Sebastian Vettel kausi 2012 - Kolmas omassa luokassaan

  • Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Kyse oli siitä, että Abu Dhabissa voi ohittaa. Jos se tehdään 50/53 kertaa DRS alueella niin so what, ohitus silti joka tulee olemaan pelastus Vettelille. Ja ihan oikein, hyvä näin. Alonson aikoihin (2010) ei voi edes verrata..

Katoin Span kisan, mutta piti kahtoa kyllä uudestaan että muisti mitä tapahtui. Siinä Vettel onnistui nousemaan ihan hyvin, kyllä. Eikä ryssiny kuten edellisenä vuonna..
Vettel voitti Spassa 2011.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kyse oli siitä, että Abu Dhabissa voi ohittaa. Jos se tehdään 50/53 kertaa DRS alueella niin so what, ohitus silti joka tulee olemaan pelastus Vettelille. Ja ihan oikein, hyvä näin. Alonson aikoihin (2010) ei voi edes verrata..
ClipTheApex laskee Yas Marinalle 64 ohitusta viime vuonna.

Juu, onhan siellä kaksi pitkää DRS-suoraa ja niiden peräkkäisyys helpottaa ohittamista. Muutoin DRS ei mikään ohitusautomaatti ole, jos suoranopeus on edelläajavaa alhaisempi (ja Red Bullilla on hitaimmasta päästä). Tämähän on nähty Kimin ja Mercedesten välillä tällä kaudella monta kertaa.
 
JahJahBlowJob

Well-known member
Liittynyt
9.7.2010
Viestit
640
Vai tyhjän radan prinssi :D Noh, kyllähän Alonsonfanit vielä keksii, että Red bull oli 2sek nopeempi auto.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Sebastian Vettel. Voiko kenelläkään enää olla parempaa tuuria? Hajottaa etusiipensä, DRS-kyltin ja SC pelastaa jamasta - kahdesti.
 
Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Todella huonon alun jälkeen olin valmis toteamaan, että kaikilla tulee huonoja kilpailuita joskus. No loppu menikin sitten hieman paremmin ja tuloksena upea 3. sija. Ohitus Buttonista oli mielestäni todella tyylikäs + ohituksia tuli muutenkin varmaan parikymmentä.

Totta kai Vettel hyötyi todella paljon auton säätämisestä kisaa varteen, mutta onneksi näin. Alonso vielä turvallisesti 10 pisteen takana mestaruustaistossa ja tuskin Vettelille mitään isoja virheitä enää tulee.
 
imthesun

Well-known member
Liittynyt
26.1.2004
Viestit
196
öö, siis "fuel systemhän" näytti ongelmia koska löpö oli lopussa.

EDIT: En siis tiedä onko tuo totta.
Sanotaan näin, että en pitäisi täysin yllätyksenä jos näin olisi. Hornerin mukaan Renault hoitaa tankkauksen ja oikeat määrät bensaa.
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Tyhjän radan prinsin tuuri jatkuu. Uskomaton tuuri, kaikki vähemmänkin nopeammat autot keskeyttivät heti ekoilla kierroksellia, joiden takana Vettel olisi normaalisti jumittanut. Kahdesti turva-auto tuli täydelliseen saumaan ja poju meinasi silti itse pilata kisansa.
 
Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Tyhjän radan prinsin tuuri jatkuu. Uskomaton tuuri, kaikki vähemmänkin nopeammat autot keskeyttivät heti ekoilla kierroksellia, joiden takana Vettel olisi normaalisti jumittanut. Kahdesti turva-auto tuli täydelliseen saumaan ja poju meinasi silti itse pilata kisansa.
On ne happamia.
 
pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Uskomaton mäihä Vettelillä, että pystyi noinkin hyvin minimoimaan vahingot ja ajamaan kolmanneksi.
Muut tunaroi takana ilmeisesti enemmän tai ei halua Alonsosta mestaria. :)

Kyllä se Vettelkin osaa, myönnetään.
 
Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Kelpasiko tämä Vettelin ajo nyt torjuntavoitoksi kaikille...? :doubtful::D

Alonsoa kyllä lyötiin vyön alle... Ihme jos vielä nousee...
 
Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Tyhjän radan prinsin tuuri jatkuu. Uskomaton tuuri, kaikki vähemmänkin nopeammat autot keskeyttivät heti ekoilla kierroksellia, joiden takana Vettel olisi normaalisti jumittanut. Kahdesti turva-auto tuli täydelliseen saumaan ja poju meinasi silti itse pilata kisansa.
Eikä päässyt Massakaan pidättelemään Sebin menoa vaan pyörähteli just sopivasti ja tarjosi sijoituksensa hopealautasella. Varmaan tallipäällikkö silittää päätä niin että luu näkyy... :D
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Eikä päässyt Massakaan pidättelemään Sebin menoa vaan pyörähteli just sopivasti ja tarjosi sijoituksensa hopealautasella. Varmaan tallipäällikkö silittää päätä niin että luu näkyy... :D
Massahan joutui väistämään sitä Webberiä ja joutui tulemaan mutkaan väärällä linjalla.
 
nikon877

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
155
Kahdesti joutui viimeiseltä sijalta lähtemään ja kolmanneksi vaikka kohelsikin, eikä vieläkään riitä "tyhjän radan prinsseille" ? :D
Tuuriakin oli toki mukana, mutta niinkuin Oviedon Samuraikin on todennut, vastustajien virheet pitää hyödyntää.
Styroksi-episodista sen verran, että Singaporessa oli verrattain päinvastainen tilanne Buttonin kanssa ja molemmissa tilanteissa on tietyillä forumeilla huudeltu Vettelille rangaistusta.. :alppu:
 
Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Jos Vettel olisi ollut 8. ja edestä keskeyttänyt vaikka viisi autoa vähemmän olisiko Vettel suoritus ollut jotenkin paljon huonompi?

Ei. Vettelin suorituksesta ei tehnyt mahtavaa se, että ajoi kolmanneksi, vaan se, että otti maksimin irti vaikeista lähtöasetelmista huolimatta. Muiden epäonnen takia se oli nyt kolmas sija. Jossain muussa tilanteessa esim. 10. sija ja silti Vettel olisi voinut ajaa ihan yhtä hyvän kilpailun.
 
Pointti olisi se, että sitä kahdeksatta sijaa ei kukaan hehkuttaisi. Todettaisiin vain että ok suoritus. Nämä eräät sankarit ilmeisesti eivät katso näitä kisoja ja hehkuttavat Vettelin ennennäkemätöntä ajoa.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Jos Vettel olisi ollut 8. ja edestä keskeyttänyt vaikka viisi autoa vähemmän olisiko Vettel suoritus ollut jotenkin paljon huonompi?

Ei. Vettelin suorituksesta ei tehnyt mahtavaa se, että ajoi kolmanneksi, vaan se, että otti maksimin irti vaikeista lähtöasetelmista huolimatta. Muiden epäonnen takia se oli nyt kolmas sija. Jossain muussa tilanteessa esim. 10. sija ja silti Vettel olisi voinut ajaa ihan yhtä hyvän kilpailun.
Tuskin maksimi sentään. Ilman sitä etusiiven vaihtoa ois svoinut olla ihan hyvin korkeimmalla korokkeella. Toki hyvin ajettu muuten.
 
Ylös