Oletko/olitko koulukiusattu?
- Viestiketjun aloittaja Iso8
- Aloituspäivämäärä
Ala-asteella vitos- ja kutosluokkien opettaja, joka oli myös koulun rehtori, oli vanhan koulukunnan mies. Auktoriteettiä oli vaikka muille jakaa ja jos kiusaaminen kantautui hänen korviinsa, niin se loppui kuin seinään. Pikku puhuttelu sai itsestään suuria kuvittelevan nassikan miettimään kaksi kertaa, kannattako heikomman kiusaaminen sittenkään.
Kyllähän ala-asteellakin toki kiusaamista esiintyi, siinäkin määrin, että itselläkin oli pelkotiloja kouluunmenosta ja turhia poissaoloja tuli liiankin kanssa.
Yläasteella meno rauhoittui jonkin verran, vaikka sielläkin oman osani kiusaamisesta sain. Lähinnä rinnakkaisluokan isokokoiselta ääliöltä, joka yläasteen jälkeen ajoi käsittääkseni juovuspäissään traktorin ojaan ja kyydissä ollut yläasteaikainen luokkakaverini tippui kyydistä, jäi traktorin alle ja kuoli.
Ammattikoulussa kiusaaminen taas väheni. Kävin ensin kaksivuotisen puulinjan ja sen jälkeen vielä raksapuolen.
Puupuolen toisen vuoden keväänä tehtiin viikon reissu Viroon, jonka jälkeen porukka oli tosi tiivis ja henki oli mahtava.
Raksapuolella kiusaamista ei oikeastaan enää ollut lainkaan. Olin silloin luokan vanhin, kun muut tulivat suoraan yläasteelta, joten liennee tuolla olleen vaikutusta.
Opettajasta on varmaan paljon kiinni, kuinka paljon kiusaamista esiintyy. Ala-asteen reksi, vaikka osasi olla myös kusipääkin, oli kiusaamistapauksissa reilu ja pisti kyllä laakista kiusaajan kuriin. Vähän epäilen löytyykö nykypäivän opettajilta enää vastaavaa auktoriteettia.
Kyllähän ala-asteellakin toki kiusaamista esiintyi, siinäkin määrin, että itselläkin oli pelkotiloja kouluunmenosta ja turhia poissaoloja tuli liiankin kanssa.
Yläasteella meno rauhoittui jonkin verran, vaikka sielläkin oman osani kiusaamisesta sain. Lähinnä rinnakkaisluokan isokokoiselta ääliöltä, joka yläasteen jälkeen ajoi käsittääkseni juovuspäissään traktorin ojaan ja kyydissä ollut yläasteaikainen luokkakaverini tippui kyydistä, jäi traktorin alle ja kuoli.
Ammattikoulussa kiusaaminen taas väheni. Kävin ensin kaksivuotisen puulinjan ja sen jälkeen vielä raksapuolen.
Puupuolen toisen vuoden keväänä tehtiin viikon reissu Viroon, jonka jälkeen porukka oli tosi tiivis ja henki oli mahtava.
Raksapuolella kiusaamista ei oikeastaan enää ollut lainkaan. Olin silloin luokan vanhin, kun muut tulivat suoraan yläasteelta, joten liennee tuolla olleen vaikutusta.
Opettajasta on varmaan paljon kiinni, kuinka paljon kiusaamista esiintyy. Ala-asteen reksi, vaikka osasi olla myös kusipääkin, oli kiusaamistapauksissa reilu ja pisti kyllä laakista kiusaajan kuriin. Vähän epäilen löytyykö nykypäivän opettajilta enää vastaavaa auktoriteettia.
Hurmurisija
Well-known member
- Liittynyt
- 3.3.2002
- Viestit
- 3307
Löytyy, mutta keinoja ei ole. Saa vanhemmat peräänsä.
No kyllä äidin saama kohtelu sodanjälkeisessä Suomessa vetää vieläkin hiljaiseksi. Hakaristit mahaan lääkärin toimesta ynnä muut systemaattiset kiusaamiset ja vainoamiset.:nope:Täälläkin päin on inkeriläiset saanu kyytiä.
Ja ihan opettajienkin puolesta:wall:
Nurtsi
Registered Loser
- Liittynyt
- 9.8.2011
- Viestit
- 5615
Kiusaamisen ja vittuilun raja on häilyvä:
Ite tykkäsin vittuilla yhelle kaverille tosi paljon. Silloin en tiennyt että se otti vittuilut tosi raskaasti eikä kertonut siitä mitään ennenkiun tilanne kärjistyi känniseen nyrkit vs. linkkari-tappeluun. sillä oli linkkari jota se kanto koko ajan mukanaan (mistä myös muunmuassa vittuiltiin). Arpi jäi käsivarteen ja mieleen.
