Formula 1:n tekniikka ja sen suunnittelu

speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1414
Asia mikä itsellekkin osui sääntömuutoksista kaudelle 2014 silmään ja hieman asiaa ihmettelin. Toki tietysti f1:sissä tankit ovat todella turvallisia, mutta kyllä tämä neweyn lausunto pistää hieman asiaa miettimään:
Milloinkas viimeksi on F1 roihahtanut tuleen. Ei tule ihan heti mieleen.
Suurin syyhän taitaa olla bensatankin paikka ja systeemit, jotka lopettavat bensan pumppaamisen heti mällin sattuessa.
Silti, onhan tuo hieman outo paikka akuille, kieltämättä.
Mutta, hienolta uusi voimanlähdepakettifilosofia vaikuttaa. Siinä jää optimoitavaa aika tavalla insinööreille.
 
nikale

Banned
Liittynyt
27.3.2011
Viestit
467

Eikös Ferku syttynyt tuleen Massan alla viimeksi tämän kauden talvitesteissä.

En tosin oikein sisäistä tämän sivujuonteen merkitystä.
Kyllähän kilpa-autot joskus vähän palaa. (ja kaikki muutkin autot)
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Käsittääkseni speedmanin kommentissa on kyse bensan roihahtamisesta, kun siinä puhutaan tankista ja bensan pumppaamisesta. Mutta miksipä nuo akut sinne sen suurempaa riskiä tois, kun ovat taatusti suojattuja ja muutenkin tankin lähistöllä on vähintään yhtä vaarallisia tulenaiheuttajia.
 
Viimeksi muokattu:

Scyber

Well-known member
Liittynyt
7.5.2012
Viestit
284
Sijainti
Hyvinkää
No huhhuh mitä settiä luvassa 2014. Saas nähdä kuinka moni insinööri päättää päivänsä ekan kisan jälkeen :D

Voin vain kuvitella miten paljon innovaatiota V6:siin turbojen kera on luvassa.
 
Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Tämä tieto oli mulle ihan uutta.
Siis ERS:n akkujen sijoittelu on ensi vuonna määrätty säännöissä?

Lisää säätelyä siis taas. Sinänsä: pöh. :mad:

Toisaalta pienempien tankkien kanssa akut olisi kenties siirtyneet kuitenkin...

Mites toi sähkön käyttö ens vuonna nyt meneekään.
Renaultin moottoria esitelleessä artsussa oli maininta, että sähköä saa käyttää jatkossa "lähes koko ajan". Hyvä niin, koska itse moottoreissahan ei ole kuin se joku 550hv. Loput 200 tulis sähkömoottorilta.

ERS-K:ta eli "KERSiä" saa kait käyttää sen jonkun 33,3 sekkaa per kierros. Tarkoittaako tämä vain akkuihin varastoitua energiaa eli periaatteessa jarrutuksista saatua energiaa? Ja saako sitten taas ERS-H eli turboon liitetyn generaattorin tuottamaa energiaa käyttää jatkuvasti eli automaattisesti lisätehona? Vai miten tämä nyt menee? :)

33 sekkaa ei kuitenkaan ole "lähes koko ajan", jos kierros kestää yli minuutin tai kaksi. Toki 33 sekkaa on täydellä teholla.
Mutta onko energian lähteet (ERS-K ja ERS-H) eroteltu vai ei?
 
sTe

Active member
Liittynyt
27.3.2009
Viestit
26
Sijainti
Australia

Molemmat tuottavat sähköä jatkuvasti jota sitten käytetään ERS-K:n läpi (K eli kinetic) avulla ensisijaisesti auttamaan moottoria nykyisen KERS järjestelmän tavoin. Muulla ylijääneellä energialla ajetaan sitten turboa maksimaalisen hyötysuhteen takaamiseksi kaasulle palatessa.

Vielä asiaan liittyvä artikkeli uusista moottoreista kiinnostuneille
 
Näin näin teknisesti. ERS-K:han on ainoa mikä on kiinni ns. voimalinjassa. ERS-H ei voi voimaa välittää kuin turbolle "tyhjäkäynnin" aikana.

Mutta jos ERS-K saa toimia vain tuon 33 sekkaa per kierros (täydellä teholla), niin autot ovat vain 550 hevosvoimaisia valtaosan kierroksesta... Moottorin tehon puhutaan olevan kuitenkin "sama kuin nykyisillä V8:lla (750-800 hv kait?)", joten saako ERS-H:n tuottamaa sähköä käyttää koko ajan, ja siihen päälle vielä akkuihin varastoitunutta energiaa nykyisen KERS:n tavoin tuon 33 sekkaa? Tämä toki vaatisi, että ERS-K olisikin vielä tehokkaampi kuin sen 200 hv...

Epäilen kysymystäni itsekin, mutta epäilyttää myös vain 500 hevosinen formulakin... :)
Toki 33 sekan turvin se olis suorilla enimmäkseen 700 heppainen...

On artsussa kait virhekin ekalla sivulla:
The amount of energy that can be recovered during each lap has been reduced, and the amount that can be restored has also been reduced.
Pitäisi kait olla "increased" molemmissa kohdissa...
 
Viimeksi muokattu:

Aki

Well-known member
Liittynyt
5.2.2013
Viestit
250
F1 tekniikka on tietyissä kohdissa ampunut itseään jalkaan. esim lähtö järjestelmät ovat tehneet lähdöistä huomattavasti tylsempiä mitä ne joskus olivat kun kuskit itse ne tekivät. Olisi huomattavasti mielenkiintoisempaa jos kuskin taidot ratkaisivat lähdön onnistumisen. Milestäni kaikki pyörien sutimiseen ja sen hallintaan olevat apuvälineet tulisi kieltää, koska minä niitä en ainakaan kaippaa, tylsää toi nykyään on kun ei edes kumi käryä!
 
