NASCAR 2018

LightningRider

Well-known member
Liittynyt
11.7.2015
Viestit
56
Sijainti
Helsinki
Talladegan kilpailun voitti Joey Logano, joka katkaisi samalla reilun vuoden mittaisen voitottoman jaksonsa. Superspeedway-radoilla Ford on dominoinut vuodesta 2014 lähtien voittaen Talladegassa 7 kertaa ja Daytonassa 5 kertaa 9 kilpailussa.

Doverissa Kevin Harvick otti kauden neljännen voittonsa. Sade keskeytti kilpailun hetkeksi 80 kierrosta ennen maalia Clint Bowyerin johtaessa, mutta lyhyehkön odottelun jälkeen kilpailu saatiin ajettua loppuun. Huomionarvoisena seikkana Meksikon Daniel Suarez ajoi uransa parhaan ovaalisijoituksen ollen kolmas.

Tänä viikonloppuna ajetaan Kansasissa, jossa Matt Kenseth tekee paluun radoille Roush Fenway Racingin autossa numero 6 Trevor Baynen tilalla. Kenseth ajaa tällä kaudella 7 kilpailua ja Bayne loput. Kenseth ajoi aiemmin Jack Roushin tallissa kaudet 2000-2012 voittaen 24 kilpailua ja vuoden 2003 mestaruuden, joten siinä mielessä on kyseessä paluu kotiin. Viime kaudella hän ajoi Joe Gibbs Racingillä, mutta JGR päätti antaa hänen ajopaikkansa nuorelle Erik Jonesille.

Baynen tilanne sen sijaan näyttää aika hankalalta. Mies voitti vuonna 2011 Daytona 500-kilpailun sensaatiomaisesti uransa toisessa startissa, mutta sen jälkeet väläytykset ovat jääneet vähiin ja tälläkin hetkellä hän on pisteissä vasta sijalla 29. Tallipaikan löytäminen ensi kaudeksi voi osoittautua haasteelliseksi.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Chase Elliottin uran ensimmäinen voitto Cup Seriesissä Watkins Glenissä toi NASCARille positiivisia otsikoita.

Mutta ei mennyt edes vuorokautta, kun Brian France munasi pahemman kerran. NASCARin toimitusjohtaja kärysi su-iltana rattijuopumuksesta ja oksikodonin hallussapidosta.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Moni nykyisistä NASCAR-ukoista on aloitellut uraansa Legendsin ratissa ja sama reitti kuulostaa ihan toimivalta myös Euroopan oloissa.

NASCAR Whelen Euro Seriesin seuraavassa kisassa Hockenheimissa 15.–16.9. on mukana kolme suomalaista: Henri Tuomaala, Jesse Vartiainen ja Ian-Eric Wadén.

Kaikki kolme ovat ajaneet tällä kaudella V8 Thunderia. Euro NASCARissa on ollut koko kauden mukana myös Alexander Graff, joka on samalla ajanut Ruotsin V8 Thunder Cars -sarjaa. Tuomaala ja Vartiainen ajavat ukkosvaunujen lisäksi Legends Trophya ja Henkka kävi Amerikassa ajamassa myös yhden TA2-osakilpailun.

Markus Palttala ajoi 2014 pari kisaa Euro NASCARia ja Petri Ylinen kävi testaamassa sarjan kalustoa jokunen vuosi sitten, mutta ei lopulta osallistunut kisoihin.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Millainen mahtaa olla ovaaliratojen tilanne Euroopassa? Lausitzringillä ja Rockinghamissa on ajettu CARTiakin, mutta mahtaako vaatimattomampia ratoja löytyä jostain? Jos ajattelee esimerkiksi jonkun teoreettisen Amerikan NASCARin isoihin sarjoihin tähtäävän eurokuskin kannalta.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Euro NASCARhan ei aja sen enempää Lausitzissa kuin Rockinghamissakaan. Tänä vuonna ainoa ovaalikisa oli Toursin "parkkipaikkaradalla", mutta aikaisemmilla kausilla on jaettu myös Raceway Venraylla.