Tää on kyllä hyvä toikki kun pääsee vähän avautumaan.:thumbup:
Ja mikään tässä ei liity Azikseen mitenkään. Tuli vaan kommentista mieleen tällänen.
Totta tuokin, valitettavasti.
Ja onhan noita opettajien kurinpitokeinojakin rajoitettu tuntuvasti. Luokasta ei saa poistaa, ja saako nykyään laittaa edes nurkkaan seisomaan?
Kaktus
Well-known member
- Liittynyt
- 20.7.2001
- Viestit
- 4980
Yläasteella olin todella kiusattu. Pääasiassa haukkumista rumaksi lehmäksi. Eipä tainnut minulla olla yhtään kaveria koko kolmen vuoden aikana.
Minussa oli vikana se, että otin koulun vakavasti ja sain hyviä arvosanoja, en tupakoinut, en kiroillut olin outo enkä näyttänyt samanlaiselta kuin muut. Muille oli erityisen tärkeää, että käytit juuri oikeita vaatteita. Esimerkiksi kenkien piti olla sellaiset paksupohjaiset raskaat tennarit, joista oli kengän kieli oli vedetty pystyyn ja rusetti tehty sen taakse, lahkeiden piti olla läpän takana. Jos sitä ei ollut, oli tilanne tosi huono. Minun pukeutumistani kuvasi se, että käytin äitinikin vanhoja vaatteita enkä koskaan meikannut, kasvoissa oli lapsenpyöreyttä ja sosiaalisesti olin lahjaton. Osittain vieräsperäinen taustanikin oli pilkan aihe.
Minua kiusasivat pääasiassa tytöt, mutta myös pojat olivat ilkeitä. Oikeastaan poikien haukut sai minut vuosikausiksi ihan lukkoon, kuvittelin etten kukaan mies olisi koskaan kiinnostunut minusta.
Koko elämän ujoudestä kärsineen on tosi paha laittaa kiusaajille vastaan tai mennä pyytämään apua aikuisilta. Vanhempanikaan eivät tienneet mitään tästä, en edes uskonut tuolloin heidän voivan auttaa. Vasta viimeisenä vuotena uskalsin kertoa opettajalle, kun sen yhden pahimman tyttöporukan kiusaaminen muuttui fyysiseksi. Kesken oppitunnin menivät luokan lavuaarille ja opettajan poistuttua hetkeksi rupesivat pyörittelemään märkiä paperitolloja, joilla heittelivät minua. Kaksi tyttöä sitoi minut ja yksi uhkasi potkia mahaan. Kukaan muu oppilas ei tullut apuun.
Koulu oli jo päättymässä, joten opettajien reaktiosta ei enää paljon ollut lohdutusta, vaikka sainkin vihdoin tilanteen käsitelyyn. Tiedän sen pahimman porukan olleen tämän jälkeen useasti koulukuraattorin kuulusteltavana ja joutuneen kymppi-luokalle.
Jonkinlaista katkeruutta sisimpääni kyllä jäi, kun olen suuresti huvittunut nähdessäni joidenkin entisten suosittujen tyttöjen, pahimpien kiusaajien olevan lihavia ja mäkkärissä työssä. Kun lapsenpyöreyteni lähti kasvoista täyttäessäni n. 20 ja kasvatettuani pois pottakampauksen, tajusin itsekin, että en ollutkaan ruma. Vaikka kuinka saisinkin kehuja nykyään, alttajuntani taitaa olla silti pysyvästi toista mieltä herkimmäin teini-iän aikana ulkonäköön kohdistuvan pilkan vuoksi. Nykyäänkin unia nähdessäni seikkailen niissä lihavana ja rumana.
Vaikka yläaste oli hirveä, kyllä siitä kai jotain hyvää jäi käteen. Nähytäni, miten vastenmielistä nuoristo on, tahtoni tehdä asiat omalla tavallani voimistui. Selvisin yläasteesta huippukeskiarvolla, enkä koskaan ajautunut päihteisiin tai huonoon seuraan. Sosiaalisen hierarkian pohjalla oleminen opetti ehkä jonkin verran nöyryyttä. Uskon, että olen loppujen lopuksi parempi ihminen, kun minua koulittiin.
