Categories
f1

Onko Mercedes-talli murentumassa vai kehittyykö se?

Monet F1-fanit ovat varmasti hieraisseet silmiään tänä vuonna, sillä ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013 jälkeen Mercedeksen talli vaikuttaa olevan vaikeuksissa. Red Bullin Max Verstappen on ottanut MM-sarjan kärkipaikan ja vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että Red Bull on sarjan nopein auto. Mercedes-kuljettaja Lewis Hamilton vaikuttaakin olevan uransa suurimman haasteen edessä, mikäli haluaa voittaa mestaruuden tänä vuonna.

Mercedeksen vaikeudet lisäävät mielenkiintoa

Moni F1-fani on varmasti mielissään siitä, että tallien voimatasapaino on muuttunut. Kisojen seuraaminen on selvästi jännittävämpää, kun mestaruudesta käydään tiukkaa taistelua kahden eri tallin kuljettajien kesken. Lisäksi vedonlyönti on paljon mielenkiintoisempaa. Aiemmin oli helppoa veikata Mercedeksen ottavan kaksoisvoiton, mutta nyt, etenkin kun Red Bull on saanut Verstappenin tallikaveriksi kokeneen Sergio Perezin, kärjen järistyksen veikkaaminen ei ole helppoa.

Onko Mercedes pulassa?

Ensimmäiset puheet Mercedeksen ongelmista alkoivat keväällä, mutta ne oli helppo ohittaa: aiemmin oli puhetta mm. Ferrarin noususta ykköseksi, mutta todellisuus oli toinen. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Mercedeksellä on oikeita ongelmia. Talvitesteissä Mersua vaivasivat mm. ongelmat vaihdelaatikon kanssa. Auto oli myös silminnähden vaikea ajettava ja Mercedes sanoikin lähtevänsä kauteen Red Bullia hitaampana.

Red Bull ottaa komennon

Vaikka Mercedes lähti takamatkalta Red Bulliin nähden, onnistui Hamilton voittamaan kauden ensimmäisen kisan Bahrainissa, kolmannen kisan Portugalissa ja neljännen Espanjassa. Verstappen puolestaan otti voiton toisessa kisassa Imolan radalla. Viides kisa Monacossa päättyi Verstappenin juhliin ja tämän tallikaveri Perez voitti Bakun kisan Azerbaidzhanissa. Tämän jälkeen Verstappen jatkoi Red Bullin voitonjuhlia Ranskassa ja Itävallassa. Näitä tuloksia katsomalla selviää, että Mercedes ei ole enää F1:sten ehdoton ykköstalli.

Mercedekselle ja Hamiltonille sattuu virheitä

Hamilton on myös sortunut virheisiin tällä kaudella. Niitä sattuu etenkin, kun kuljettaja joutuu ajamaan auton suorituskyvyn rajoilla – ja niiden yli. Pahin virhe sattui Imolassa, jossa Hamilton ajoi ulos, mutta kaoottisten tapahtumien ansiosta sen virheen haitta oli minimaalinen. Kalliimpi virhe sattui Bakussa, jossa Hamilton jäi pisteittä. Lisäksi voidaan kysyä, onko Mercedeksen tallin strategiapuolella kaikki hyvin: Ranskassa he aliarvioivat pahasti Hamiltonin tarvitseman johdon Verstappeniin ennen varikkopysähdystä ja Verstappen nousi ohi. Mercedekselle on toki tapahtunut strategiamokia (isojakin) ennenkin, mutta ne ovat olleet melko harvassa. Voi myös sanoa, että aiempina vuosina virheistä ei ole rokotettu niin pahasti, kun muut tallit eivät ole olleet niin vahvoja. Perezin tulo Red Bullin talliin on myös lisännyt haastetta Mercedekselle: nyt Red Bullilla on kakkoskuski, joka pystyy kunnolla tukemaan Verstappenia kisassa. Mercedes teki toki loistavan, voiton tuoneen, strategisen vedon Espanjan GP:ssä tänä vuonna, joten osaaminen ei ole kadonnut minnekään.

Kitkaa tallin sisällä vai siemenet uuteen menestykseen?

Suomalaisittain karvainta kalkkia oli Mercedeksen varikkotiimin virhe Valtteri Bottaksen kanssa Monacossa: se maksoi mahdollisuuden taistella voitosta. Uskomattominta oli, että tallipäällikkö Toto Wolff syytti suomalaista väärään kohtaan pysäyttämisestä. Tämä aiheutti Wolffin mukaan varikkotiimin mokan. Wolff perui kuitenkin puheensa myöhemmin. Bottaksen ja tallin välit eivät vaikuta olevan kunnossa. Se lisää spekulaatioita Bottaksen lähdöstä Mercedekseltä. Tämä on omiaan lisäämään epävarmuutta tallissa ja siitä tuskin pitää Hamiltonkaan. Hänen ja Bottaksen yhteistyö sujuu ja britti on tallissa ehdoton ykkönen. Hamiltonilla on huonoja kokemuksia tallin sisäisestä kilpailusta ensin Fernando Alonson kanssa McLarenilla ja myöhemmin Nico Rosbergin kanssa Mercedeksellä. Bottaksen tilalle on tarjolla nopea George Russell, joka tuskin tyytyy kakkoskuskin asemaan helposti.

Mercedeksen tilanteen voi nähdä myös niin, että talli varautuu tulevaisuuteen. Russellin palkkaaminen olisi järkevä veto pitkällä aikavälillä. Lisäksi Toto Wolff sanoi, että Mercedes ei enää kehitä tämän vuoden autoaan, vaan valmistuu ensi kauteen, jolloin nähdään uusien sääntöjen mukaisia autoja. Tulevaisuutta ajatellen se on järkevä ratkaisu. Mercedeksen ongelmat ja valta-aseman menetys tänä vuonna voivatkin kertoa siitä, että panokset on jo asetettu ensi kautta varten. Se tekee Lewis Hamiltonin mestaruustaistelusta erittäin haastavaa vahvaa Red Bullia vastaan.

Categories
f1

Tunne vauhdin huuma parhaiden kasinobonusten kanssa

Author: Jean-Daniel Francoeur

Kisaviikonloppu ohi, mutta vieläkin olisi menohaluja? Jos haluat formuloiden huumaa, niin suuntaa nettikasinolle, odota sopivaa hetkeä ja tuo voitot kotiin!

Me esittelemme sinulle nopeasti minkälaisia bonuksia nettikasinot tarjoavat, ja mihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä ainut asia mikä on mukavampaa kuin voittaa omalla rahalla, on voittaa ilmaisella rahalla.

Kasinosuomi teki jo erinomaisen listauksen, mistä löytyy casinobonus joka lähtöön. Listalta voit helposti löytää maukkaimmat bonukset, joiden avulla kaasutella voitosta voittoon.

Kuitenkin kannattaa nettikasinoiden tarjoamista bonuksista tietää perusteet, ennen kun lähtee radalle. Me keräsimmekin tärkeät tiedot ja vinkkimme formuloiden faneille, mitä kaikkea ottaa huomioon bonuksia jahdatessa. Näitä ohjeita seuraamalla pulttipyssy ei jää kiinni renkaaseen, vaan kisa etenee mutkitta!

Bonuksia on nyt tarjolla hirmuisesti

Nettikasinoiden maailmassa kilpailu on kovaa, kuin Mercedeksen ja Red Bullin välillä konsanaan. Erityisesti kasinoiden välinen kilpailu asiakkaista on kiivasta. Ja tämän johdosta kasinot tarjoavat yksi toistaa mahtavampia bonuspaketteja saadakseen houkuteltua asiakkaita sisään. Tämä onkin pelaajan kannalta yhtä juhlaa kuin Vestappenilla Imolassa, varsinkin jos siitä osaa ottaa hyödyn irti parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Mutta ensin on hyvä tuntea, minkälaisia bonuksia on tarjolla. Yleisimmät bonukset ovat varmasti tervetulobonus, talletusbonus, ja ilmaiskierrokset.

Tervetuliaisbonukset

Kasino ilman tervetuliasibonusta on kuin auto ilman renkaita. Ei kovin kilpailukykyinen.

Yleensä tervetuliaisbonukset ovat suurimpia bonuksia mitä markkinoilla on tarjolla. Niillä hankitaan uusia pelaajia kasinolle, ja niiden summat voivat olla usein valtavia. Yleensä bonuksen saa kerättyä joko rekisteröitymisen tai ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

Talletusbonus

Näitä saat yleensä talletusten yhteydessä. Jotkin kasinot antavat talletusbonuksia jokaisen talletuksen yhteydessä ja toiset taas vain muutaman ensimmäisen talletuksen kanssa. Jos aiot pelata pitkään samalla kasinolla kannattaakin valita sellainen kasino, joka tarjoaa uskollisuusbonuksia.

