Categories
f1

Miltä kasinoalan tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

Unsplash

Kasinoala elää mielenkiintoisia aikoja. Se on nähnyt viime vuosina jännittäviä muutoksia, jotka ovat erityisesti olleet pelaajan mieleen. Yksi suurimpia muutoksia oli siirros pelaamaan ilman rekisteröitymistä eli pelkästään verkkopankkitunnuksilla. Se on nopeuttanut rahapelaamista entisestään sekä vienyt pois murheet pelaamisen sekä maksuliikenteen turvallisuudesta. 

Etenkin uudet kasinot 2021 ovat olleet pääosin kasinoita ilman rekisteröitymistä, joko kokonaan tai sitten hybridimuodossa, jolloin pikapelaamisvaihtoehto on mukana perinteisen asiointitavan rinnalla. Se ei ole kuitenkaan jäänyt ainoaksi uutuudeksi ja alalle odotetaan mielenkiintoisia uudistuksia myös tulevaisuudessa. Tutustumme seuraavaksi niistä muutamaan.

Kryptovaluuttojen käyttömahdollisuudet laajenevat

Kryptovaluutat ovat ylittäneet ensimmäisen esittelyvaiheensa, ja niitä ostetaan sekä käytetään ympäri maailmaa ahkerasti. Niiden kurssien seuraamisesta on tullut jopa tapa viettää vapaa-aikaa sekä sijoitusstrategia. Vaikka Euroopassa niiden käyttömahdollisuudet ovat rajalliset, nettikasinoilla tilanne ei ole samanlainen.

Kryptovaluuttoja hyväksyvien kasinoiden lukumäärä on lähtenyt tiukkaan nousuun. Niitä yhdistää se, että kyseessä ovat aina Curacaoon rekisteröityneet sivustot. Tällä tavoin niillä on curacaolaisen peliviranomaisen antama lupa hyväksyä kryptovaluuttoja, joka ei siis ole mahdollista EU-lisenssien taholta. 

Voit käyttää ainakin suurempia digivaluuttoja, kuten bitcoineja, litecoineja ja ethereumeja, asioidessasi nykykasinoilla. Se, miten kurssit tulevat muuttumaan, vaikuttaa luonnollisesti myös siihen, mitä valuuttoja kasinoilla tullaan hyväksymään tulevaisuudessa. Voi olla, että vaihtoehtojen määrä voi nousta jopa kymmeniin.

Virtuaalista todellisuutta odotetaan kasinoille

Virtuaalitodellisuus on suuri asia monella alalla maailmalla. Sen yleistymistä ja teknologian paranemista on odotettu vuosia, mutta seuraavien kymmenen vuosien voidaan sanoa olevan virtuaalitodellisuuden kulta-aikaa – ja etenkin pelialalla. Nyt jo VR-pelejä pelataan jopa esports-turnauksina, mutta kasinot eivät ole jostain syystä päässyt samaan vauhtiin.

Virtuaalisia kasinopelejä on julkaistu vain vähän eikä niiden tekninen alusta ole vielä täysin valmis. Selkeästi kuitenkin junaa on taas sysätty liikkeelle ja 2020-luvun alussa kasinot ovat nähneet taas kerran uuden virtuaalipelimuodon, kun live-kasinopelijulkaisuun lisättiin ensimmäistä kertaa VR-tila. 

Tällöin pelaajat voivat pelata uutuuslive-peliä VR-laseillaan ja kokea rahapelaamisen tällä tavalla aivan uudella tavalla. Kyseinen Gonzo’s Treasure Hunt -peli on ehtinyt kerätä mielenkiintoa kaikenlaisten pelaajien keskuudessa, mutta se, kuinka samaa teknologiaa tullaan käyttämään tulevaisuudessa, määrittelee virtuaalitodellisuuden tilan nettikasinoilla.

Maksuvälineet kehittyvät entisestään

Pikakasinoiden kanssa on voitu huomata, että erityisesti kasinoille suunnatuille maksutavoille on kysyntää. Aikaisemmin nettilompakot olivat yksi suosituimmista, lähes pelkästään kasinoilla käytetty maksuväline, mutta tulevaisuudessa alalle voi ilmestyä aivan uudenlaisia keinoja tallettaa ja nostaa rahaa.