Minussa oli vikana se, että otin koulun vakavasti ja sain hyviä arvosanoja, en tupakoinut, en kiroillut olin outo enkä näyttänyt samanlaiselta kuin muut. Muille oli erityisen tärkeää, että käytit juuri oikeita vaatteita. Esimerkiksi kenkien piti olla sellaiset paksupohjaiset raskaat tennarit, joista oli kengän kieli oli vedetty pystyyn ja rusetti tehty sen taakse, lahkeiden piti olla läpän takana. Jos sitä ei ollut, oli tilanne tosi huono. Minun pukeutumistani kuvasi se, että käytin äitinikin vanhoja vaatteita enkä koskaan meikannut, kasvoissa oli lapsenpyöreyttä ja sosiaalisesti olin lahjaton. Osittain vieräsperäinen taustanikin oli pilkan aihe.
Minua kiusasivat pääasiassa tytöt, mutta myös pojat olivat ilkeitä. Oikeastaan poikien haukut sai minut vuosikausiksi ihan lukkoon, kuvittelin etten kukaan mies olisi koskaan kiinnostunut minusta.
Koko elämän ujoudestä kärsineen on tosi paha laittaa kiusaajille vastaan tai mennä pyytämään apua aikuisilta. Vanhempanikaan eivät tienneet mitään tästä, en edes uskonut tuolloin heidän voivan auttaa. Vasta viimeisenä vuotena uskalsin kertoa opettajalle, kun sen yhden pahimman tyttöporukan kiusaaminen muuttui fyysiseksi. Kesken oppitunnin menivät luokan lavuaarille ja opettajan poistuttua hetkeksi rupesivat pyörittelemään märkiä paperitolloja, joilla heittelivät minua. Kaksi tyttöä sitoi minut ja yksi uhkasi potkia mahaan. Kukaan muu oppilas ei tullut apuun.
Koulu oli jo päättymässä, joten opettajien reaktiosta ei enää paljon ollut lohdutusta, vaikka sainkin vihdoin tilanteen käsitelyyn. Tiedän sen pahimman porukan olleen tämän jälkeen useasti koulukuraattorin kuulusteltavana ja joutuneen kymppi-luokalle.
Jonkinlaista katkeruutta sisimpääni kyllä jäi, kun olen suuresti huvittunut nähdessäni joidenkin entisten suosittujen tyttöjen, pahimpien kiusaajien olevan lihavia ja mäkkärissä työssä. Kun lapsenpyöreyteni lähti kasvoista täyttäessäni n. 20 ja kasvatettuani pois pottakampauksen, tajusin itsekin, että en ollutkaan ruma. Vaikka kuinka saisinkin kehuja nykyään, alttajuntani taitaa olla silti pysyvästi toista mieltä herkimmäin teini-iän aikana ulkonäköön kohdistuvan pilkan vuoksi. Nykyäänkin unia nähdessäni seikkailen niissä lihavana ja rumana.
Vaikka yläaste oli hirveä, kyllä siitä kai jotain hyvää jäi käteen. Nähytäni, miten vastenmielistä nuoristo on, tahtoni tehdä asiat omalla tavallani voimistui. Selvisin yläasteesta huippukeskiarvolla, enkä koskaan ajautunut päihteisiin tai huonoon seuraan. Sosiaalisen hierarkian pohjalla oleminen opetti ehkä jonkin verran nöyryyttä. Uskon, että olen loppujen lopuksi parempi ihminen, kun minua koulittiin.
6. luokalle mennessä kiusaaminen muuttui satunnaisesta säännölliseksi. Vittuilua, syrjimistä, hakkaamista.. Luokka oli silloin tosi pieni, meitä oli vain 12 eikä ollut kunnolla varaa valita kavereita kun luokan pojat pyöri kaikki samassa porukassa. Yksinkään en halunnut jäädä, joten en puhunut kiusaamisesta kenellekään. Pahimmillaan oli käsi paketissa, kun yksi luokkalaisista kaatoi mut rajusti maahan ja ranne murtui. Opettaja sai tietää vain muutamasta yksittäisestä tapauksesta, mm. juuri tästä ranteen murtumisesta.Ala-asteella olin koulukiusattu. Ehkäpä suurimmat syyt olivat siinä, että olin kiltti ja hieman ujo poika, joka pärjäsi hyvin koulussa. Kuulostaa varmasti monelle tutulta yhtälöltä.