Ilmaiskierrokset

Ilmaiskierrokset ovat pelaajien kestosuosikkeja. Niitä varten ei täydy pohtia tai purista. Jos ilmaiskierroksia on tarjolla kannattaa niihin tarttua ja katsoa minkälaisia voittoja niiden avulla kerääntyy!

Varsinkin jos olet kolikkopelien ystävä ovat ilmaiskierrokset sinun paras ystäväsi bonusten maailmassa.

Nyt kun perusteet on kunnossa, pitää enää tietää mihin kiinnittää huomiota bonuksia valittaessa.

Mitä kaikkea on tärkeä huomioida bonusta valitessa

Bonusten kerääminen on hauskaa puuhaa, mutta ennen kun ryntäät kasinolle bonusten perässä on hyvä tunnistaa jyvät akanaoista. Näin bonuksen valinnan kanssa ei satu emämunauksia kuten Mercedeksen renkaiden vaihdossa.

Kierrätysvaatimukset vaikuttavat valtavasti siihen onko bonus hyvä vai ei.

Moni suuntaa suoraan suurimman prosentuaalisen bonuksen perässä uudelle kasinolle, sen enempää pohtimatta. Kuitenkin on hyvä muistaa, että siellä missä on bonuksia, on myös kierrätysvaatimuksia.

Kierrätysvaatimukset tarkoittavat kuinka monta kertaa bonusraha pitää panostaa, ennen kun sen saa muutettua oikeaksi rahaksi, jonka voi kotiuttaa.

Usein suuremmat bonukset tarkoittavat myös suurempia kierrätysvaatimuksia. Ja näin ollen pelaajan mahdollisuudet voittoihin eivät välttämättä kasva lainkaan, vaikka bonusrahaa olisikin enemmän. Tämän takia onkin tärkeää aina tarkistaa myös bonuksen määrän lisäksi siihen liittyvät kierrätysvaatimukset. Yllättävän usein pienehköltä näyttävät tervetuliaisbonukset voivatkin olla erittäin kilpailukykyisiä, jos niiden kierrätysvaatimukset ovat alhaisia.

Joten kiinnitä aina huomiota myös kierrätysvaatimuksiin.

Isompi talletus, isompi bonus

Yleensä ensimmäisten talletusten yhteydessä pelaaja saa parhaan prosentuaalisen korvauksen talletukselleen. Joten ensimmäisellä kerralla kannattaakin ottaa kaikki ilo irti ja tallettaa isosti.

Kuitenkin ennen, kun sitoudut uuteen nettikasinoon kannattaa myös olla huolellinen sen valinnassa. Ennen kun teet talletuksen, tarkista että sivuston pelit ja linkit toimivat. Että, pelitarjonta on sitä mitä haluat ja mitä on luvattu.

Voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja tarkistaa, että homma hoituu sujuvasti.

Ja kun olet löytänyt uuden pelipaikan mistä tykkäät, talleta isosti ja nauti jättibonuksista.

Categories
f1

Vauhtia ja viihdettä nettikasinoilla – parhaat pelit autoilun ystäville

Author: Jean-Daniel Francoeur

Formulakausi on jo täydessä vauhdissa, mutta monella vauhtipäällä olisi menohaluja vielä kisaviikonlopun jälkeenkin. Ja hyvät kolikkopelit voivat tarjota vauhtia ja viihdettä viikollakin.

Tämän vuoksi testaukseen laitettiin tämän hetken kuumimpia kilpa-autoiluteemaisia kolikkopelejä. Ja selvitimme mitkä kolikkopeleistä kutkuttavat mahan pohjaa, ja mitkä olisi ollut parempi jättää varikolle ruostumaan.

Ja kun tiedät mitä esittelemiämme pelejä haluat pelata niin nämä yli 300 mainiota nettikasinoa tarjoavat sinulle varmasti pelipaikan missä kokeilla pelejä itse.

Mad Dash nojaa sarjakuvateemaan

Mad Dash on mukavan sarjakuvateemainen ja hyvän näköinen slotti. Vanhojen videopelien kuten erityisesti Mario Kartin ystävät saattavat löytää grafiikoista nostalgioita.

Kuitenkin formulan ystäville pelillä ei ole välttämättä hirveästi tarjottavaa. Pelissä kilpaa ajavat jänis, kilpikonna ja kettu, mutta valitettavasti pelistä puuttuu pakokaasun haju ja kilpa-ajon jännitys. Sen sijaan yrittämällä miellyttää kaikkia, peli jää vähän mauttomaksi.

Pelin RTP, eli palautusprosentti on myös jätetty kertomatta, mikä tarkoittaa, että voittotodennäköisyyksiä on vaikea arvioida. Tämä onkin ehkä vääränlaista jännitystä, joten siirrymme seuraavaan.

FormulaX pärjää maalilipulle saakka

FormulaX slotti on rakennettu hienosti formulateeman ympärille, ja kolikkopelin rullilta löytyy kaikkea autoista ja rateista aina palkintopallituuletuksiin. Itse tyyli on viihdyttävän retro ja sarjakuvamainen.

Pelistä löytyy 5 rullaa ja 25 voittolinjaa. Voittolinjoja voisi valita, mutta pelin juju ja jännitys piilee sen jättipotissa, jonka voittaakseen pitää panostaa kaikille linjoille. Pelin jättipotti kasvaa loton tapaan, eli mitä pidempään joku ei sitä voita, sitä suuremmaksi potti kasvaa. Tämä tarkoittaa, että jättipotit kasvavat usein jopa satojen tuhansien eurojen luokkaan.

Tuhansien eurojen mahdolliset voitot tuovatkin jännitystä kotisohvalle kuin Bottaksen paalupaikka konsanaan!

Highway Kings vie pelaajan rekkakuskien reiteille

Pelin rullilla pyörivät niin isot rekat kuin niihin liittyvät varusteet. Ja kukapa ei joskus olisi halunnut ajaa rahtirekkaa maailmaan ääriin!

Kuten edellisetkin slotit, niin tämäkin nojaa sarjakuvamaiseen teemaan. Pelistä löytyy viisi rullaa, mutta vain yhdeksän voittolinjaa. Voittolinjojen vähäisyys itseasiassa tekee pelistä helpommin seurattavan, mikä lisääkin jokaisen kierroksen jännitystä.

Itse peli on muuten kovin perinteinen, eikä suuria yllätyksiä tule vastaan. Highway Kings kuitenkin tarjoaa kaikki mausteet, kuten ilmaiskierroksia ja myös mahdollisuuden jättipotteihin! Ja koska pelin palautusprosentti on erinomainen 97,06% tarkoittaa, että pelissä pääsee usein voittamisen makuun

Racing Pinks vie fiftarien maailmaan

Tämä Microgamingin tekemä peli on varmaankin joukon näyttävin. Pelin rullilta löytyy tyylikkäitä klassikkoautoja kuten Shelby GT ja pinkki kuplavolkkari, josta peli saa nimensä. Pelin palautusprosenttikin on mainio 96,4%, joten perustat ovat autoilun ystäville kunnossa.

Pelistä löytyy 243 voittolinjaa, joten vaikka niitä kaikkia ei silmä seuraa, tarkoittaa se kuitenkin, että peli sylkee ulos tasaisesti pieniä voittoja.

Hauskimpia piirteitä on slotin tarjoamat ilmaiskierrokset, joita voi parhaimmillaan saada 30 kappaletta, ja kun se osuu kohdalle voi jalan nostaa kaasulta ja nauttia voittojen kasaantumisesta.

Rally Argentina-Chile slotti jaksaa viihdyttää

Kukapa olisi unohtanut Kimi Räikkösen ralliuraa ja sen kohokohtia, Rally slotti viekin formulafanit rallin maailmaan ja Etelä-Amerikan maisemiin.

Tämä on kaikista arvostelluista peleistä ehdottomasti mielikuvituksellisin. Tai erityisesti sen bonuspeli. Kun bonuspeli aktivoituu, pääsee pelaaja ajamaan 13 rallin legiä missä sinun pitää merkata valitsemasi reitti. Paina starttia ja auto lähtee reitille, välillä keräät voittoja, välillä autosi vahingoittuu kolhuissa. Jokaisen legin päätteeksi autoa pääsee onneksi korjaamaan. Jos et pääse maaliviivalle saakka, pääset onneksi jatkamaan kilpailua samasta kohdasta mihin keskeytit, kun bonuspeli aktivoituu seuraavan kerran.

