Perusteeton laki
Pakko myöntää, että Arja Alho (sd.) on oikeassa. Nykyinen perustuslaki on huono.
Keskustelu tasavallan presidentin, pääministerin ja ulkoasiainministerin työnjaosta uhkaa tyrehtyä alkuunsa. Kaava on tuttu. Juutumme väittelemään siitä, onko aiheesta sallittua puhua vai ei. Itse asia jää sivuosaan.
Keskustelun karttajien taktiikkaan kuuluu luoda sellainen käsitys, että keskustelun avaajat keikuttavat venettä ja ovat siksi ainakin epäilyttäviä jolleivät suorastaan vaarallisia. Sumutus uppoa meihin yhä samalla teholla kuin Neuvosto-kortti aikoinaan. Pidämme vaistomaisesti nykytilaa parhaana mahdollisena. Mielessä ei edes käväise mahdollisuus, että kyseenalaistajat olisivat oikeassa.
Millään itsepetoksella ei kuitenkaan päästä siitä, että uusitun perustuslain tapa jakaa valtiojohdon tehtävät on hämärä. Toisille tämä sopii, toisille ei. On hyvä pohtia, kuka hyötyy, kuka ei?
Ilmeisesti ainakin korkeiden virkojen nykyiset haltijat kokevat hyötyvänsä, koska vakuuttavat niin mielellään, ettei ongelmia ole. Presidentin ja valtioneuvoston yhteistyö ulkopolitiikan johdossa sujuu heidän mukaansa hyvin, vaikkei välillä siltä näytä eikä kuulosta.
Kaikki eivät pidä ulkopolitiikan viimeaikaisia tuloksia kiitettävinä. Kritiikin mukaan Suomi on luistellut syrjäpoluille kansallisen edun päätieltä. Kriitikkojen mukaan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) toteuttavat politiikassa liian painokkaasti henkilökohtaisia päämääriään, eikä kokemattomasta pääministeri Matti Vanhasesta (kesk.) ole kunnon vastusta.
Olisi epäjohdonmukaista odottaa, etteivät johtajien persoonat millään tavoin vaikuttaisi ulkopolitiikan hoitoon. Muutenhan ulkoministeriön voisi korvata keskikokoisella tietokoneella. Poliittisilla johtajillakin on ja pitää olla omat käsialansa.
Pienen maan puheenvuorojen pitäisi kuitenkin olla kaikissa oloissa yhtenäisiä. Ei oikein käy, että ulkoministeri linjaa ulkopolitiikkaa yksityisillä nettisivuillaan. Ei käy, että presidentti asettuu kansainvälisillä forumeilla tuomarin rooliin, kun Suomi on suurin ponnistuksin hyväksytty lääkäriksi. Ei käy, että otamme ajankohtaisiin ulkopolitiikan kysymyksiin kantaa vasta jonon hännillä muiden opportunistien joukossa.
Kolmipäinen ulkopolitiikan hoito rapauttaa Suomen uskottavuutta hitaasti mutta varmasti. Politiikan tekijät tuskin tätä tarkoittavat, mutta itsekeskeiset asenteet tekevät arveluttavaa jälkeä.
Väljä perustuslaki jättää liian paljon tilaa yksilöllisille performansseille, joten se on paikallaan ottaa tarkasteluun ja korjata.
Remontti antaa myös oivan tilaisuuden romuttaa viimeiset tsaarinaikaiset perinteet. Näihin kuuluvat puheet valtaoikeuksista ja presidentin asema puolustusvoimien ylipäällikkönä.
Valtaoikeudet eivät ole tätä päivää. Nykyaikaisessa demokratiassa on vain erilaisia tehtäviä ja niiden hoitamisen vaatima päätäntävalta. Valtaoikeudet luovat kuvat vallasta ilman tarkoitusta, eikä sellaista saa olla.
Armeijan ylipäällikkyys on nimellinen ja turha koriste. Presidentin on määrä siirtää valtuudet ammattisotilaalle — uus-Mannerheimille — heti, jos jokin kriisi kuumenee sotilaalliseksi. Järjestelmämme merkitsee siis sitä, että hädän hetkellä me emme keskity hoitamaan tilannetta vaan ryhdymme arpomaan johtajaa. Kriisiorganisaation tulee kuitenkin olla valmis ja valmennettu ennen kriisiä.