Jos nykyään törmäisin vaikka baarissa johonkin kiusaajistani, voi olla että paiskaisin kättä kuin Pyryf:asi konsanaan. En tosin välttämättä malttaisi olla kehuskelematta nykyisestä elämäntilanteestani, johon olen tosi tyytyväinen. Huonoja muistoja en siltikään tule unohtamaan ja edelleen näen silloin tällöin painajaisia, joissa ala-asteen kiusaajat jahtaavat mua.
PuoliPöhkö
Well-known member
Pari kertaa kai jotain yrittivät (kuten ilmeisesti kaikkien kohdalla), mutta kun kampitin ne heti alussa omalla maallaan lopettivat yrittämästä/ siirtyivät helpompaan kohteeseen.
Niitä kait sitten kiusasivat vakituisemmin, jotka eivät panneet asialle stop-merkkiä heti lähtöviivalla.
En ollu kiusattu, enkä liioin kiusaaja - onneton väliinputoaja siis
Charlie
Elämän jakojäännös
Enpä koe olleeni, koska ei tule muistelemallakaan oikein mitään tapauksia mieleen. Kaikenlaista tuli toki nähtyä, mutta kuuluin pahimpina murrosikävuosina niihin keskikastin tyyppeihin joita ei kiusattu ja jotka eivät kiusanneet, harmaata massaa siis.
Joni
Well-known member
- Liittynyt
- 19.1.2004
- Viestit
- 16942
Olen ja paljon. Lähes puolet luokasta teki sitä. Pahinta aikaa oli 5-7 luokat. eli 99-2001. Niistä on vieläkin jäänyt pieniä traumoja että muistan aina ne kuiskailut ja muut selän takana ja ne katseet. Syitä kiusaukseeni oli usein minun hiljaisuus ja ruma ulkonäkö.. Olen tietysti muuttunut paljon niistä ajoista mutta kuitenkin oli se kamalaa.
Enpä kanssa ole tullut kiusatuksi. Eikä tarkoituksena ole ollut koskaan ketään kiusata. Ala-aste nyt oli pieni ja kuudennella luokallakin oli vain yhdeksän oppilasta, joten kaikki oli enemmän tai vähemmän kavereita toisiensa kanssa. Ainahan tietysti jotain nimittelyä ja kinaa saattoi olla, mutta sellaisia ihan normaaleja kinailuja tuon ikäisiltä.
Yläasteella keskustassa sitten koittikin olla vaan pois isompien ja "hurjempien" lähiöiden oppilaiden tieltä. Ainakin ensi alkuun. Kunnes tietysti tajus, että kyllähän niistäkin suurin osa oli ihan samanlaisia tallajia kuin itsekkin ja alkoi tulla niiden kanssa tutuksi ja kaveriksi.
Yläastella (noin 350 oppilasta) tietysti oli aikalailla huisimpi meno kuin ala-asteella (vajaa 60 oppilasta). Siellä sitä sitten jo näkikin kiusaamista, kun "isot pojat" antoi joillekkin kyytiä. Itse koitti olla vaan sekaantumatta, ettei joutuis itse kärsimään
Ammattikoilussa ei kyllä sitten taas oikein mitään selvää kiusaamista ollut. Oli tietysti oppilaita, jotka olivat varsinkin ensialkuun hiukan enemmän omissa oloissaan, mutta kyllä ne sitten jo toisella luokalla alkoi kaikki olla jo yhtä isoa luokkaa.
Yläasteella keskustassa sitten koittikin olla vaan pois isompien ja "hurjempien" lähiöiden oppilaiden tieltä. Ainakin ensi alkuun. Kunnes tietysti tajus, että kyllähän niistäkin suurin osa oli ihan samanlaisia tallajia kuin itsekkin ja alkoi tulla niiden kanssa tutuksi ja kaveriksi.
Yläastella (noin 350 oppilasta) tietysti oli aikalailla huisimpi meno kuin ala-asteella (vajaa 60 oppilasta). Siellä sitä sitten jo näkikin kiusaamista, kun "isot pojat" antoi joillekkin kyytiä. Itse koitti olla vaan sekaantumatta, ettei joutuis itse kärsimään
Ammattikoilussa ei kyllä sitten taas oikein mitään selvää kiusaamista ollut. Oli tietysti oppilaita, jotka olivat varsinkin ensialkuun hiukan enemmän omissa oloissaan, mutta kyllä ne sitten jo toisella luokalla alkoi kaikki olla jo yhtä isoa luokkaa.
