Suomen radat

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Jos viruksen takia Kymi GP peruuntuisi, mahtaisiko organisaatio palauttaa lippurahat?

Suomalaisvinkkelistä olisi myös aika turhauttavaa, jos aina jostain suunnasta tulisi altistumisepäily ja koko lyhyt kesä menisi karanteenissa neljän seinän sisällä. Voisi olla virrat melko vähissä seuraavana talvikautena. Tämä tosin olisi vain pieni murhe kaikkien muiden seurannaisvaikutusten keskellä.
Olen luvannut itselleni, että mikäli Suomen GP mistään syystä peruuntuu, lähden katsomaan sitten paremman ilmaston alueelle MotoGP -tai WSBK -kisan. Esim. Portimaossa tai Aragoniassa on syyskuussa varsin riittävästi D-vitamiinilähdettä taivaalla.
 
Viimeksi muokattu:

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Jos viruksen takia Kymi GP peruuntuisi, mahtaisiko organisaatio palauttaa lippurahat?
Koronaviruksen ollessa kyseessä voipi olla ylivoimainen este, jonka vuoksi rahoja ei tarvitse palauttaa. Toki silloin pitäisi viranomaisten kieltää suuret yleisötapahtumat. Jos tapahtuma perutaan oma-aloitteisesti, niin silloin rahat palautettaneen. Tosin en tunne tarkempia käytäntöjä.
 

Punainen

Well-known member
Liittynyt
4.2.2002
Viestit
688
Koronaviruksen ollessa kyseessä voipi olla ylivoimainen este, jonka vuoksi rahoja ei tarvitse palauttaa. Toki silloin pitäisi viranomaisten kieltää suuret yleisötapahtumat. Jos tapahtuma perutaan oma-aloitteisesti, niin silloin rahat palautettaneen. Tosin en tunne tarkempia käytäntöjä.
Jos rahoja ei palautettaisi, seuraavan kauden tapahtumaan ei käytännössä porukka tohtisi ostaa lippuja ennakkoon ollenkaan?
 

täyttä häkää

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
93
Koronaviruksen ollessa kyseessä voipi olla ylivoimainen este, jonka vuoksi rahoja ei tarvitse palauttaa. Toki silloin pitäisi viranomaisten kieltää suuret yleisötapahtumat. Jos tapahtuma perutaan oma-aloitteisesti, niin silloin rahat palautettaneen. Tosin en tunne tarkempia käytäntöjä.
Miten noiden jo peruttujen kisojen osalta on toimittu? Onko lippurahat palautettu tai ollaanko aikeissa palauttaa? Onko asiasta uutisoitu vielä mitään?
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Miten noiden jo peruttujen kisojen osalta on toimittu? Onko lippurahat palautettu tai ollaanko aikeissa palauttaa? Onko asiasta uutisoitu vielä mitään?
Ei ole kerrottu, palautetaanko vai onko politiikka että liput ovat käypiä kun uusi ajankohta löytyy. Ei Losail Circuitin omilla sivuilla eikä MotoGP:n tai Superbiken sivuilla.
 

inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Kymiringin kohdalla voi tosin käydä niinkin, että kun innostus matkustaa ulkomaille hiipuu, niin porukkaa ilmestyy lopulta enemmän MotoGP kisaan. Riippuu tietysti täysin siitä miten Korona lähtee leviämään Suomessa. Virus lisännee myös yksityisautoilua, joten jos kisa toteutuu, niin Iitissä pitänee varautua myös tähän.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat peruttu toukokuun loppuun saakka.
Ei tosin vaikuttane suuntaan tai toiseen ajetaanko Rata-SM:ää... siellä kun on se kymmenen ihmistä ja opaskoira
 

inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Edellinen postaukseni näyttää vanhentuneen lähes täysin vain vajaassa viikossa...

