Tähtien Kisan, Solariumin, Masan, Punaisen Vitosen ja Keken huippukausi= Vuosi 1985

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Lauantaiksi kaikki toivoivat parempaa säätä. Vettä satoi edelleen melko paljon pilaten Vapaan Harjoituksen vaikka sentään sessiota ei onneksi tarvinnut lyhentää tai pahimmillaan perua ajan säästöksi. Aurinkokin alkoi näyttäytyä pilvien välistä. Lopulta Virallinen Harjoitus alkoi poutasäässä. Derek Warwick sai vihdoin ja viimein RE60B:n kunnolliseen ajamiseen vaikka paljoa rata-aikaa Warwick ei ollut viimeksikään saanut.

Kun 20 minuuttia oli kulunut niin sadekuuro kasteli radan. Sitten kuitenkin tunnin loppua rata alkoi kuivua. Keke Rosberg lähti radalle alustavasti paalupaikalla kisaankin. Rosbergin kierroksen osalta vaaran paikkana oli aika-ajorenkaan tyhjentyminen, mutta silti hän ajoi 257,440 kilometrin keskituntinopeudella ajan 1.05.967.

Edelleen vettä ripsi satunnaisesti ja Rosberg oli alustavasti jäädä jo pilttuuseen. Niin hyvällä ajalla saisi kyllä paalupaikan. Ilman muuta saisi. Etenkin kun vettä alkoi sataa vain entistä kovempaa, mutta sitten tuulen yltyminen vei sadepilvet kauemmaksi rata-alueelta. Tuulet jäivät puhaltamaan.

Siten ja osin myös avuliaiden hitaampien ajajien jatkuvasti ajaessa radalla niin oikeassa Virallisen Harjoituksen kierroksen yrityksissään kuin kisatilanteita viritellen rataan tuli kuivempia ajolinjoja. Lopulta 9 minuuttia oli enää sessiota jäljellä ja Rosberg oli kaikessa rauhassa poltellut tupakan, kaksikin. Sitten Nelson Piquet sai huippuajan 1.06.249 ja se oli hänen paras aikansa kun hänen ensimmäinen aika-ajorengassarjansa oli käytetty.

Rosberg jatkoi tupakka-askinsa tyhjennystä vähän väliä. Välillä veti henkoset Marlborosta kerran, kaksi ja välillä poltti koko tupakan alusta loppuun asti minkä ehti sytyttää. Ja sitten vielä Ayrton Senna ajoi ajan 1.06.794 myöskin ensimmäisellä aika-ajorenkaan sarjallaan. Lopulta Rosberg oli kaikessa rauhassa poltellut kaikki askin tupakat loppuun kun häntä vieläkin kiusasi ajatus lähteä radalle.

Piquet ja Senna olivat ajamassa vielä toista aika-ajonrenkaan sarjaansa, mutta kukaan muu ei enää uhannut häntä silloin kun aikaa oli jäljellä enää 5 minuuttia koko sessiosta. Rosberg lopulta poltti askinsa viimeisen tupakan, kävi hakemassa kypäränsä, laittoi sen päähänsä ja lopulta lähti radalle. Senna yritti vielä sitkeästi sen jälkeen kun Piquet lopetti ajamisensa aika-ajorenkaiden loputtua. Senna näki virtuoosimaisen Rosbergin radalla ja sai itsekin ihmetellä, että mistä suomalainen kaivoi uskomattoman parannuksensa.

Senna oli itse nostanut jalan kaasulta koska rata alkoi olla paikoin liian kostea enää ajan parantamiseen. Rosberg ei nostanut. Rosberg ajoi kovempaa kuin siihen asti edes oli ajanut ja uskomattomasti suomalaiskuljettaja ajoi keskinopeusennätyksen F1:n osalta. Ja vain paremman paalupaikkaan oikeuttavan ajan 1.05.591. Suosio oli ilmiömäinen katsomosta koska tämä aika-ajonrenkailla 259,005 kilometrin tuntivauhdissa ajettu nopeuskierros tulisi olemaan myös keskinopeusennätys lajissa kiistattomasti 15 vuotta ja kaikkiaan 17 vuotta voimassa vuoteen 2002 saakka.

Rosbergin innostuminen oli yksiä harvoja hänen urallaan, mutta Suomessakin noteerattiin erittäin korkealle suomalaisen paalupaikka. Nyt tarvittaisiin enää voitto tai sitten riittävän korkea palkintosija maailmanmestaruuden tavoitteluun Silverstonesta Paul Ricardin malliin. Rosberg oli siis paalupaikalla ajalla 1.05.591, Piquet toinen ajalla 1.06.249 kun toinen aika-ajorenkaan sarja ei kestänyt kunnolla aikakierrosta Sennan tapaan joskin Senna Piquetistä myös nosti vauhtiaan ajauduttuaan märälle ajolinjalle.

Rosberg oli ajanut kierroksensa aikana uhkarohkealla tavalla myös märältäkin ajolinjalta jossa yksikin pieni virhe olisi maksanut kaiken. Senna oli kolmas ajalla 1.06.794 joka oli lauantain session nelospaikan arvoinen ja varsinainen nelospaikkaan lähtöruudukossa oikeuttanut aika Sennalla oli 1.06.324. Nigel Mansell oli kokonaisruudukon viides ajalla 1.06.675 ja session kolmas ajallaan. Alain Prost sai pitää kolmospaikkansa perjantain ajallaan 1.06.308 vaikka lauantain sessiossa hänen sijoituksensa oli ajalla 1.08.532 vasta 11:sta.

Michele Alboreto oli kuudes kokonaisruudukossa perjantain ajallaan 1.06.793 vaikka aika oli 1.07.427 lauantain sessiossa viitospaikan aika, Andrea de Cesaris oli kuudes sessiossa ja seitsemäs kokonaisruudukossa ajalla 1.07.448, Elio de Angelis oli seitsemäs lauantaina sessiossa ajalla 1.07.696 ja kahdeksas kokonaisruudukossa perjantain ajalla 1.07.581, Teo Fabi oli kahdeksas lauantain sessiossa ajalla 1.07.871 ja yhdeksäs kokonaisruudukossa ajalla 1.07.678 ja Niki Lauda oli kokonaisruudukon kymmenen kärjen täydentäjä perjantain ajallaan 1.07.743 ja lauantain sessiossa aika 1.09.001 riitti vasta sijaan 15:sta.

11:sta kokonaisruudukon perusteella oli Stefan Johansson ajalla 1.07.887 joka riitti lauantain sessiossa sijaan ysipaikkaan, Derek Warwick oli 12:sta perjantain ajallaan 1.08.238 kokonaisruudukossa ja lauantain ajallaan 1.08.604 session 13:sta, Patrick Tambay oli 13:sta kokonaisruudukossa pari tuhannesosaa Warwickin aikaa hitaammalla lauantain ajalla 1.08.240 joka riitti session kymppipaikkaan, Riccardo Patrese oli 14:sta kokonaisruudukossa ajalla 1.08.384 vaikka lauantain aika hänellä oli 1.10.110 joka riitti sijaan 20:s.

Marc Surer oli 15:sta kokonaisruudukon osalta ajalla 1.08.587 joka riitti lauantaina sijaan 12, Jacques Laffite oli kokonaisruudukon 16:sta ajalla 1.08.656 joka riitti lauantaina sijaan 13:sta, Gerhard Berger oli kokonaisruudukon 17:sta ajalla 1.08.672 joka riitti lauantaina sijaan 14:sta, Manfred Winkelhock oli kokonaisruudukon 18:sta ajalla 1.09.114 joka riitti sijaan 16:sta, Thierry Boutsen oli kokonaisruudukon 19:sta ajalla 1.09.131 joka riitti sijaan 17:sta lauantaina, Martin Brundle oli kokonaisruudukon 20:s ajalla 1.09.242 joka lauantaina riitti sijaan 18:sta ja Philippe Alliot oli kokonaisruudukon 21:s ajalla 1.09.609 joka lauantaina sijaan 19:sta.