Tämä bonuspeli, sen tuoma jännitys ja sen lopussa odottavat voitot tekevätkin tästä ehdottomasti hyvää viihdettä myös formulan ystäville!

Categories
f1

Mielenkiintoisimmat F1-teknologiat – F1-autot siivittävät perusautojen kehitystä

Autokilpailujen kuningaslaji Formula 1 on jokaisen tuntema vauhtia ja jännitystä sisältävä urheiluspektaakkeli. Parhaimmillaan paikan päälle katsomoihin änkee päivän aikana kymmeniä tuhansia katsojia ja televisioiden äärestä kilpailuja voi seurata sadat miljoonat lajin fanit.

Suomalaisittain kyseessä on erittäin rakas laji useiden suomalaistähtien ansiosta, ja sinivalkoinen menestys tuntuu jatkuvan myös tulevaisuudessa uusien lahjakkaiden kuljettajalupausten myötä. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen erittäin taitavia autojen kuljettajia, joka johtuu suurelta osilta hyvästä ajokulttuurista ja autourheilun suosiosta kansan keskuudessa.

Photo by CHUTTERSNAP on Unsplash

Formula 1 taasen ei muistuta yhtään romuralleja, vaan kyseessä on erittäin tarkasti säännelty ja valvottu laji. Autojen pitää vastata pilkuntarkasti sarjan asettamia vaatimuksia, mutta se ei ole kuitenkaan estänyt niitä tarjoamasta autoilualan parhaimpia innovaatioita.

Monet F1-autojen teknologioista ei ole hyödyntänyt pelkästään lajin kehitystä ja auton suorituskykyä, vaan osa on löytänyt jossain muodossa tiensä myös kenen tahansa ostettavissa olevien tavallisten henkilö- ja urheiluautojen ominaisuuksiin. Tutustutaan niistä muutamiin.

KERS-järjestelmä

Jarruissa käytettävä KERS-järjestelmä (Kinetic Energy Recovery System) on yksi parhaimmista F1-teknologioista, joita käytetään tänä päivänä muun muassa uusissa Tesla-autoissa. Järjestelmä ottaa talteen pyörän jarrutuksen aikana syntynyttä kineettistä energiaa ja säilöö sen joko korkeajännitteiseen akkuun tai vauhtipyörään.

Ensimmäinen KERS-järjestelmä esiteltiin F1-autoissa jo vuonna 2009, ja sitä on siitä lähtien paranneltu useilla eri tavoilla. Nykyisellään samantyylinen järjestelmä voi kerätä jopa lämpöenergiaa ja luoda siitä energiaa. Parhaimmillaan KERS-järjestelmä pystyy keräämään 60 kW energiaa auton taka-akselista.

Turbohybridimoottorit

Vuonna 2014 formularadoilla nähtiin ensimmäiset V6-turbohybridimoottorit. Niiden ansiosta moottoreista tuli huomattavasti tehokkaampia. Aikaisemman V8-moottorin lämpöteho oli parhaimmillaan 29 %, mutta turbohybridimoottori nosti lukeman ensin 40 prosenttiin ja vielä paransi sitä nykyiseen 50 prosenttiin.

Photo by Kévin et Laurianne Langlais on Unsplash

Lisäksi uusi V6-moottori on huomattavasti nopeampi kuin aikaisempi V8-moottori. Esimerkiksi Sebastian Vettel ajoi vuonna 2013 Belgian radalla nopeimmaksi kierrosajaksi 1,756 minuuttia käyttäen 135 kiloa bensiiniä. Tuolloin autossa oli vanhempi V8.

Vuonna 2019 Vettel onnistui tekemään saman toiseen kertaan ja ajoi nopeimman kierroksen Belgian kisoissa ajalla 1,454 minuuttia. Tällöin hän käytti uutta V6-turbohybridia ja vain 100 kiloa bensaa, jonka lisäksi auto oli painavampi kuin kuusi vuotta aikaisemmin.

Samaa teknologiaa käytetään jo laajemmassakin tuotannossa. Formula 1 -autoista lainattua V6-turbohybrideja voidaan nähdä esimerkiksi Mercedes-Benzin AMG Project One -hyperautossa sekä Aston Martinin Valkyrie-superurheiluautossa. 

Hiilikuidun käyttö autoissa

Formula-autoissa ruvettiin siirtymään hiljalleen alumiinista hiilikuituun 80-luvun aikana. Hiilikuidun huomattiin olevan erittäin kestävä materiaali, joka sopisi erinomaisesti kilpa-autojen komponentteihin. Ensimmäiseksi sitä käytti McLaren, joka muodosti hiilikuidusta kuljettajia suojaavan turvakehikon.

Myöhemmin materiaalia alettiin käyttämään myös autojen alustassa ja rungossa. Tällä tavoin autoista pystyttiin tekemään kevyempiä, mutta sitä ei tehty kuitenkaan turvallisuuden ja suojauksen kustannuksella.

Kevlarin ja alumiinin kanssa yhdistettynä hiilikuidusta pystyttiin tekemään jopa kaksi kertaa terästä vahvempi materiaali, joka painaa vain viidesosan teräksestä. Nykyään hiilikuitua käytetään jo laajasti perusautoissa, mutta etenkin osana urheiluautojen muotoilua. Lisäksi sitä löytyy yleensä spoilereista, siivistä ja autojen kattopaneeleista.

Ohjauspyörä

F1-autojen ohjauspyörä on kait kuuluisa kelle tahansa autourheilua seuraavalla. Se on yhtä lailla tuttu autopelejä pelaaville varsinkin 90-luvun nuorille, jolloin F1-rattiohjain oli kovassa suosiossa ollut lisävaruste. Tänä päivänä autopelien pariin pääsee jo huomattavasti monipuolisemmin.

Aidon näköisten video- ja konsolipelien rinnalle on muodostunut runsaasti selainpohjaisia sekä mobiilipelejä. Yksi erikoisimmista paikoista pelata autopelejä ovat nettikasinot, kuten griffoncasino, joilta löytyy rahapelejä monilla erilaisilla kilpa-autoteemoilla. Tällöin ohjauspyöränä toimii kuitenkin omat sormet.

F1-autojen nippuloita ja nappuloita täynnä oleva ohjauspyörä antaa kuljettajalle maksimaalisen mahdollisuuden esimerkiksi hallita moottoria, vaihtaa vaihteita, kommunikoida tallin kanssa, seurata auton tietoja reaaliajassa ja hallita auton voimansiirtoa pelkillä sormillaan – kääntämättä katsettaan pois radalta.

Ohjauspyörän käyttäminen vaatii melkoisesti harjoittelua, joten sellaisenaan sitä on hyvin vaikea soveltaa nykyisiin tavisautoihin. Tästä huolimatta esimerkiksi ihan perusautoissa ratista voidaan tänä päivänä esimerkiksi hallita auton multimediaa. Urheiluautoissa on voitu mennä jo tätä edemmäs ja tarjota mahdollisuuden myös vaihteiden vaihtoon ratin kautta.

Formula-autot keräävät hurjasti dataa

F1-autot ovat taatusti maailman eniten verkkoon yhdistyneitä autoja. Niiden anturit ja sensorit keräävät jatkuvasti monenlaista dataa, jonka sitten tallin ammattilaiset prosessoivat ja analysoivat.

Sensorit mittaavat melkein mitä tahansa auton tehoista paineisiin ja kuljettajan liikkeisiin. Joitain tietoja näytetään kuljettajalle reealiajassa, mutta suurin osa tiedosta siirretään tallin insinöörien käsiteltäväksi vasta varikolla langattoman yhteyden tai yhdyskaapelin avulla.

Nykyään suurin osa siirrosta tehdään erillisen huippulaadukkaan langattoman yhteyden kautta, joka alkaa lähettää dataa tallin tietokoneisiin välittömästi sen jälkeen, kun auto lähestyy varikkopistettä.

Etenkin renkaiden tarkkailu ja tiedon kerääminen renkaiden toiminnasta on elintärkeää menestyksen kannalta. Yleensä vapaiden harjoitusten aikana talli asentaa autoon erillisen renkaiden valvontajärjestelmän ja testata erilaisten renkaiden suorituskykyä reaaliajassa. Tuloksia voidaan verrata kierroksittain tai koko harjoitusten ajalta.

