Artikkeli on vuodelta 2004
Kanadan GP ajetaan Montrealin erikoisella katu- ja moottoriradan sekoituksella. Liekö radan luonne muista sen verran poikkeava, että se väkisinkin nostaa sankareiksi sellaisia kuljettajia, joilla on taipumusta draaman luomiseen kilparadalla.
Yksi Montrealin radan ensimmäisistä sankareista oli juuri Kanadan oma tähti Gilles Villeneuve. Gilles teki Kanadalle sen, minkä Keke Rosberg teki Suomelle ja Juan-Pablo Montoya Kolumbialle. Yksi valovoimainen persoona sekä kilparadalla että sen ulkopuolelle kykenee nostattamaan kansakuntaan ns. formulakuumeen. Aikaisemmin vain pienen piirin suosimasta lajista tuleekin aivan yhtäkkiä maan seuratuimpia lajeja vain yhden ihmisen takia.
Kanadan GP:llä on pitkä historia. Vuonna 1978 otettiin käyttöön Montrealin rata. Sitä ennen kisoja oli ajettu Mosport Parkissa. Montrealin radan luonne on alusta alkaen ollut muista poikkeava. Rata on kapea ja ulosajoalueet ovat pieniä. Rataa reunustavat kaiteet ovat lähellä. Mutkien nopea läpivieminen edellyttää kanttikivien yli hyppimistä aggressiivisella tavalla. Tällä radalla perinteiset autourheilun opit voi heittää romukoppaan. Circuit Gilles Villeneuve suosii rohkeaa ja näyttävää yrittäjää. Oikeastaan Gilles Villeneuve ei olisi voinut saada muistolleen sopivampaa rataa.
Kotivoitto nostattaa hurmoksen
Montrealissa ajettiin kauden 1978 päätöskisa. Kanadalainen Gilles Villeneuve on noussut huippuvauhtia yhdeksi F1:n suurimmista tähdistä ja ajaa Ferrarin toista autoa Carlos Reutemannin tallitoverina. Tuona vuonna Lotukset ovat kuitenkin olleet ylivoimaisia maaefektin ja helmojen ansiosta. Myös Williamsin talli on vihdoin nousemassa merkittäväksi F1-vaikuttajaksi nuoren ja lahjakkaan tiimin ansiosta. F1 elää kuitenkin surullisia aikoja. Lotuksen toinen kuljettaja, ruotsalaislegenda Ronnie Petersson oli menehtynyt kuukautta aikaisemmin Monzassa. Petersson oli ollut F1:n valovoimaisimpia tähtiä läpi 1970-luvun. Rämäpäinen ruotsalainen oli todellinen yleisön lemmikki näyttävillä linjoilla. Ilmassa oli tilaus samankaltaiselle vetomiehelle
Tähän kysyntään Gilles Villeneuve päätti vastata. Ferrari ei ollut Lotuksen tai Williamsin veroinen auto, mutta kone siinä oli hyvä. Gilles suorastaan runnoi Ferraria eteenpäin. Montrealin rata oli tuolloin hieman erilainen. Varikko oli heti neulansilmän jälkeen ja suora mikä nyt johtaa kohti nykyistä varikkoa ei tuohon aikaan ollut aivan niin suora. Urku auki se kuitenkin parhaitten kuskien toimesta ajettiin. Gillesin Ferrarin pito vain ei riittänyt muiden kärkiautojen mukana. Mutta se mikä auton ominaisuuksissa jäädään, se hanskalla korjataan. Tarina kertoo, että paikalla olleet katsojat huusivat kauhusta tai ihastuksesta joka kerta Gillesin mennessä näyttävissä luisuissa mutkayhdistelmän läpi. Voi vain kuvitella sitä tunnelmaa kun äänellään selkeästi erottuva Ferrari lähestyi paikkaa tarjoten joka kerta huimaavan näytöksen autonhallintaa. Voitto oli vain kruunu upealle ajolle ja se teki Kandasta formulahullun maan.
Aggressiivisella otteella menestystä
Montrealin voittajien luettelo on hieman muista radoista poikkeava. Viimeisten 25 vuoden aikana ajetuista kisoista merkittävää on se, että Alain Prost on voittanut radalla vain kerran eikä Niki Lauda voittanut Montrealissa kertaakaan. Molemmat miehet ajoivat kuin oppikirjasta, nopeilla moottoriradoilla he olivatkin lähes pitelemättömiä. Mutta Montrealissa ei pärjääkään perinteisillä opeilla, vaan nämä säännöt pitää rikkoa. Gilles Villeneuven jälkeen voittoon on ajanut mm. Alan Jones, Rene Arnoux, Nigel Mansell, Gerhard Berger, Jean Alesi ja tietysti sitten lukuisia kertoja kilparatojen kameleontit Ayrton Senna ja Michael Schumacher. Nelson Piquet´kin on voittanut kolmesti, mutta syy löytyi pikemminkin BMW:n turbosta ja Nigel Mansellin älynlahjoista.
