Artikkeli on vuodelta 2003
Jostain syystä Espanja on kuulunut Formula 1:n MM-sarjan vakiomaihin jo vuosia. Vaikka maalla ei ole juurikaan siteitä GP-autoiluun eikä espanjalaisten F1-kuljettajien mainekaan ole kummoinen, on Espanja pitänyt paikkansa sarjassa.
F1-sarjan kisoja on ajettu Espanjassa aina vuodesta 1968 lähtien, toki välivuosiakin on ollut. 1968 ajettiin Madridin lähellä Jaramassa. Espanja on Belgian tapaan vahvasti jakautunut maa, ja aivan kuten Belgiassakin, F1-tapahtuman sijaintipaikasta kilpailtiin voimakkaasti. 1969 Espanjan GP ajettiin Kataloniassa Barcelonan jo mystisyyden asemaan nousseella Montjuich Parkin nopealla katuradalla. Lisäksi Espanjan GP on ajettu Jerezissä ja nykyisellä Barcelonan Montmelon radalla.
Barcelonan rata otettiin käyttöön 1991 ja siellä ajettu kilpailu on mielestäni tuon vuoden paras kisa. Kilpailussa Ayrton Senna ja Nigel Mansell ottivat vahvasti yhteen Mansellin yrittäessä ottaa kiinni Sennan piste-etumatkaa MM-sarjassa. Kisa alkoi märällä radalla, ja vaikka sade olikin lakannut, kaikki lähtivät kisaan saderenkailla. Kisan ensimmäiset kierrokset olivat rajua kilvanajoa Sennan, Bergerin, Mansellin ja Schumacherin välillä. Alain Prost oli viisaasti vaihtanut renkaansa jo toisella kierroksella ja nousikin pian kärkeen. Vaikka Prost sijoittuikin toiseksi, oli hän äärimmäisen vihainen tallilleen. Ennen kisaa hän oli ehdottanut slikseillä starttaamista, mutta tallin johto ei ollut suostunut tähän peläten ulosajon riskiä. Prostin kertoman mukaan tallin johto pelkäsi eniten lehdistön kritiikkiä. Kisa muistetaan kuitenkin parhaiten Sennan ja Mansellin välisestä taistelusta, kun kaksikko ajoi pitkän pääsuoran rinnakkain läpi tuolloisten etusiipien aiheuttaman voimakkaan kipinäsuihkun saattelemana.
Valitettavasti Barcelonan radalla ei tuon jälkeen ole ajettu lähellekään yhtä värikkäitä kisoja. Radan luonteeseen kuuluu paljon pitkiä, eri vauhdilla ajettavia mutkia, joissa auton tasapaino ja downforce ovat merkittävässä asemassa. Radalta puuttuu lähes tyystin nykyradoilta tyypilliset shikaanit ja hitaat neulansilmämutkat. Toisaalta nopeimmatkaan mutkat eivät ole Span kaltaisia haastavia ja vaikeasti ajettavia. Näin kuljettajan on vaikea paikata auton heikkouksia. Yleensä Barcelonassa nähdäänkin parhaan auton ylivoimainen esitys. Tällä radalla hyvät ominaisuudet korostuvat. Mielestäni Barcelonan rataa kritisoidaan kuitenkin turhaan, esimerkiksi radan pitkä Elf-kaarre on nykymittapuun mukaan nopea ja vaativa. Ehkä pääsuoran jälkeinen mutka voisi olla tiukempi, jolloin siitä muodostuisi hyvä ohituspaikka.
Barcelonan kilpailun voittaja on useana vuonna voittanut myös maailmanmestaruuden. Tämä kertoo mielestäni sen, että parhaalla autolla on Barcelonassa suhteellisesti ottaen helppo voittaa. Vuosina 1992, 1993, 1994, 1995, 1997, 1998, 1999, 2001 ja 2002 on Espanjan GP:n ja MM:n voittajat olleet samoja. Myös Brasilian GP:ssä voidaan havaita samaa tendenssiä, mutta esimerkiksi Spassa, Monacossa, Monzassa ja Hockenheimilla voittajat ovat vaihtuneet enemmän. Tietenkin nämä ovat vain tilastoja ja niiden taustalla on mitä erilaisimpia tekijöitä, mutta kyllä tämäntyyppinen tilasto jotain kertoo eri ratojen aiheuttamista vaatimuksista rungolle, moottorille ja kuljettajalle. Tällä kerralla vedonlyöjää kuitenkin sekoittaa tietenkin Ferrarin uuden auton käyttöönotto.