Formuloilla on ollut suuri vaikutus autojen kehitykseen

Yllä mainittujen innovaatioiden lisäksi F1-autojen tekniikka on parantanut autojen pitoa tiellä, niiden käyttäytymistä kulmissa ja kaarteissa sekä jopa pelastaneet toissijaisesti elämiä. F1-tallien hyvin kurinalainen toiminta etenkin varikkokäyntien aikana on toiminut inspiraationa tehostamaan kirurgien, lääkärien ja hoitajien välistä kommunikointia leikkaussalissa.

Kaksi brittiläistä sairaalaa, Walesissa ja Lontoossa, ottivat Ferrarin ja myöhemmin Williamsin varikkotaktiikasta opikseen ja muuttivat leikkaussalien toimintakäytännön, jonka ansiosta monet henget ovat pelastuneet koska yhteistyö operoivien tahojen välillä on tehostunut ja parantunut. Tällä tavoin mahdolliset hoitovirheet on voitu eliminoida.

Formuloita ei kutsuta kuningaslajiksi turhanpäiten

F1-kisoja ei siis tarvitse seurata pelkästään vauhdin hurman ja voimakkaiden autojen takia. Radoilla ja radan varrella nähtävät teknologiat voivat nimittäin siirtyä myöhemmin myös tavallisten autojen ominaisuuksiksi jollain tavalla. Kyseessä on kuitenkin monilta tavoin autoilualan edelläkävijät.

Categories
f1

Kovan luokan moottoriurheilufanille suunnatut mobiilisovellukset

Moottoriurheilu on suosittu urheilulaji ympäri maailmaa ja sillä on miljoonia seuraajia. Lajista riippuen yhtä kilpailua voi seurata sadat miljoonat ihmiset kaikkialta maailmassa. Suomalaisille ehdoton kuningaslaji on formulat, mutta yhtä lailla suomalaiset seuraavat ahkerasti rallin WRC-sarjaa sekä muita sen alasarjoja.

Moottoriurheilun fanittaminen vie kuitenkin helposti mukanaan ja monen fanin veressä virtaakin moottoriöljy ja bensa. Jokainen kilpailu on katsottava livenä, jonka lisäksi omien autojen tuunaaminen tai autopelien pelaaminen voivat olla mukavia harrastuksia vapaa-ajalla.

Joskus kuitenkin työ ja muut harrastukset vievät suuren osan päivästä, eikä sydäntä lähellä olevalle moottoriurheilulle löydy riittävästi aikaa. Tällöin erilaiset mobiilisovellukset voivat olla hyvä vaihtoehto. Moottoriurheilun ystäville löytyy useita hauskoja ja hyödyllisiä sovelluksia, jotka kannattaa ladata puhelimeen ja karata moottoriurheilun maailmaan vaikka työtauolla.

Moottoriurheilun ystävien kuningassovellus: Motorsport Online

Suomalaisen rallin ihmemiehen Tommi Mäkisen veli Tuomo Mäkinen loi jo vuonna 2014 korkeaoktaavisesta viihteestä nauttiville autourheilun faneille sovelluksen nimeltä Motorsport Online. Sovelluksen taustatiimi tulee suoraan lajin keittiöstä, joten ei ole ihme, että kyseessä on juuri  “rakkaudesta moottoriurheiluun julkaistu sovellus” – kuten sen myyntilause sanoo.

Yli 15 000 suomalaista on jo sen ladannut. Sovelluksen kautta voidaan seurata lähes kaikkien moottoriurheilulajien ja -sarjojen uutisia, live-tuloksia, kuunnella ralliradiota tai tehdä GPS-seurantaa. Lisäksi monia kilpailuja voidaan seurata livenä suoratoiston välityksellä. Osa palveluista on maksullisia, mutta kyseisen Android- ja iOS-sovelluksen käyttäjät ovat antaneet sille erittäin hyvät arvosanat.

Formuloita seuraavien takataskusta tulee löytyä virallinen F1-sovellus

Etenkin heille, joille Formula 1 -kisaviikonloppu on pyhä asia, tunnelmaa nostattamassa täytyy ehdottomasti olla formuloiden virallinen mobiilisovellus. Android- ja iOS-käyttäjät voivat valita kahdesta vaihtoehdosta: ilmaisversiosta tai maksullisesta F1 TV Access -jäsenyydestä.

Photo by Tim Carey on Unsplash

Perusversiossa käyttäjä pääsee ahmimaan viime aikaisemmat uutiset suoraan varikolta ja analyysit tulevista mittelöistä, jotka ovat taatusti alan ammattilaisten tekemiä. Luonnollisesti kuulet myös ensimmäisten joukossa aika-ajojen kuin varsinaisten kisojen tulokset.

Maksullisessa versiossa pääset melkeinpä suoraan kuljettajan viereen istumaan. Näet nimittäin jokaisen kuljettajan ja auton reaaliaikaiset tiedot, kuten nopeuden, kierrokset, jarrutukset ja vaihteen, suoraan ruudulta. Lisäksi saat käsiisi renkaiden yksityiskohtaiset tiedot sekä interaktiivisen kuljettajakartan ja voit kuunnella jo legendaksi muodostuneita tiimiradioita.

Ei myöskään unohdeta rallifaneja

Rallin kuningassarja WRC tarjoaa jopa kaksi laadukasta, virallista sovellusta. Ensimmäisenä on WRC-sarjan tulossovellus nimeltään mielikuvituksettomasti WRC – The Official App. Sen avulla pystyt seuraamaan jokaista erikoiskoetta suoratoiston välityksellä. Yhtä lailla pysyt perillä kaikesta tapahtuneesta liveseurannan ansiosta sekä Live Timing -toiminnolla.

Englanninkielinen sovellus on saatavilla muidenkin tavoin Android- ja iOS-sovelluksille. Toinen sovellus on rallin maailmanmestaruussarjan virallinen TV-sovellus. Maksullisen palvelun kautta voit seurata kaikkia rallin osakilpailuja sekä tapahtumia alusta loppuun suorana – ja monella eri kielellä.

Photo by Lucho Renolfi on Unsplash

Kaikki videot ovat HD-tasoisia, jonka lisäksi käyttäjä voi mahdollisuuksien mukaan hypätä ralliauton sisään suorassa lähetyksessä ja seurata kisaa suoraan johtavan auton hytistä. WRC Android TV -sovellus on saatavilla pelkästään Android-puhelimille, ja sekin on saatavilla vain englanniksi.

Miten moottoriurheilun ystävä vaihtaa vapaalle?

Luonnollisesti pelaamalla moottoriurheiluaiheisia pelejä! Autopelit ovat erittäin suosittuja mobiilipelejä, joten valikoimaa on enemmän kuin riittävästi. Kokeile onko sinusta aineksia F1-tallin puikkoihin virallisessa F1 Manager -pelin parissa. Ilmaiseksi ladattavassa pelissä luot oman unelmatiimisi kaikista virallisen F1-sarjan tiimeistä ja kuljettajista.

Kisaat pitkin sarjasta tuttuja ratoja ja muodostat taktiikan, jolla tiimisi tulee pääsemään kisojen suurimpien pokaalien ääreen ja samppanjasuihkun alle. Rallin ystäville on tarjolla samanlainen virallinen sovellus, mutta sen lataaminen on maksullista.

Kuitenkin vain 3,3-4,5 euron suuruisella summalla pääset nauttimaan laadukkaasti valmistetusta rallisimulaatiosta. Tällä kertaa et kuitenkaan ole tiimin johdossa, vaan astut suoraan puikkoihin ja ajat maailman parhaimpien kuljettajien kengissä haastavilla radoilla 13 eri kilpailussa ympäri maata. Kummatkin sovellukset ovat saatavilla niin Android- kuin iOS-laitteille.

Vedonlyönti on myös osa moottoriurheilua

Moottoriurheilun kaikista sarjoista voi tänä päivänä myös lyödä vetoa ja se onnistuu näppärästi netissä tai suoraan sovelluksen kautta. Voit siis ladata minkä tahansa suuren vedonlyöntisivuston sovelluksen, luoda tilin ja lyödä vetoa alan kilpailukykyisimmillä kertoimilla.

Vedonlyöntisovellukset ovat samalla oivia välineitä urheilun seuraamiseen. Ne tarjoavat live-tulokset, kilpailuanlyysejä sekä mahdollisesti suurimpien kilpailutapahtumien suoratoistoa sekä live-vedonlyöntiä. Niille rekisteröityminen onnistuu vain hetkessä.