Suurin vaikutus tähän tulee olemaan mobiilimaksutapojen kehittyminen ja laajentuminen. Tällä hetkellä vaihtoehtoja on yllättävän vähän. Siirto ja Siru Mobile ovat näistä yleisimmät, jonka lisäksi erilaiset nettilompakkovaihtoehdot ovat lisääntyneet. Ehkä tulevaisuudessa voimme nähdä ainoastaan mobiiilimaksamiseen erikoistuneen kasinomaksutavan.

Tulevaisuus on vielä avointa

Kasinoala elää vahvasti teknologisen kehityksen mukana. Sivustot toimivat yhtä tarkasti ja turvallisesti kuin mikä tahansa toinen verkkokauppa. Täten digitaaliset uutuudet tulevat yhtä nopeasti nettikasinoille kun ne ovat tulleet myös muihin netin suurille sivustoille.

Categories
f1

F1-faneille: Vauhtia, jännitystä ja voittoja

Formula faneja yhdistää ainakin yksi asia: -he rakastavat jännitystä. Autourheilu on valtava sirkus, joka kuljettaa mukanaan ympäri maailman noin 20 osakilpailun kautta. Voit tuntea adrenaliinin, jännityksen ja bensan katkun suonissa, kun odotat starttia paalupaikalla.

Ei ole mikään ihme, että laji vetää urheilun ystäviä puoleensa vuosi toisensa jälkeen. Moni faneista haaveilee siitä, että pääsisi itse joskus kokeilemaan miltä tuntuisi olla kuskin paikalla. Tämä valitettavasti on mahdollista vain harvoilla ja valituilla.

Kisakatsomoonkin on pitkä matka täältä Pohjolasta, joten unelmien toteuttaminen on todella haasteellista. Pientä kisatunnelmaa kuitenkin tarjoavat esimerkiksi seuraavat kasinopelit. Saat pikatien suoraan paalupaikalle ja kilpailuun pääsee mukaan suoraan omalta kotisohvalta!

Rally 4 Riches, Play’N Go

Tässä kolikkopelissä ei ole suoranaisesta kyse formuloista, vaan autourheilusta. Istahda kilpa-auton rattiin ja kokeile minkälaista vauhtia se tarjoaa kolikkopelin muodossa täältä: suomikasino.com.

Kisa käydään vuoristossa, jossa kiidetään pienten vuoristokylien, usvan ja oliivipuiden keskellä. Nerokkaalla tavalla ympäristö on rentouttava ja jopa kaunis, mutta kutsuu samalla aikaa painamaan kaasun pohjaan ja tavoittelemaan ensimmäistä sijaa horisontissa häämmöttävän maaliviivan takia.

Pexels

Rullat ovat auton sylinterin muotoisia ja kaikki yksityiskohdat on otettu autourheiluun liittyvistä asioista. Tässä korkean volatiliteetin pelissä ei ole nopeusrajoituksia. Voit painaa kaasun pohjaan ja kokeilla onneasi minkä sijoituksen tämä ralli tuo mukanaan.

Jos rakastat vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja suonissasi virtaa bensa, niin tämä on täydellinen valinta sinulle.

Street Racer, Pragmatic Play

Toisinaan tekee mieli heittää ranttaliksi ja silloin rohkeimmat voi ottaa osaa katuralliin Las Vegasin pimenevässä illassa. Voit tuntea urheiluautojen moottoreiden voiman ja haistaa symboleista löytyvien kilpailijoiden voiton tahdon.

Voit tarttua heidän heittämään haasteeseen ja asettua omalle paikalle lähtöviivalle. Voittajaa odottaa palkintona tästä kisasta rikkauksien sekä tunnetuimpien nähtävyyksien pariin. Jännittävän ja salaperäisen ilmapiirin tarjoaa kaupungin valojen säihke, etkä voi ikinä tietää mihin kadut lopulta johtavat.