Eddie Cheever oli kokonaisruudukon 22:s ajalla 1.10.345 joka riitti lauantaina sijaan 21. Pierluigi Martini oli 23:s kokonaisruudukossa perjantain ajalla 1.13.645 kun taas hänen lauantaina hänen aikansa 1.15.363 riitti myös sijaan 24. Jonathan Palmer oli sijalla 24 ajalla 1.13.713 mikä riitti niin perjantaina kuin lauantainakin samaan sijaan. Sijan 25 sai haltuunsa Piercarlo Ghinzani perjantain ajallaan 1.16.400 koska lauantaina hän oli 26:s ja viimeinen ilman aikaa ja Stefan Bellof oli viimeinen ja 26:s kaikkiaan ajalla 1.16.596 millä hän oli lauantaina 25:s.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan tähän sitten molempien päivien sessioiden ajat:

Kuljettaja Talli Perjantai Lauantai
1 Niki Lauda McLaren-TAG 1:07.743 1.09.001
2 Alain Prost McLaren-TAG 1:06.308 1.08.532
3 Martin Brundle Tyrrell-Renault 1:10.718 1.09.242
4 Stefan Bellof Tyrrell-Cosworth 1:17.009 1.16.596
5 Nigel Mansell Williams-Honda 1:09.080 1.06.675
6 Keke Rosberg Williams-Honda 1.06.107 1.05.591
7 Nelson Piquet Brabham-BMW 1:08.933 1.06.249
8 Marc Surer Brabham-BMW 1.09.572 1.08.587
9 Manfred Winkelhock RAM-Hart 1:10.299 1.09.114
10 Philippe Alliot RAM-Hart 1:11.162 1.09.609
11 Elio de Angelis Lotus-Renault 1:07.581 1.07.696
12 Ayrton Senna Lotus-Renault 1:06.324 1.06.794
15 Patrick Tambay Renault 1.09.898 1.08.240
16 Derek Warwick Renault 1:08.238 1.08.604
17 Gerhard Berger Arrows-BMW 1.09.870 1.08.672
18 Thierry Boutsen Arrows-BMW 1.09.413 1.09.131
19 Teo Fabi Toleman-Hart 1.07.678 1.07.871
22 Riccardo Patrese Alfa Romeo 1.08.384 1.10.110
23 Eddie Cheever Alfa Romeo 1.11.072 1.10.345
24 Piercarlo Ghinzani Osella-Alfa Romeo 1.16.400 Ei aikaa
25 Andrea de Cesaris Ligier-Renault 1.11.082 1.07.448
26 Jacques Laffite Ligier-Renault 1.10.756 1.08.656
27 Michele Alboreto Ferrari 1.06.793 1.07.427
28 Stefan Johansson Ferrari 1.08.169 1.07.887
29 Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni 1.13.645 1.15.363
30 Jonathan Palmer Zakspeed 1.17.856 1.13.713
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan sitten vielä lähtöruudukko kilpailuun:

Lähtöruudukko

Rosberg Piquet
Williams FW10 Brabham BT54
1.05.591 (259,005 km/h) 1.06.249

Prost Senna
McLaren MP4/2B Lotus 97T
1.06.308 1.06.324

Mansell Alboreto
Williams FW10 Ferrari 156/85
1.06.675 1.06.793

de Cesaris de Angelis
Ligier JS25 Lotus 97T
1.07.448 1.07.581

Fabi Lauda
Toleman TG185 McLaren MP4/2B
1.07.678 1.07.743

Johansson Warwick
Ferrari 156/85 Renault RE60B
1.07.887 1.08.238

Tambay Patrese
Renault RE60B Alfa Romeo 185T
1.08.240 1.08.384

Surer Laffite
Brabham BT54 Ligier JS25
1.08.587 1.08.656

Berger Winkelhock
Arrows A8 RAM 03
1.08.672 1.09.114

Boutsen Brundle
Arrows A8 Tyrrell 014
1.09.131 1.09.242

Alliot Cheever
RAM 03 Alfa Romeo 185T
1.09.609 1.10.345

Martini Palmer
Minardi M185 Zakspeed 841
1.13.645 1.13.713

Ghinzani Bellof
Osella FA1G Tyrrell 012
1.16.400 1.16.596
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Nigel Mansellin ja Keke Rosbergin rengastaktiikoihin laitan sen verran korjausta, että kun en nyt viitsi laittaa noihin Rengaskohtaisten muistojen toikkiin korjauksia turhaan niin lyhyen tiedon takia niin tässä tulee korjaus.

Katsoin aiemmin vahingossa väärin Mansellin ja Rosbergin seoksia ja sotkin ne toisten kuljettajien rengastietoihin. Mansell ja Rosberg lähtivät kilpailuun lopulta Elio de Angeliksen tapaan pelkällä yksityyppiseoksella eli C-seoksilla. Tavoitteena oli ilmeisesti ottaa varikkokäynnillä B-seokset tai vaihtoehtoisesti sekarengastuskuvio C, C, B ja C.

Laitan loput rengaskuviot seuraavassa viestissä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuoden 1985 Silverstonen kilpailu Englannissa osoittautui enemmän tai vähemmän vuoden 1985 kilpailuista kaikkein tylsimmäksi rengastaktisessa mielessä. Ehkä jopa tylsimmäksi koko noin 30 vuoden aikavälillä 1985-2015 välilläkin mietittynä. Silloin siis kun vertailee eri Englannin osakilpailuja keskenään ja Silverstonen radoilla ajettuja kilpailuja.

Suurin osa kilpailijoista otti kilpailuun riittävän tehokkaan sekarengastuksen vaikka toki yksiä varikkokäyntejä luvattiin niin niiden rengaskuviot olivat riittävän tehokkaita kestämään maaliin ja mikäli ei ollutkaan niin loput kuljettajista ottivat käyttöön riittävän kovat yksityyppirenkaat maaliin pääsyä varten joten kilpailusta tuli vuoden 1985 tylsin kisa rengastaktisessa mielessä ja tämän tyylisiä kisoja nähtiin vuonna 1988 useita ja lukemattomia kappaleita ja ilman oheisasioita esimerkiksi vuoden 1985 Englannin Grand Prixin apuna eivät ikinä säilyisi ihmisten muistoissa niiden tylsyyden takia.

Eli aina ei edes Goodyearin tai Pirellin vanhempinakaan aikoina rengasvalinnat tai mielenkiinto ollut yhtään sen parempi kuin vaikka nykyään ja valituksiakin riitti joskin vuoden 1988 painajaismaiseen kauteen rengastaktisessa mielessä arvioituna yksittäinen huono osakilpailu ei rengastaktisesti yleensä aiheuttanut lukemattomia valituksia ja mikäli aiheuttikin niin niitä ei silti jatkettu seuraaviin kisoihin ja mikäli vielä sittenkin valitukset jatkuivat niin ne pysyivät tiukasti kauden muissa asioissa kiinni ja seuraavina vuosina sopeuduttiin aina tilanteeseen uudella tavalla.

Toki keskeyttäneitäkin oli melko paljon jolloin potentiaalisia varikkokäyntejä jäi näkemättä, mutta silti tilanne oli kaikkiaan murheellinen vuoden 1985 Englannin Grand Prixissä taktisen ajattelun osalta.

Laitan tähän siis rengasasiat kilpailusta:

McLaren: Kuljettajista Niki Lauda lähti kilpailuun sekarengastuksella jonka kuvio oli A, A, C ja A. Verraten pehmeästä vasemmasta takarenkaasta huolimatta Lauda arveli pääsevänsä maaliin asti käymättä varikolla. Alain Prost vuorostaan lähti kilpailuun myös sekarengastuksella, mutta eri kuviolla kuin Lauda. Prostin kuvio oli A, B, A ja B ja hän aikoi Laudaa selvemmin selvitä maaliin

Tyrrell: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun sekarengastuksella jonka kuvio oli A, A, C ja A. He eivät aikoneet käydä varikolla kilpailussa.

Williams: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun C-seoksilla ja molemmat aikoivat käydä varikolla. Keke Rosberg kierroksella 32 ja Nigel Mansell kierroksella 33. Sitten heille oli tarkoitus laittaa joko B-seokset tai sekarengastus kuviolla C, C, B ja C maaliin ajamista varten.

Brabham: Molemmat kuljettajat ottivat Pirellin Kovat renkaat kilpailuun ja aikoivat olla käymättä varikolla.

RAM: Kuljettajista Manfred Winkelhock otti Pirellin Keskikovat renkaat kilpailuun ja yritti olla käymättä varikolla ja käyvänsä vain jos tarvetta oli, mutta Philippe Alliot otti Pirellin Pehmeät renkaat kilpailuun ja aikoi käydä varikolla jos vain pystyi. Kilpailun puolivälissä Alliotin oli tarkoitus pysähtyä.