Yksi hyvä vaihtoehto nopeaan pelaamiseen on nettikasinot ilman rekisteröitymistä, joille voit rekisteröityä vaikka pit stopin aikana alle minuutin sisällä. Monet niistä tarjoavat myös vedonlyöntiä, jota on mahdollista tehdä saman tilin kautta. Väliaikoina kannattaa myös tutustua kasinopeleihin.

Niiden joukossa on runsaasti autoteemaisia kolikkopelejä, jossa voit matkustaa minne vain ympäri maailmaa ja yrittää voittaa käteispalkintoja. Jotkut nettikasinot tarjoavat myös moottoriurheilua sisältäviä virtuaaliurheilupelejä, joissa lyöt vetoa tietokoneella luotujen kilpailujen lopputuloksesta.

Autourheilufaneja hemmotellaan runsaalla valikoimalla

Mobiililaitteet ovat tänä päivänä paljon muuta kuin pelkkää somea tai netissä haahuilua. Sitä voi hyödyntää hyvin monipuolisesti omissa harrastuksissa tai tukemaan tiettyjen asioiden kiinnostusta – kuten tällä kertaa autourheilun.

Jos tuunaat autoja huviksesi tai tykkäät seurata kaikenlaisia autokilpailuja, sovelluskaupoista löytyy runsaasti erilaisia harrastuksia tukevia sovelluksia. Voit kokeilla miltä tuntuu johdattaa kilpa-autotiimiä tai astua itse kilpa-auton rattiin ja haastaa alan huiput tällä tavalla.

Jos simulaatiot eivät ole sinun juttusi, voit kokeilla täysin pelkistettyjäkin autopelejä. Niin sanotut hyperkasuaalit mobiilipelit ovat uusin trendi. Ne eivät vaadi suurta tietämystä tai taitoja, vaan niiden tarkoitus on viedä mieli hetkeksi pois arjesta vaikka samalla kuin kuuntelet uutisia televisiosta.

Oli peli- tai sovellusmakusi mikä tahansa, mobiililaitteet ovat jokaisen hardcore-moottoriurheilufanin paras työkalu ja kaveri. Niiden kautta jokaisesta kilpailusta saa huomattavasti enemmän irti ja opittua voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi vedonlyönnissä.

Categories
f1

Parhaat suomalaiset autopelit

Suomi on tunnetusti sekä F1- että ralliautoilumaa. Samalla Suomesta on tullut myös runsaasti laadukkaita videopelejä, sillä peliala on yksi nousevimmista aloista tällä hetkellä. Ei ole siis lainkaan ihme, että suomalaiset pelikehittäjät ovat tehneet myös liudan autopelejä, jotka kestävät vertailua muidenkin huippuvideopelien kanssa.

Pelikehitysfirma Bugbear on ansioitunut useissa autopeleissä vuosikymmenten aikana. Niistä ensimmäinen, Rally Trophy ilmestyi vuonna 2001. Rally Trophyssa kilpaillaan 60- ja 70-luvun ralliautoilla. Pelaaja pääsee kokemaan jopa 42 erikoiskoetta viidessä maassa (Suomi, Ruotsi, Venäjä, Sveitsi ja Kenia). 

Rally Trophy ilmestyi aikoinaan vain Windowsille, mutta Xbox-versio oli suunnitteilla. Valitettavasti sitä ei koskaan nähty tällä Microsoftin pelikonsolilla.

Räsynukkeja ja törmäilyä

Bugbearin seuraava autoiluun liittyvä peli Flatout ilmestyhi vuonna 2004, ja sitä nähtiinkin jo useammalla pelilaitteella. Flatoutin ideana on romuralli. Romurallissa ekana maaliin päässyt voittaa ja sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä, varsinkin törmäyksiä. Flatout hyödynsi ragdoll- eli räsynukketekniikkaa ja -fysiikkaa. Auton ajajat siis lentelevät kuin räsynuket törmäysten yhtydessä.

Flatoutin minipelit ovat luku sinänsä, sillä niissä on tarkoitus juurikin lennättää kuljettajat pitkälle tai korkealle. Flatout sisältää 36 rataa, 16 autoa ja 12 minipeliä. Peli on julkaistu  Windowsille, PlayStation 2:lle ja Xboxille. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Flatout 2 julkaistiin samoille laitteille / käyttöjärjestelmille sekä myöhemmin myös Linuxille.

Vuonna 2018 Bugbearilta valmistui Wreckfest-niminen autoilupeli, jonka julkaisi suuri THQ Nordic. Peli on julkaistu vain Windowsille. Wreckfest sai alkunsa Kickstarter-kampanjassa, joka ei kuitenkaan onnistunut. Bugbear ei tästä lannistunut, vaan kehitti peliä ilman ulkopuolista rahoitusta ja sai sen sitä kautta Steam-palvelun early access -versioksi.

Wreckfest on siitä erityinen autoilupeli, että se hyödyntää soft body dynamics -vauriomallinnusta. Kolarissa autosta irtoaa osia ja korin metalli menee ryttyyn – aivan kuin oikeassakin elämässä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon pelin pelimoottori, joka on nimeltään ROMU. Pelimoottorin on kehittänyt Bugbear itse.

Arkielämää 90-luvun maaseudulla

My Summer Car on autoilupeleistä yksi hauskimmista, sillä se on itse asiassa elämäsimulaattori, jossa ajellaan kesällä maaseudulla nostalgisella 90-luvulla.

Pelaaja pääsee ajamaan Datsun 100A-tyyppistä Satsuma-autoa, kunhan tämä ensiksi kasaa pelin alussa olevan koriin auton. Valikoimassa on toki 100 osaa, joten operaation pitäisi onnistua.

Autonkorjauksen ja autoilun oheen kuuluu toki kaikkea muuta kivaa, kuten kaljanjuontia, tytöissä käymistä ja vaikkapa videopokerin pelaamista huoltoasemalla. Niille joille videopokeri on tuntematon peli, voi käydä katsomassa ja pelaamassa sellaista vaikkapa Suomikasino -sivustolla, jossa videopokereita on saatavilla digitaalisina. My Summer Carissa kyseessä on luonnollisesti fyysinen kolikkopeli, josta muodostui yksi legendaarisimmista tuon ajan rahapeleistä.

My Summer Car on saamassa ilmeisesti myös talvisen jatko-osan.

Kuolemanrallia ja pikkuautoja

Remedy Entertainment tunnetaan ennen kaikkea peleistään Alan Wake, Max Payne, Quantum Break ja viimeisimpänä Control, joka julkaistiin viime vuonna. Remedy on kuitenkin ansioitunut peleissä jo useamman vuosikymmenen ajan. Death Rally on peli, joka julkaistiin MS-DOS -käyttöjärjestelmälle vuonna 1996.

Death Rallyn ideana on se, että kilpa-ajossa autot ovat varustettuja aseilla, joita voi myös käyttää toisia pelaajia vastaan. Tämän pelin autovaihtoehdot ovat:

  • Vagabond, Volkswagen Kupla -tyyppinen auto)
  • Dervish, avolavamallin auto
  • Sentinel -henkilöauto
  • Shrieker, Chevrolet Camaro-tyyppinen auto
  • Wraith, Porsche 911 -tyyppinen auto
  • Deliverator, futuristinen auto

Slicks ’n’ Slide on Super Sprint -tyyppinen autoilupeli, joka on ylhäältä päin kuvattu.  Ensimmäinen versio tästä pelistä on ollut saatavana shareware-versiona vuonna 1993. Tässä pelissä ideana on kuin ajaa pikkuautoilla radalla joko tietokonetta tai muita pelaajia vastaan. Timo ja Juha Kauppisen kehittämä peli nousi Suomessa yhdeksi suosituimmista moninpeleistä.

Tässä artikkelissa käsiteltiin eräitä tärkeimpiä suomalaisia autopelejä. Muitakin on varmasti olemassa, mutta edellä mainituilla pääsee varmasti alkuun!

Categories
f1

Far Cry 5:n ajoneuvovalikoima on videopelien parasta antia

Vuonna 2017 julkaistu videopeli Far Cry 5 oli ja on edelleen monessa mielessä ainutlaatuinen tapaus. Yksi tekijä, joka erottaa sen monista muista saman genren toiminta- ja räiskintäpeleistä, on sen omaperäinen tarina. Juonikuviossa Yhdysvalloissa toimiva kulttiuskonto on ottanut haltuunsa alueen, jota pelaaja yrittää vapauttaa.

