rankempia liikuntaharjoituksia ja myöhemminkin juoksulenkeille muodostettiin pari-kolme eri ryhmää, jotka juoksivat lenkkinsä eri vauhtia.

Tuommoiset OoPeen kuvailemat harjoitukset eivät taitaisi nykyisin enää mennä läpi, simputukseksihan tuollainen laskettaisiin eikä kaikilla varmaankaan riitä huumorintaju tuollaiseen, mikä on varsin ikävää. Liikunnalla ei saa enää rangaista, ja rangaistuksen määrännyt johtaja osallistuu itse rangaistuksen suorittamiseen.

Jep, nyt pitäisi mennä, tämmöistä tällä kertaa näin nopeasti muisteltua.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Hmh.. periaatteessa mie en tähän polliin voi vastata ennen kuin sitten joskus eläkkeellä. Käytetäänhän tässä mennyttä aikamuotoa: "jäi".

Noh, mutta jos noin niinku jotain vastaa niin alimmaisen vaihtiksen. Vm-palveluksen käyminen oli välttämättömyys, obviously, sillä jo vuosikausia oli ollut selvää mitä haluan isona tehdä. So there you go..
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
lfb sanoi:
Tuommoiset OoPeen kuvailemat harjoitukset eivät taitaisi nykyisin enää mennä läpi, simputukseksihan tuollainen laskettaisiin eikä kaikilla varmaankaan riitä huumorintaju tuollaiseen, mikä on varsin ikävää. Liikunnalla ei saa enää rangaista, ja rangaistuksen määrännyt johtaja osallistuu itse rangaistuksen suorittamiseen.
Sen verran tarkennuksena, että tuo tetsausharjoitus ei suinkaan ollut millään muotoa rangaistus vaan kyse oli ihan oikeasti rästiin jääneistä tetsareista, jotka piti saada suoritettua pois alta. Ainakin vielä tuolloin oli tietty määrä tetsareita ja marsseja, jotka alokasaikana piti saada kasaan, mikäli siis jotenkin vaan mahdollista. Tuota "viheltämistä" en myöskään tehnyt rangaistuksena (eikä ollut syytäkään, ihan tarmokkaasti kundit osallistuivat tetsaukseen) vaan, noh... oli kesä ja helvetin kuuma ja piti keksiä jotain mukamas hauskaa, siis ainakin omasta mielestä hauskaa. Soon sitten eri asia kuinka hauskaa se sukeltelu tetsausvarustuksessa niiden alokkaiden mielestä oli. Aika monen mielestä onneksi oli, mutta toki siellä oli niitäkin, joita ei naurattanut (enkä rehellisesti sanottuna yhtään ihmettelekään) :frank:

Mutta mitä tässä sen enempää puolustelemaan, täysin tarpeeton ja paskamainen temppuhan se kieltämättä oli eikä varsinaisesti palvellut millääntavoin itse harjoituksen tavoitetta. Silloin aikoinaan sitä en ehkä ihan tuolla tavoin nähnyt, mutta oli sitä ikääkin "muutama" vuosi vähemmän :eek:

Rangaistukseksi määräsin tasan kerran etunojapunnerruksia, sovittiin tosin jo etukäteen, että se, joka purkaa ja kokoaa rynkkynsä hitaiten, vetää ne 20-30 (en muista enää tarkkaan) punnerrusta muiden edessä. Tottakai sen skaban hävisi se kaikkein onnettomin ja huonokuntoisin yksilö. En kuitenkaan hennonnut pistää kundia yksin punnertamaan koko lauman edessä, joten suoritin ne vaaditut punnerrukset sitten vapaaehtoisesti kundin kanssa yrittäen tsempata ja antaa tahtia. Ei siitä välttämättä mitään tullu, mutta ainakin oli yritys kova :D
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Jos miulta ihan henkilökohtaisesti kysytään niin se on aivan sama ollaanko munia myöten vedessä vai terassilla kaljalla niin suojautua pitää jos kranut viheltellöö. Kuollut sotilas on hyödytön sotilas. Ja vesihän ei rynkylle tee mitään kunhan sen aseen huoltaa jälkikäteen.
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Kokelaana ollessani sain arvokasta tietoa joukkojen ja ihmisten johtamisesta ja opettamisesta, josta on ollut suuri hyöty lehtorin viran hoitamisessa:ahem:
 

Örfil

Guest
Mulle armeija oli just mitä pitikin: miehistävä ja virkistävä kokemus.

Muistan kun samaan aikaan (III/82) inttiin lähtenyt kaverini lähti himaan maitojunalla viikon jälkeen, niin mutsi ja faija ryntäs Säkylään sotkuun yllättäen toisella inttiviikolla tarkistamaan että "ethän sä Jussi ole kesken jättämässä" :D

Toppuuttelin kotoväkeä ja sanoin että jos täällä ei miestä tän enempää piloille passata, niin hauskaahan täällä on.

