Fernando Alonso vs. Felipe Massa

Kumpi sijoittuu paremmin kauden 2010 MM-sarjassa?

  • Felipe Massa

    Äänet: 34 51,5%
  • Fernando Alonso

    Äänet: 32 48,5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    66
  • Äänestys suljettu. .

Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
Eiköhän se ole jo aika myöntää, että Massa oli vaan Kimiä parempi ja sillä selvä. Selittelyt sikseen.
Sellaista aikaa ei tulekkaan. Taistelu Massan kanssa oli hyvin tasaväkistä - tasaväkisempää kuin osattiin odottaa tai olisi ehkä haluttu nähdä. Tästä toki kaikki kunnia Massalle. Se että Massa voitti kahden ja puolen kauden aikana muutaman pisteen enemmän kuin Kimi ei todista mitään. Ei esim. tenniksessäkään välttäämättä ottelua tai mestaruutta voita se, joka voittaa enemmän pisteitä tai edes pelejä - ratkaisevaa on se, mitkä pisteet ja pelit voittaa.
 
IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Jotkut vakavissaan uskovat, että Ferrarin toiseksi suurin sponsori päättää kaikista tallin asioista.
Eikä vain tallin, mutta myös kaikista lajin tapahtumista jo vuosia ennen F1 sponsoroinnin aloittamista, sekä todennäköisesti myös sikainfulenssasta ja erään tulivuoren purkautumisesta.

:D
 
Masa

Well-known member
Liittynyt
8.5.1999
Viestit
479
Sellaista aikaa ei tulekkaan. Taistelu Massan kanssa oli hyvin tasaväkistä - tasaväkisempää kuin osattiin odottaa tai olisi ehkä haluttu nähdä. Tästä toki kaikki kunnia Massalle. Se että Massa voitti kahden ja puolen kauden aikana muutaman pisteen enemmän kuin Kimi ei todista mitään. Ei esim. tenniksessäkään välttäämättä ottelua tai mestaruutta voita se, joka voittaa enemmän pisteitä tai edes pelejä - ratkaisevaa on se, mitkä pisteet ja pelit voittaa.
Pisteet ja voitot eivät kerro koko totuutta. Suoritustasoa arvioidessa pitää tarkastella myös tapaa millä tulos on saatu.

Kaudella 2008 Massa oli Kimiä parempi jo ihan tuloksellisestikin. Ja tämä pitkälti siksi, että oli useammin se tallin nopein kuljettaja.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8257
Sijainti
Helsinki

Juuri näin ja tämä jää aika usein huomioimatta kun tarkastellaan näitä kahta kuljettajaa. Kimillä sitä huonoa tuuria oli mm pakoputken poksahtaessa ja voiton näin livetessä Massalle. Lisäksi Kanadassa Kimiltä melko varma voitto lipesi käsistä ku puusilmä veti perään. Näiden kahden tippuessa kisasta pois, Massa pääsi nousemaan viidennelle sijalle.

Itse kisoissa Kimi oli aika usein se nopein kuljettaja niin 07 kuin 08 mutta huonommat aika-ajo sijoitukset pilasivat mahdollisuuden taisteluun voitoista. Tähänkin oli tietty syynsä ja totta, Massa sai kyseisestä autosta 08 enemmän irti.

Mitä tulee tähän kauteen ja Alonson ja Feliben väliseen taistoon, niin on kyllä selkäesti nähtävissä, että joko Feliben suorituksiin vaikuttaa jousi tai sit selkeä kakkoskuskin asema.
 
Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Mitä tulee tähän kauteen ja Alonson ja Feliben väliseen taistoon, niin on kyllä selkäesti nähtävissä, että joko Feliben suorituksiin vaikuttaa jousi tai sit selkeä kakkoskuskin asema.
Itse näen tilanteen niin, että auto sopii Alonson hanskaan lähes täydellisesti ja Massalle ei. Pidän todennäköisenä, että auton suunnittelussa ja kehittämisessä on kuunneltu enemmän Alonson kuin Massan toiveita. Alonsohan on muistaakseni kehunut paljon auton käyttäytymistä (ennen kauden alkua ainakin) ja Massalla on ollut enemmän sopeutumisvaikeuksia, muistaakseni rengaslämpöjen kanssa ongelmia.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Huh huh..koin aivan käsittämätöntä ja uskomatonta mielihyvää tän päivän setistä, varsinkin siitä miten Alonso jäi junasta. Mun mielestä sai mun mielestä ihan sitä kuulukin. Kun muistelee mitä kaikkea tuo mies on sikaillut, vakoilu, singapore, yms.. Mutta hyvä ja viihdyttävä kisa kokonaan, eli Vettel voitti ja Lonso oli ihan puskissa. :alppu:
Ottaen huomioon tän keskustelun vertailevan Alonson suorituksia Massaan (,ei muihin), oli jälkimmäinen sitten vielä enemmän puskissa.
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Juuri näin ja tämä jää aika usein huomioimatta kun tarkastellaan näitä kahta kuljettajaa. Kimillä sitä huonoa tuuria oli mm pakoputken poksahtaessa ja voiton näin livetessä Massalle. Lisäksi Kanadassa Kimiltä melko varma voitto lipesi käsistä ku puusilmä veti perään. Näiden kahden tippuessa kisasta pois, Massa pääsi nousemaan viidennelle sijalle.
Itseasiassa Massa olisi voinut voittaa tuon kilpailun, mutta kun hän tuli Räikkösen takana varikolle niin Massan bensaletku ei toiminut ja hän joutui tulemaan heti seuraavalla kierroksella uudestaan sisään.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13783
Itseasiassa Massa olisi voinut voittaa tuon kilpailun, mutta kun hän tuli Räikkösen takana varikolle niin Massan bensaletku ei toiminut ja hän joutui tulemaan heti seuraavalla kierroksella uudestaan sisään.
Niin Ranskasta ´08 kyse? Siellä Kimi oli kyllä menossa voittoa kohti ennen auton vioittumista. Kanadasta ´08 tuossa aiemmin myös juttua että Kimiltä melko varma voitto lipesi... Kubica siellä oli paremmissa asemissa kylläkin kun oli sisäkurvin puolella varikon ulostuloon. Lisäksi vauhdit heillä melko samat siihen asti.
 
Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Jos oli kyse Ranska 08:sta, niin Massahan sanoi kilpailun jälkeen lehdistölle, että Kimi oli tänä viikonloppuna aivan omassa luokkaassaan ja hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia voittoon ilman sitä pakoputki vikaa.
 
Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Juu no ei se pakoputken rikkoutuminen kyllä mitään sattumaa ollut. Ei taida kukaan enää edes muistaa milloin viimeksi Ferrarista olisi poksahtanut pakoputki, eikä sitä kyllä ole tuon pahamaineisen Ranskan GP:n jälkeenkään tapahtunut. Kummasti vaan sattui kohdalle juuri silloin, kun muuan Räikkönen oli ajelemassa voittoon, tai siis sijoittumassa Massan edelle. Kieltämättä homma vähän haiskahti Massan suosimiselta. Alonsohan nosti aikoinaan Kiinan GP:n yhteydessä vuonna 2006 kissan pöydälle ja toi julki epäilyksensä siitä, kuinka tallit toimivat silloin kun kuljettajan siirto toiseen talliin on jo tiedossa, mutta tämä saattaa vielä voittaa mestaruuden ja tietysti sitä kautta viedä numppa uunon mukanaan.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8257
Sijainti
Helsinki
Itse asiassa, vaikka Kimi-fani olenkin(tai joidenkin lähteiden mukaan ilmeisesti Kimi-uskonnon kannattaja, :rolleyes: vaikka ateistina itseäni olenkin tähän asti pitänyt), niin tuossa kohtaa en usko järjestelyihin.

Kyseisessä vaiheessa kautta talli varmasti tuki molempia ihan yhtälailla.