Kun näitä tunnustuksia lukee, niin "eikö tämä ajojahti voisi jo loppua" -fraasi saa oikeastaan uuden merkityksen. Ajojahtaamista täällä Foorumilla voi varmasti myös verrata koulukiusaamiseen, ja vaikka leikkimielisesti niin tekeekin, ajojahdin kohde voi tosissaan loukkaantua syvästi. Vettel-Fanilta tuli kerrankin oiva aloitus. Minä en muista kouluajoiltani kiusaamista taphtuneen ketään kohtaan erityisesti, mutta se johtuneekin kai sitten vain siitä, että jos ei itse ole kiusaamisen kohde, sille ummistaa silmänsä.
Mehe Rienarsuo
Lupaavin tulokas
Korostin tuossa aiemmin sitä kertomista kiusaajalle siitä, että käytöksensä ei ole hyväksyttävää. Se on tärkeää. Siihen asti kiusaaja voi aina sanoa, että en tiennyt ja että leikkiähän se vaan ja vähän vaan hassuttelin siinä. Mutta ei sen jälkeen. Jos se edelleen jatkuu, on se silloin tietoista henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa ja siihen on puututtava.
Tämä sama pätee myös työpaikoilla.
Tämä sama pätee myös työpaikoilla.
Onhan minua kiusattu. Änkyttämisestä on jonkun verran huudeltu, mutta ei onnekseni paljon. Hiljainen, ujo olemus sai jotkut raivon partaalle. Muistan kuinka ala-asteella eräs luokkalaiseni otti aina kun lähdettiin välitunnille minua kurkusta kiinni ja painoi seinää vasten. Koskaan ei taidettu lyödä tai muutakaan.
Lisäksi yläasteella heviletistäni heitettiin herjaa, mutta eipä tuo minua koskaan haitannut. Onneksi minulla oli luokallani, joka oli sama aina kolmoselta ysille, monia hyviä kavereita joten en joutunut sen suuremman pilkan kohteeksi.
Lisäksi yläasteella heviletistäni heitettiin herjaa, mutta eipä tuo minua koskaan haitannut. Onneksi minulla oli luokallani, joka oli sama aina kolmoselta ysille, monia hyviä kavereita joten en joutunut sen suuremman pilkan kohteeksi.
Ala-asteella olin kiusattu, mutta myös kiusaaja. Ei sitä lapsena ajattele asioita loppuun asti. Olin typerä ja ajattelin, että kiusaamalla itseäni heikompaa saan kunnioitusta "isoilta pojilta".. Noh.. jäin lopulta 'kiinni' ja paljastin samalla ne jotka kiusasivat minua.. Siitä seurasi puhuttelu opettajalta ja vanhemmilta.. Lisäksi sain turpaani niiltä jotka 'ilmiannoin'.. Mulla oli kuitenkin muutamia kavereita ja hengasin heidän kanssaan.. En kiinnittänyt kiusaajiin huomiota, ja säästyin siksi varmaan pahemmalta kiusaamiselta..
Ylä-asteella vielä seiskalla kiusattiin, mutta sitten rauhottui.. Koska aloitin koulun vuotta myöhemmin, menin rippileirillekin jo seiskaluokan jälkeen. Siellä tutustuin tyyppeihin, jotka seuraavana vuonna aloittivat samassa koulussa tarkkisluokalla.. Siis sellaisia 'pahiksia' jotka potkivat kaikkia opettajista ja talonmiehistä lähtien. Olin heille tuttu ja ilmeisesti kokivat mut yllättäen hyväksi tyypiksi, niin en juuri pelännyt heitä toisin kuin monet muut.. Saatoin joskus jopa jutustella heidän kanssaan ja sen jälkeen mua ei pahemmin kiusattu.. Jonkinlaista syrjintää ehkä oli ylä-asteen loppuun asti, mutta se oli aika pientä. Osasin kuitata huumorilla ne..
Ylä-asteen jälkeen en ole kokenut koulu tai työpaikkakiusaamista..
Ylä-asteella vielä seiskalla kiusattiin, mutta sitten rauhottui.. Koska aloitin koulun vuotta myöhemmin, menin rippileirillekin jo seiskaluokan jälkeen. Siellä tutustuin tyyppeihin, jotka seuraavana vuonna aloittivat samassa koulussa tarkkisluokalla.. Siis sellaisia 'pahiksia' jotka potkivat kaikkia opettajista ja talonmiehistä lähtien. Olin heille tuttu ja ilmeisesti kokivat mut yllättäen hyväksi tyypiksi, niin en juuri pelännyt heitä toisin kuin monet muut.. Saatoin joskus jopa jutustella heidän kanssaan ja sen jälkeen mua ei pahemmin kiusattu.. Jonkinlaista syrjintää ehkä oli ylä-asteen loppuun asti, mutta se oli aika pientä. Osasin kuitata huumorilla ne..
