Tässä hieman mietittävää kaikille forumin kestävyysurheiluharrastaville ja miksei muillekin. En odota mitään vastausta tähän postaukseen, mutta toivoisin että joku lukisi sen ajatuksen kanssa ja miettisi hieman.
Periaattessa kaikki kestävyysurheilijat noudattavat korkeahiilarista ruokavaliota. Treenataan ja palautetaan lihasten ja maksan glykogeenivarastot syömällä riisiä, pastaa, leipää tai vastaavaa ja myös palautusjuomissa on paljon hiilihydraattia.
Ei ollut nyt tarkoitus kritisoida kenenkään ruokailutottumuksia tai harjoitusmetodeja vaan antaa hieman ajattelemisen aihetta.
No tietysti voisit oldez lukea noita treenitoikin postauksia ennenkuin alat sen kirjoittajia ohjeistamaan.
Kuten
tämän tai
tuon postauksen.
Ja kirjoittaa sinne voit toki omiakin harjoituksiasi!
Mutta noin ylipäätään postauksessa oli asialliasta asiaa... kunhan näpäytin huonosta luvusta.
Ite olen ajatellut tuon ravintohomman niin, että pitkässä juoksussa elimistöä ei saa totuttaa liian tasaisiin olosuhteisiin: ei levon, ei rasituksen eikä varsinkaan ravinnon suhteen. Siinä mielessä menen oman intuitioni mukaan. En oikein ymmärrä tätä tasainen verensokerin tuputusta terveillä ja liikkuville ihmisille. Mä paastoan välillä ja annan elimistölleni uusia ärsykkeitä- mieluusti vielä puun takaa. Näin olen kokenut että siitä tulee kestävämpi, vahvempi ja ennenkaikkea luonnollisempi olo.
Ja jos ravintopolitiikassa jotain auktoriteettia kannataa pitää suosittelen luontoäitiä. Evolutiivisessa mielessä ihminen on vielä metsästäjä-keräilijä, jolla on luonnostaan yltäkylläisyyden (paljon saalista) ja nälän kausia (vähän saalista) kausia
(Lotka-Volterran populaatiodynamiikka).
Se että asioita lähdetään pilkkomaan muutamaan harvaan ravinneosaan ja niiden välisiin yhtä harvoihin suhteisiin; analysoimaan ja siitä kokoamaan tehdään mielestäni suuri virhe. Ihminen elimistöineen ja vuorovaikutuksineen on äärimmäisen kompleksinen järjestelmä, joka on täynnänsä lukemattomia kausaalisia ja läpinäkymättömiä linkkejä. On suuri virhe nähdä ruokavalionsa ja urheilunsa yksinkertaisena energian yli- ja alijäämäyhtälöinä sekä muutaman harvan ravintoaineen vuorovaikutuksena. Näin kuvaillusta systeemistä tulee aivan liian yksinkertainen, mekaaninen ja ankaran kausaalinen noiden harvojen käytettyjen muuttujien suhteen.
Jo sellainen erittäin tärkeä tekijä tästä ravinto-toikista uupuu kuin
tunnetila kaikkine hormonaalisine vaikutuksineen. Kun ihmiseltä elimoidaan näläntunne, joka on luontoäidin käsky metsästää, mikä taasen on liikkumista eli urheilua, vaikutetaan hyvin perusteellisella tasolla yksilön epigenetiikkaan. Siis siihen miten yksilön perimä ilmenee hänessä ja ympäristönsä monimutkaisessa vuorovaikutusverkossa.
Nälkää ylipäätään tarkastellaan liikaa haitallisena ärsykkeenä ja negatiivisena asiana. Koko ajan saadaan lisää tutkimustietoa nälän immuniteettia, esimerkiksi syövän ja diabeteksen suhteen, koskien. Tässä suhteessa tähän astinen ravitsemusoppi on ollut täysin empirian vastaista. Ja tarkoitan nyt akuuttia stressiä, akuuttia nälkää. En aliravitsemusta.
Noin keinoin elimistö ja psyyke oppivat kohtaamaan stressitekijöitä. Toisin kuin tasaiseen itseään tankkaava, säännöllisesti lepäävä jne nimenomaisesti liikkumista varten toimiva yksilö. Mun (hieman valistunut arvaus) on, että iso osa ihmisen sairastelusta on seurausta siitä, että elimistö on opetettu liian tasaisiin olosuhteisiin. Sen seuruaksena elimistöstä tulee hauras kuten kaikista ulkoa tasaisesti tuetuista järjestelmistä tulee.
Summa summarum: mun oma ohjenuora on, että että elävät olennot tarvitsevat muuntelevuutta ja satunnaisuutta. Saalista ja lepää, nauti ja kärsi. Siinä se.
Jätin itse ravintoainesjutut tästä pois kun oldez ne tossa jo ihan hyvin ja kattavasti kirjoittelikin.