Toisekseen sen ajoneuvovalikoima on erinomaisen laaja, joten pelaaja pääsee kaahailemaan, lentämään ja kruisailemaan niin mönkijöillä, autoilla, lentokoneilla, wingsuiteilla ja ties millä.

Muutamia automalleja mitä Far Cry 5 tarjoaa pelaajalle ovat:

  • 2008 Kimberlite Darrala
  • 1999 Hayai Stryus ZRP
  • 2004 Hayai Zip-R .
  • 1970 Zugspitz XS-2
  • 1987 Pygmalion Bruelag
  • 1967 Kimberlite ZT
  • 2002 Kimberlite S
  • 1998 Pygmalion Comet-R

Autoasiantuntijat toki huomaavat nimistä nopeasti, että kyseiset autot ovat vain Far Cry -universumissa olevia kulkuneuvoja. Moni niistä ottaa mallia elävästä elämästä.

Se mikä Far Cry 5 -pelissä on hienoa huomata, on se että autot myös käyttäytyvät eri tavalla. Eräiden autojen perä liiraa todella helposti kurveissa ja soratiellä, kun taas toiset kääntyvät todella kankeasti. Näin pelin kehittäjät ovat saaneet realismia aikaiseksi suunnittelemalla autoille omat “luonteenpiirteet”.

Jossain mielessä Far Cry 5:n mallintaminen autoista on osunut jopa niin nappiin, että joskus Hope Countyn syrjäteillä ajaessa tuntuu siltä, että useimmatkaan rallipelit eivät ole päässeet samanlaiseen pelattavuuteen, mitä tässä pelissä on.

Peli tarjoaa silloin tällöin erikoistehtäviä, joissa joutuu ajamaan joillakin kulkuneuvoilla tiettyjä reittejä aikarajan puitteissa, mutta pakostakin käy mielessä että olisi mukava kokea Far Cry 5 rallipelinä – ilman pelkoa siitä, että joku kulttiuskonnon hörhö käy päälle konekiväärein.

ATV:t ovat käteviä vaikka päälleajamiseen

Autot eivät ole kuitenkaan ainoita välineitä, joilla voi kulkea tässä pelissä. Maalla voi ajella mönkijöillä, joita kutsutaan englanninkielisellä ATV-nimellä. ATV tarkoittaa “all-terrain vehicle” eli kaikkien maastojen ajoneuvoa. 

Näin todellakin on, sillä Far Cry 5:n Funaki E-716 -malli (edelleen saatavilla vain Far Cry -universumissa) toimii lähes missä tahansa ja mikä ilahduttavinta, sillä voi ajella kumoon pieniä puita ja pensaita. Sitä vauhdin hurmaa, kun ATV:lla ajelee keskellä metsää täysiä ilman huolta tulevasta.

Peli tarjoaa myös mahdollisuuden eräässä tehtävä
ssä ajaa sarvekkaiden eläimien, kuten peurojen päälle ja kerätä niitä ruoka-aineeksi hieman mielenkiintoiselle kokille. ATV:t ovat juurikin parhaita ajoneuvoja tämän tehtävän suorittamiseen, sillä mikään autoista ei tunnu soveltuvan vaikeaan maastoon.

Autot ja kulkuneuvot muissa peleissä

Far Cry 5 ei ole tietenkään malliesimerkki ralli- tai kilpa-ajopelistä, mutta yllättäen tämä toimintapeli näyttää monessa mielessä, kuinka ajoneuvojen ohjauksen mallintamista voisi käyttää muissakin peleissä.

Parhaita kokemuksia auton ohjauksen mallintamisesta on edelleen monilla kaksinpelattava kolikkopeli Sega Rally Championship, jossa auton driftaus oli olennainen osa peliä.

Ainahan pelaamisen ei tarvitse olla kovinkaan realistista ja siksi toisaalta Nintendon kasuaalimmat Mario Kartit ovat eräässä mielessä autopelien parhaimmistoa, koska pelattavuus on niin kohdallaan. Jos tarkkoja ollaan, autopeleissä realistisuutta ei tarvitse olla välttämättä missään muodossa, jos pelit ovat vain hauskoja.

Kolikkopelit (rahapelit, eivät Sega Rally Championshipin kaltaiset) sisältävät aika mukavasti jo autoilua teemoinaan, mutta vielä ei ole nähty kasinopeliä, joka lähenisi videopelien grafiikkaa. Tähän saattaa olla kuitenkin muutoksia tulossa, sillä esimerkiksi Evoplay-pelivalmistaja kehittää jo nyt kolikkopelejä, jotka ovat todella lähellä videopelejä graafiselta ilmeeltään. Autopelejä voi kokeilla vaikka Nopeampi -kasinolla.

Far Cry 5 toimii myös vedessä ja ilmassa

Pelaajan ei toki tarvitse tyytyä pelkkään maastoon, vaan ajoneuvoja löytyy myös vedelle ja ilmaan. Erilaisia veneitä ja vesiskoottereita on tarjolla aivan mukava määrä, mutta todellista valinnanvaraa löytyy helikoptereista ja lentokoneista.


Lentokoneilla suoritettavat tehtävät ovat aika monesti kuitenkin pelattavuudeltaan tämän pelin heikommasta päästä, sillä lentokoneet eivät tunnu tottelevan ohjausta aivan niin hyvin kuin pitäisi – varsinkin jos tehtävään kuuluu toisen lentokoneen perässä lentäminen sekä tämän pudottaminen taivaalta.

Helikopterit sitä vastoin ovat aivan erinomaiset ohjaukseltaan, sillä niillä lentäminen tuntuu niin todelta kuin voi vain kuvitella helikopterilla lentämisen tuntuvan (oikeaa kokemusta ei siis ole taustalla).

Far Cry on saatavilla esimerkiksi PlayStation Storessa (PS4) ja Microsoft Storessa (PC, Xbox One / Series X/S). Peli on ollut viime aikoina usein myös alennuksessa.

Categories
f1

E-urheilu on suosittu vedonlyöntikohde

E-urheilun verkkopohjaisuus on ollut onni lajille, sillä sitä voidaan harrastaa vaikka maailmantilanne olisi minkälainen ja myös turnaukset ovat mahdollisia samaan aikaan, kun muut lajit joutuvat tekemään peruutuksia.

Nettiturnaukset ovat mahdollisia

League of Legends -pelin kehittänyt yritys Riot Games näytti nettipelaamisen voiman järjestämällä pelin turnaukset vain viikon varoituksella. Tällaista olisi mahdotonta kuvitella tavallisen urheilun saralla. Myös Suomessa on järjestäydytty. Suomalainen SJ Gaming järjesti puolestaan CS:GO (CounterStrike: Global Offensive) -pelin turnauksen, jonka osallistujamäärä (64 joukkuetta) saatiin aikaiseksi 55 sekunnin sisällä.

Voidaan olla toki montaa mieltä siitä, onko e-urheilu urheilua. E-sportsin ammattilaiset eivät itsekään aina niele urheilutermiä, vaan suositumpi muoto tälle on kilpapelaaminen.  

Vedonlyöntiä e-sportsista

Vedonlyöntisivut ovat ottaneet veikkauskohteeksi e-sports -matseja koko ajan enenevissä määrin. Virtual sports eli virtuaaliurheilu on myös suosittu kohde, mutta tässä vaiheessa tulee muistuttaa että virtual sports ei ole sama asia kuin e-sports. Virtual sports -ottelut ovat tietokonesimuloituja matseja, jotka näyttävät hieman samalta kuin pelikonsoleiden urheilupelit. Esimerkiksi jalkapallo-ottelut muistuttavat FIFA-videopelejä. Olisi kuitenkin hauska nähdä kuinka F1-vedonlyönti toimisi virtuaaliurheiluna.

E-sportsissa suosittuja ovat CS:GO, Dota 2, Call of Duty ja League of Legends -turnaukset. Niiden palkintoina on tätä nykyä todella suuria rahoja ja koska turnaukset ovat maailmankin mittakaavassa isoja tapahtumia, kiinnostavat ne vedonlyöjiäkin entistä enemmän.

Suomessa turnaukset ovat olleet tähän asti pienimuotoisempia, mutta pienistä rahoista ei niissäkään aina puhuta. SJ Gaming Sotkamolta järjesti kesällä 2020 turnauksen CS:GO -pelistä, jossa voittajalle oli luvassa 24 000 euroa.  

E-urheilussa palkintojen rahamäärät ylittävät monessa suhteessa perinteisen urheilun, joten sitä ei kannata enää ylenkatsoa ja pitää pelkkänä puuhasteluna.