Pikkuovaaleja muitakin siellä täällä, mutta ei niillä ajeta mitään erityisen korkean profiilin kisoja. Eniten lyhyitä ovaaleja lienee Englannissa, jossa ajetaan mm. Legendsien ovaalisarjaa ja montaa muuta "grassroots" luokkaa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26890
NASCAR Whelen Euro Seriesin seuraavassa kisassa Hockenheimissa 15.–16.9. on mukana kolme suomalaista: Henri Tuomaala, Jesse Vartiainen ja Ian-Eric Wadén.
Täytyykin yrittää muistaa katsoa. Nuohan näkyy suorana Youtubesta, oon tällä kaudella yhden Brands Hatchin lähdön katsonut.
Amerikan Nascaria oon kesän aikana katsonut vain Sonoman ja Watkins Glenin. Viime viikonloppuna olikin hyvä kärkitaistelu lopussa kun Elliotilla alkoi viimeisellä kierroksella varman näköisestä johdosta lipsumaan, Truexilla kuitenkin tankki tyhjänä ensimmäisenä.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Millainen mahtaa olla ovaaliratojen tilanne Euroopassa? Lausitzringillä ja Rockinghamissa on ajettu CARTiakin, mutta mahtaako vaatimattomampia ratoja löytyä jostain? Jos ajattelee esimerkiksi jonkun teoreettisen Amerikan NASCARin isoihin sarjoihin tähtäävän eurokuskin kannalta.
Mulla on se käsitys, että Rockingham ja Lausitz vaatisivat vähän ajanmukaistamista NASCAR-kelpoisuuden täyttämistä varten. Ns. Safer-barrieria ei noissa ole. Tosin vain Atlanta ja Martisnville sekä alasarjojen ja avopyöräisten käyttämä Iowa ovat koko mitataan safer-barrierilla reunustettu.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Mulla on se käsitys, että Rockingham ja Lausitz vaatisivat vähän ajanmukaistamista NASCAR-kelpoisuuden täyttämistä varten. Ns. Safer-barrieria ei noissa ole. Tosin vain Atlanta ja Martisnville sekä alasarjojen ja avopyöräisten käyttämä Iowa ovat koko mitataan safer-barrierilla reunustettu.
Arvelinkin ettei noista kumpikaan tällä hetkellä ole riittävässä kunnossa isojen luokkien kisaan. Suurempia haluja sellaisten järjestämiseen ei varmaan edes ole. Nuo Euro-NASCARit ovat näköjään sen verran isojen luokkien menopelejä kesympiä, että mahtaisivatko nuo isot radat kelvata kaikesta huolimatta sarjan kisoihin ilman SAFERia? Ehkäpä eivät. Lausitz ja Rockingham saattavat olla noille autoille kilvanajon kannalta muutenkin turhan isoja ovaaleita.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Luulenpa, ettei isompia haluja tällä hetkellä NASCAR-kisojen järjestämiseen ole. Rockinghamissa ovaalilla kilpaa ajaa tällä hetkellä vain joku paikallinen pickup-sarja. Ja näyttäisi Rockingham olevan vähän hiipumassa, kun BTCC ja British GT eivät aja road coursella enää 2019.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Koskeeko Nascarin jenkkivaatimukset eurooppalaisia toimijoita? Luulisi että täällä voisi huoletta ajaa ilman safereita.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Se on ainakin selvää, ettei Northamptonshiren metsissä tulla ajamaan NASCARia, kuten tuo sekalaisiin linkittämäni uutinen kertoo. En ymmärrä ponttia, miksi NASCAR joustaisi vaatimuksista toisilla mantereilla, varsinkaan jos tarkoitus on ajaa Cup-pisteitä.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4613
Sijainti
Salo
Nyt täytyy sanoa, että uskoni ihmiseen lakkasi tasan tämän artikkelin lukemisen jälkeen. :nope:


http://www.dailymail.co.uk/news/article-6098139/NASCAR-driver-Conor-Daly-loses-sponsorship-fathers-racial-slur.html