Taitaa ollakin hommattuna liput vuoden 2021 MotoGP kisaan. Tai sitä ainakin sopii toivoa, mikäli kisa peruuntuu. Suomen kisaa tuskin saadan siirrettyä kuin vuodella. Toivottavasti kynnysrahat sentään maksetaan vain toteutuvien kisojen osalta.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Aika näyttää, miten käy. Jos kisa peruuntuu, toivottavasti saman tien kertovat, ovatko liput edelleen käypäiset 2021. Tällainhan tapahtui esim. marraskuulle siirretyn Sebringin 12-tuntisen kohdalla.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Tämän kauden MotoGP-pelin ennakkovideossa on Kymiring.
 

inox

Well-known member
Liittynyt
26.8.2017
Viestit
265
Joku on käynyt nappaamassa hyvän ilmakuvan Kymiringistä. Varikkorakennus näyttää nyt jo varsin valmiilta. Metsää on myös kaatunut melkoisesti kuvan oikeasta ylänurkasta. Olisikohan sinne tulossa tässä vaiheessa parkkipaikkoja, kun ajoharjoittelurataa ei olla vielä rakentamassa.

Ovat myös myllänneet ensimmäisen mutkan jälkeisen turva-alueen radan sisäpuolella. Kuvasta ei saa oikein selvää, johtuuko se vain maansiirtotöistä, vai ollaanko siellä peräti salaojitusta tekemässä? Ja takasuoraa kohti nousevan nopean vasurin turva-alueelle on ilmestynyt kasoja. Tarkoituksena on ilmeisesti turva-alueen tason kohottaminen, jotta aluetta saadaan jatkettua kauemmaksi radasta. MotoGP testeissä paikalla oli vielä vaarallisen näköinen seinämä, joka näyttäisi nyt olevan poistumassa.

http://instagr.am/p/B9eq_CUHuxj/
Tässä vielä vertailun vuoksi kuva MotoGP testiajojen kieppeiltä:
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Huoltotiet pitää varmaankin vielä rakentaa radan ulko- ja sisäosiin ja asvaltoida ne. Myös toimitsijapömpelit pitänee vielä asentaa.
 

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä
HUSin lääkärin mukaan koronaviruksen huippu ajoittuu juhannukselle, joten taitaa suurin osa ensi kesän tapahtumista valitettavasti olla taputeltu.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Menivät sitten jo nyt peruuttamaan Botniaringin Baltic Grand Prixin kesäkuun puolivälistä. Samoin 8-10.5. ajettavaksi suunniteltu BaTCC:n DeWalt Grand Prix Bikerniekissä on peruttu. En yhtään tiedä mikä on tilanne ja rajoituskäytänteet Latviassa mutta jonkinlaiset saumat olis että tuo Suomen kisa olisi voitu järjestää. Jos ulkonaliikkumiskielto jatkuu vielä Kesäkuun puolivälissä niin tää maa on käytännössä konkurssissa. Vaikka hommat saataisiin normalisoitua touko-kesäkuun vaihteeseen, niin talouden syväkyykky on ihan riittävän raju.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Franco Uncini ei tiedä, milloin pääsee tarkastamaan Kymiringiä matkustusrajoitusten takia. Joka tapauksessa Kymiringin kisan kohtalo on Valtioneuvoston käsissä.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Vaikka heinäkuussa ei olisikaan täällä mitään rajoitteita, niin muiden maiden rajoitukset vaikuttavat. Tapahtuminen kohtalo halutaan tietää kuukausia etukäteen, joten Kymiringin kisa perumisilmoitus on vain ajan kysymys. Kymiringin kisaa on tänä vuonna vaikea lykätä, koska siitä pitävät jo vuodenajat huolen.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
MotoGP on jo sen mittaluokan tapahtuma, että nyt kun kisaan on aikaa kolme kuukautta, pitäisi kohta tietää järjestetäänkö vai ei.
Sinänsä olen jo varautunut siihen, että tuo siirtyy ensi vuodelle. Nähtäväksi jää vain miten organisaatio hoitaa rahojen palautuksen.
 
Ylös