Korkean volatiliteetin kolikkopelissä otetaan kisaa siitä kuka on kovin kiihdyttäjä. Oletko valmis? 1,2,3…kaasu pohjaan!

Pexels

Cash or Crash, Evolution

Tämä livepeli kuljettaa sinut pienen luksuksen pariin öljyn katkuiselta varikolta ja voit keskittyä hetkellisesti vain nauttimiseen. Ota paikkasi ilmalaivasta, laita turvavyö kiinni ja kokeile kuinka korkealta putoat!

Suorassa lähetyksessä pelattava onnenpeli on toiminnaltaan todella yksinkertainen. Laita kädet ristiin ja toivo iso kasa vihreitä palloja, jotka johdattelevat sinut korkeuksiin ja parempien palkintojen luokse.

Tässä pelihuoneessa voit unohtaa kilpailun muita vastaan ja testata kuinka kovaa jännitystä kestät itse. Pelaatko varman päälle vai oletko valmis urheiluhenkeen vetämään riskillä?

Respin Race, Lightning Box

Kaasuttele kenguruiden kanssa moottoripyörällä eukalyptus-varas kiinni. Ongelmana on se, että kyseessä on erittäin nopea maantiekiitäjä, joka luo omat haasteensa matkaan. Seikkailu vie läpi Arizonan autiomaan.

Jokainen sekunti on tärkeää, joten paahtavaa kuumuutta ei voi ottaa huomioon. Matkan päässä on yllätyksiä täynnä oleva luola. Oletko valmis hyppäämään tähän sarjakuvamaiseen kisaan, jossa voittajat palkitaan erittäin antoisasti?

Joka tilanteen pelimiehiä

Autourheilu kerää ympärilleen miljoonia faneja ympäri maailman, joten ei ole yllättävää, että se on inspiroinut myös pelivalmistajia. Uskomattoman nerokkaalla tavalla teema on onnistuttu sisällyttämään useisiin kasinopeleihin.

Parasta tässä on se, että pääset välittömästi pelin juonesta kiinni. Sinun ei tarvitse, kuin painaa kaasu pohjaa ja hypätä mielikuvissasi mukaan kilpailuun. Tulevia F1-osakilpailuja odotellessa voit vaikka ihailla kaikkien aikojen kauneimpia formuloita ja kokeilla onneasi yllä mainituissa kasinopeleissä.

Categories
f1

Kaikkien aikojen parhaat suomalaiset F1-kuskit

Unsplash

Sydämentykytystä ja jännitystä on tarjottu formuloita seuraaville urheilun ystäville vuosikymmenien ajan useiden suomalaisten kuljettajien toimesta. Viimeisin ehdoton huippuhetkistä on maailmanmestaruus vuonna 2007.

Tämän jälkeen suomipojat eivät ole yltäneet aivan samanlaiseen menestykseen, vaikka maamme on edustettuna lajin huipulla yhä edelleen. Samalla kun odottelemme uutta nousua formuloissa, niin palataanpa muistoissa huippukuljettajiin, jotka tarjonneet unohtumattomia hetkiä lajin parissa menneiden vuosien aikana.

Suomalaisten F1-menestys numeroina

Suomalaisten menestyksen puolesta numerot puhuvat puolestaan. Sinivalkolippu on ollut edustettuna lähes jokaisessa Grand Prix -viikonlopusta jo vuodesta 1991. Yksi parhaista hetkistä ovat olleet se, kun seurasimme Häkkisen ja Schumacherin välistä taistelua maailmanmestaruudesta.

Maamme ylpeydet ovat jättäneet lähtemättömät jäljet formularadoille vuosikymmenien aikana. Arvailut voi jättää Nopeampi Casinon veikkauskohteisiin, kun taas suomalaisesta menestyksestä kertovat seuraavat tosiasiat:

  • Suomalaiset ovat voittaneet neljä maailmanmestaruutta
  • F1-radoilla on nähty kymmenen suomalaista kuskia
  • Paalupaikka on vallattu yli sata kertaa
  • Palkintosijoille suomalaiset kuskit ovat nousseet noin 300 kertaa
Unsplash

Keijo “Keke” Rosberg

Rosberg ajoi F1-sarjassa kahdeksan vuotta ja on ensimmäinen maailmanmestaruuden voittanut suomalaiskuski. Hän nousi sarjaan Formula 2 -sarjasta vuonna 1978, eikä menestystä tullut juurikaan ensimmäisten vuosien aikana. Hänet tunnettiin ajotyylistä, johon kuuluivat sivuluisut ja reunakivetysten yliajo.

