Categories
Uncategorized

F1-ajokokemus kaikille

Artikkeli on vuodelta 2008

Suomalaiset ovat formulahullua kansaa. Häkkisvuosina kilpailut keräsivät ruutujen ääriin miljoonayleisön eikä suosio näytä laantumisen merkkejä; onhan kuninkuusluokassa mukana tälläkin kaudella 2,5 suomalaista.

Kilpailuja lähdetään seuraamaan paikan päälle, jos mahdollista. Autonäyttelyissä F1-autojen mallikappaleet keräävät ihailevia katseita. Ja kun Toyotan F1-talli järjestää muutaman kierroksen näytösajon Helsingin keskustassa, tukkeutuu kaupunki täysin.

Kun Formula 1 -auton on nähnyt, kuullut ja sitä on päässyt koskettamaan, on vain yksi asia jäljellä. Ajaminen.

Jo pitkään oikean F1-auton ajamista on pidetty harvinaisena herkkuna, jota moottoriurheilun ammattilaisten lisäksi vain jotkin kuuluisuudet ovat päässeet maistamaan. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin kiinnostava vaihtoehto, etenkin suomalaisille. Speedpassionin kautta voit varata itsellesi unohtumattoman ajokokemuksen Formula 1 -autolla. Ajaminen tapahtuu Suomessa, Kemoran radalla. Ajopäiviä järjestetään vuoden aikana myös Ruotsissa Anderstorpin radalla sekä Unkarissa Hungaroringillä.

Riskit ovat suuret, kun täydelliset turistit päästetään formula-auton rattiin. Auton keveys, takaveto ja moottorin voima saavat auton helposti pyörähtämään ulos radalta. Siitä muistutuksena oli Anderstorpin varikkopilttuussa uusia tukivarsia odottanut vuoden 2000 Jaguar R1, jota ruotsalaispilotti oli käsitellyt edellisenä päivänä. Näihin autoihin ei saa varaosia göteborgilaisesta Volvo-pajasta.

Ajamista täytyy ensin harjoitella. Teoriaopetuksen jälkeen istuttiin Formula Lotus -autoihin, jotka ovat tuttuja Mika Häkkisen uraa seuranneille. Pian Anderstorpin rata ja sen haastavimmat kohdat tulivat tutuiksi. Nyt ei paukuteta kierrosaikoja vaan pidetään kalusto ehjänä!

Lisähaasteita toi loppukesän sadekuuro, joka kasteli radan. Varikkohenkilökunta vaihtoi Takuma Saton vanhaan Jordan EJ12:een sadekelin renkaat. Työntöavulla moottori käyntiin ja menoksi! Kolmessa kierroksessa ei ehtisi paljon, mutta jo ensimetreillä tuli selväksi, että nyt ei ajeta ihan tavallisella autolla.

Formula 1 -auto rakennetaan mahdollisimman nopeaksi FIA:n senhetkisten sääntöjen puitteissa. Auton jokainen osa ja yksityiskohta on suunniteltu niin, että kierrosajoista saataisiin viimeinenkin sadasosa ja tuhannesosa pois. Kauden jälkeen maailmanmestaruudet jaetaan talleille, jotka ovat onnistuneet tässä parhaiten, ja kuljettajille, jotka pystyvät ottamaan autostaan – Mikan sanoin – maksimaalisen suorituskyvyn.

Ajotapahtumissa käytettyihin Rajamäki Racingin omistamiin autoihin on jouduttu tekemään muutoksia vaihteisto- ja moottoripuolella. Moottori on pienemmistä luokista tuttu 500 hevosvoimainen V8 ja vaihteisto on xtrax-tyyppinen. Käytännön syiden takia viimeisen päälle oikeaa F1-kilpuria ei voida käyttää kaikille avoimissa turistiajeluissa. Jos et ole nähnyt Top Gearin juttua, jossa Richard Hammond kokeilee Renaultin F1-autoa, katso se Youtubesta. Pätkä auttaa ymmärtämään, mitä pelkästään F1-auton moottorin käynnistäminen vaatii.

Anderstorpissa alla oli kaikesta huolimatta aito F1-auton runko, sama jolla Takuma-San taisteli hienosti viidenneksi Suzukassa 2002.

Perheautoista urheilullisempiin siirtyvä huomaa aina, miten paljon paremmin urheiluauto vastaa kuljettajan käskyihin ja miten enemmän ajaminen vaatii määrätietoisuutta. Kuljettaja ei tunne olevansa matkustaja, joka sattumalta istuu edessä vasemmalla, vaan oikeasti ohjaa ja käskyttää autoa, joka vastaa millintarkasti jokaiseen liikkeeseen ohjauksessa ja kaasussa. Formula 1 -autossa kaikki tämä korostuu aivan uudella tasolla. Erittäin matala ajoasento saa kuljettajan tuntemaan olonsa kuin liimatuksi tiehen. Eikä se jää vain tunteeksi. Auton aerodynamiikka painaa autoa maahan myös kaarteessa kovassa nopeudessa. Kokematon kuljettaja tosin piti mielessä varoitukset kaasun käytöstä ja nopeudesta mutkissa. Takasuoralla oli tietenkin katsottava, löytyykö vehkeestä potkua. Metelin ja tärinän saatteleman kiihtyvyyden ja G-voimien tunteen voidaan sanoa olleen kiitettävä…

Formula ykkösiä seuraavan kannattaa harkita F1-ajotapahtumaan osallistumista. Se auttaa arvostamaan F1-kilpakuljettajien uskomatonta ajotaitoa, niiden kaikkien 20 kuljettajan eikä vain kärkinimien. Lisäksi se antaa lähituntuman F1-autoihin ja auttaa näkemään, miten uskomattomia laitteita ne ovat. Voisit viedä perheesi etelänmatkalle ja polttaa ihosi kirveleväksi hiekkarannalla tai…

Varaukset: Speedpassion.fi

Antti