IndyCarista XFinity-sarjaan siirtynyt Conor Daly menetti sponsorinsa ja isä Derek Daly sai paikallis-TV:stä kenkää 30 vuotta sitten lausutun niggerin vuoksi.
Ihmisiltä on sellainen heinäntekojärki kadonnut kokonaan, unohdetaan että asia tapahtui kolme vuosikymmentä sitten, sekä kulttuurinen konteksti. Irlantilaissyntyinen Derek Daly ei ole ollut välttämättä perillä, kuinka arka aihe on jo siihen aikaan ollut Yhdysvalloissa, jossa rakenteellinen rasismi on ollut aivan eri tavalla arkipäivää kuin pienessä Irlannissa.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
No niin, hypätäänpä takaisin kelkan kyytiin - letkan perässä ihmettely jääköön taustapeiliin ja aletaanpa näin ollen taas ruksailemaan :) Pahoittelen etten ole aikaisemmin ehtinyt tällä kaudella, mutta nyt aukesi oiva tilaisuus taas jatkaa juuri ennen playoffien alkua ja runkosarjan loppua.

NASCAR-kausi on kannattajan perspektiivistä mennytkin sen verran hyvin tähän mennessä ettei olekkaan kannattanut alkaa liikaa maalailemaan ja hohdottamaan, että antaa flow'n kuljettaa ja odottaa sopivaa hetkeä kirjoittelun aloittamiseen. Tälläinen hetki aukesi ja pistetäänpä sen suhteen mietteitä kaudesta hiukan typistetysti tähän alkuun:

- Kevin Harvick ajaa uransa parasta kautta ja tällä kaudella on mennyt niin hyvin, ettei kannattajan näkökulmasta ole näin selkeää paraatimestaruuskandidaatti numero ykköstä KH ollut vielä kertaakaan urallaan vaikka 2014 mestari hänestä leivottiinkin ja hyvällä autolla, mutta tekniikka oli tuolloin hivenen otsikoissa. Tällä kaudella on korkoineen otettu takaisin niitä vuoden 2015 kakkostiloja ja mahdollisuus on jopa ylittää se mystinen 10 voiton raja, jonka viimeksi Jimmie Johnson teki yli kymmenen vuotta sitten kertoo missä KH, Ford ja SHR menee tällä hetkellä. Seitsemän voittoa yhteensä: Atlanta, Las Vegas, Phoenix (uran ensimmäinen hattu), Dover, Kansas (myös putkessa), Loudon ja Michigan (kakkostilat muuttui Irish Hilleillä vihdoin voitoksi ollen uran toinen tuolla venuella). Uran paras saldo on siis kahdella napsulla voittojen suhteen ylittynyt ja hyvältä näyttää jatkoa katsoen; tosi erinomaiselta. Kaikkineen iskukyky ei ole pettänyt kertaakaan tällä kaudella ja kakkostilat jotka ovat tulleet tällä kaudella, ovat vastanneet päivän tapahtumia prikulleen ja vuorostaan juurikaan huonoa kisaa ei mukaan mahdu joka kertoo oleellisimmin menohaluista #4 tiimin osalta. Ainoa, ainoa joka on mielessä tälläisen osalta kisana, jossa ei kaikkea saatu irti, oli Watkins Glenin viikonloppu ja tuolloinkin sijoitus oli top-10 ja juurikin kymmenes ja viime kisa Bristolissa oli voitettu kymmenes sija pahaan paikkaan tulleen rengasongelman jälkeen. Toivottavasti vielä runkosarjan voitosta pääsisi ajamaan, 15 lisäpistettä jaossa, kaksi kisaa ja 43 pistettä kärkeä perässä kakkosena mutta lisäpisteitä pleijareihin on tähän mennessä jo kertynyt 40:ntä joka on eniten koko porukasta (voitot ja osiovoitot). Erittäin tyytyväinen voi olla ja toivottavasti isoa hurrausta on luvassa tällä kaudella.