F1-uran aikana hän kerkesi ajaa 114 kilpailua, joista palkintosijoille pääsi 17 kertaa. Historian kirjoihin kirjattiin maailmanmestaruus vuonna 1982. Uran jälkeen Rosberg on keskittynyt Team Rosberg -tallin johtamiseen sekä toiminut suomalaisten F1-kuskien ja poikansa Nico Rosbergin managerina.

Mika Häkkinen

Mika Häkkinen oli formulan ratissa kunnioitettavat 11 kautta. Kaikki alkoi Lotuksella vuonna 1991, josta meidän mieleen erityisesti on jäänyt hyväntahtoinen taisto mestaruudesta Michael Schumacherin kanssa. Häkkinen voitti maailmanmestaruudet vuonna 1998 ja 1999.

Tämä sai suomalaiset hullaantumaan formuloista ja samalla hän sinetöi oman paikkansa huipputalleissa. Uraan mahtuu 162 osakilpailua, 20 voittoa ja 51 palkintosijaa sekä ottaa paikkansa yhtenä kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista F1-kuskeista. Häkkinen vetäytyi F1-radoilta lopullisesti vuonna 2001.

Kimi Räikkönen

Formularatojen kaikkien aikojen rauhallisin mies sain lempinimekseen Iceman, jo uransa alkuvuosina. Hän aloitti uransa Sauberilla vuonna 2001, siirtyen välittömästi seuraavana vuonna McLarenille.

Uran kohokohtana on maailmanmestaruus vuonna 2007 Ferrarilla. Kun tarkastelemme voittoja, palkintosijoja, nopeimpia kierroksia ja MM-mitalien määrää, niin Räikkönen on menestynein suomalainen F1-kuljettaja. Ura päättyy meneillään olevaan kautteen ja näin saa päätöksen 18 kauden mittainen menestystarina.

Kuka on seuraava suomalainen F1-ratojen tähti?

Räikkösen vetäydyttyä F1-kisoista kaikki toivo suomalaisittain jää Valtteri Bottaksen harteille. Meillä on odottamassa paljon lahjakkaita lupauksia, mutta F1 nousemiseen tarvitaan taitojen lisäksi myös rahaa. Autourheilu vaatii taloudellisesti niin paljon varoja, että tie menestykseen on todella haasteellinen.

On erittäin huolestuttavaa tulevaisuutta ajatellen, koska yhtään superlahjakkuutta ei ole näkyvissä ja viimeisen suomalainen nousi F1-sarjaan vuonna 2013. Olisi jo korkea aika löytää uusia kuskeja, jos formulan ratissa halutaan nähdä jatkossa myös suomalaisia.

Tulevaisuus tähän autourheilun kuninkuusluokkaan on arvoituksellinen. Toiveikkaalta ei näytä, koska Formula 2- ja 3 -sarjoissa ei tällä hetkellä aja yhtään suomalaista kuskia.

Kiihdytys kohti uutta aikakautta

Suomalaiset ovat niittäneet enemmän ja vähemmän menestystä moottoriurheilun parissa. Lahjakkuuksia on noussut osaksi lajin historiaa useaan otteeseen ja uskomme tarinan saavan jatkoa myös tulevaisuudessa.

Yksi aikakausi on tulossa päätökseen, kun Räikkönen pakkaa ajohanskat tiskiin ja lopettaa uransa. Suomalaisen menestyksen suhteen katseemme on kiinnittynyt tarkasti Bottakseen, joka on ainoa toivomme pitää paikka lajin huipulla ja jännitystaso korkealla kotikatsomoissa.