Ja raporttia..
Pre-race
Päivä alkoi hyvin lyhyellä tunnin mittaisella aamulenkillä. Keli Hyvinkäällä oli aamulla vielä pilvinen, mutta päivän mittaan pilvet karkasivat. Pienen parkkipaikkasekoilun jälkeen pian hainkin kyytiin PeePeen haalarikasoineen, ja ajeltiin Forssaan, jossa olimme hyvissä ajoin, mutta ei ensimmäisenä. Totkehan siellä oli ollut jo tovin, vaikka törkeästi taktikoi itselleen myöhäisemmän ajoryhmän kuitenkin. :mad_old:
Pikkuhiljaa muutkin saapuivat ja kisan odottelu jatkui haalarien jako karnevaalilla. Jossain vaiheessa tajusin, että haalarit pitäisi kai pikkuhiljaa laittaa päälle, joten vaihdoin uudet kuumat haalarit päälle. Hiki alkoi virtaamaan samantien!
Aika-ajot #4
Ennen ajoja fiilis oli tosi korkea. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja rata suorastaan kutsui ajamaan. Heti liikkeelle lähdettyäni huomasin että uudet juoksukenkäni ovat kartingiin huonommat kuin vanhat, joten jatkossa pitää muistaa käyttää niitä vanhoja (tai ostaa karting-kengät). Siitä huolimatta sain kaasujalan pidettyä polkimella ja pääsin suht nopeasti fiilikseen. Täytyy sanoa, että kolmen sade-forssan jälkeen kuivalla ajaminen tuntui todella luxukselta! Tuntui että sain ajettua muutamat tietyt paikat huomattavasti paremmin kuin aiemmin ja olin tyytyväinen suoritukseen. Aika vaikutti kyllä pettymykseltä, mutta muiden erien edetessä havaitsin, että sekin oli ihan hyvä. Samalla autolla ajaneista DickW vain noin puolen sekunnin päässä edessä, 4stroke ja Nipsuhuuli molemmat jäljessä, vaikka ajoivat myöhemmissä erissä ja luultavasti vähän paremmalla pidolla.
Aika-ajojen jälkeen alkoi spekulointi siitä minkä auton kukin saisi kilpailuun. Vaikka oma suoritus oli tosi hyvä niin olin vähän ristiriitaisissa fiiliksissä jo aika-ajon jälkeen. Tuli pieni harmitus siitä että Hämeet Korville sai kaksi A-finaalipaikkaa. Toisaalta heillä on ollut paljon epäonnea alkukaudesta, joten kyllähän tämän heille suo. Minä ja PeePee ajettiin molemmat hyvä aika-ajo autotuuriin nähden, mikä lupailee kuitenkin hyvää tuleviin kisoihin. Kuitenkin ihan kiva tämä tiimisarja, kun tulee tällaista 'leikkimielistä' vääntöä, mikä lisää motivaatioa omaan kilpailemiseen. Päätettiin kuitenkin PeePeen kanssa ottaa kisasta ns. torjuntavoitto...
B-finaali #1
...ja torjuntavoiton metsästyksessä sitten toinen onnistui, ja toinen ei.. Alle tuli ykkönen, joka tuntui samankaltaiselta kuin se nelonenkin.. Ei mikään tykki, mutta ei toisaalta ruoskakaan. Startin jälkeen 4stroke oli rinnalla jo ekan jarrutuksen jälkeisessä ulostulossa, ja kakkosmutkassa taisi painella ulkokautta ohi kakkosellaan. Ei mitään toivoa pysyä perässä, mutta ilokseni huomasin, että pysyin hyvin maradonan ja PeePeen perässä. PeePee pääsi parin kierroksen jälkeen maradonan ohi, ja kuittasin hänet sitten itsekin aika nopeasti. Pystyin seuraamaan PeePeetä hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt vauhdistani. PeePeellä kuitenkin ainakin piti olla suht ok auto verrattuna omaani.
Pitkään meni hyvin. Ero PeePeehen oli 1-2 sekuntia ja takana tuleviin useampia sekunteja. Siis vaarallinen tilanne hyvänolontunteelle, joka valitettavasti pääsi yllättämään. Keskittyminen herpaantui ja spinnasin ekan mutkan ulostulossa! Pääsin suht nopeasti matkaan, mutta valitettavasti takaa-ajajat pääsivät aivan perääni kiinni. Yritin koota itseni ja päästä uudelleen karkuun. Ajattelin, että kun pääsin aiemmin karkuun, niin onnistuisin siinä uudestaankin. Välillä pientä kaulaa taisi tullakin, mutta sitten mokasin aina jonkun mutkan ja takana tulevat pääsivät perään.. Lopulta tapahtui jotain ihan käsittämätöntä. Yhdellä kierroksella nukahdin ihan täysin ja mokasin useamman mutkan snadisti siten että Asko pääsi aivan imuun. Lopulta Asko menikin ohi ja samalla myös nipsu pääsi rinnalle. Tuli sitten sellainen jotenkin paniikin omainen fiilis, että on pakko yrittää korjata virheeni ja yritin kuitata menettämäni sijan takaisin. Myöhästyin jarrutuksessa ja osuin Askon kylkeen. Spinnasin ja Nipsukin oli lähellä ajaa kasaan.. Autosta irtosi ketjut, enkä uskaltanut itse alkaa sörkkimään sitä, joten siirsin autoa reunaan ja nousin seisomaan kädet pystyssä. Auto kun jäi niin pahaan paikkaan, että mut näki vasta jarrutuksen alettua ja muutamalla kuskilla tulikin läheltäpititilanne.. Mekaanikko tuli sitten skootterilla, laittoi ketjun paikoille ja jatkoin matkaa.. Kisa oli sitten siinä.. Nopeasti tuli 4stroke takaa ohi ja samalla kisakin päättyi..
After race
Tämä oli toinen kerta peräkkäin kun mokaan kilpailussa, ja Asko pääsee kuittaamaan. Pidimme PeePeen kanssa pikaisen kriisipalaverin jossa totesimme, että Hyvinkäällä on pakko sitten iskeä kunnolla.
Noh.. Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni. Vauhti alkaa olla kunnossa, mutta korvien välissä on vielä parantamisen varaa. Ei tässä auta muu kun käydä nyt pari kertaa treenaamassa Hyvinkäällä, ja yrittää sitten ei enempää eikä vähempää kuin A-finaalipaikkaa! Musta tuntuu että mulla saattaa snadi mahdollisuus siihen olla.