Siinä vaiheessa kun muuttivat, oliko se nyt etupäätä, huomasivat Massan pystyvän vastaamaan kimin vauhtiin ja Kimin olevan pienissä ongelmissa nimenomaan yhdellä kierroksella.

Sitä on hankala sanoa miksi Kimillä ta tallilla meni niin pitkään kesän aikana, ennenkuin palattiin Kimin osalta takaisin aikaisempaan toimivaan ratkaisuun? Johtuiko se siitä, että Kimikin luuli kyseisen uuden ratkaisun toimivan hänen kohdalla paremmin vai tuliko tallin puolelta kommenttia, että tällä mennään? Kuunteliko talli Kimiä ja/tai päinvastoin? Miksi kuitenkin loppukaudesta, kun Kimin mestaruushaaveet olivat jo kohtuu ohuet ja Massa oli selkeä päähaastaja, Kimilläkin alkoi yllättäen kulkea? Tarvittiinko Massalle "apupoika", joka pystyy haastamaan kärjen vauhdin?

Onpahan muuten melkoista off-topiccia, ku piti vaan vastata, et en usko tuon putken poksahtamisen olleen mitään muuta kuin huonoa tuuria. Hieman viallinen osa :)
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Täytyy kyllä ihmetellä että niinkin moni ei vieläkään ole hiffannut sitä ongelmaa joka 2007 mestaruuden "järjestäminen" Kimille/Ferrarille olisi vaatinut. Ei ainoastaan sen että asiasta olisi pitänyt tietää varsin monen ihmisen sekä Ferrarilla että McLarenilla, ja tällaiset asiat tuskin pysyvät salaisuutena. Mutta erityisesti siksi, että kun kautta oli pari kisaa jäljellä mestaruuteen vaadittiin Kimiltä 18p enemmän kuin Hamiltonilta. Vaikka Hamilton olisi keskeyttänyt molemmat kisat, olisi Kimillekin voinut tulla mitä hyvänsä ongelmia jolloin mestaruuksia ei olisi voitu järjestää Kimille/Ferrarille. Mikäli jotain olisi haluttu oikeasti järjestää, olisi niin pitänyt tehdä jo Unkarin/Italian aikoihin ja saada Kimi mahdollisimman pian pistejohtoon, jonka jälkeen oltaisiin voitu reagoida mahdollisiin ongelmiin myös McLarenin puolelta jotta Kimin mestaruus voitaisiin järjestää. Näin ei kuitenkaan menetelty. Vaikka tämän selittäminen vaati useamman lauseen, on periaate kuitenkin erittäin yksinkertainen ja on melkoista idiotismia näin ollen kuvitella että homma oli järjestetty. Jos sitä olisi järjestelty taustalla, olisi varmasti toimittu niin että homma on hanskassa, eikä luotettu puhtaaseen tuuriin. Mitä jos Kimin auto olisi hajonnut viimeisissä kisoissa? Tai tehnyt ajovirheen? Tai kierroksella ohitettava olisi törmännyt? Turva-auto sotkenut taktiikan pahasti? Idiotismia, idiotismia...

Faktaa Kimin nopeudesta löytyy hyvinkin, jos vain rengaslämmöt sopisivat. Kertaapa tilastoja. Ja mistähän sulla on esittää vasta-argumentaatioon faktoja. Turhaa tyrmätä mielipiteitä ja henkilökohtaisuuksia omilla mielipiteillä. Vaikka itse niistä tykkäisikin.

Mutta hyvää Jussia mun puolesta. Palataan uusiin aiheisiin ( tämä lienee pussiperällä ).
Kimihän sivusi 2008 nopeimpien kierrosten (per kausi) ennätystä, joka on muistaakseni 11kpl, jotka Kimi ajoi myös jonain toisena vuotena (olisiko ollut 2005 tai 2007?) ja Schumi kerran myös (2004?). Tähän vaikutti vahvasti juuri se, että Kimillä alkoi kulkemaan vasta kisassa kun renkaita oli "lämmitelty" jo pidemmän aikaa.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Kimillä motivaatio ja ryyppyputki, Massalla jousi. On se ihme kun ei tämä Martinkaan ymmärrä, vaikka onkin entinen kilpa-autoilija. Jos auto ei istu käteen, saa turpiin tallitoveriltakin.
Joo mutta kyllä mun mielestä Massan otteissa näkyy eräänlainen tsempin puute verrattuna aiempiin vuosiin.
 
Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Vaikka tämän selittäminen vaati useamman lauseen, on periaate kuitenkin erittäin yksinkertainen ja on melkoista idiotismia näin ollen kuvitella että homma oli järjestetty.
Ja nämä tyypit haluavat auvoisasti unohtaa mm. sen, että pari kuukautta McLaren tappeli Rosbergin ja jonkun toisen bensasotkujen kanssa, jotta nämä olisi hylätty, ja Hämis saatu Kimin edelle. Tuntui silloin aika ikävältä, koska himmensi voiton juhlimista. Tämä maikkarichatin yksi kakarakin vähän väliä vaahtoaa järjestetystä mestaruudesta, mutta kun joka kerta vastaan sille perään tällä tavalla, niin tuntuu että se jo alkaa pikku hiljaa lopettaa sitä poruansa ja hyväksyä että Kimi nyt vain on hyvä (siitä syystä että on aina halunnut vaan ajaa:thumbup:).

Mutta onhan meillä niitä Alonso/Massa-faneja. TS:n blogeissahan eräs kaveri itkee aina sitä, että turha laskea Kimin nopeimpia kierroksia. Sitten kun Massa sai viime vuonna yhden, niin heti hirveät juhlat siitä, ja että miksi tätä nyt ei huomioida. No joo, tällaista offaria tällä kertaa.
 
Hyvä huomio tosiaan tuo bensajupakka, oli päässytkin jo vähän unohtumaan. Jos asia olisi ollut sovittu kabineteissa, niin eihän tuossa jupakassa ollut silloin mitään tolkkua. Käsittämättömimpiä juttuja tuossa jutussa oli, kuinka McLarenin leiristä ennen FIA:n neuvoston kokoontumista toitotettiin, että he vain haluavat selvennyksen bensasääntöön eikä muutoksia kisan lopputuloksiin tai mestaruuksiin. Mutta heti kun jutun käsittely alkoi, McLarenin lakimies ensi töikseen vaati Rosbergin ja muiden hylkäystä ja Hamiltonin nostamista ylöspäin tuloksissa, toisin sanoen vaati mestaruutta Hamiltonille. Tästä oli muuten kiva näpäyttää Mäkkifaneja ulkomaisilla foorumeilla jotka uskoivat Mäkin uskomattomia väitteitä noihin aikoihin. Vieläkin ällistyttää ja kuvottaa kuinka entinen suosikkitiimini McLaren sortui 2007 niin uskomattomiin rimanalituksiin. Helvetti, vähintään kahden vuoden banni olisi ollut enemmän kuin paikallaan. Joissain lajeissa olisivat luultavasti saaneet elinikäisen bannin.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18472
Silverstonen jälkeen:
Kisat 4-6 Alonsolle
Aika-ajot 3-7 Alonsolle
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Massan loistoajat ovat ohi kun auto ei istukaan enää käteen kuten hansikas. Mutta mistäpä sitä tietäisi vaikka viimekauden onnettomuudellakin olisi osuutensa kilpailukyvyn heikkenemisessä.
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Massan loistoajat ovat ohi kun auto ei istukaan enää käteen kuten hansikas. Mutta mistäpä sitä tietäisi vaikka viimekauden onnettomuudellakin olisi osuutensa kilpailukyvyn heikkenemisessä.
Tai jos auto vain on aina ollut aliohjaava ja aiemmin hyvä vauhti Kimiin verrattuna ei enää näytäkään hyvältä auton ollessa parempi Alonson käteen..
 
Ylös