TIVA: Uusi F1-selostaja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Observer
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eiköhän se Matti ole paras vaihtoehto, kunhan siellä vierellä on joku asiantuntija "toppuuttelemassa". Jotain Timo Pulkkista en haluaisi nähdä selostajana. yuck
 
Matti Kyllönen.

Perinteet kunniaan. Aivan sama, jos ei olekaan turhan tarkka asiantuntija, ja sammakoita pääsee välillä suusta. Minusta tärkeintä kisaselostuksessa on oikeanlainen tunnelma, ja sitä Matti osaa luoda. Ja minusta Matin Suomi-vouhkaamisesta puhuminen on hieman liioiteltua. Kukaan ei tunnu muistavan, että viimeisinä maikkarivuosinaan Häkkinen todellakin oli aivan kärkikuskeja, olisi ollut naurettavaa, jos suomalainen selostaja olisi asennoitunut tähän tönkön asiallisesti, ja välillä väkisin vääntänyt kannustusta tyyliin "Mika voittaa voitooooooooooooooooon!". Ainakaan omaan muistilokerikkooni ei ole jäänyt sellaista kuvaa, että Matti olisi esimerkiksi 90-luvun alkuaikoina vouhottanut pelkästään Häkkisestä. Kyllä silloin Matti selosti antaumuksella Schumin, Senna, Prostin sun muiden kisailuja.

Ja vielä Sennasta. Suurin osa varmaankin muistaa, kuinka aidon järkyttynyt Kyllönen oli Sennan kolarin jälkeen. Sen jälkeen voikin muistella, kuinka Tuominen hoiteli tilanteita, jotka olisivat saattaneet olla yhtä vakavia: esimerkiksi Saton mäjäytys.

Mutta-mutta, tarvetta ei ole Tuomista tässä dissata, vaan ainostaan kantaa oma ääneni kekoon Kyllös-Masan puolesta. Ja olkoonkin Mustakari 'epäpätevä', on silläkin miehellä kuitenkin reilusti kokemusta ykkösistä. Ja ihan pätevästihän he aikoinaan aika-ajoissa (vai olikohan se harjoituksissa) vastailivat katsojien kysymyksiin. Mitä ei tiedetä, siitä voidaa ottaa selvää.

Ei formulalähetyksiin sovi kuivan asiallinen linja. Ainakaan itseäni ei nappaa kuunnella lähetyksissä ylenmäärin tilastotietoa ties mistä ja muuta vastaavaa. Jos haluan tietää enemmän jostakin asiasta, etsin aiheesta netistä ja kirjallisuudesta. Jos haluan viihtyä formula-sirkuksen melskeissä, kuuntelen Kyllöstä. (Tai Pulkkisen Jorea :cool: ).

<small>[ 19-12-2003, 23:35: Message edited by: Trone ]</small>
 
Joku hlö joka ei ole vielä yhtä urautunut kuin jo mainitut ja jo kehissä kulutettu.

Eli Musta Hevonen.

Tai sitten Päiviö Pyysalo...
 
Mulla nyt ei ole mitään Tomi Tuomista vastaan, eli sais mun puolesta jatkaa.. Muista mieleen tulee Kyllönen ja Ylen sankareista Mertaranta. :D
 
Matti Kyllönen, että saataisiin taas tunnelma käsinkosketeltavalle tasolle tällä veden lähes kokonaan ympäröimällä saarella jolla ajetaan sileänkelin renkailla savun noustessa suuttimista! Mahtavaa! Loistavaa! Hyvä Kimi! Hyvä Suomi!
 
Matti "Kybä" Kyllönen. Mertaranta kuulostaa toisaalta mielenkiintoiselta, mutta saattaisi Antsa nukahtaa koppiin. Nimittäin kun vertaa jääkiekon ja formulan tapahtumatiheyttä niin...
Kyllönen siis ja ne jo aiemminmainitut asiantuntujat viereen kuljettamaan sammakot sinne minne ne kuuluvat...
 
Ei mitään muuta väliä kunhan se ei ole Kyllönen tai Jorma Pulkkinen. Kaikki muut melkein käyvätkin.
 
Tästä on nyt ollut keskustelua monessa eri paikassa, ja yllättäen monet tuntuvat (vakavissaan?) ehdottavan YLE:n Tapio Suomista selostajaksi.

Itselläni ei kovin hyviä muistikuvia Tapsan F1-selostuksista ole, mutta minä en yleisestikään pitäisi häntä minään kovin taitavana nimenomaan selostushommiin missään lajissa - ainakaan ilman ketään asiantuntijaa vierellä.
Etenkin kun F1:sten "ammattikatsojat" tuntuvat vaativan aika suurta asiantuntemuksen määrää (hitto kun vaikea keskittyä viestin kirjoittamiseen kun alastomien naisten kuvat pyörii tuossa vierellä! wink

Tokihan Suomisen asiallisen hillitty tyyli olisi hyvä niille, jotka Kyllösen huutamista vihaavat.
 
Kuuntelinpa kuluvana vuonna Kyllösen selostusta Cartista. Ensin mietin, että enpä muistanutkaan kuinka hyvä selostaja se oli. Mutta kun Salo pääsi kolmannelle sijalle niin pakko oli pistää äänet poies. Ei sitä huutamista ja veuhkaamista kestä kukaan.

Eli sama kuka muu, muttei kyllönen.

Kyllönen voi tulla ehkä sitten selostamaan kun sarjassa ei ole enää yhtään suomalaista.
 
Eikös Nelosen pitänyt järjestää jonkinlainen tenavatähtimäinen selostajakilpailu, jonka voittaja pääsisi yhtä Mestarien liigan matsia selostamaan suoraan lähetykseen? En ole seurannut, että mitähän tällekin projektille kuuluu, mutta voisi ajatella että F1-selostaja etsiessä tuollainen ratkaisu voisi vielä paremmin tulla kysymykseen!
 
Jari Porttila!

Ei vaan,Kyllönen kera Keken,Mikan/Mikojen ja Dzeidzein!
 
I - Tuntematon Selostajasuuruus (joka voisi kyllä olla turhan riski veto...)

Muut sijat:
II - Matti Kyllönen ja bändi
III - Tapio Suominen

DNF - Mertaranta, Haajanen
DSQ - Pulkkinen, Porttila, Ikonen
 
Ylös