Lisäksi mun silloinen esimies duunissa oli luvannut litran kaljaa jokaisesta jämästä minkä ansaitsen, niin sehän toimi pienenä lisäinnoikkeena.

Armeija-aika oli pääasiassa oikein mukavaa ja maalaispojalle virkistävä kokemus. Pääsi kotiympyröistä tarpeeksi kauas. Lisäksi hanskaan jäi into lähteä opiskelemaan ja jonka toteutinkin vuosi kotiutumisen jälkeen. Se oli elämäni paras päätös, kiitos armeija-aikaisen idiksen.

Hauskana sivujuonteena mainittakoon että asuin siihen aikaan Parolassa mutta mut paiskattiin intiin ekaks Säkylään ja sitten Hankoon saareen :eek!:

Jotain arveltiin jälkikäteen että paikkakunnan viranomaiset olivat esittäneet toivomuksen "tietyistä henkilöistä" että ne lähetetään vuodeksi muille maille häiriköimään kotikulmilta, sillä Hankoon päätyi just se sakki, joka pääasiassa oli harmiksi kotikulmilla :D
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Tolerantti sanoi:
Ehkä urheilijoista parhaita sotilaita olisivat esim. hiihtäjät, ampumahiihtäjät ja hiihtosuunnistajat. Kestävyysjuoksijat saattavat kyllä jaksaa kävellä loputtomiin, mutta he eivät jaksa kantaa mitään. Omalla keikalla oli konkreettinen esimerkki: mies veti cooperissa liki 4 000 m. Mutta, kun pistettiin ahkio perään, niin ei mihinkään. Siis ei edes päässyt liikkeelle. Melkoinen rasite ryhmälle, jos yksi pystyy hädintuskin kantamaan vain omat varusteensa, ja toiset kantavat sitten miinat, teltat, heittimet ym. ryhmäsälvän, vaihdoitta.

Jot et pitää olla kestävyyttä, mutta myös riitävästi voimaa koko kehossa. Lihaskimppukaan ei ole hyvä: syö paljon, ei usein ole kestävyyttä ja vie paljon tilaa.
Joo, totta.. Triathlonisti olis varmaan kans aika kova sotilas?
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Formulanomi sanoi:
Juoksemisesta tulee mieleen pakeneminen. Ihan hyvä, jos asemat pystytään pitämään kun pullastuneet varusmiehet eivät jaksa paeta. :thumbup:

Tai no. Kyllä sotilaan pitää olla hyväkuntoinen. Oikeassa olet.
Heh, joo.. No sitä kestävyyskuntoa vois olettaa tarvitsevan silloin jos joutuu tekemään pitkiä siirtymiä lihasvoimin (pyörä, jalat, sukset).. Tietty ei taas tiedä millainen nykyajan sota Suomessa olisi (toivottavasti ei tartte koskaan tietääkään), mutta veikkaisin että sitä joutuisi sotilailla nimenomaan kestävyyskunto koetukselle.

Tuohon vielä mitä tolerantti sanoi raskaista kantamuksista. On totta joo, että armeijassa nuo kantamukset on painavia, mutta kuinka moni oikeasti uskoo, että nykyajan sodassa käytettäisiin joskus 40-50 luvulla tehtyjä radiolaitteita yms. Sillon kun mä olin armeijassa, niin nykyteknologian välttämistä perusteltiin sillä, että esim. kännykkälinjoihin pääsee vihollinen helposti väliin.. Uskon kuitenkin vahvasti, että nykyteknologialla varmasti saataisiin aikaan salaiset linjat ilman, että tarttisi vetää jotain keloja ympäri mettää.. :)
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Jacques sanoi:
Heh, joo.. No sitä kestävyyskuntoa vois olettaa tarvitsevan silloin jos joutuu tekemään pitkiä siirtymiä lihasvoimin (pyörä, jalat, sukset).. Tietty ei taas tiedä millainen nykyajan sota Suomessa olisi (toivottavasti ei tartte koskaan tietääkään), mutta veikkaisin että sitä joutuisi sotilailla nimenomaan kestävyyskunto koetukselle.

Tuohon vielä mitä tolerantti sanoi raskaista kantamuksista. On totta joo, että armeijassa nuo kantamukset on painavia, mutta kuinka moni oikeasti uskoo, että nykyajan sodassa käytettäisiin joskus 40-50 luvulla tehtyjä radiolaitteita yms. Sillon kun mä olin armeijassa, niin nykyteknologian välttämistä perusteltiin sillä, että esim. kännykkälinjoihin pääsee vihollinen helposti väliin.. Uskon kuitenkin vahvasti, että nykyteknologialla varmasti saataisiin aikaan salaiset linjat ilman, että tarttisi vetää jotain keloja ympäri mettää.. :)
Salaus ei sinänsä ole ongelma. Häirintä sen sijaan on. Jos viesti ei mene perille alun alkujaankaan, niin mitä virkaa viestillä on..?

