Artikkeli on vuodelta 2004
F1-kauden aloitus Melbournessa on jo muodostunut perinteeksi. Meille suomalaisille ja muille Euroopassa asuville tämä tarkoittaa varhaisia herätyksiä. Varmaan jokaiselle on muodostunut omat traditiot aamu-kisoja varten.
Australian aloitus on ollut mukana vuodesta 1996 lähtien. Sitä ennen kausi alkoi Brasilian GP:llä. Perinteisesti F1-kausi on alkanut aina aivan muualta kuin Euroopasta. Tämä luo tietysti yhden jännitteen lisää, kun talvitestit on suoritettu kylmässä Euroopassa ja varsinainen kisa ajetaankin sitten kokonaan erilaisissa olosuhteissa. Kauden avauskisasta ei siis pidä odottaa mitään koko kauden voimasuhteita ennakoivaa tapahtumaa. Siinä mielessä onkin mielenkiintoista, että hyvinkin usein ensimmäisen kisan voittajasta on kruunattu kauden lopussa mestari. Näkisin tämän enemmänkin yhteensattumaksi. Avauskisan voitolla on nyt vähemmän merkitystä kuin aikaisemmin, koska kausi on ennätyspitkä. Australian kisa näyttänee kuitenkin voimasuhteita seuraaviin kahteen kisaan, sillä niitä ennen ei kyetä juurikaan tekemään testejä. Tilastollisessa mielessä on hyvä muistaa, että kahden ensimmäisen kisan voittaminen ei takaa mestaruutta. Alain Prost kykeni tähän saavutukseen kaudella 1982.
Melbournen rata on myös hieman erikoinen verrattuna muihin kilpailukalenterin ratoihin. Katuradan luonne näkyy monessa suhteessa, ja kun päästään varsinaisille moottoriradoille erottuvat erinomaiset autot edukseen. Lisäksi kisaan vaikuttaa paljon myös radalla useasti nähty turva-auto. Näin lopputulos jättää runsaasti tilaa spekuloinnille, mikä lieneekin kalenterin laatijoiden tarkoitus.
Melbournen onnistujat
Nykyisistä kuskeista Australian kisan on kyennyt voittamaan vain David Coulthard (1997 ja 2003) ja Michael Schumacher (2000-2002). Muut radalla voittoihin ajaneet kuljettajat ovat jo lopettaneet uransa – he ovat Damon Hill (1996), Mika Häkkinen (1998) ja Eddie Irvine (1999). Nykykuskeista Melbournessa hyvin menestyneitä ovat Rubens Barrichello, Kimi Räikkönen ja Juan-Pablo Montoya, joilla kaikilla on kaksi palkintokorokesijaa.
Melbournen kisan voittamiseen tarvitaan perustekniikaltaan luotettava auto ja kyky lukea kisan kulkua. Katuradan luonteen takia kilpailussa nähdään varsin usein turva-auto, mikä sekoittaa pakkaa. Onnettomuuksia lisää vielä se, että kuljettajat ovat vielä hieman ”kylmiä” tiukkaan kisaamiseen. Kun ohituspaikat ovat kortilla, hitaamman auton taakse juuttuminen saattaa turhauttaa. Ja koska autot ovat pitkälti raakileita, on joidenkin kuljettajien kisavauhti suorastaan säälittävää luokkaa. Näin pitävän taktiikan laatiminen kisaa varten on äärimmäisen vaikeaa.
Sinänsä Melbournen rata ei vaadi kuljettajalta mitään erityistä lahjakkuutta. Radan mutkat ovat suoraviivaisia eikä radan profiili anna mahdollisuutta mihinkään yllättäviin säätömuutoksiin. Lyhyehköt suorat ja hitaahkot mutkat aiheuttavat sen, että autoissa on siivet liki maksimissaan. Nykyratoihin nähden Melbournessa on muutama rohkeutta vaativa mutka. Kaiteet ovat paikka paikoin yllättävänkin lähellä. Tämä lisää tietysti visuaalista näyttävyyttä.