Lotus: Kuljettajista Elio de Angelis otti C-seokset kilpailuun ja aikoi käydä varikolla kierroksella 33 ja hänellä oli tarkoitus sen jälkeen mennä sekarengastuksella maaliin asti kuviolla C, C, B ja C, mutta Ayrton Senna otti sekarengastuksen kilpailuun ja Sennan kuvio oli A, A, C ja A. Senna aikoi ajaa sillä kuviolla maaliin asti käymättä varikolla.

Renault: Molemmat kuljettajat ottivat A-seokset kilpailuun ja he aikoivat olla lähtökohtaisesti käymättä varikolla.

Arrows: Molemmat kuljettajat ottivat A-seokset kilpailuun ja he aikoivat olla käymättä varikolla.

Toleman: Teo Fabi otti Pirellin Kovat renkaat kilpailuun ja aikoi olla käymättä varikolla jos vain pystyi siihen.

Alfa Romeo: Molemmat kuljettajat ottivat A-seokset kilpailuun ja he aikoivat olla käymättä varikolla.

Osella: Piercarlo Ghinzani otti Pirellin Enduro-renkaat kilpailuun ja aikoi olla käymättä varikolla.

Ligier: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Andrea de Cesaris otti Pirellin sekarengastuskuvion Keskikova, Keskikova, Kova ja Kova kun taas Jacques Laffite otti sekarengastuksen kuviokseen Pirellin Kovan, Kovan, Pehmeän ja Kovan. Molemmat yrittivät olla käymättä varikolla kilpailussa.

Ferrari: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun. Heidän sekarengastuksen kuvionsa oli Michele Alboreton osalta B, B, C ja B kun taas Stefan Johanssonin rengaskuvio oli C, C, B ja C.

Minardi: Pierluigi Martini otti Pirellin Keskikovat renkaat kilpailuun ja aikoi olla käymättä varikolla.

Zakspeed: Jonathan Palmer otti ainoana radalle vielä A-seoksia kovemmat AA-seokset ja oli kaikilla A-seoksilla lähteneitä ja heitä vertaillen kaikkein varmin kuljettaja ajamaan maaliin. A-seoksillakin kun saattoi joutua käymään varikolla mikäli ne kuluivat liikaa niin aivan loppukierroksilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Silverstonen osalta huolimatta Keke Rosbergin vauhtiennätyksestä radalla ei harmittavasti Suomessa näytetty televisiolähetystä. Huolimatta Rosbergin olosta jo toista kertaa paalupaikalla ja Rosbergin potentiaalisesta voittomahdollisuudesta kilpailussa.

Rosbergin ajot kuitenkin kuultiin radiosta Kakkosverkon suorana lähetyksenä suuressa urheilun yhteislähetyksessä yleisurheilun kanssa jossa lähetysaikaa molemmille annettiin kyseisenä 21.7.1985 päivänä yli 6 tuntia kaikkiaan.

Selostajana toimi tietenkin Raimo Häyrinen ja lähetys oli suorien radiolähetysten osalta kolmas kaudella 1985 kun Rio de Janeiro ja Paul Ricard olivat olleet suorat radiolähetykset aiemmin kaudella. Paul Ricardin osalta ja etenkin sen jälkeen oli pelätty, että Yleisradio ei enää lähettäisi radiosta etenkään suorana lähetyksenä kaudella 1985, mutta pelko oli kuitenkin perusteeton ainakin vielä keskikesällä 1985.

Toki suomalaisia oli harmittanut se, että muun muassa Paul Ricardin aikaan oli muun muassa uinnit ja Wimbledon tullut formuloiden tielle television puolella. Ja lisäksi tietenkin yleisurheilua oli ollut televisionkin puolella mikä herätti myös ärsytystä moottoriurheiluväen osalta Silverstonen aikaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuoden 1985 Englannin Grand Prixin aikaan Renaultin vetäytymishuhut tuntuivat olevan erittäin sitkeitä. Lisäksi Tolemanin mahdollinen toinen kuljettaja oli selviämässä pian. Myös Renaultin lisäksi McLarenilla oli liikennettä kun John Watson ei päässyt ajamaan talliin sen kolmatta autoa. Tulevia ajopaikkoja alettiin arvuutella kiireesti tulevien kuukausien osalta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Silverstone 21.7.1985

Kahden päivän erittäin vaihtelevan sään jälkeen kilpailu Silverstonessa pystyttiin viemään sunnuntaina läpi kuivassa, mutta kylmässä, pilvisessä ja tuulisessa säässä. Jaguar XJS Cabriolet Course Car Carlos Reutemannin ajamana ja lisäksi Syd Herbertin ajama Ford Sierra Medical Car olivat pian ruudukon takana ja kun valo vain vaihtui vihreäksi niin sen liikkeen myötä päästiin aloittamaan Silverstonen kilpailu. Höyrykin pääsi Kakkosverkon urheiluviikonloppuna suorana ääneen Englannista käsin.

Martin Brundle joutui lähtemään koko ruudukon takaa koska hänen autonsa ei käynnistynyt lämmittelykierroksella. Ayrton Sennalla ei paljon ongelmia ollut lähdössä vaan kärkeen mentiin heti kun pystyttiin. Copsen ulkokautta tekemänsä ohituksen jälkeen järjestys oli Senna, Keke Rosberg, Nigel Mansell, Alain Prost, Andrea de Cesaris, Nelson Piquet ja Michele Alboreto.

Hieman taaempana Patrick Tambay menetti kilpailunsa ja kolaroi Philippe Alliotin ja Piercarlo Ghinzanin kilpailusta itsensä kanssa. Siten kolme autoa oli poissa heti saman tien kolarin vuoksi. Lisäksi yhden 2 minuuttia ja 31 sekuntia kestäneen avauskierroksen jälkeen Stefan Johansson keskeytti kolarista aiheutuneisiin vahinkoon.

Toisella kierroksella järjestys oli Senna, Rosberg, Mansell, de Cesaris, Prost, Piquet ja Alboreto. Pian järjestys olikin jo Senna, Rosberg, de Cesaris, Mansell, Prost, Piquet ja Alboreto. Ja vähän myöhemmin järjestys oli Senna, Rosberg, de Cesaris, Prost, Mansell, Piquet ja Alboreto. Kierroksella 4 Teo Fabi keskeytti ikävästi tekniseen vikaan ja kierroksella 6 keskeytti Jonathan Palmer myöskin ikävästi tekniseen vikaan.

Kierroksella 9 Prost pääsi uudelleen aina kolmospaikalle asti jolloin järjestys oli Senna, Rosberg, Prost, de Cesaris, Mansell, Piquet ja Alboreto. Kierroksella 11 Stefan Bellof ja Pierluigi Martini joutuivat kierroksella ohitetuksi Sennan toimesta. Prost oli keskimäärin 10 sekuntia jäljessä Rosbergia ja 20 sekuntia suurin piirtein Sennaa perässä.

Vähän myöhemmin vain hyvin vähän enää Rosbergin perässä ja vain 10 sekuntia enää Sennan perässä. Niki Lauda oli noussut seiskapaikalle eli järjestys oli nyt Senna, Rosberg, Prost, de Cesaris, Mansell, Piquet ja Lauda. Kierroksella 13 hieman tämän jälkeen kuudenneksi noussut Elio de Angelis kärsi teknisen vian. Järjestys ennen sitä oli ollut Senna, Rosberg, Prost, de Cesaris, Mansell, de Angelis, Lauda, Piquet ja Alboreto ja pian Alboreto ohittikin Piquetin. Silloin järjestys oli Senna, Rosberg, Prost, de Cesaris, Mansell, de Angelis, Lauda, Alboreto ja Piquet.

Sitten de Angelis meni varikolle ja de Angeliksen moottorin korjaaminen kesti 30 minuuttia. Lisäksi de Angelis laittoi sekarengastuksen maaliin ajoa varten. Sittemmin de Angeliksen päivätyö riitti hikisesti 37 kierroksen saamiseen, mutta italialaista ei laskettu lopputuloksiin 28 kierrosta jäljessä. Prost ohitti Rosbergin kierroksella 15 ja varikko alkoi kutsua niin Mansellia kuin Rosbergiakin.

