Artikkeli on vuodelta 2003
Tänä vuonna Saksan GP ajetaan jo toista kertaa dramaattisesti muutetulla Hockenheimin moottoriradalla. GP-ratojen vakioarkkitehdin Herman Tilken suunnittelema rata on hyvä ja moderni moottoriurheiluareena.
Valitettavasti siinä ei ole juurikaan vanhan Hockenheimin piirteitä. Sinänsä vanha rata oli tylsä eikä se tarjonnut kuljettajille juurikaan haasteita. Sen merkittävin etu oli siinä, että se poikkesi muista GP-radoista merkittävästi ja tarjosi siksi monesti täysin erilaisen tulosluettelon. Kisa itsessään saattoi olla monotoninen.
Hockenheim on aikojen saatossa muuttunut koko ajan lievästi. Vuonna 2001 ajettu viimeinen kisa pitkällä radalla tarjosi huikeita huippunopeuksia. Pienet siivet aiheuttivat stadionosuudella ja shikaaneissa paikoin näyttäviä kuvioita. Kuitenkin vuoden 2001 versio radasta oli huomattavasti hitaampi kuin vuoden 1971 versio taikka vuoden 1993 versio. Hollantilaisen John Hugenholzin 1960-luvulla suunnittelema rata oli alkujaan huikean nopea. Östkurven päätykaarteessa ei ollut ollenkaan shikaania, vaan se ajettiin läpi viitosvaihteella. Shikaanit olivat paljon nopeampia ja varsinkin nykyinen Senna-shikaani oli ennen vuoden 1994 muutoksia järkyttävän nopea paikka. Stadion-osuus on kuitenkin säilynyt läpi Hocken historian. Tavallaan muutokset on tehty autojen nopeuden kasvun myötä.
Kuolonuhreja
Hockenheimin rata on vaatinut kuolonuhreja, kuten kaikki perinteiset moottoriurheiluareenat. Patrick Depailler menehtyi testionnettomuudessa vaativassa Östkurvessa, jonka jälkeen siihen rakennettiin nopeahkon puoleinen shikaani. Kuuluisin Hockenheimin vaatima uhri on Jim Clark, joka menehtyi sateisella radalla ajetussa F2-luokan osakisassa vuonna 1968. Traaginen onnettomuus tapahtui ensimmäisen shikaanin ja Östkurven välisellä osuudella. Paikalle pystytettiin myöhemmin muistomerkki Clarkille. Nythän tätä radan kohtaa ei ole enää, sillä radan muutosten myötä vanha rata tuhottiin ympäristöväen vaatimuksesta ja koko matkalle istutettiin puita.
Mielestäni vanhan Hockenheimin tuhoaminen on täysin yliampuva toimenpide. Osuutta oltaisi voitu käyttää muiden luokkien lähdöissä. En tiedä, mitä Jim Clarkin muistomerkille on nyt tapahtunut. Joitakin vuosia sitten patsas kunnostettiin arvoiseensa kuntoon. Sen luonnollinen paikka on kilparadan varressa muistuttamassa menneistä ajoista ja toisaalta ikään kuin vahtimassa jälkipolvien toimintaa. Pitäisi ymmärtää, että autourheilu on osa kulttuuriamme. Jim Clark kilpa-auton ratissa oli inhimillisen luovuuden mestariteos, ei sellaisen henkilön muistomerkkiä saa poistaa ilman hyviä perusteita.
Hockenheimillä useita voittajia
Nykykuskeista Hockenheimillä on voittanut Michael ja Ralf Schumacher sekä Rubens Barrichello. Muita takavuosien voittajia ovat Eddie Irvine, Mika Häkkinen ja Damon Hill Voittajien lista todistaa väitteen siitä, että vanha Hockenheim tarjosi yllättäviä voittajia. Gerhard Berger voitti 1994 ja 1997, vaikka ei voittanut vuoden 1992 jälkeen millään muulla radalla. Rubens Barrichello voitti vuonna 2000 ensimmäisen GP:n juuri Hockenheimissä lähdettyään matkaan 18. ruudusta. Myöskin Ralf Schumacherin voitto vuonna 2001 perustui pitkälti juuri tehokkaan BMW-moottorin hyödyntämiseen.
