Hyvä kausi menossa.
Kieltämättä sananmukaisesti underdog Josh Wise herätti hilpeyttä ja mielenkiintoa Talladegassa koska kaveri ajoi Redditnörttien maksamalla Dogecoin Fordilla ja oli parhaimmillaan loppuvaiheilla jopa neljäs. Ulkolinja koitui kuitekin kohtaloksi ja pari seuraavaa restarttia tiputti kaverin keskikastiin. Piti oikein hieraista silmiä kun konepeltiin oli maalattu meemikoira. :thumbup:
Josh Wise ja hänen #98 tiiminsä on todellinen altavastaaja kuten totesit, mutta silti aina vain jotenkin kisasta toiseen tänä vuonna on kaverin suoritukset radalla jääneet mieleen positiivisesti. Etenkin Bristolissa hän sinnitteli viimeisenä autona kisan johtokierroksella kärjen kanssa monien lukuisten kierrosten ajan silloin kisaan johtaneen edellä (muistaakseni Kyle Busch), joka pysyi saman välimatkan päässä kierroksesta toiseen, eikä kierrosajoissa ollut mitään eroa. Silloin JW:n auto oli tuossa kisassa kaiken lisäksi vielä täysin tumma ja sponsoroimaton, joten se vauhti jota hän piti ja se, että kuinka paljon hän otti autosta irti aiheutti todella kovaa ylistystä Foxin selostamosta - ja aiheesta.
Vaikka lopulta kärki tuli kierroksella odotetusti ohi, niin hänellä oli renkaat aivan loppu kovaa ajamisesta joka kierroksella vaikeasti käyttäytyvällä autolla. Palkintona kuitenkin hän oli muistaakseni ensimmäinen auto kierroksen jäljessä kun keltainen heilahti ja pääsi johtokierrokselle takaisin kärjen kanssa. Tuo kisa kertoi paljon kaverin potentiaalista ja myös tallin autossa olevan piilevää pientä suorituskykyä, joten pienestä on joskus kiinni sponsoreiden mukaan astuminen, mutta tässä tapauksessa täysin aiheesta on voitu kisasta toiseen saada se 50-60 tonnia kasaan, että koko kisa on voitu ajaa ja tallilla olisi myös pieni mahdollisuus pärjätäkkin. Osoituksena oli nyt Talladegassa, että tämänlainenkin sponsori voi mukaan tulla
Josh Wise ei ole vain ikinä saavuttanut sellaisia tuloksia kuljettajana, että mies voisi kommeta talleissa tason eteenpäin keskitason tiimeihin, niin hän on pysynyt pikkutiimi-kuskina. Toisaalta hän ei ole myöskään vielä saanut sitä todellista näytön paikkaa, mutta jos näin hyvin jatkaa mitä on tänä vuonna jo väläytellyt niin se voi olla joskus mahdollinen. - Ja tietysti tärkein on se, että hän saa ajaa kuninkuusluokassa Cupissa tiimillä, jolla joka kisaviikonloppu ajetaan joka kisa loppuun ja ajatellaan jo vähän tuloksiakin. Kylläkin pieni organisaatio, mutta on kuitenkin Sprint Cupissa niin silloin on kaikki hyvin :ahem:
Talladegaan juuri altavastaajina piskuruisista tiimeistä lähti JW:n lisäksi myös David Ragan ja David Gilliand, jotka tasan vuosi sitten tekivät ihmeen Talladegassa ja ajoivat kaksoisvoittoon. Nyt Front Row'n päivä tyssäsi kuskien osalta 'Degassa kolariin ja konerikkoon. Josh Wisen päivä meni ihan ilman ongelmia ja kolareita, mutta siinä kävi kuten Banaani totesi. Ihan lopussa hän vaihtoi ulkolinjalta seinän vierustalle, josta Dale Jr. oli saanut momentumin päälle, mutta JW:n hypättyä hänen eteensä vauhti kuitenkin jämähti (drafti oli niin paljon hitaampaa kuin joukkodraftissa/-linjassa) ja kummatkin jäivät taakse, eikä ottajia ollut enempää tuolle linjalle.
Kausi on ollut todella hyvä kuten aina ja ensi viikonloppuna voi tulla kauden parhaista kisoista - valojen alla ensi kertaa ja missä Kevin Harvick voitti paalulta viime vuoden jahdissa
Brad Keselowski sanoi Kansasin kisan jälkeen vuoden 2012 jahdissa (ensimmäinen kisa radalla uudelleen päällystettynä), että nyt hän tietää missä ne keltaiset ovat piileskelleet.