Pian Lauda ohitti de Cesariksen ja kierroksella 17 Eddie Cheever keskeytti turbon hajoamiseen osin öljyvuodonkin takia ja Mansell joutui varikolle, mutta keskeytti kierroksella 19 lopullisesti kun kolme kierrosta ei riittänyt kytkimen korjausta. Juuri ennen varikkokäyntiään Rosberg keskeytti pakoputken hajoamiseen kierroksella 20. Kärkinelikosta tuli Sennan, Prostin, Laudan ja de Cesariksen muodostama kvartetti. Lisäksi koko kärkikuusikon muodosti tämän nelikon lisäksi Nelson Piquet ja Michele Alboreto. Kierroksella 28 Manfred Winkelhock keskeytti turbon hajottua.

Ennen pitkää Prost sai Sennan kiinni, mutta ei vain päässyt brasilialaisesta nuorukaisesta ohi. Sittemmin Prost hioi taktiikkaansa toiseksi eikä edes yrittänyt ohi. Tavallaan. Idea oli siinä, että kulutetaan toisen polttoaineet pois ennen kisan loppua ja ohitetaan toinen sitten kun siltä loppuisi polttoaine. Kierroksella 38 Martini keskeytti vaihdelaatikkovikaan. Kierroksella 41 de Cesaris keskeytti kytkinvikaan kolmostilaltaan mikä oli yksi hienoimpia ajoja de Cesarikselta. Ainakin sitten Monacon kilpailun. Kierroksella 57 Thierry Boutsen kolaroi ja Lauda keskeytti auton sähkölaitteiden petettyä.

Järjestys oli tämän jälkeen Senna, Prost, Alboreto, Jacques Laffite, Nelson Piquet ja Derek Warwick. Kaikkiaankin 11 autoa oli enää mukana kilpailussa. Kierroksella 60 Senna keskeytti murheellisesti polttoaineen loppumiseen. Se syy ei ollut brasilialaisen vaikka nopeutta oli taas ehkä pikkuisen liikaa ja putoaminen Prostin juoneen oli myös ikävä virhe. Sennan autosta oli vioittunut yksi sylinteri ja lisäksi polttoainetta kului liikaa Sennan ajotietokoneen vioituttua ja yhtä vioittuneen monitorin näyttäessä vääriä lukemia hänelle.

Oikeilla lukemilla Senna tuskin olisi ajanut ainakaan aivan niin kovaa kuin ajoi läpi kilpailun. Lopulta kisassa nähtiin erikoinen loppu. Ruutulippumies erehtyi kierroslaskennassa ja lopulta Alain Prost ajoi vielä ylimääräisiä kierroksia varmistuakseen voitostaan kuten myös monet muutkin tekivät tavallisissa kierrosajoissaan. Michele Alboreto oli varmasti toinen, mutta kolmannesta sijasta eteenpäin epävarmuutta riitti. Kierroksen 64 Jacques Laffite oli kolmas, mutta polttoaineen loppuminen aiheutti melkoisen ongelman hänellekin.

Nelson Piquet pääsi sen sijaan jo kierrokselle 65, mutta Derek Warwick pysähtyi myös kierroksella 64 polttoaineen loppumiseen, mutta Warwick kuitenkin pääsi enemmän metrejä radalla kuin Laffite. Koko kilpailun virallinen tuloslistaus näytti erehdyksen takia mitä tahansa 64-67 kierroksen väliltä ja sijat vaihtelivat runsaasti. Lopulta koko tuloslaskenta otettiin kierrokselta 65 sillä suurin osa oli kuitenkin jotenkin kyennyt aloittamaan kyseisen kierroksen verrattuna muihin kierroksiin. Kierrosta aiemmissa tuloksissa Marc Surer ja Martin Brundle olisivat olleet suurimmat hyötyjät. Ja myöhemmissä kierroksissakin he olisivat hyötyneet Laffiten ja Warwickin keskeytysten johdosta.

Siten Prost voitti, Alboreto oli toinen, Laffite oli hyvin kiistanalainen kolmannen sijan haltija, Piquet neljäs, Warwick viides, Surer kuudes, Brundle seitsemäs, Gerhard Berger kahdeksas, Riccardo Patrese yhdeksäs, Ayrton Senna kymmenes keskeytyksestään huolimatta ja Stefan Bellof oli 11:sta. Elio de Angelista ei laskettu lopputuloksiin mukaan koska hän ei ajanut 90 % voittajan kierrosmääristä.

Viimeinen typerä erikoisuus oli palkintojenjakamisen käynnistäminen RAC:n toimesta jo ennen kuin koko voittajakolmikko oli paikan päällä sillä Laffite oli vielä radalla odottelemassa kyytiä palkintokorokkeelle ja lisäksi Prost vahingossa särki palkintopokaalinsa palkintojenjaon yhteydessä.:D Kaikkiaan merkillisen kummalinen ja hieman nolo loppu jokseenkin erittäin tylsälle kilpailulle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Vuoden 1985 Silverstonen kilpailun tallien ja kuljettajien mietteitä laitan seuraavaksi tähän:

McLaren: Jälleen nopealle radalle päästessään McLaren MP4/2B toimii. Niki Lauda kuitenkin sai huonon lähdön ja putosi jopa sijalle 20. Nousi kuitenkin rattimiehen malliin kolmanneksi jo kierroksella 23. Valitettavasti kierroksella 57 keskeytti. Viimeisestä 8 kilpailusta hän on keskeyttänyt seitsemässä. Se on vienyt hänen mestaruushaaveensa joskin Lauda on ollut yleensäkin menettelevän rauhallinen voitettuaan viime vuonna jo mestaruuden.

Alain Prost taas voitti huijaamalla nuoren Ayrton Sennan mukaan polttoaineenkulutuspeliinsä ja Prostin eduksi vielä toimi siinä Sennan viallinen ajotietokone joka antoi vääriä polttoaineenkulutuslukemia Sennan autoon. Nyt Prost on enää kaksi pistettä Michele Alboretoa jäljessä MM-kilvassa ja tallien puolella McLaren on myös toisena kuten Prostkin. John Watson ei päässyt ylimääräiseen McLareniin Silverstoneen.

Tyrrell: Martin Brundle oli kilpailun rattimiehiä, mutta valitettavasti ruudukon takaa lähteminen pilasi hänen kisansa ja vielä enemmän raivoa nosti seiskapaikka pisteettömänä kaiken jälkeen. Epäselvä tuloslaskenta ärsytti brittiä vielä sitäkin kaikkea enemmän. Normaalimittainen kisa tai järkevä aloitus omasta ruudustaan olisi tuonut pisteitä ja ehkä parempaakin kuin vain pisteitä.

Stefan Bellof ajoi Cosworthilla säännöllisesti 30-50 kilometriä hitaammin ajavaa autoa. Mitään toivoa nousta ilman turboa ei ollut. Viimeisenä siis vietettiin koko päivä. Nürburgringillä Bellofin pitäisi saada Renaultin turboauto käyttöönsä.

Williams: Keke Rosberg ajoi huippuluokan Virallisen Harjoituksen ja hallitsee nyt virallisesti Nopeimman Formulamiehen titteliä ainakin keskituntinopeuden perusteella. Nigel Mansell pääsi kotikilpailuunsa vaikka toipuminen hieman kesti ja taas kerran Mike Thackwell oli tulla ajamaan Williamsilla. Thackwell ei päässyt ajamaan edes kolmanteen autoon. Molemmat keskeyttivät kilpailussa.

Brabham: Kerrankin kestäneet Pirellin aika-ajonrenkaat siivittivät Nelson Piquetin toiseksi nopeimmaksi kaudella. Marc Surerin autosta taas hajosi molemmilla ratkaisevilla kerroilla pyöränlaakeri. Siten 15:sta ruutukin oli pieni ihme kisaan lähdettäessä. Pirellin renkaat toimivat yleisesti huonommin kylmemmässä säässä.

Molemmat kuljettajat joutuivat ajamaan säästömoodissa läpi kilpailun, mutta tallin edun nimissä molemmat suostuivat asiaan. Piquet oli neljäs ja Surer oli kuudes. Talli protestoi saadakseen Piquetin kolmanneksi ja Surerin viidenneksi, mutta turhaan koska ruutulippumiehen erehdys nähtiin tuomaristossa inhimillisenä erehdyksenä.