Ei formuloissa ole enää mitään lähtöjärjestelmiä tietääkseni. Nekin kun on kielletty.
Formuloissa on kytkin, kaasu ja jarru -ja ihan pari muutakin juttua- joilla toki voi hallita sutimista, mutta itse olen sitämieltä että noita ei pitäisi missään tapauksessa kieltää.
 
Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Munkaan ymmärtääkseni nykyisin ei ole muita automaatioita kuin moottorinohjaus/-hallinta eli lähinnä sammumisen estot jne., jotka kylläkin lähinnä vain pilaavat lähtöjä jos jotain...

Kytkimen käyttö lienee kaasun ohella se tärkein lähdön hetkellä. Kytkimen säädöt vain saadaan nykyisin ilmeisesti niin pirun hyvin kuskille ja autolle sopivaksi, että se antaa yli-inhimillisen kuvan lähdöistä. Kuskin kuitenkin tulee itse kytkintäkin käyttää manuaalisesti.

Kyllähän lähdöissä silti on paljon eroja kisasta toiseen. Toisaalta formulakuskit varmasti tuntevat sutimisen niin herkästi ja ehtivät siihen reagoimaan heti, että kunhan viivalta irtoaminen onnistuu, niin loppu hoituu aina aika pienellä toleranssilla...
 
Aki

Well-known member
Liittynyt
5.2.2013
Viestit
250
Nyt tein kyllä itestäni typerän! On kyllä menny totaalisesti ohi sitte tämä homma. Milloin lähtöjärjestelmät on kielletty? jotenki noi autot lähtee vaan niin kliinisesti ettei kukaan tee suurempia virheitä lähdöissä, että kokoajan päässä on ollu että käyttävät lähtöjärjestelmää.
 
Et tehnyt.

Nykyformuloissa kytkin on tietääkseni on/off nappi ja elektroniikka hoitaa lopun. Sutimisenestoja ei ole, mutta tuo kytkimen tarraaminen on hoidettu elektroniikan avittamana ja siten se ehkä voidaan mieltää lähtöjärjestelmäksi.
 
Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Nyt tein kyllä itestäni typerän! On kyllä menny totaalisesti ohi sitte tämä homma. Milloin lähtöjärjestelmät on kielletty? jotenki noi autot lähtee vaan niin kliinisesti ettei kukaan tee suurempia virheitä lähdöissä, että kokoajan päässä on ollu että käyttävät lähtöjärjestelmää.
Rohkeaa myöntymistä. Pointsit siitä. :thumbup:
Eikä se mitään, aina ei kaikkea muista.

En muista millon ne kiellettiin, mutta varmaan samalla kun sutimisen estostakin luovuttiin uudestaan...

Sehän on vain niin, että on kuskien ja tallien intressi saada lähtö onnistumaan. Sitä harjoitellaan useita kertoja läpi viikon lopun ja viimesimmät säädöt laitetaan kuntoon lämmittelykierroksella, joten ihmekös tuo jos lähdöt tuppaa oleen kliinisiä...

Webberin lähtö viimeksi epäonnistui, kun auton ECU tilttasi lämmittelykierroksella ja eivät siten saaneet viimesimpiä säätöjä (kytkin kai lähinnä) viilattua ennen lähtöä...
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
On kyllä menny totaalisesti ohi sitte tämä homma. Milloin lähtöjärjestelmät on kielletty? jotenki noi autot lähtee vaan niin kliinisesti ettei kukaan tee suurempia virheitä lähdöissä, että kokoajan päässä on ollu että käyttävät lähtöjärjestelmää.
2001 ne sallittiin uudelleen, 2008 kiellettiin jälleen (silloin tuli kaikille standardi ECU). F1-insinöörit vain ovat keksineet muita tapoja toteuttaa lähtöjä helpottavia systeemejä kiellettyjen rinnalle.
 
Viimeksi muokattu:

NiPzyyZ

Well-known member
Liittynyt
3.12.2004
Viestit
663
Et tehnyt.

Nykyformuloissa kytkin on tietääkseni on/off nappi ja elektroniikka hoitaa lopun. Sutimisenestoja ei ole, mutta tuo kytkimen tarraaminen on hoidettu elektroniikan avittamana ja siten se ehkä voidaan mieltää lähtöjärjestelmäksi.
Itseasiassa ei ole ihan on/off systeemi. Ja jottei mene turhan sekavaksi mun selitys, miten se käytännössä toimii, niin annan DCn selittää puolestani: http://www.youtube.com/watch?v=5Rsz4yW53aM
 
Ganador

Banned
Liittynyt
17.3.2013
Viestit
389
Löytyykö mistään vielä ääninäytteitä tulevien moottoreiden mahdollisista soundeista?
 
Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Tuskin, jos ei niistä lehdistölle järjestetyistä demoiluista jotain vuoda tai valmistaja itse tee jotain promovideoa aiheesta, niin saanee odottaa ensimmäisiin testeihin.

Ei tule kyllä mieleen mitään verrattavaakaan muualta... muuta kuin edelliseltä turboaikakaudelta. Nykyiset IndyCarit taas eivät kierrä yhtä korkealla ja niissä on enemmän tilavuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös