Puupää
Señor Member
kello on kymmenen. Mutta Kymmenen uutiset alavat näköjään vasta 22:10. Siis 10 minuttia pitäisi katsella jotain potter-lopputekstejö :nope: :thumbfh:
Kävin työpaikkalekurilla ja se ties kertoa (tosin olin jo ittekkin tämän kuuklella selvittänyt), että kyseessä on ulnaris-hermo, joka on jollaintapaa jumissa. Tuo hermo välittyy just noihin mun puutuneisiin alueisin elikkäs pikkurilliin ja nimettömän pikkurillin puoleiseen kylkeen. Nimettömästähän on tosiaan vain juuri se pikkurillinpuoleinen syrjä tunnoton, toiseen puoliskoon kulkee joku toinen hermo. Lekuri hieman veikkaili, että syy on aika simppeli: hiirellä työskennelläsäni lepää käsivarsi pöydän reunaa vasten ja juuri tämä käsivarteen kohdistuva paine saa aikaan sen, että ulnaris on jollaintapaa painautunut jumiin. Ehdotteli, että joko yritän käytän hiirtä vasurilla tahi pidän pientä tyynyä pöydän ja käsivarren välissä. Kirjoitti sitten varmuudenvuoksi lähetteen neurologille, kun pikkusen emmin, että uskaltaako tätä nyt ihan näin vaan tutkimatta jättää. Soitin neurologille ja sain ajan ensiviikon keskiviikoksi, kattotaan mitä se sanoo. Tässä vaiheessa ei ainakaan määräilty nappeja syötäväksi ja tuskinpa niistä nyt mitään apua oliskaan.OoPee sanoi:Mullahan taasen on oikeassa kädessä jotain häikkää. Pikkurilli ja osin nimetönkin sekä koko kämmensyrjä ovat puuttuneita ja lähestulkoot tunnottomia. Toi alkoi perjantaina duunissa ihan ilman ennakkovaroituksia, viikonloppuna vähän hellitti, mutta nyt kun on taas istunu viikon kompuutterin ääressä ja käyttäny ahkerasti hiirtä, niin vaiva on vaan pahentunut. Yön ja levon jälkeen tosin on taas parempi.
Jännetupintulehdus mulla on kerran tossa kädessä jo kertaalleen ollu, mutta se oireili hieman eritavoin. Kättä särki ja kun rannetta vähänkin taivutti, niin tuntui vihlovaa kipua sormenpäihin saakka. Nyt ei varsinaisesti särje mikään eikä ranteeseenkaan satu, mutta muutoin toi on aika perkeleen kiusallinen. Ei tunnu kauheen kivalta ja muutenkin on käden toimintakyky ja puristusvoima selvästi rajoittunut
Googletin ja tuolta löyty keskustelua täsmälleen samasta aiheesta. On nimittäin mun vaiva prikulleen sama. Jos noiden jutustelussa on perää, niin ton vian perimmäinen syy löytyis mahdollisesti hartiaseuduilta (toivottavasti ei kuitenkaan niiden välistä :doubtful: ) tai jopa selästä. Tarttiskohan sitten yrittää hierojalle tai osteopaatille.
No lekurille tässä kaiketi ekaks pitäis suunnistaa. Nyt yritän käyttää hiirtä vasemmalla kädellä, mutta eihän tosta oikein mitään tahdo tulla, pahimmassa tapauksessa "rikon" vasemmankin käden tota hiirtä krampinomaisesti edestakaisin veivatessa :frown:
Jospa ne oli naisia ?jaska sanoi:Hmm ... vastustajajengi valitsi mut ManOfTheMatch :s :eek!:
Jees, reissu takana ja takastulomatkalla sain perkele ylinopeussakot. Meni kuparinen rikki tänkin asian suhteen...Vilperi sanoi:Tarvis tossa kohtapuoliin lähteä tornioon sukuloimaan pääsiäiseksi. Tokkopa tässä enää kannattaa nukkumaan edes mennä. Taidan vetää onnellisesti sikeitä koko ajomatkan. :ahem:
Oletko vihainen siitä että käytit dopingia vai siitä että jäit kiinni dopingin käytöstäVilperi sanoi:Jees, reissu takana ja takastulomatkalla sain perkele ylinopeussakot. Meni kuparinen rikki tänkin asian suhteen...
Eilenaamuna uskalsit viimein sanoa/väittää muijalle vastaan?toleranssisiipi sanoi:Leukaluu on huonosti oikeelta. En saa avattua suuta paljoakaan ilman, että paukahtaa aika kovasti. Se sattuukin vähän. Ei oo kivaa. Eilisaamusta saakka jo ollut niin. Syöminen on hitsin ikävää puuhaa nyt kyllä.
Oli heti herätessä tälleen. Oon varmaan unissani rohjennut sanoa poikkipuoleisen sanan hälle.Runar ja Kyllikki sanoi:Eilenaamuna uskalsit viimein sanoa/väittää muijalle vastaan?
Tai lausunut toisen naisen nimentoleranssisiipi sanoi:Oli heti herätessä tälleen. Oon varmaan unissani rohjennut sanoa poikkipuoleisen sanan hälle.
Yrjölälle terkkuja!AJ sanoi:Lähden kirjastoon.
Itsehän kävin. Ei ollut Yrjölä vaan joku takatukka-hyyppä tiskin takanaAJ sanoi:Lähden kirjastoon.