Kilpailut muilla radoilla
Espanjassa on monta hyvää moottorirataa, mikä johtuu enemmänkin suuresta moottoripyöräkisojen suosiosta. Toki autourheilullakin on Espanjassa hyvä asema; Telefonica World Series on Espanjasta lähtöisin, ja maassa on ajettu kovatasoisia vakioautokisoja takavuosina. Kuten sanottu, on GP-kisoja ajettu kolmella muullakin radalla. Jerezin radalla on ajettu myös Euroopan GP vuosina 1994 ja 1997. Rata ei ollut, eikä vieläkään ole mikään klassikko. Saman voi sanoa radalla ajetuista kisoista. Euroopan Grand Prix’nä ajettu vuoden 1997 on varmasti monen mielessä elävänä. Mika Häkkinen otti tuolloin ensimmäisen voiton vaihtelevien käänteiden jälkeen. Viimeksi Jerezissä ajettiin Espanjan GP 1990. Tuosta kisasta muistetaan parhaiten Martin Donnellyn vakava onnettomuus radan takaosan erittäin nopeassa mutkassa. Samassa kisassa Ferrarit ottivat kaksoisvoiton Prostin johdolla. Jerezin kisoissa ei ole juurikaan tapahtunut mitään ihmeellisiä ja ikimuistoisia asioita. Ehkä parhaiten muistetaan vuoden 1986 kisa, jolloin Senna ja Mansell ylittivät maalilinjan liki tasoissa. Tätä vuoden 1986 kisaa ennen ei Espanjassa ajettu viiteen vuoteen.
Edellinen Espanjan GP oli ollut kauden 1981 Jaraman kisa. Tämä lienee Espanjan GP:n suurin ja ikimuistoisin klassikko. Gilles Villeneuve voitti kisan erittäin vaikeasti ajettavalla turboahdetulla Ferrarilla pitäen takanaan lähes koko kisan ajan neljän, viiden auton nippua. Villeneuve ei tehnyt yhtään virhettä koko kisan aikana, vaikka olosuhteet olivat rankat. Seitsemännestä ruudusta lähtenyt kanadalainen nousi kärkeen hyvän lähdön ja Alan Jonesin ajovirheen ansiosta. Villeneuven perässä maaliin tulivat Laffite, Watson, Reutemann ja de Angelis – kaikki 1,2 sekunnin sisällä. Mutkista lähdettäessä Laffite oli monesti rinnalla, mutta suorilla Matran moottorin tehot eivät riittäneet Ferrarin turbolle.
Montjuich Parkin kisaa olen käsitellyt aikaisemminkin ja sen historia loppui katastrofaaliseen kisaan vuonna 1975. Moni pitää tätä puistoon sijoitettua rataa yhtenä MM-sarjan historian vaativimmista. Rata oli nopea ja kaiteet lähellä. Nykypäivänä moinen yhdistelmä ei menisi läpi. Turvallisuuden edelläkävijä Jackie Stewart näki jo 1970-luvulla Montjuich Parkin vaarallisuuden. Varmasti osa radan mystiikasta johtuu siitä, ettei radalla ole ajettu 70-luvun puolenvälin jälkeen. Montjuich Park on nykyään osa Barcelonan vanhaa kaupunkia, ilman että kilpailuhistoria näkyisi alueella mitenkään.
Espanjan GP:n tulevaisuus
Espanjassa ajetaan siis harvoin mielenkiintoisia tai jännittäviä kisoja. Kisojen järjestämiseenkään ei ole viime vuosina liittynyt mitään suurta draamaa. Lieneekö syynä se, että Espanjalla ei ole ikinä ollut kunnon F1-historiaa. Espanjalaista yleisöäkään F1-kisat eivät ole lämmittäneet. Maahan ei ole päässyt syntymään F1-perinnettä. Kuitenkin Saksassa, Italiassa ja Englannissa kuninkuusluokka kiinnostaa, vaikka oman maan menestyjiä ei olisikaan sarjassa ajamassa. Moottoripyörien RR-kisat ja ralli kuitenkin kiinnostavat ja suosion avaimena lieneekin oman maan tähdet. Carlos Sainz nosti uskomattoman rallikuumeen Espanjaan ja jo vuonna 1991 maassa ajettiin MM-ralli. Fernando Alonso on ehkä samassa asemassa kuin Sainz oli 1980-luvun lopussa rallissa. Ymmärtääkseni kiinnostus Barcelonan kisaa kohtaan on nyt ennennäkemätöntä. Toivottavasti Alonso kykenee nostamaan pitempiaikaisen F1-kuumeen Espanjaan, sillä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kaikki uudet aluevaltaukset ovat tärkeitä.
Fernando Alonsolla on mielestäni kaikki mahdollisuudet nousta Espanjassa ns. kansallissankariksi. Mies on nopea ja ikäisekseen erittäin asiallisen ja sanavalmiin oloinen kaveri. Alonso voi tehdä sitä työtä Espanjassa, mitä Ronnie Petersson teki Ruotsissa, Keke Rosberg Suomessa tai Jochen Rindt Itävallassa. Suureen suosioon tarvitaan muutakin kuin pelkkä raaka nopeus. Alonson ajamisessa on runsaasti yritystä ja parhaimmillaan mies on erinomainen ohittelija. Itse muistan Alonson otteet F3000-sarjasta kaudelta 2000. Barcelonan radalla ajetussa kilpailussa Fernando yritti ohittaa paikoissa, missä kukaan ei ollut aikaisemmin edes yrittänyt. Virheitä tuli nuorelle kaverille runsaasti, mutta toisaalta esitys ei jättänyt ketään kylmäksi. Toivottavasti saamme nähdä samaa tsemppiä Fernandolta viikonlopun GP:ssä.
Pekka Hacklin