Artikkeli on vuodelta 2003
Pohjois-Amerikan historiallinen moottoriurheilukeskus Indianapolis toimii nyt neljättä kertaa varsinaisena MM-sarjan osakilpailun näyttämönä. 1950-luvulla Indy500 kuului myös MM-sarjaan, mutta tuskin kukaan vakituisesti MM-sarjaa kiertänyt osallistui siihen osakisaan.
Toisaalta 50-luvulla Indyä hallinneet Offenhauser-moottoroidut Roadsterit eivät juuri osallistuneet kilpailuihin muualla maailmassa. Kerran ne kävivät nöyryyttämässä F1-väkeä Monzan ovaalilla järjestetyssä kisassa.
Indianapolisin rata on aloittanut toimintansa viime vuosisadan alkupuolella. Radan ainoa aktiivinen käyttöaika oli pitkän aikaa toukokuu, jolloin valmistauduttiin kuun viimeisenä sunnuntaina ajettuun 500 mailin kilpailuun. Radan nykyinen omistaja Tony George on kuitenkin kehittänyt toimintaa aktiivisemmaksi. Vuonna 1994 monien Indy-fanien kauhistukseksi radalla ajettiin NASCAR-autoilla Winston Cup -sarjan osakisa. Tony George on pääasiallisesti vastuussa myös Pohjois-Amerikan katastrofaalisesta formulatilanteesta. Juuri Georgen ansiosta perustettiin IRL-sarja, joka on kasvanut kilpailullisesti paremman CART-sarjan kustannuksella. Georgen viimeisin Indianapolisin radan kehitysaskel oli F1-kisan saaminen.
Indianapolisin arvolle olisi sopivampaa, jos F1:n käyttämä rata olisi aavistuksen vauhdikkaampi. Erityisesti keskialueen syheröt ovat suorastaan ärsyttäviä eivätkä anna F1-autoille mahdollisuuksia näyttää kynsiään. Toki se täytyy sanoa, että USA:n GP on ajettu takavuosina huomattavasti karummillakin katuradoilla.
USA:n pitkä F1-historia
Vaikka Formula 1 ei ole USA:ssa ikinä nauttinut suurta julkisuutta, on sillä paikallisesti ollut merkittävä kannattajakunta. Länsirannikolla ajettu Long Beachin osakisa oli toistakymmentä vuotta sarjan suosituimpia kisoja, jossa kaikki viihtyivät erinomaisesti. Rata oli katuradaksi vaativa ja kilpailut tarjosivat siellä jännittäviä kamppailuja. John Watsonin tilastoennätys on peräisin juuri tuolta radalta. Vuonna 1983 John ajoi voittoon ruudusta 22. Itärannikolla paljon suosiota sai Watkins Glenin vauhdikkaalla moottoriradalla ajettu kisa, joka sekin oli aina menestys 1960- ja 1970-luvuilla.
Valitettavasti erilaiset poliittiset syyt lopettivat kilpailemiset näillä radoilla ja mukaan tuli Detroitin, Las Vegasin, Dallasin ja Phoenixin kaltaiset syheröt. Nämäkin areenat tarjosivat ikimuistoisia kisoja, mutta eivät olleet mitään menestyksiä yleisön kannalta. Järjestelyt ja ratojen kunto olivat yleensä Akilleen kantapäänä näillä katuradoilla. Osaksi se tietysti johtui autourheilun perinteiden puuttumisesta. Tämä ei onneksi ole Indianapolisin ongelma.
Indianapolis tuli kalenteriin vuonna 2000. Sitä ennen USA:n GP ajettiin vuonna 1991 Phoenixissa. On selvää, että tällainen rako heikentää tunnettavuutta uudella mantereella ja on vain haitaksi F1:n MM-sarjan arvovallalle. Siksi on hyvä, että ykkösillä on paikka USA:ssa. Sielläkin on runsaasti kiinnostusta “open wheel” -autoja kohtaan, vaikka suuri yleisö onkin suuntautunut NASCARiin. Kaikkien osapuolten kannalta olisi hyvä, jos Pohjois-Amerikassa olisi vankka rata-autoilun pohja. Perinteitä maassa ainakin on.