RAM: Loppumattomat mekaaniset viat aiheuttivat Manfred Winkelhockille ja Philippe Alliotille harmaita hiuksia. Alliot keskeytti lähtökolarissa ja Winkelhock keskeytti sijalta 14 turbovikaan. Alkukauden edes rajallisesti lupaava vauhti RAM:lla näyttäisi loppuneen kokonaan.

Lotus: Ayrton Senna oli ensimmäistä kertaa poissa eturivistä sitten Rio de Janeiron ja silti kuitenkin neljäs oli hän. Elio de Angelis oli kasipaikalla Virallisen Harjoituksen jälkeen säätövikojen takia. Senna olisi voittanut kilpailun tai taas ollut toinen ilman teknistä vikaa ja osin erehtyväisyyttään mennä Alain Prostin polttoaineentuhlauspeliin mukaan. Kuudes perättäinen kilpailu ilman pisteitä.

Ja edellinen pistetila oli kunnollisesti voitto Estorilista. Elio de Angelis jäi lopulta järkyttävästi tuloksista huomioimattomaksi koska moottorin korjaus kesti puoli tuntia. Elio on viimeksi jäänyt maaliin pääsemättä 1984 Euroopan Grand Prixissä Nürburgringillä. Nyt on pudonnut myös kolmanneksi MM-sarjassa ja eroa on 11 pistettä Michele Alboretoon ja 9 pistettä eroa on Alain Prostiin.

Renault: RE60B ei auta paljon mitään. Derek Warwick ja Patrick Tambay ovat olleet erittäin turhautuneita. Tambay keskeytti jo lähtökolarissa ja Warwick piti auton koko kisan radalla, mutta ei saanut lopussa tulla renkaanvaihtoon ja lisäksi hänenkin autosta loppui polttoainekin. Eikä hän saanut edes lisäpisteitäkään.

Oli viides, mutta keskeytykset nostivat reaalitasoa korkeampaan suoritukseen. Huhujen mukaan Renaultin testikuljettaja Francois Hesnault liittyy kolmanneksi kuljettajaksi Nürburgringin kilpailuun sillä hän olisi halunnut liittyä jo Paul Ricardissa ja Silverstonessa, mutta ei tuolloin vielä saanut ajaa.

Arrows: Molemmat kuljettajat taistelivat hyvin epätavallisen kyvyttömän ajon Silverstonessa. Ohjausvauriot tosin rajoittivat molempia kuljettajia eli Gerhard Bergeriä ja Thierry Boutsenia. Boutsen oli ennen keskeytystään 11:sta, mutta Berger sentään ajoi edes tasapaksun ajon kasipaikalle.

Toleman: Teo Fabi joutui keskeyttämään varhain ysipaikalta. Paljoa enempää ei ole sanottavaa joskin hieno Virallinen Harjoitus. Fabi saa pian itselleen ainakin huhujen mukaan tallikaverin. Saa nähdä, että kuka tulee sillä ehdokkaita riittää.

Alfa Romeo: Taas turboviat aiheuttivat Riccardo Patreselle ja Eddie Cheeverille ajojen lopun Virallisen Harjoitusten osalta jo etuajassa. Cheever ohitti kisassa peräti 9 autoa startissa!:cool: Sijat 12-13 jäivät valitettavasti salama-alusta huolimatta saldoksi ennen keskeytystä. Patrese oli 11:sta kunnes yhtäkkiä ryhtyi säästämään autoa ja valitti sytytysvauriota jota ei voitu varmistaa tallin osalta kunnolla edes tiimiradiossa. Oli toista kertaa peräkkäin maalissa, mutta ysipaikka on pisteetön ja kurja suoritus kaikkiaan.

Osella: Piercarlo Ghinzani on joutumassa pois tallista koska hänen maksurahansa ovat lopussa. Ghinzani kolaroi alussa. Ilmeisesti Huub Rothengatter tulee ottamaan hänen ajopaikkansa tuodessaan isoa käteistä talliin.

Ligier: Molemmat kuljettajat ajoivat huikeat kisat. Hyvästä vaatimattomaan vaihtelevaan Viralliseen Harjoitukseen verrattuna. Andrea de Cesaris oli sijoilla 3-4 kunnes keskeytti. Jacques Laffite nousi vähemmän selvästi räiskyen radalla, mutta ennen kaikkea komeasti aina kolmanneksi saakka.:thumbup:

Ferrari: Talli on hukannut suuntansa. Piccininin Hovi terrorisoi tallin järkimiehiä ja Harvey Posthlethwaite on ollut uskomattoman työtaakan alla. Uusittu jousitusratkaisu Ranskasta on hylätty ja samoin liian isot takasiivekkeet sääntöongelmien välttämiseksi. Isot takasiivekkeet kyllä ratkaisevat aliohjauksen, mutta maksavat nopeutta autosta.

Stefan Johansson joutui kolaroiduksi kisasta, mutta Michele Alboreto oli myös vaikeuksissa. Hän ei pystynyt ajamaan paljoakaan kisassa ja oli toinenkin lähinnä keskeytysten takia. Johtaa toki vielä kolmella pisteellä, mutta voittoja tarvitaan enemmän.

Minardi: Pierluigi Martini sekoili lauantain Vapaissa Harjoituksissa autollaan ja myöhemmin sen hajotessa kävellen radalla ratti kädessä autojen mennessä läheltä ohi vaarallisesti! Sitten kolaroi Elio de Angeliksen kanssa Warm-Upissa. Sittemmin rauhoittui kisaa varten. Parhaimmillaan oli 12:sta keskeyttäessään.

Zakspeed: Jonathan Palmer ohitti kahdeksan autoa startissa ja oli 16:sta lähdön jälkeen, mutta keskeytti nopeasti. Oli ohittaa Jacques Laffiten, mutta keskeytti männän pettäessä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan seuraavaksi tulokset Silverstonen kilpailun jälkeen.

Tulokset:

Kuljettaja Talli Kierroksia Kilpailuun käytetty aika Voittajan keskituntinopeus/Keskeytyksen syy maalissa-7 kierrosta ennen maalia

1. Alain Prost McLaren-TAG 65 1.18.10.436/235,425 km/h
2. Michele Alboreto Ferrari 64 + 1 kierros
3. Jacques Laffite Ligier-Renault 64 + 1 kierros/polttoaine loppu
4. Nelson Piquet Brabham-BMW 64 + 1 kierros
5. Derek Warwick Renault 64 + 1 kierros/polttoaine loppu
6. Marc Surer Brabham-BMW 63 + 2 kierrosta
7. Martin Brundle Tyrrell-Renault 63 + 2 kierrosta
8. Gerhard Berger Arrows-BMW 63 + 2 kierrosta
9. Riccardo Patrese Alfa Romeo 62 + 3 kierrosta
10. Ayrton Senna Lotus-Renault 60 + 5 kierrosta/polttoaine loppu
11. Stefan Bellof Tyrrell-Cosworth 59 + 6 kierrosta


Keskeyttäneet

Niki Lauda McLaren-TAG 57 sähkölaitteet

Thierry Boutsen Arrows-BMW 57 ulosajo

Andrea de Cesaris Ligier-Renault 41 kytkin

Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni 38 moottori

Elio de Angelis Lotus-Renault 37 Ei saanut 90 % voittajan kierrosmääristä ajetuksi

Manfred Winkelhock RAM-Hart 28 moottori

Keke Rosberg Williams-Honda 21 pakoputki

Nigel Mansel Williams-Honda 17 kytkin

Eddie Cheever Alfa Romeo 17 turbo ja öljyvuoto

Jonathan Palmer Zakspeed 6 moottori

Teo Fabi Toleman-Hart 4 moottori ja kytkin

Stefan Johansson Ferrari 1 kolarivaurio yhteenajosta Alliot/Tambay/Ghinzani

Patrick Tambay Renault 0 kolari Alliot/Ghinzani/Johansson

Piercarlo Ghinzani Osella-Alfa Romeo 0 kolari Alliot/Johansson/Tambay

Philippe Alliot RAM-Hart 0 kolari Ghinzani/Johansson/Tambay

Kilpailun nopein kierros: Alain Prost McLaren-TAG 1.09.886 243,087 km/h
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Tässä MM-sarjan pistetilanne 8/16 osakilpailun jälkeen:

1 Michele Alboreto Italia 37 pistettä

2 Alain Prost Ranska 35 pistettä

3 Elio de Angelis Italia 26 pistettä

4 Keke Rosberg Suomi 18 pistettä

5 Stefan Johansson Ruotsi 16 pistettä

6 Nelson Piquet Brasilia 13 pistettä

7 Patrick Tambay Ranska 11 pistettä

8 Ayrton Senna Brasilia 9 pistettä

9= Thierry Boutsen Belgia 6 pistettä

9= Jacques Laffite Ranska 6 pistettä

11 Nigel Mansell Iso-Britannia 5 pistettä

12= Stefan Bellof Länsi-Saksa 4 pistettä

12= Derek Warwick Iso-Britannia 4 pistettä

14= Niki Lauda Itävalta 3 pistettä

14= Andrea de Cesaris Italia 3 pistettä

14= Rene Arnoux Ranska 3 pistettä

17 Marc Surer Sveitsi 1 piste
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Tässä tallikilvan tilanne 8/16 MM-osakilpailun jälkeen:

1 Ferrari Italia 53 pistettä

2 McLaren Iso-Britannia 38 pistettä

3 Lotus Iso-Britannia 35 pistettä

4 Williams Iso-Britannia 23 pistettä

5 Renault Ranska 15 pistettä

6 Brabham Iso-Britannia 14 pistettä

7 Ligier Ranska 9 pistettä

8 Arrows Iso-Britannia 6 pistettä

9 Tyrrell Iso-Britannia 4 pistettä
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Nürburgringin osalta Keke Rosbergilla alkoi olla viimeisiä iskun paikkoja aloittaa aivan todella vakava pistejahti mestaruuden suhteen. Ranskan suhteen tilanne oli onnistunut toisella sijalla, mutta Englannin suhteen oli keskeytetty.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1977 Saksan Liittotasavallan Grand Prix palasi toiselle paikkakunnalle kuin Hockenheimiin ja tavallaan alkuperäiseen kotiin joskin vuonna 1976 viimeksi ajetun Nürburgringin Nordschleifen läsnäolo oli aina GP-Streckelle mentäessä läsnä.

GP-Streckellä oli ajettu vuonna 1984 Euroopan Grand Prix ja jossain määrin koko kilpailu oli ollut ongelmallinen. GP-Strecke oli tuomittu kapeaksi, mutkaiseksi luonteeltaan ja ennen kaikkea vaikeaksi radaksi ohittaa se tiedettiin. Radalla oli isot katsomot, mutta silti kilpailu oli hyvin epäsuosittu myös vuonna 1985.

Lisäksi radan järjestäjät saivat vuorottelusopimuksen aikaan ja alustavan vuoden 1986 Euroopan Grand Prixin aikaan ennen kilpailua. Seuraavan kerran GP-Streckellä nähtäisiin siis vuonna 1987 mikäli kaikki menisi suunnitelmien mukaan.

Maailmanmestaruus vaikutti menevän vain Alain Prostin ja Michele Alboreton väliseksi taisteluksi kun Elio de Angelis alkoi hävitä mestaruustaistelusta ilman voittoja. Toisaalta niin Keke Rosberg kuin myös Ayrton Senna olivat erittäin todennäköisiä voittamaan kilpailun Länsi-Saksassa ja lisäksi vielä Nelson Piquetkin oli voittajaehdokas vaikkakin toki vain mikäli tekniikka autossa toimisi.

Piercarlo Ghinzani joutui Osellalta sivuun ja Huub Rothengatter toi isot rahat mitä hän oli keräillyt Hollannissa. Alun perin Rothengatterin piti ajaa Spiritillä kaudella 1985 myöhemmällä osuudella kautta, mutta tallin vetäydyttyä myös rahamiehiä oli vetäytynyt Huubin sponsoripuolelta ja aikaa kesti saada sponsoreita kokoon.

Lopulta Rothengatter ei olisi ajellut toteutuneessa historiassa Spiritin ollessa rahavaikeuksissa pitkään aikaan vaan Allen Bergin olisi pitänyt olla kisoissa enemmän tai myös Mauro Baldinkin tai muutoin tallin olisi pitänyt vetäytyä kisoista tilapäisesti kokonaan odotellessa Rothengatterin tuloa talliin ja sääntöjen mukaan vain tiettyyn rajaan asti tilapäisesti sai vetäytyä sarjasta. Lopulta siis Rothengatter sai ajopaikan Osellalta. Ghinzani taas jäi vapaaksi kuljettajaksi ja hyvin todennäköisesti hänen huhuiltiin siirtyvän Tolemanille ajamaan.

Francois Hesnault vuorostaan otettiin kolmantena Renaultin kuljettajana ajamaan Nürburgringille. Hänen tehtävänsä oli tietenkin ajaa testikuljettajasopimuksensa mukaisesti vähintään yksi kilpailu kaudella 1985 ja lisäksi myös ajattaa kamera-autoa kilpailussa. Stefan Bellof sai Renaultin turbomoottorit Tyrrelliin, mutta ihme kyllä Länsi-Saksan Autoliitto ja ennen pitkää myös FISA ja FOCA vaativat tallia byrokraattisista syistä vaihtamaan kilpailunumeronsa joten Bellof ajoi numeroa 3 ja Brundle numeroa 4.

Yksi epätoivoisin teko alustavasti Nürburgringin viikonloppuna oli ajaa Alfa Romeon vuoden 1984 automallia uudelleen päivitettynä. Juuri kun ongelmallinen vuoden 1985 automalli Alfa Romeo 185T saatiin edes jotenkin toimimaan ja sen hulppea polttoaineenkulutus hallintaan niin Alfa Romeon talli vaihdatti automallinsa vuoden 1984 automalliin Alfa Romeo 184T:en pariin ja sittemmin päivitysten jälkeen ja pitkälti muokatun neljännen polven turbomoottorin asennuksen jälkeen automalli tunnettiin Alfa Romeo 184TB:nä.

Alun perin autoon piti asentaa viidennen polven turbomoottori, mutta auton rakenne ja runko ei sallinut koneenvaihtoa järkevästi edes muutostöiden jälkeen joten tilanteesta luovuttiin. Lisäksi viritettykin neljännen polven turbomoottori vei vähemmän polttoainetta kuin mikään viidennen polven turbomoottori joten siksi sitä käytettiin.

Alfa Romeon kilpailulisenssiluvan haltijan eli Euroracingin osalta koko tilanne nähtiin viimeisenä epätoivoisena keinona saada Benetton pysymään sekä pääsponsorina tai edes muutoin jatkamaan vuodelle 1986 saakka kuten alun perin se oli sitoutunut tekemään jo sovittuaan vuonna 1983 lajiin tulostaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Näin kuukauden sisällä Formuloissa tapahtui

7/85

7.7.1985: Ranskan Grand Prix ajetaan ja Nelson Piquet voittaa

8.7.1985: Spa-Francorchamps hyväksyy kisapidon päivämääräkseen 15.9.1985

15.7.1985: Span kisatarkistus tapahtuu ja rata läpäisee tarkastuksen.

17.7.1985: Nigel Mansell lopullisesti ajaa Englannin Grand Prixissä ja Mike Thackwell jäi rannalle taas kerran

21.7.1985: Englannin Grand Prix ajetaan ja Alain Prost voittaa

22.7.1985: Meadowlandsia varoitetaan toiseksi viimeisen kerran ja lisäksi virallisten varaosakilpailupaikkojen osalta vuoden 1985 kohdalla tehdään tarkistusta jonka tarkoituksena on valita yksi tai korkeintaan kaksi varaosakilpailua ajettavaksi.

29.7.1985: Meadowlandsia varoitetaan viimeisen kerran ja samaan aikaan John Webbin ystävällisen kehoituksen ja muutenkin olevan asenteen myötä Brands Hatchin rata voittaa varaosakilpailujen osalta itselleen paikan auringossa eli kilpailu toimii korvaavana osakilpailuna ja Euroopan Grand Prixisinä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Formulasirkuksen palatessa Nürburgringin GP-Streckelle ajamaan Saksan Liittotasavallan Grand Prixin viikonloppua perjantaina Virallisissa Harjoituksissa nähtiin melkoinen yllätys kun Teo Fabi ajoi itsensä paalupaikalle. Mario Mezzanotte loisti jälleen ylpeydestä vaikka sen piti olla vain alustava paalupaikka Tolemanille.

