Artikkeli on vuodelta 2004
Lähes jokaiselle Formula ykkösten seuraajalle on tullut selväksi, että McLarenin kauden avaus oli tasollisesti heikompi kuin likimain koskaan. Nopeus ja luotettavuus olivat täysin hukassa. Toki McLarenin historiassa on mustia avauskisoja ja pettymyksiä ollut aikaisemminkin.
Kauden 1994 avaus oli varsin vaatimaton, tosin silloin McLaren oli varsin sekavassa tilassa moottoritoimittajan vaihduttua Peugeotiin. Täysin uuden moottorivalmistajan lisäksi tiimin kuskiasiat olivat sekaisin. Talliin hankittu Martin Brundle tiesi vasta vajaa viikko aikaisemmin ajavansa Brasilian avauskisassa. Muista kisoista ei sitten ollutkaan tietoa. Paljon parjattu kausi 1995 alkoi huomattavasti paremmissa merkeissä kuin kausi 2004. Tuolloin molemmat McLarenit nousivat pisteille painajaismaisten talvitestien jälkeen.
Henkilökohtaisesti uskoin McLarenin yltävän paljon parempaan avauskisan suoritukseen Melbournessa, koska tiimillä on kovia näyttöjä kisaviikonlopun tehokkaasta läpiviennistä. Toki McLarenin talvitestien vauhti on jäänyt useasti realisoimatta, kuten kausina 1996, 1997 ja 2002 kävi. Silti talli on kyennyt joka kerta esittämään avauskisassa vauhtia, jolla on päästy suhteellisen helposti kuuden joukkoon. Tällä kertaa asiasta ei olisi pitänyt olla epäselvyyttä, kun koko paketti on ollut niin kauan kasassa.
Mestarikandidaattien katastrofaaliset alut
McLaren-Mercedes (vai pitäisikö sanoa ”Ilmor” tällaisen kisaesityksen jälkeen?) lähti kauteen varteenotettavana mestariehdokkaana. Olihan kuljettajien titteli jo viime kaudella varsin lähellä. Nyt kun autokin oli uusi ja pitkään testattu, olivat matalat kertoimet Kimin mestaruudelle oikeutettuja. F1:n historiassa on kuitenkin paljon vastaavia tilanteita, joissa kaikki on teoriassa näyttänyt hyvältä ja kausi on silti mennyt raskaasti puihin. Ferrari lähti vuonna 1991 kauteen ennakkosuosikkina kovien talvitestiaikojen jälkeen. Kauden avaus meni Phoenixin katuradalla suhteellisen mallikkaasti. Tuloksena oli kakkostila. Kauden toinen kisa oikealla moottoriradalla Brasilian Interlagosissa näytti kuitenkin Ferrarin tuloskunnon karuuden. Sijat 4. ja 6. olivat Ferrarille katastrofi ja mestaruutta pidettiin tuossa vaiheessa menetettynä tapauksena.
Benetton lähti kauteen 1996 yhtenä ennakkosuosikeista. Aika-ajot ja ensimmäinen kisa menivät alakanttiin ja tuloksena oli yksi nelostila. Jo tuossa vaiheessa yleisesti arveltiin, ettei Benettonilla ollut enää juurikaan mahdollisuuksia mestaruuteen. Sekä Ferrarin 1991 että Benettonin 1996 kautta yhdistää se, että kumpikaan tiimi ei voittanut kauden aikana yhtään osakisaa, vaikka se olikin lähellä. Lisäksi molemmat tiimit menettivät kauden aikana merkittävästi henkilökuntaa erinäisten sisäisten riitojen ja tyytymättömyyden vuoksi. Ferrari ajautui monivuotiseen lamaan ja Benettonillekaan ei käynyt loppujen lopuksi kovin hyvin.
Nyt on hyvä huomioida, että mestaruusmahdollisuuksia on haudattu jo verraten kovien sijoitusten jälkeen. Norbert Haug ja Ron Dennis olisivat varmaankin voineet luopua joistain ruumiin jäsenistään, mikäli olisivat saaneet edes toisen auton neljän parhaan joukkoon kauden avauksessa. Nyt mestariehdokkaat hautautuivat todella järkyttäville sijoille, tavalla jota F1-maailma ei ole nähnyt pitkään aikaan.
Dennisin ongelmat
McLarenin suunnalta annettiin kisan jälkeen tyypillisen ylimielisiä lausuntoja. Kerrottiin että auton ja moottorin ongelmakohdat selvitetään ja kaikki voimavarat suunnataan näiden ongelmien korjaamiseen. Vaikea nähdä, miten tämä poikkeaa tavanomaisesta F1-tiimin toiminnasta. Eikö kaikki tiimit pyri kartoittamaan ongelmiansa ja sitten korjaamaan ne? Siltikin vain muutama tiimi voittaa kauden aikana kisoja. Näillä näytöillä on vaikea uskoa, että McLaren olisi tiiminä tällä hetkellä yhtään parempi ratkomaan ongelmia kuin mikään muukaan talli. Päinvastoin.