Joka tapauksessa voittosuhteet ovat päälaellaan verrattuna moneen tyypilliseen moottorirataan, kuten Silverstoneen tai Imolaan. Ei tämä tilasto nyt tietystikään kaikkea kerro, mutta se antaa suuntaa. Montrealin yksi erikoispiirre on myös radan vaativuus kalustolle. Keskeytyksiä sattuu paljon. Jarrut ovat lujilla, bensaa kuluu paljon, ripustukset ja voimansiirto ovat helisemässä kun kanttikiviä ylitetään vauhdilla. Pienetkin lipsahdukset päätyvät helposti kaiteisiin. Mutta mikä on sen parempaa moottoriurheiluviihdettä kuin jatkuvat tapahtumat?
Alesin ainoa voitto
Jos pitäisi sanoa yksi oikein tyypillinen kisa Circuit Gilles Villeneuvelta, nimeäisin ehdottomasti vuoden 1995 kisan. Ranskalainen Ferrari-kuski Jean Alesi otti tuona vuona Kanadassa uransa ainoaksi jääneen F1-voiton. Lähellä voitto oli ollut monesti, mutta Alesin heikko tuuri esti juhlat noin kymmenen kertaa. Sopivampaa paikka Alesin voitolle ei olisi kuitenkaan voinut ajatella. Gilles Villeneuve oli tehnyt itsestään suuren yleisön suosikin juuri Ferrarilla. Numero 27 oli tullut käsitteeksi ja Alesi ajoi juuri tuolla numerolla. Eikä sekään haitannut, että Alesin ajotyyli ja suhtautuminen ajamiseen olivat kuin Gillesiltä itseltään. Jeanilla ja Gillesillä oli sama ajatus siitä, että kilpa-autolla ajetaan aina täysiä, oli tilanne mikä tahansa. Se että tuo “täysillä ajaminen” oli välillä melkoisen villiä menoa, ei pahemmin haitannut yleisöä.
Jossain Barcelonan kaltaisella “teknisellä” radalla tuolla tyylillä ollaan äkkiä kaukana kärjestä. Montrealissa rata kuitenkin jopa houkuttelee tuollaiseen yliyrittämiseen. 1995 Alesi oli ollut alkukaudesta hyvässä vauhdissa. Plakkarissa oli pari kakkossijaa ja sitten hieman epäonnisia sattumia. Monacossa Alesi oli perjantain aika-ajoissa paalupaikka vauhdissa. Lauantain aika-ajoissa Ferrari petti lämmittelykierrokselle ja Jeanin oli tyytyminen viidenteen ruutuun. Kisassa Alesi nousi hyvällä tahdilla jo toiseksi, kunnes kierroksella tai parilla jäänyt Martin Brundle päätti pyöräyttää Ligierinsä Alesin edessä. Paikka oli sama mutka, missä Takuma Saton Honda räjähti tämän vuoden kisassa. Eipä siinä ole oikein mahdollisuutta väistää mihinkään muualle kuin kaiteeseen.
Kanadassa Alesi sai kuitenkin palsamia haavoihin oikein urakalla. Aika-ajot eivät vieläkään menneet aivan nappiin. Viidennestä ruudusta Jean aloitti kuitenkin huiman nousun. Toisella kierroksella David Coulthard pyörähti ulos radan takaosan shikaanissa. Williamsin tiimi ei vielä valehdellut että pyöränlaakeri petti, kuten se kauden myöhemmät lukuisat ulosajot selitti. Jotta koko tapaus olisi aavistuksen värikkäämpi, niin aivan Coulthardin takana tulleet Ferrarit vaihtoviat sijoituksia samaan aikaan kun DC pomppii hiekalle kylki edellä. Yhdessä mutkassa Alesi nousi kaksi sijaa. Seuraavana uhrina oli Williamsin ykköskuski Damon Hill, jonka alkukauden itseluottamus oli kadonnut mystisesti. Alesi kuittasi Damonin neulansilmässä sisäkautta. Kohta meni ohi Bergerkin.
Johdossa ajoi Michael Schumacher Benettonilla ja Ferrarillekin näytti tulevan kohtuullinen potti. Sitten Ferrarilla tapahtui jotain sellaista mitä tiimille ei tänä päivänä voisi edes kuvitella sattuvan. He olivat laskeneet Bergerin polttoaineen väärin ja Gerhardin auton moottori sammui takasuoralla ennen ensimmäistä ja ainoaa varikkostoppia. Berger sai valutettua autonsa varikolle, tosin aikaa oli mennyt paljon. Loppujen lopuksi Berger päätti kisansa Martin Brundlen kylkeen aivan kuin kostoksi siitä, mitä Brundle oli aiheuttanut Alesille Monacossa. 11 kierrosta ennen maalia Schumacher kurvasi varikolle vaihteisto-ongelmien kanssa. Alesi johtaa!
Tällä kertaa Alesin auto kestää johtoasemassa maaliin asti. Monestihan se ei vastaavassa tilanteessa kestänyt, kuten Belgiassa 1991, Monzassa 1994 ja 1995 ja Monacossa 1996. Kun Alesi kurvasi viimeisellä kierroksella pääsuoralle jokaisesta tiimistä mekaanikot roikkuivat varikkomuurin yli ja tuulettivat Alesin ensimmäistä voittoa. Uskallan väittää, että tuo Alesin ykkössija on F1-historian suosituimmista voitoista. Kanadalainen yleisökin ymmärsi juhlia voittoa. Tosin vähän väärällä tavalla kun ryntäsivät radalle vielä kisan ollessa käynnissä. Mika Salo voisi kertoa aiheesta enemmänkin.
Pekka Hacklin