Tulevaisuus lajissa ja vedonlyönnissä

On todennäköistä että e-sportsin suosio kasvaa entisestään, jolloin myös sen kiinnostavuus veikkauskohteena kasvaa samalla. Suomessa lajin suosion kasvusta kertoo se, että myös kotimaassamme e-sports -harrastajia on aloitettu valmentamaan, tavoitteena ammattilaisura.

Valmentamisessa ei keskitytä pelkästään pelaamiseen, vaan siinä otetaan huomioon pelaajien henkinen ja fyysinen kunto. Tässä mielessä se muistuttaa hyvinkin paljon ns. tavallisen urheilun ammattilaisten valmennusta, sillä valmennuksen tulee olla kokonaisvaltaista.

Kun valmennus alkaa tuottaa lopulta hedelmää, tullaan maailmalla näkemään entistä enemmän suomalaisia yksilöitä ja joukkueita huipulla. Jo nyt monet suomalaisjoukkueet ovat niittäneet mainetta ja mammonaa, vaikka valmennus on ollut tähän asti jotakuinkin lapsenkengissä. Suomalaisilla on selvästi lahjakkuutta tähän lajiin.

Ja kun suomalaisia nähdään enemmän e-sports -kentillä, kiinnostaa se myös suurta yleisöä enemmän. Sekä tietenkin urheiluveikkaajia, jotka alkavat seurata tätä lajia kuten muutakin urheilua. Nyt siihen on jo hyvä mahdollisuus, sillä Yle näyttää e-sportsia ilta-aikoisin kohtuullisen ahkerasti. Milloinkahan Urheiluruudussa alkavat päivittäiset e-urheilu-uutiset?

Kilpapelaaminen kasvaa

E-sports tai kilpapelaaminen tulee todennäköisesti olemaan jossain vaiheessa yhtä suurta kuin monet perinteiset lajit Suomessa. Jääkiekon tasolle voi olla matkaa, mutta toisaalta ihmisten ymmärrys digitaaliseen pelaamiseen kasvaa sukupolvesta toiseen.

E-sportsissa olisi kieltämättä mukava nähdä F1-turnauksista tai muista kilpa-ajoturnauksista, sillä tyylikkäitä ajopelejä tulee uusille pelikonsoleille ja tietokoneille hyvään tahtiin. Esimerkiksi PlayStation 4 -konsolille tullut F1 2020 -peli tullaan todennäköisesti näkemään myös PlayStation 5:lla. Tosin e-sports pelaajat käyttävät pelaamiseen useimmiten tietokonetta. 

Kaikki eivät pidä elektronisesta urheilusta, eikä kenenkään ole pakko pitääkään. Elektronisen urheilun vastustaminen on kuitenkin turhaa, sillä se on yksi aikojemme nopeiden kasvavista urheilun tai kilpapelaamisen muodoista. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia, niin tavallisen urheilun kuin elektronisen.

Categories
f1

Formula 1:n parhaat altavastaajatarinat kautta aikojen

Formula 1 -sarjan kilpailuissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tämä on yksi syy siihen, miksi moottoriurheilu viehättää Suomessa ja maailmalla. Huippuunsa viritetyt erikoisvarustellut autot, maineikkaat ja taitavat kuljettajat sekä tallin laatima taktiikka kutakin osakilpailua varten, ovat kivijalka menestyksen takana. Kisoja ovat tyypillisesti dominoineet samat, jo pidempään pinnalla pysytelleet kuljettajat, kuten Mika Häkkinen, Michael Schumacher, Lewis Hamilton tai Sebastian Vettel, vain muutamia mainitaksemme. Vain harvoin käy niin, että koko kisan tai jopa kauden vie sellainen altavastaaja, johon kukaan ei uskonut – lukuun ottamatta kuljettajan omaa äitiä.

Altavastaajaksi luokitellaan yleensä se henkilö, jonka odotetaan pärjäävän huonommin. Hän, joka on heikommassa asemassa. Tällaisen urheilijan pärjääminen luo mehukkaan asetelman ja tuo yllätyksellisyyden elementin kisaan tai otteluun. Pystymme kenties paremmin samaistumaan perinteisesti pienemmillä voittomahdollisuuksilla varustettuun henkilöön, verrattuna mainetta niittäneeseen superjulkkikseen. Tämä lienee yksi niistä syistä, miksi rakastamme sykähdyttäviä altavastaajista kertovia tarinoita niin F1- kuin muussakin urheilumaailmassa. Tutustumme seuraavaksi koko Formula 1 -historian ikimuistoisimpiin altavastaajatarinoihin.

Pierre Gasly, Italia 2020

Viimeaikaisimmasta yllätysvoitosta vastaa AlphaTauri-kuljettaja Pierre Gasly, joka kiilasi osakilpailuvoittoon Italian Monzassa järjestetyssä kilpailussa. Tämän tapahtuman uutisoidaan piristäneen koko F1-katsojakuntaa, sillä altavastaajavoitot ovat olleet viime vuosina harvassa. 24-vuotiaan ranskalaiskuljettajan voitto oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta, kun F1-osakilpailua ei voittanut Ferrari, Red Bull tai Mercedes.

Kyseessä oli Gaslyn ensimmäinen Formula 1 -voitto jännittävän kisan päätteeksi. Maailmanmestari Lewis Hamilton sai 10 sekunnin rangaistuksen ja molemmat Ferrari-kuskit, Sebastian Vettel ja Charles Leclerc, epäonnistuivat suorituksissaan. Gasly saapui maaliin 0,415 sekuntia ennen toiseksi tullutta McLaren-kuljettaja Carlos Sainzia. Kolmanneksi tulleeseen Lance Strolliin, hän kiri jopa 3,358 sekunnin etumatkan. Koko kisa oli siitä historiallinen, että palkintopallille ponnistaneista ei kukaan ollut voittanut osakilpailua ja kullakin oli ennestään vain yksi palkintopallisijoitus ennen Monzan osakilpailua.

Sebastian Vettel, Italia 2008

Sebastian on nykypäivänä tuttu nimi kaikille hiemankaan moottoriurheilua seuraaville. Saksalaiskuskia pidetään yhtenä Formula 1 -historian parhaista kuljettajista ja hän onkin nelinkertainen maailmanmestari. Tämä on siis tilanne nykypäivänä, mutta asiat olivat totisesti toisin yli 10 vuotta sitten.

Tuolloin Vettel oli vasta hieman päälle parikymppinen aloittelija, ja Scuderia Toro Rosso -tallin kuljettaja. Sekä Vettel että hänen tallinsa olivat kokemattomia, eikä Toro Rosso ollut voittanut vielä ensimmäistäkään Grand Prixiä.

Aika-ajot tulivat ja Vettel teki uskomattoman suorituksen päätyen paalupaikalle. Ykköspaikalta lähtevän kuljettajaan ei silti uskottu, eikä vedonlyönti Vettelin puolesta käynyt kuumana, toisin kuin nykypäivänä hänen yltäessään samanmoisiin suorituksiin.

Vettelillä kävi tuuri, sillä hänen rengasvalintansa kävi yksi yhteen odotettua aiemmin muuttuneiden sääolosuhteiden kanssa – alkoi sataa, mikä sopi Vettelille ja vaikeutti häntä ohittamaan pyrkineiden yrityksiä. Kisa päättyi uskomattomaan 12 sekunnin johtoasemaan. Vettelistä tuli kaikkien aikojen nuorin voittaja koko Formula 1 -lajin historiassa.

Giancarlo Fisichella, Brasilia 2003

Tämä Brasilian GP oli historiallinen monestakin syystä, mutta yksi suurimmista lienee altavastaajan asemasta korkeimmalle pallille noussut Fisichella, valitettavasti suomalaisen Jäämiehemme kustannuksella. Kisaa luonnehti rankkasade, joka toi monta mutkaa matkaan ja ensimmäiset kierrokset ajettiinkin turva-auton perässä.

Erityisen ongelmalliseksi muodostui kisan kolmas mutka, jossa epäonnistuivat niin Schumacher kuin Buttonkin. Osa putosi pois pelistä, mutta kärkipaikasta kamppailivat vuoron perään Kimi Räikkönen, Rubens Barrichello ja David Coulthard. Suomalaismies oli johdossa, kunnes Jordanin Giancarlo Fisichella nousi kärkeen.

Olosuhteet kävivät radalla yhä kaoottisemmiksi ja Fernando Alonso törmäsi autollaan radan reunaan osuttuaan toisesta autosta irronneeseen renkaaseen. Silloin kisan järjestäjät päättivät, että oli aika puhaltaa peli poikki.