Dennisin suurin tavoite tälle kaudelle on vahinkojen minimoiminen. Tallin henkilökunnan motivointi ja koossa pitäminen ovat tällaisilla hetkillä äärimmäisen tärkeitä. Kuten Ferrarin ja Benettonin tapauksista nähtiin, kovat odotukset tuottavat usein kovia pettymyksiä ja johtavat hajaannukseen. Jos näin käy McLarenin kohdalla, voidaan heidät unohtaa seuraavienkin vuosien mestaruuskamppailusta.
McLarenin yhteistyö Mercedes-Benzin kanssa on varmasti koetuksella. Kahden osapuolen välillä vallitsee nyt epäilemättä luottamuspula, mutta he ovat tehneet itselleen ansan, josta on vaikea päästä pois. McLaren on hirttäytynyt Mercedekseen myymällä tiimin omistusosuutta saksalaisille – moottorinvaihto ei tule kysymykseen. Mercedes taas ei voi luopua ykkösistä, koska ovat ostaneet itsensä F1:een sisälle. Dennisin kannalta erityisen tuskallista on katsoa B.A.R-Hondan kohtalaisen hyvää menestystä. Honda olisi varmasti ryhtynyt yhteistyöhön McLarenin kanssa, mikäli se vain olisi ollut mahdollista. McLaren-Honda hallitsi F1-ratoja 1980-1990-lukujen taitteessa miten tahtoi. Dennis oli kuitenkin valinnut Mercedes-Benzin.
Kuljettajien asema ja merkitys
McLarenin kuljettajille asetetaan nyt todella kovasti vastuuta tiimin yhtenäisyyden kannalta. Tällaisessa tilanteessa ei ole ollenkaan tavatonta, että kuljettaja menettää motivaationsa totaalisesti. Tämä on nähty useasti, mm. Nelson Piquet menetti kaikki ajohalunsa vuonna 1988, kun Lotus-Honda ei ollut alkuunkaan kilpailukykyinen. Edelliskauden mestari putosi pahimmillaan häntäpäähän. Tämä esitys tuhosi lopullisesti Lotuksen huipputallina.
Heikolla kalustolla kuljettajan on yritettävä kaikkensa, sillä se on ainoa asia mikä takaa tiimin motivaation. Kun Williams putosi kärjestä kaudella 1998, tallin ykköskuski Jacques Villeneuve ajoi kovempaa ja paremmin kuin mestaruuskaudellaan. Williamsilla tätä arvostettiinkin suuresti. Talli saikin vähän suorituskykyä takaisin kauden puolessa välissä. Samalla tavalla Jean Alesin loputon yritys Ferrarilla kausina 1991-1994 piti tiimin synkimpinä hetkinä hengissä. Samaan kategoriaan voidaan nostaa myös Mika Häkkisen ajot kilpailukyvyttömällä McLarenilla vuosina 1994-1996.
Lähtökohtaisesti McLarenin ero edellä mainittuihin on se, että Alesi, Villeneuve ja Häkkinen eivät ajatelleetkaan mestaruutta. Yksi voittokin olisi lämmittänyt kaikkia kolmea kovasti. Vaikka tuo kolmikko ei juuri voittoja ottanut noilla kausillaan, niin faneja ja ihailijoita miehille tuli ympäri maailmaa runsaasti. Kukaan ei syyttänyt heitä siitä, ettei voittoja tullut. Kaikille oli selvää, ettei niillä autoilla voinut kovempaa ajaa. Enempää ei voi vaatia.
Mielestäni Räikkösen kyvyt suurena kilpa-ajajana nähdään viimeistään nyt. Mikäli Kimi jaksaa repiä McLarenista jokaisessa kisassa kaiken irti luovuttamatta, nostaa hän osakkeitaan entisestään. Mikäli taas Kimille käy kuin Nelson Piquetille 1988, tippuu arvostus vääjäämättä. Kimin ikäinen huippukuski ajaa aina täysillä ja laittaa itsensä likoon.
David Coulthardin kohdalla Dennis rakensi tiimilleen toisen miinan. Tässä vaiheessa uraa DC:tä ei kiinnosta juuri mikään muu kuin voittaminen. Skotti ei ole ikinä urallaan ajanut huonossa tallissa. Tällä iällä Coulthardia ei myöskään kiinnosta uhrata terveyttään ajamalla viimeisestä pistesijasta. Nyt talli tarvitsee enemmän kuin koskaan kokenutta kuljettajaa kehitystyöhön. Coulthardin on varmasti vaikeaa löytää motivaatiota moiseen. Ongelma on siinä, että Coulthardilla ei ole mahdollisuutta jatkaa uraansa McLarenilla. Tietoisuus tuosta kalvaa kiistatta motivaatiota ja en pitäisi ihmeenä, että Coulthard lopettaisi uransa ennen kauden päätöstä, mikäli meno on tällaista jatkossakin.
McLarenilla on siis ongelmia vaikka kuinka paljon ratkottavaksi. Henkisen puolen ongelmat eivät varmasti ole niitä pienimpiä. Toivon kuitenkin, ettei Kimi lannistu heikosta suorituskyvystä. Mikäli Räikkönen jaksaa yrittää kaikkensa, hänen lahjakkuudestaan voidaan saada kauden aikana uskomattomia näyttöjä.
Pekka Hacklin