Stefan Johansson oli toinen ja jäi yllättäen jopa sekunnilla Fabille. Alain Prostilla taas oli jarruvika, mutta ehti ennen sitä saada kolmanteen sijaan oikeuttavan ajan. Keke Rosberg oli neljäs ja Ayrton Senna viides lähinnä juuri ja juuri tuurilla ajamaan ehdityllä yhdellä kierroksella koska Sennan polttoainepumppu hajosi. Nelson Piquet oli kuudes.

Elio de Angelis oli seitsemäs kun hänen kisa-autonsa kärsi teknisen vian ja hän joutui käyttämään vara-autoa ja kolaroi sitten silläkin. Michele Alboreto, Riccardo Patrese ja Nigel Mansell täydensivät 10:n parhaan. Sekä muutoin FIA:n osalta ongelmallinen sääntö käyttää kolmansia autoja selvisi nopeasti. Fabin alustava paalupaikka-aika oli 1.17.429, Johanssonin kakkossijan aika oli 1.18.616, Prostin aika oli kolmospaikalla 1.18.725, Rosbergin nelospaikalla 1.18.781, Sennan viitospaikalla 1.18.792, Piquetin kuutospaikan 1.18.802, Elio de Angeliksen seiskapaikan 1.19.120, Michele Alboreton kasipaikan 1.19.194, Riccardo Patresen ysipaikan 1.19.338 ja Nigel Mansellin kymppipaikan 1.19.475.

11:sta oli Marc Surer ajalla 1.19.558, 12:sta oli Niki Lauda ajalla 1.19.652, 13:sta oli Jacques Laffite ajalla 1.19.656, 14:sta oli Andrea de Cesaris ajalla 1.19.738, 15:sta oli Thierry Boutsen ajalla 1.19.781, 16:sta oli Patrick Tambay ajalla 1.19.917, 17:sta oli Gerhard Berger ajalla 1.20.666, 18:sta oli Eddie Cheever ajalla 1.21.074 ja 19:sta ensimmäisellä turboajollaan Stefan Bellof ajalla 1.21.219.

Derek Warwick oli 20:s ajalla 1.21.237, Philippe Alliot oli 21:s ajalla 1.22.017, Manfred Winkelhock oli 22:s ajalla 1.22.607, Francois Hesnault paluun sarjaan tekevänä kuljettajana tilapäisesti Renaultin kolmannessa autossa oli 23:s ajalla 1.23.161, Jonathan Palmer oli 24:s ajalla 1.23.217, myöskin paluun F1:siin tehnyt Hollannin Hubertus Huub Rothengatter oli 25:s ajalla 1.26.478 ja viimeiset kaksi sijaa eli sijat 26 ja 27 menivät Martin Brundlelle ja kokonaan ilman aikaa jääneelle Pierluigi Martinille. Brundle oli viimeisenä ajan saaneena miehenä toiseksi viimeinen ajalla 1.27.621.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Lauantaina GP-Streckellä satoi vettä ja koska mitenkään ei voinut aikojaan parantaa niin Toleman ja Teo Fabi olivat uskomattomasti saaneet itselleen paalupaikan ja se miellytti paljon kaikkia kuljettajia kuten myös äärimmäisen paljon kovaakin kritiikkiä saanutta italialaista kuljettajaakin. Paalupaikka oli Pirellin ensimmäinen paalupaikka vuonna 1985 ja toinen paalupaikka sitten vuoden 1957 Italian Grand Prixin Monzassa sitten Vanwallin Stuart-Lewis Evansin. Edellinen paalupaikka Pirelliltä oli tullut vuonna 1983 Euroopan Grand Prixissä Elio de Angeliksen ajamana Brands Hatchissa.

Vesisade pysyi koko lauantain ja kuljettajat valmistautuivat sadekisaan myös sunnuntaiksi minkä takia monikin kuljettaja kävi tekemässä vähintään sadekelin ajan vaikka varsin moni kuljettaja myös ei ajanut sessiossa lainkaan. Pierluigi Martini sai nyt vasta ainoan varsinaisen viikonlopun aikansa tauluihin.

Sadekelin johdosta laitan ajat tällä kertaa tähän listamuodossa:

Elio de Angelis Lotus-Renault: 1.29.714

Eddie Cheever Alfa Romeo: 1.32.376

Patrick Tambay Renault: 1.33.373

Ayrton Senna Lotus-Renault: 1.36.471

Marc Surer Brabham-BMW: 1.38.330

Keke Rosberg Williams-Honda: 1.39.547

Andrea de Cesaris Ligier-Renault: 1.39.623

Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni: 1.40.506

Gerhard Berger Arrows-BMW: 1.41.131

Michele Alboreto Ferrari: 1.41.490

Nigel Mansell Williams-Honda: 1.42.050

Alain Prost McLaren-TAG: 1.43.088

Niki Lauda McLaren-TAG: 1.44.330

Derek Warwick Renault: 1.46.473

Stefan Johansson Ferrari: 1.46.919

Martin Brundle Tyrrell-Cosworth: 1.47.820

Nelson Piquet Brabham-BMW: 1.49.347

Manfred Winkelhock RAM-Hart: 1.51.107

Jonathan Palmer Zakspeed: 1.51.833

Thierry Boutsen Arrows-BMW: 1.54.674
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan tähän sitten molempien päivien sessioiden ajat:

Kuljettaja Talli Perjantai Lauantai
1 Niki Lauda McLaren-TAG 1:19.652 1.44.330
2 Alain Prost McLaren-TAG 1:18.725 1.43.088
3 Stefan Bellof Tyrrell-Renault 1:21.219 Ei aikaa
4 Martin Brundle Tyrrell-Cosworth 1.27.621 1.47.820
5 Nigel Mansell Williams-Honda 1:19.475 1.42.050
6 Keke Rosberg Williams-Honda 1.18.781 1.39.547
7 Nelson Piquet Brabham-BMW 1:18.802 1.49.347
8 Marc Surer Brabham-BMW 1.19.558 1.38.330
9 Manfred Winkelhock RAM-Hart 1:22.607 1.51.109
10 Philippe Alliot RAM-Hart 1:22.017 Ei aikaa
11 Elio de Angelis Lotus-Renault 1:19.120 1.29.714
12 Ayrton Senna Lotus-Renault 1:18.792 1.36.471
14 Francois Hesnault Renault 1.23.161 Ei aikaa
15 Patrick Tambay Renault 1.19.917 1.33.373
16 Derek Warwick Renault 1:21.237 1.46.473
17 Gerhard Berger Arrows-BMW 1.20.666 1.41.131
18 Thierry Boutsen Arrows-BMW 1.19.781 1.54.764
19 Teo Fabi Toleman-Hart 1.17.427 Ei aikaa
22 Riccardo Patrese Alfa Romeo 1.19.338 Ei aikaa
23 Eddie Cheever Alfa Romeo 1.21.074 1.32.376
24 Huub Rothengatter Osella-Alfa Romeo 1.26.478 Ei aikaa
25 Andrea de Cesaris Ligier-Renault 1.19.738 1.39.623
26 Jacques Laffite Ligier-Renault 1.19.656 Ei aikaa
27 Michele Alboreto Ferrari 1.19.194 1.41.490
28 Stefan Johansson Ferrari 1.18.616 1.46.919
29 Pierluigi Martini Minardi-Motori Moderni Ei aikaa 1.40.506
30 Jonathan Palmer Zakspeed 1.24.217 1.51.833
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Laitetaan sitten vielä lähtöruudukko kilpailuun:

Lähtöruudukko

Fabi Johansson
Toleman TG185 Ferrari 156/85
1.17.425 (211,177 km/h) 1.18.616

Prost Rosberg
McLaren MP4/2B Williams FW10
1.18.725 1.18.781

Piquet Senna
Brabham BT54 Lotus 97T
1.18.792 1.18.802

de Angelis Alboreto
Lotus 97T Ferrari 156/85
1.19.120 1.19.194

Patrese Mansell
Alfa Romeo 184TB Williams FW10
1.19.338 1.19.475

Surer Lauda
Brabham BT54 McLaren MP4/2B
1.19.558 1.19.652

Laffite de Cesaris
Ligier JS25 Ligier JS25
1.19.656 1.19.738

Boutsen Tambay
Arrows A8 Renault RE60B
1.19.781 1.19.917

Berger Cheever
Arrows A8 Alfa Romeo 184TB
1.20.666 1.21.074

Bellof Warwick
Tyrrell 014 Renault RE60B
1.21.219 1.21.237

Alliot Winkelhock
RAM 03 RAM 03
1.22.017 1.22.607

Hesnault Palmer
Renault RE60 Zakspeed 841
1.23.161 1.24.217

Rothengatter Brundle
Osella FA1G Tyrrell 012
1.26.478 1.27.621

Martini
Minardi M185
1.40.506
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Nürburgringin kilpailuun lähdettäessä vuonna 1985 rengasasiat olivat edelleen erittäinkin vaihtelevia koska GP-Streckellä ajettiin vasta toista kertaa. Viime vuoden perusteella Goodyear tiesi, että kilpailuun ei voi mitenkään lähteä ainakaan D-seoksilla ja edelleen se suositteli käytettäväksi tavallista kovempia renkaita eli B-seoksia, A-seoksia tai AA-seoksia. Myös sekarengastusta lähdettiin enemmän tai vähemmän usean kuljettajan toimesta käyttämään kilpailussa.