Uudet sääntömuutokset
Sääntömuutoksia on vatvottu paljon. Päällimmäisenä on tietysti uusi moottorisääntö, joka asettaa luotettavuudelle uusia tavoitteita. En olisi kuitenkaan yllättynyt, jos joidenkin kärkitiimien autojen koneet vaihdetaan ennen kisaa, josta tietysti seuraa kymmenen pykälän putoaminen lähtöruudukossa. Näkisin myös isoksi ongelmaksi vapaitten harjoitusten vähenemisen. Moottoreita pitää säästää, ainakin kauden alussa. Toisaalta jokainen testikierros auttaisi löytämään paremmat säädöt radalle. Tässä onkin varmasti yksi koko kauden ratkaisevista kohdista.
Sellainen tiimi, jolla on helposti säädettävä auto, paljon kokemusta erilaisista tilanteista ja radoista sekä tehokas testaaminen, on vahvoilla. Mitä vähemmän konetta rasitetaan ennen itse kisaa ja aika-ajoja, sen parempi. Jokainen ylimääräinen kilometri riskeeraa maalinpääsyn. Ennalta näyttäisi vahvasti siltä, että BMW:n ja Ferrarin moottoritekninen etumatka säilyisi tällä kaudella. Kuitenkin historiassa on esimerkkejä, joissa periaatteessa epäluotettava moottori on toiminut kellon lailla debyyttikisassa. Ford Zetec-R V8 -kone otti debyyttikisassaan Brasiliassa 1994 voiton, vaikka ennen kautta moottori ei ollut läpäissyt yhtään kisasimulaatiotestiä. Benettonin tiimi jätti tuolloin kylmästi aamun warm-upin ajamatta säästääkseen kilometrejä. Taktiikka toimi loistavasti.
Kolmas merkittävä asia on heikompien tiimien kolmannen auton testaamismahdollisuus. Ei tässä olisi muuten mitään ratkaisevaa, mutta kun varsinaisia kisa-autoja ja niitten moottoreita pitää säästää itse kisaan. Näin yhden ylimääräisen auton käyttäminen tuottaa merkittävästi enemmän hyötyä kuin voisi äkkiä kuvitella. Tämä myös tuo mielenkiintoisen lisän rengassotaan. Voi olla että kolmannelle autolle tulee yllättävän paljon työtä. Tässä valossa Jaguarin Björn Wirdheimiin kohdistunut valinta on erinomainen, varsinkin verrattuna tiimin yleiseen päätöksentekoon.
Aika-ajoihin ja rangaistuksiin liittyvät muutokset näkisin vähäpätöisempinä muutoksina. Toki niilläkin on oma merkityksensä kauden kululle. Niitten vaikutusten ennakointi on kuitenkin vaikeaa.
Australian autourheilu
Australian GP on ollut osa maailmamestaruussarjaa vuodesta 1985 lähtien. Australian merkitys autourheilulle ei ole ollut aivan vähäpätöinen. Maan merkittävin hahmo autourheilussa on ehdottomasti Jack Brabham, joka aikoinaan voitti kolme maailmanmestaruutta ja piti omaa, varsin menestyksekästä tiimiä. Lisäksi australialaiset voivat olla ylpeitä Repco-moottoreista, joilla saavutettiin mainiosti menestystä 1960-luvulla ennen Cosworthin konetta.
Toinen australialainen mestari on Alan Jones, joka vei tittelin kaudella 1980 Williamsilla. Jonesin merkitys näkyy Williamsilla vieläkin, sillä tallin johtokaksikko piti Jonesia kilpa-ajajan ihanteena ja pyrkivät saamaan tiimiinsä hänen tyyppisen kuljettajan. Sen jälkeen australialaisia kuljettajia ei ole juurikaan näkynyt. Jack Brabhamin pojat David ja Gary kävivät ykkösissä 1980-90-lukujen taitteessa. Vaikka varsinkin David oli ja on vieläkin varsin kova kuljettaja, ei menestystä kuitenkaan tullut. Ura F1:ssä loppui vuonna 1994 Simtekillä. Sitten menikin useampi vuosi ilman australialaista kuninkuusluokassa.
Minardin ostanut australialaisliikemies Paul Stoddart kuitenkin toi maanmiehensä Mark Webberin ykkösiin kaudella 2002. Webberin tulevaisuus näyttää hyvältä, joten tuonkin maailmannurkan edustus MM-sarjassa pitää kaikella todennäköisyydellä tämän vuosikymmenen loppuun asti. Lupaavia juniorikuljettajia on myös tulossa, mikä johtuu maan rikkaasta autourheilukulttuurista. Australian vakioautosarja on suosittu ja suurimmat tapahtumat kiinnostavat suurta yleisöä.
Pekka Hacklin