Vanhan Hockenheimin ylivoimainen spesialisti oli kuitenkin Gerhard Berger, joka kykeni tällä radalla aina erinomaiseen vauhtiin. Vaikka tallitoverina viitenä vuonna ollut Jean Alesi kykeni useimmilla radoilla Bergeriä parempiin kisoihin, niin Hockessa Alesi oli aina aseeton Bergeriä vastaan. Jännäksi tilanteen teki sen, että periaatteessa vastaava rata Monzassa oli yhtä selvästi Alesin heiniä. Väitettiin, että Berger kykeni asettamaan jarrutuspaikkansa jokaisella kierroksella jokaiseen shikaaniin yhden metrin tarkkuudella. Kun vauhtia on 360 km/h eli 100 metriä sekunnissa, tämä vaatii erikoislaatuista kykyä. Käytännössähän jarrutuksen missaaminen 0,05 sekunnilla aiheuttaa jarrutuspaikan venähtämisen viisi metriä pidemmälle.
Jos Hockenheimin muutoksista on jotain ehdotonta hyötyä, niin ainakin sateella ajaminen on uudella radalla paljon turvallisempaa. Korkeiden mäntyjen välissä sadesumu viipyi pitempään ja kuljettajat eivät nähneet juuri mitään pitkillä suorilla, vaikka autojen välinen etäisyys oli satoja metrejä. Vuonna 1982 Didier Pironi loukkasi vakavasti jalkansa hänen ajettuaan Alain Prostin Renaultin perään sateisessa säässä. Kymmenen vuotta myöhemmin Derek Warwick ajoi samankaltaisen kolarin sunnuntain lämmittelyajossa, jolloin hän päätyi ylösalaisin kolmannen shikaanin soralle. Derek selvityi kuitenkin onnettomuudesta naarmuitta.
Kisaspekulaatiota
Tämä kausi on edennyt ilahduttavasti poikkeuksellisen yllätyksellisesti. Kauden aikana on ollut jo seitsemän voittajaa, mikä on paras tulos miesmuistiin. Uusi pistelaskujärjestelmä tekee myös MM-kamppailusta tasaisemman. Mitään ei ole vielä ratkennut ja mestariehdokkaita on vielä useita. Uusi pistelaskujärjestelmä tekee kisoista kuitenkin myös taktisempia. Suurimpia riskejä on pakko välttää, jos haluaa pysyä mukana MM-taistelussa, sillä pisteettömään kisaan ei ole varaa.
Hockenheimillä on perinteisesti ollut aina kuuma ja vesisade on ollut onneksi harvinainen vieras. Poissuljettua se ei kuitenkaan ole, kuten esim. Unkarissa. Periaatteessa tämän kisan pitäisi olla Michelinille parempi. Toisaalta Bridgestone pärjäsi hyvin Silverstonessa ja sielläkään ei aivan kylmä ollut. Radan luonne on kuitenkin lievästi erilainen. Uudellakin radalla on piirteitä vanhan radan pitkistä suorista ja hitaista mutkista, kun taas Silverstonessa oli pitkiä ja nopeita mutkia. Ne suosivat Ferrarin hyvää autoa ja Bridgestonen renkaita. BMW-Williams on ollut tällaisilla Hockenheimin kaltaisilla radoilla vahva. Onneksi kuitenkin mitään varmaa ei voida sanoa ja jälleen 6-8:lla kuljettajalla on mahdollisuus taistella kärkisijoista.
Viime vuodelta merkillepantavin asia oli McLarenin ja Williamsin välinen voimasuhteiden muutos edelliseen Ranskan kisaan nähden. McLaren oli taistellut jopa voitosta Magny Coursissa ja Williamsit jäivät runsaasti Ferrarista. Hockenhemilla McLaren oli taas hukassa ja Williamsit taistelivat jopa voitosta.
Pekka Hacklin