Enää toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia syytekohtien kanssa, sillä nykyään ne rikokset löytyvät kv. sopimuksista.
Kansainvälinen rikostuomioistuin Haagissa olisi sinällään looginen paikka Saddamin tuomitsemiselle. Vitsinä tässä suhteess on kyllä se, että ko. tuomioistuimessa istuu niin USA:n, Venäjän, kuin myös Ranskan ja Englannin tuomarit muiden muassa. Ongelmana on kuitenkin se, että tämä oikeusistuin on sitä koskevan sopimuksenkin mukaan selkeästi viime sijainen. Irakin oikeusjärjestelmä on sekaisin, mutta mikäli oikeudenkäynti maassa pystytään järjestämään ei kansainvälistä rikostuomioistuinta voida käyttää. Logiikka toimii tässä suhteessa käänteisesti, eli jos Irakissa ei voitaisi järjestää oikeudenkäyntiä ensinkään tai jos tuomiota ei voitaisi langettaa, niin silloin pallo siirtyisi kansainväliselle rikostuomioistuimelle.
Ruandan ja Jugoslavian tuomioistuinten toimivalta on rajattu tiettyyn ajanjaksoon ja tiettyyn alueeseen, mutta samalla ne voivat syrjäyttää valtion omat tuomioistuimet ja kansainvälisesti on myös luotu käytäntö, että tietyt rikolliset täytyy tuomita nimenomaan näissä tuomioistuimissa. Kansainvälisen rikostuomioistuimen osalta mitään käytäntöä ei ole syntynyt ja sen asema on melkolailla tulkinnanvarainen suurten maiden vastustukset ja pitkien siirtymäaikojen takia.
Kysymys ei ole niinkään Irakin oikeuslaitoksen heikkoudesta, sillä laki jota sovelletaan on kansainvälistä oikeutta ja se on kyllä selkeää ilman kansallista implementointia. USA myöskin on ilmoittanut, ettei Saddamia rinnasteta Guantanamon vankeihin. Mahdollisuudet saada kiinnostavaa tietoa ovat sen sijaan hyvin pienet. Milosevic on pari vuotta selittänyt jenkkien ja muiden vääryyksistä ja sotarikoksista oman oikeudenkäyntinsä yhteydessä, mutta ei häntä olla kiinnostuneita siteeraamaan missään. Tuskimpa Saddamin osalta tilanne on toinen.
Itse kiinnitin huomiota siihen, miten Saddamin pidätystä ollaan kommentoitu loukkauksena kaikkia muslimeja tai ainakin kaikkia arabeja vastaan. Tämä jos mikä pistää ihmettelemään. Kyllähän toisaalta Staliniakin pidetään Venäjällä suurmiehenä, mutta jotenkin epäilen ettei tilanne kovin paljoa voi parantua, ennen kuin kansallinen tai kulttuurinen identiteetti voidaan perustaa johonkin muuhun kuin vahvoihin johtajiin. Toinen saman tapainen kulttuurikysymys on tullut esille Ranskassa, jossa huivikiellon vastainen liike on ottanut perusteekseen sen, että tietyissä maahanmuuttajavaltaisissa kaupunginosissa huiviton ja meikattu musliminainen on ns. vapaata riistaa - huora jonka raiskaaminen ei ole rikos. Huivi olisi tämän mukaan musliminaisen paras suojautumiskeino miehiä vastaan. Ihan helposti eivät sen enempää länsimaiset demokratia kuin tasa-arvokäsityksetkään tälläiseen ympäristöön juurru. Se miten laaja ongelma itseasiassa on on arvailujen varassa.