Indyn menestyjät
Indianapolisissa on ajettu vasta kolme kertaa, joten tilastojen perusteella on vaikea nimetä menestyjiä. Ferrari on voittanut radalla kahdesti ja Mika Häkkinen otti uransa viimeisen voiton McLarenilla vuonna 2001. Nykykuskeista siis vain Michael Schumacher ja Rubens Barrichello ovat voittaneet Indyssä. Barrichellon voittokaan ei tullut puhtaasti ajamalla, joten siinä valossa Schumin näytöt radalta ovat vahvat. Kertaakaan hän ei ole ollut kakkossijaa huonompi.
Williams on ollut joka vuosi hyvässä vauhdissa Indyssä, mutta aina on ollut joitain ongelmia – lähinnä BMW:n moottoriin liittyviä. Vuonna 2000 molemmat kuljettajat kärsivät hyvissä asemissa moottoririkon. Juan Pablo Montoya olisi saattanut voittaa 2001, mutta silloinkin kone hajosi. Viime vuonna tallin kuljettajat kolaroivat keskenään, toki muitakin ongelmia oli.
McLarenilla on siis voitto vuodelta 2001. Tuolloin viimeisillä kierroksilla Mikaa nousi ahdistelemaan Rubens Barrichello, mutta brasilialainen kärsi moottoririkon. Hyvässä vauhdissa oltiin myös vuonna 2000, jolloin kävi miten kävi. Tässä valossa on selvää, että sunnuntain kisassa moottorien kestävyys voi aiheuttaa ongelmia mille tahansa tiimille. Sinänsä Indyn rasittavuus moottoria kohtaan on mielenkiintoinen asia, sillä esimerkiksi Monzassa painellaan kaasu pohjassa paljon pitempiä aikoja. Ilmeisesti kuitenkin radan kaksijakoinen luonne rasittaa moottoria vaikeasti ennakoidulla tavalla.
Mestaruusratkaisu lähenee
Michael Schumacher voi ainoana varmistaa mestaruutensa Indyssä. Todennäköistä on se, että mestaruusratkaisu siirtyy Suzukaan. Montoya on ollut palkintokorokkeella jo Monacosta lähtien ja jos sarja jatkuu, ei Schumi kykene karkaamaan riittävään pistejohtoon. Kimin tilanne on vaikeampi, Monacon jälkeen on tullut vain kaksi palkintokorokesijaa ja se ei riitä.
Kuten viimeksi ennakoin, oli rengastilanne Monzassa aivan erilainen kuin edellisissä kisoissa. Indyssä jatketaan todennäköisesti Monzan asemista, jossa renkaat olivat melkoisen tasoissa. Indianapolisiin on luvattu verrattain viileätä keliä, jolloin Michelin ei saa juurikaan etua. Kehitystyö on kuitenkin käynyt ylikierroksilla ja mitä vain voi tapahtua, sillä panokset ovat nyt erittäin korkealla.
Paineet ovat myös kuljettajilla kovat. Michael Schumacher on tällaisissa tilanteissa ylivoimaisesti kokenein kuljettaja. Toisaalta hänen menneisyydessään on nähtävissä tiettyä hermostumista paineiden alla. On kuitenkin hyvä muistaa, että näistä tapahtumista on jo vuosia aikaa, tänä aikana kuljettaja kuin kuljettaja kehittyy monella tapaa.
Montoyan paineensietokyky on mielenkiintoinen tapaus. Mielestäni ei olisi yllätys, jos hän syyllistyisi typerään ajovirheeseen. Juan-Pablo on kylmähermoinen kaveri kisatilanteessa, mutta tälläkin kaudella on nähty pari täysin turhaa spinniä. Unkarissa se ei vaikuttanut mihinkään, mutta Melbournessa voitto karkasi käsitä. Viimeksi kun Montoya oli taistelemassa merkittävän mestaruussarjan voitosta, CART-sarjassa 1999, hän syyllistyi pariin heppoisen oloiseen ajovirheeseen.
Kimiä ei ole vielä testattu tosipaikassa. Nytkin Kimin tilanne on siinä mielessä helppo, että hän ei voi hävitä mitään. Ensi vuonna paineet ovat jo aivan eri luokkaa.
Pekka Hacklin