Suurin ongelma GSM ja VIRVE-verkossa on kiinteät antennit. Ne ovat alttiita ilma-iskuille ja häirinnälle. Myös radioliikennettä voidaan häiritä, joten varmin ja turvallisin viestiliikenne perustuu edelleen vanhaan kunnon lakuun. Sitä häiritäkseen tai kuunnellakseen täytyy vihulaisen päästä fyysisesti käsiksi johtoon, joka taas vaatii tunkeutumista linjojen taakse.
Liikkuvien joukkojen toki täytyy viestiä langattomasti (radiolla) sillä eihän CV:n perässä mikään viestiryhmä jaksa juosta. Siinä on vain altistuttava mahdolliselle häirinnälle ja pahimmassa tapauksessa otettava käskyt vastaan mopolähetin välityksellä.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jacques sanoi:
Uskon kuitenkin vahvasti, että nykyteknologialla varmasti saataisiin aikaan salaiset linjat ilman, että tarttisi vetää jotain keloja ympäri mettää.. :)
Mä uskon vahvasti että jos Suomeen hyökättäis niin langattoman tiedonsiirron vaatimat tukiasemat/antennit olis ensimmäisenä häirinnän tai tuhoamisen kohteena. Siksi lakun veto pitkin metsiä olis joissakin tapauksissa ainoa vaihtoehto. Haavoittuvainen ja hidas tapa sekin, mutta ei siitä voisi luopua.

Edit: Hidas!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tokihan meillä on myös yleinen televerkko joka kulkee suurilta osin maan alla. Mistä tahansa mökistä jossa on puhelin voidaan saadaan yhteys 'yläkertaan'. Jos tämmöinen mökki lähistöltä löytyy niin viestiryhmä voi huokaista helpotuksesta ja vaikka käristää notskilla makkarat..

edit: Televerkko on siis myös osittain suunniteltu sodan-ajan käyttöä varten. Siellä täällä, myös keskellä metsää, on YTV:n tolppia joista pääsee normaalin lakun välityksellä verkkoon. Yhtä lailla SA-ajatuksella kaikissa silloissa on valmiit panospesät, jotta ne voidaan tarvittaessa tuhota mahdollisimman nopeasti.
Sotaan valmistautumista on joka puolella, hyvät ystävät, vaikka ette sitä huomaisikaan.
 
Viimeksi muokattu:

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ylen Sankia Priha sanoi:
Jos tämmöinen mökki lähistöltä löytyy niin viestiryhmä voi huokaista helpotuksesta ja vaikka käristää notskilla makkarat..
Ei jumalauta, vihollinenhan voi nähdä tulenloimun :nope: :nope: :nope:

Syökööt kelaperseet wurstinsa kylmänä :thumbdown
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Jussi sanoi:
Mulle armeija oli just mitä pitikin: miehistävä ja virkistävä kokemus.

Muistan kun samaan aikaan (III/82) inttiin lähtenyt kaverini lähti himaan maitojunalla viikon jälkeen
Juman kekka, sä yhtä vanha pieru kun mäkin, tosin mä menin vissiim II/82.

Eikö Jussi hävetä lainkaan olla jo noin vanha ja tarpeeton yksilö?
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
OoPee sanoi:
Ei jumalauta, vihollinenhan voi nähdä tulenloimun :nope: :nope: :nope:

Syökööt kelaperseet wurstinsa kylmänä :thumbdown
suomi on tuhoontuomittu jos kapiaisetkin on tollaisia velliperseitä.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
jps sanoi:
suomi on tuhoontuomittu jos kapiaisetkin on tollaisia velliperseitä.
Notskinhan ne tekee joka tapauksessa.. tietäähän nuo viestimiehet. Samahan se on siinä sitten kyrsät käristää samalla kun keskitystä odottelee.
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Ylen Sankia Priha sanoi:
Notskinhan ne tekee joka tapauksessa.. tietäähän nuo viestimiehet. Samahan se on siinä sitten kyrsät käristää samalla kun keskitystä odottelee.
IT-miehet kuolevat rypälepommeihin! Varma tieto:eek:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Iltalehti sanoi:
Varusmies tunkeutui naisten tupaan - syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viime vuoden lokakuussa syntyneet epäilyt varusmiehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Tikkakosken varuskunnassa ovat sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan johtaneet syytteisiin.

Ilmasotakoulun aliupseerikurssilla olleen miehen epäillään tunkeutuneen naisten tupaan puolikurssijuhlan jälkeen vahvasti humaltuneena.

Kurssijuhlan jälkeisen yön tapahtumien perusteella miehen epäiltiin syyllistyneen kahden varusmiespalveluksessa olleen naisen hyväksikäyttöön.

Varusmies kotiutettiin heti rikosepäilyjen tultua ilmi. Miestä vastaan on nyt nostettu syytteet kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies saa lisäksi sotilasrikossyytteen palvelusrikoksesta.

Tapaus käsitellään Jyväskylän käräjäoikeudessa, mutta käsittelypäivää ei vielä ole määrätty.
No tuolla on ainaskin jäänyt jotain käteen.
 
Ylös