Pirellin renkaita käyttävät kuljettajat käyttivät jälleen selvästi vähemmän sekarengastusta kuin Goodyearin renkaita käyttävät kuljettajat. Sää oli sunnuntain kilpailun osalta pimeän harmaa ja jopa sumuinen eikä edes päivälläkään kilpailun alkaessa ollut järin hyvä keli joskin edes selkenevää keli kyllä oli. Lisäksi jatkuvasti oli ilmassa pelko siitä, että sadetta tulee ennen kilpailun loppua mikäli sitä ei sataisi jo itse kisan alussa.

Tässä kuitenkin rengastaktiikat kilpailusta:

McLaren: Niki Lauda lähti kisaan B-seoksilla ja aikoi käydä varikolla, mutta Alain Prost otti AA-seokset ja ei aikonut käydä varikolla kilpailussa. Edellisvuoden pohjalta Lauda arveli käyvänsä varikolla kierroksilla 33-34.

Tyrrell: Molemmat kuljettajat ottivat A-seokset kilpailuun ja he aikoivat käydä varikolla kierroksella 40 ja 49 järjestyksessä Stefan Bellof ja Martin Brundle.

Williams: Molemmat kuljettajat ottivat sekarengastuksen kilpailuun joka nähtiin verraten yllättävänä asiana koska Keke Rosberg oli arvellut ottavansa B-seokset kisaan aiemmin ja Nigel Mansell joko A tai AA-seokset. Talli pelasi jälleen mielenkiintoista uhkapeliä sillä molemmat kuljettajat ottivat verraten kevyen rengaskuvioinnin omaan sekarengastukseensa. He yrittivät toki olla käymättä varikolla kilpailussa, mutta se ei tulisi olemaan helppoa. Sekarengastuksen kuvio oli C, C, A ja C.

Brabham: Molemmat kuljettajat ottivat Pirellin Pehmeät renkaat kisaan mikä oli myös erittäin mielenkiintoinen siirto tehdä joskin Pirelli oli rengasuudistustensa takia erittäin vaikeassa tilanteessa GP-Streckelle lähdettäessä sillä sille ei ollut uudistetuille renkaille sopivia datatietoja käyttöön. He arvelivat käyvänsä varikolla kierroksilla 33-34 järjestyksessä Nelson Piquet ja Marc Surer.

RAM: Molemmat kuljettajat ottivat Pirellin Keskikovat renkaat kisaan ja aikoivat ajaa maaliin asti käymättä varikolla mikäli vain mahdollista, mutta olivat valmiita pysähtymään milloin tahansa kierroksen 50 jälkeen mikäli tarvetta oli.

Lotus: Kuljettajista Ayrton Senna otti kilpailuun C-seokset ja Elio de Angelis B-seokset. Senna aikoi käydä varikolla kierroksella 30 ja de Angelis kierroksella 34. Sennan arvio C-seoksista oli hyvin rohkea sillä niiden oltiin arveltu tuolloin pettävän.

Renault, Patrick Tambay, Derek Warwick ja Francois Hesnault: Tambay lähti kisaan C-seoksilla ja aikoi käydä varikolla kierroksella 22 ja samoin teki myös Warwick joskin Warwickin kierrospysähdys oli kierroksella 26 ja Hesnault vuorostaan kolmantena kuljettajana onboard-kameran sisältävässä autossaan lähti kilpailuun B-seoksilla ja aikoen käydä varikolla kierroksella 36.

Arrows: Kuljettajista Gerhard Berger lähti AA-seoksilla kisaan ja aikoi ajaa niillä maaliin asti käymättä varikolla ja Thierry Boutsen otti vuorostaan B-seokset ja aikoi käydä varikolla kierroksella 33 varikolla.

Toleman: Teo Fabi otti kilpailuun Pirellin Kovat renkaat ja toivoi ajavansa niillä maaliin asti mahdollisimman hyvin yllätyspaalupaikaltaan. Toisaalta taas oli valmis käymään varikolla kilpailun loppupuolella mikäli tarvetta olisi ollut.

Alfa Romeo: Kuljettajista Riccardo Patrese lähti kisaan C-seoksilla ja aikoi käydä varikolla kierroksella 16, mutta Eddie Cheever B-seokset kisaan mukaan otettuna aikoi käydä varikolla kierroksella 35.

Osella ja Huub Rothengatter: Rothengatter otti Pirellin Enduro-renkaat kisaan ja ei aikonut käydä varikolla kilpailussa.

Ligier: Molemmat kuljettajat lähtivät kilpailuun sekarengastuksella. Kuljettajista Andrea de Cesaris otti sekarengastuksen kuviokseen Kova, Kova, Pehmeä ja Pehmeä, mutta Jacques Laffite otti vuorostaan oman sekarengastuksen kuviokseen Pehmeä, Pehmeä, Kova ja Pehmeä.

Ferrari: Kuljettajista Michele Alboreto otti B-seokset ja aikoi käydä varikolla kierroksella 34 ja Stefan Johansson otti C-seokset ja aikoi käydä varikolla kierroksella 17.

Minardi: Pierluigi Martini otti Pirellin Enduro-renkaat kisaan ja ei aikonut käydä varikolla kilpailussa.

Zakspeed: Jonanthan Palmer otti mielenkiintoisesti sekarengastuksen kilpailuun. Sekarengastuksen kuvio oli C, C, B ja C. Hän toivoi olevansa käymättä tällä rengastuksella varikolla kilpailussa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
YLE palasi jälleen televisionkin puolelle formuloissa näyttämällä Nürburgringin kilpailusta tunnin mittaisen koosteen TV1:ssä selostajana Juha Jokinen klo 17.20-18.20. Kilpailu oli kaikessa hiljaisuudessa vaihdettu TV2:sta TV1:n puolelle ilmeisesti Span kisan uudelleen sijoittamisen takia kun kilpailuksi päivämääräksi varmistui 15.9.1985 jolloin TV2 pystyi paremmin näyttämään kilpailun kuin TV1.

Muutamasta kilpailusta TV2:n Urheilutunneilla oli tullut lyhyitä tunnelmapätkiä myös Matti Kyllösen selostamana kesäkaudella 1985. Myös Nürburgringiltä tuli hänen selostama lyhyt pätkä Urheilutunnin aikana kilpailua seuranneina viikkoina.

Kilpailun koosteen osalta aivan alkupuolta näytettiin melko tiiviistikin johtuen Francois Hesnaultin uudesta kamera-autostakin ja myöhemmin melko tarkkaan myös kisan loppupuoliskoa. Kilpailun aikana Jokinen mainitsi muuten myös tuon YLE:n sen aikaisen säännöllisen formulakuvaajan tai ohjaajan joka oli paikalla kisoissa.

Oli muistaakseni nimeltään Uuno tai Unto jotakin kun Jokinen sanoi herran koko nimen lähetyksen aikana. Sukunimeä en vain millään muista vaikka toki tuttu mies onkin. Lisäksi Nürburgringin kisassa paikalla oli muistaakseni vuoden 1984 Nürburgringin kisan tapaan Jyrki Winter toimituspuolen herroista.
 
Ylös