Kun kisa keskeytetään ennen aikojaan, julistetaan tulokset kahden kierroksen takaisesta tilanteesta. Ensin voittajaksi julistettiin Fisichella, mutta sitten tuomaristo muutti mieltään ja oli kruunasi Räikkösen. FIA tutki tapahtumat jälkikäteen, minkä seurauksena Fisichella julistettiin lopulliseksi voittajaksi.

Kenties tämä ei ollut Fisichellalle se ideaalein tapa voittaa, mutta voitto se oli yhtä kaikki.

Olivier Panis, Monaco 1996

Ranskalaisen Oliver Panisin tarina on ikimuistoinen altavastaajakertomus, jos joku. Häntä pidetään kaikkien aikojen jännittävimmän F1-osakilpailun voittajana. Mitä sitten tapahtui?

Luontoäiti pisti jälleen näppinsä peliin. Satoi ja paljon. Michael Schumacher pääsi matkaan paalupaikalta ja oli voittajasuosikki. Hän oli kuitenkin yksi ensimmäisistä kuljettajista, jotka joutuivat jättämään kisan kesken luisuttuaan liukkaalla rankkasateen täyttämällä radalla. Sen jälkeen johtoasemassa oleva muuttui lähes joka ikisellä kierroksella ja yhä useampi jätti kisan kesken tai törmäsi kanssakilpailijoihin. Kaksi tällaista epäonnista olivat Suomen Salo ja Häkkinen.

Mikä mielenkiintoista (ja historiallista), oli kisassa viimeisellä kierroksella jäljellä ainoastaan kolme kuljettajaa: Olivier Panis, Johnny Herbert ja David Coulthard. Voittoisana maaliin saapui Olivier Panis. Tätä voittoa seurasi muuten pitkä hiljaiselo ranskalaisille, sillä Panis oli viimeinen osakilpailuvoittaja 24 vuoteen, kunnes Pierre Gasly voitti jälleen Italiassa vuonna 2020.

Keke Rosberg, Dallas 1984

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Suomen oma Keke Rosber, jonka Dallasin osakilpailun urotyö muistetaan yhä lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin. Tämä altavastaajavoitto sopii muutenkin suomalaiseen mentaliteettiin, sillä voitossa oli kyse niin fyysisistä ajotaidoista, insinöörityön taidonnäytteistä kuin sisukkuudestakin.

Kisaa dominoi viiden kopla heti sen alkumetreiltä alkaen ja kärkeä pitivät muun muassa Niki Lauda ja Alain Prost. Rosberg kuitenkin sinnitteli kärkijoukon tuntumassa ja onnistui suoriutumaan ensimmäisenä maaliin edellä olijoiden kolaroitua ja osuttua radan reunoihin. Keken voitossa ei kuitenkaan ollut pelkästään kyse kilpakumppaneidensa harmillisista epäonnistumisista, sillä Dallasissa hän onnistui ajosuorituksessaan äärimmäistä taituruutta osoittaen.

Categories
f1

Mitä F1-elokuvaa katsoa? 5 Formula Ykkösistä tehtyä elokuvaa

Formula 1 -aiheisia elokuvia on tehty yllättävän monia. Elokuvauutisten mukaan Suomen kaikkien aikojen katsotuin elokuva on Titanic yli miljoonalla katsojallaan. Suomen elokuvasäätiön mukaan viime vuoden katsotuin elokuva oli Joker. Tässä listaamme kuitenkin parhaimmat F1-teemaiset elokuvat ja joukossa on monta hyvää vaihtoehtoa, jotka ovat katsomisen arvoisia.

Rush

Rush sijoittuu 1970-luvulle ja kertoo kahden legendaarisen Formula 1-kuljettajan, James Huntin ja Niki Laudan, välisestä kamppailusta. Heidän välinen kaksinkamppailunsa kestää aina alemmista kilpasarjoista maailmanmestaruustaistoon. James Hunt on vaalea ja hurmaava britti, formulakuljettajana sekä seuramiehenä varsinainen luonnonlahjakkuus. Niki Lauda on puolestaan rujon näköinen itävaltalainen, joka ei halua ottaa mitään ylimääräisiä riskejä. Heidän persoonallisuutensa ovat vastakkaiset ja saavat ihmiset seuraamaan lajia, vaikka he eivät muuten siitä niin välittäisikään. Kaksikon välinen kamppailu huipentuu vuoden 1976 Formula 1-kauteen. Kyse on viihdyttävästä elokuvasta, jossa pääsee tuntemaan Formula 1:n huumaa hienoin ääniefektein.

Senna

Ayrton Sennan kuolonkolari on vielä tänä päivänäkin monen formulafanin muistissa. Ayrton Senna menehtyi 1.5.1994 San Marinon osakilpailussa Imolan radalla, kun hänen autonsa suistui ja sen ripustus aiheutti hänelle kuolettavat päävammat. Hänen nimensä muistetaan yhä ja häntä pidetään edelleen parhaana rata-autoilijana. Sennasta on tehty tämä mielenkiintoinen dokumentti, jossa kerrotaan miehestä myytin takana. Tässä dokumenttielokuvassa on käytetty mielenkiintoista kuvamateriaalia, jota formuloita johtava FIA on luovuttanut tekijöiden käyttöön.

Mukana on myös erilaisten formulavaikuttajien haastatteluja ja mielipiteitä. Elokuva herättää katsojassaan myös kysymyksiä, kuten miksi asettaa itsensä alttiiksi jopa kuolemalle vain voitontahdon vuoksi. Elokuva on syvällinen ja lopun kuolonkolari liikuttaa varmasti paatuneempaakin katsojaa.

Grand Prix

Grand Prix on klassikkoelokuva, joka jokaisen F1-fanin pitäisi nähdä. Se kuvaa maailman ylistetyimpiä autokisoja, yhdeksän erillisen kisan Grand Prix -sarjaa, jossa paras palkitaan. Kyseinen elokuva on saanut myös kolme Oscar-palkintoa. Elokuvan näyttelijöihin kuuluvat James Garner, Yves Montand, Brian Bedford ja Antonio Sabàto, jotka esittävät ykköspaikasta taistelevia F1-kuskeja. Lisää kiemuroita tulee siitä, että myös heidän yksityiselämänsäkin ovat sidoksissa toisiinsa. Elokuvan ohjaaja on John Frankenheimer, joka käytti tuohon aikaan vielä harvinaista jaettua kuvaruutua. Sen avulla elokuvasta saatiin esiin kiihkeää dramatiikkaa sekä kuvakulmia, joiden avulla katsoja pääsi keskelle kiihkeitä tilanteita. Jos sinua kiinnostaa jännitys, kannattaa katsoa myös suositut kasinopelit.

1: Life on the Limit

1: Life on the Limit on dokumenttielokuva F1-maailmasta. Se kertoo kattavasti lajin alkuajoista lähtien, alkaen ajanjaksosta ennen toista maailmansotaa ja päätyen dramaattisiin tapahtumiin, kun lajin tähti Niki Lauda loukkaantui pahasti ja Ayrton Senna kuoli onnettomuudessa vuonna 1994. Tämä dokumenttielokuva kertoo formulakuljettajista, jotka ajoivat joka kisassa elämä panoksenaan sekä niistä, jotka taistelivat, jotta ajan saatossa liian vaaralliseksi muuttunut laji saataisiin muutettua kuljettajille vaarattomammaksi. Dokumentissa esillä ovat mm. Niki Lauda, Michael Schumacher sekä Lewis Hamilton. 

McLaren

McLaren-nimi on monille meistä tuttu Formula 1-maailmasta. Tässä elokuvassa pääsemme tutustumaan McLarenin brändin taustoihin. Kaikki lähti yhdestä Bruce-nimisestä uusiseelantilaisesta nuoresta miehestä, joka seurasi unelmaansa. Hän päätyi täysin vastoin odotuksia nostamaan autourheilutiiminsä suuruuteen ja nousi itse autourheilumestariksi ja juhlituksi voittajaksi. Brucen elämän loppu oli traaginen, mutta hänen legendansa elää McLaren-tallin myötä ja hänen visionsa, intohimonsa ja jatkuva uusien innovaatioiden luominen ovat asioita, joihin vielä nykyäänkin kaikissa autojen kehitykseen panostavissa talleissa  pysyvät ykkösasioina. Kyseessä on erittäin inspiroiva tarina nuoresta pojasta, jolla oli vaatimaton tausta, mutta omien kykyjensä avulla hän voitti autourheilueliitin.