Ylä-asteen jälkeen en ole kokenut koulu tai työpaikkakiusaamista..
jjv
Arschloch
- Liittynyt
- 4.5.2005
- Viestit
- 26891
Yläkoulussa kauan jatkunutta kiusaamista on varmasti erittäin vaikea saada enää loppumaan. Tärkeintä olisi, että ala-asteella kiusaamiseen puututtaisiin tehokkaasti ja kiusaajien johtohahmojen asennetta saataisiin muutettua.
Muista kuinka viidenellä ja kuudennella luokalla meillä oli koko koulun "lemppariope". Hauska ja rento kolmikymppinen mieshenkilö. Ei yleensä rähjännyt, mutta kerran jätti ison poikajoukon (minä mukana matkassa) jälki-istuntoon jehovatytön kiusaamisesta. Muistan elävästi kuinka opettaja ensin katsoi meitä tiukasti silmiin. Sen naama alkoi punottua ja koko mies tärisi kiukusta ja sitten tuli täyslaidallinen. Odotti että koulurakennuksesta muut poistuivat ja sen jälkeen kirosi ja huusi minkä naamasta lähti. Nykyään lapset varmaan soittais poliisit tuommoisen jälkeen ja vanhemmat valittais lehtien palstoilla. Meistä kukaan ei uskaltanut asiasta vanhemmille kertoa vaan tippa silmässä lähdettiin kotiin. Sitä tyttöä ei enää ala-asteella kiusattu ja yläasteen aluksi hän vaihtoikin uskontokuntaa ja oli koulun suosituimpia tyttöjä.
Muista kuinka viidenellä ja kuudennella luokalla meillä oli koko koulun "lemppariope". Hauska ja rento kolmikymppinen mieshenkilö. Ei yleensä rähjännyt, mutta kerran jätti ison poikajoukon (minä mukana matkassa) jälki-istuntoon jehovatytön kiusaamisesta. Muistan elävästi kuinka opettaja ensin katsoi meitä tiukasti silmiin. Sen naama alkoi punottua ja koko mies tärisi kiukusta ja sitten tuli täyslaidallinen. Odotti että koulurakennuksesta muut poistuivat ja sen jälkeen kirosi ja huusi minkä naamasta lähti. Nykyään lapset varmaan soittais poliisit tuommoisen jälkeen ja vanhemmat valittais lehtien palstoilla. Meistä kukaan ei uskaltanut asiasta vanhemmille kertoa vaan tippa silmässä lähdettiin kotiin. Sitä tyttöä ei enää ala-asteella kiusattu ja yläasteen aluksi hän vaihtoikin uskontokuntaa ja oli koulun suosituimpia tyttöjä.
Täytyy muuten vielä lisätä se että meidän luokan sisällä kiusaamista ei valtavasti ollut. Lähinnä se tuli niiltä rinnakkaisluokilta tai ylemmän luokan hahmoilta, jotka kurmoottivat sitten kaikkia. Seiskalla seiskoja, kasilla seiskoja ja kaseja ja ysillä sitten aivan kaikkia. Ja nää oli muuten niitä tyyppejä jotka sai suhteellisen pienellä vaivalla naisopettajankin itkemään ja mies opettajat raivon partaalle.
Luokansisäiset jutut oli lähinnä verbaalisia tai satunnaisia repun pöllimisiä.
Luokansisäiset jutut oli lähinnä verbaalisia tai satunnaisia repun pöllimisiä.
FW08
Registered User of Talent
Olin koko yläasteen ajan kiusattu. Jälkikäteen tajusin, että se olisi loppunut alkuunsa, jos olisin vetänyt ko. palikoita kuonoon.
Väkivaltaahan nyt ei välttämättä kannata suositella, mutta puoliensa pitäminen on aina paikallaan. Jos ei muuten, niin sanallisesti sitten.
"Sen ymmärrän, että oot lihava ja ruma, mutta vielä noin tyhmäkin että jaksat kiusata pienempiäs" oli riittävän vaikeasti ymmärrettävä lause yhdelle kiusaajalle, että hämmentyi ja poistui johonkin pimeään nurkkaan itkemään.
Harvoja ilon ja onnistumisen hetkiä peruskouluajoiltani.