SHR:llä on myös tallina mennyt hyvin, että Clint Bowyer on palannut kuskikartan kärkikastiin kahdella voitollaan Martinsvillessä ja ensimmäisessä väännössä Michiganissa. Aric Almirola on esiintynyt kaikkineen hyvin ensimmäisenä kautenaan #10:n ratissa ja tämä tietää hyviä uutisia koko tallille ja hänelle itselleen. Kurt Busch vuorostaan kuin liisi voittoon Bristolissa työteliään, vaiteliaan ja vankkasuorituksellisen johdonmukaisen reissin päätteeksi edeten etenemistään ja auto oli parhain kaikista kun kello lyö viimeisen kierroksen merkiksi ja kärjessähän hän oli - teki voitto hänelle hyvää juurikin suurien siirtohuhujen keskellä ja jatko SHR:llä on edelleen mahdollinen. CGR on tiettävästi kysellyt hänen peräänsä koskien #1 auton kyydittämistä ensi kaudesta eteenpäin. Ford on tosiaan pienten kasvukipujen jälkeen viime kaudesta SHR:n osalta mennyt ruhtinaalisesti eteenpäin ja suoraan organisaationa kärkipaikalle.

- Kyle Busch (6 voittoa) ja puolustava, alkukaudestaan selkeästi edetessään parantanut parantanut puolustava mestari Martin Truex Jr. (4 voittoa) ovat selkeät ykköshaastajat mitä tulee titteliin. KyBun tallikavereista Erik Jones on voittanut kerran Daytonassa kesällä, Daniel Suarez ajanut silloin tällöin lupaavasti, mutta tallin toinen kokenut konkari Denny Hamlin ei ole saanut JGR:n kalustostaan parasta vielä irti.

- Penskellä on yksi voitto tähän mennessä Joey Loganon ajamana, mutta kohtuullisesti edennyt kausi hänen osaltaan ei ole taittanut tallin toispuolelle kun tällä kaudella BK:n meneminen on ollut aika jopa vaikeaa. Siinä mielessä erikoisen tilanteesta tekee se, että Fordilla menee hyvin mutta RGR:llä on vielä kilpailukyvyltään kirittävää; toisaalta talliin täksi kaudeksi tullut Ryan Blaney on esiintynyt toisinaan todella miehekkäästi.

- Chevroletilla on ollut vino pino erilaisia ongelmavyyhtejä korjattavana ja uusi ulkokuori Camaron muodossa lähinnä aseteltiin aerodynaamisesti alku- ja keskikauden ratkaisukeskiöön, mutta loppukaudeksi harppauksia osattiin jo hivenen odotella. Kuitenkaan näin ei ole tapahtunut ja eri toten CGR:llä se on näkynyt Kyle Larsonin menossa, kun monesti ei edes suuremmilla ovaaleilla häntä ei voiton tuntumaan ole saatu (haastanut kyllä) mutta viime kauden meneminen ei ole vielä ollut ajankohtainen puheenaihe saavutettavaksi heille, että kyytiä löytyy aika ajoin mutta ei kuin ajoittain kärkinippuun liimaantumiseen.

Junioreiden ympäröimänä ajava Jimmie Johnson ajaa uransa huonointa kautta, menossa hänellä uran pisin voitoton putki ja saattaa tulla jopa sellaista historiaa tällä sesongilla että #48 jää voitottomaksi; mahdollisuudet ovat jopa suuremmat näin kuin voiton puolesta. Kyse kuitenkin on näin isosta tekijästä ja vauhti voi edelleen huippaista korkeammaksi, joten ei vielä sanota mitään konkreettista mutta fakta on se, että vaikka hän on pisteillä menossakin playoffeihin, niin vauhdin pitää parantua jo ensimmäiseltä kierrokselta etenemiseen. Suuntaa-antavaa oli sekin, että Lowe's päätti lopettaa #48:n sponsoroinnin tähän kauteen joka jo sinällään on aika suuri muutoksellisuus itse lajissa: Lowe's on pääsponsoroinut JJ:tä heti tämän uran alkutaipaleelta 2000-luvun alusta, joten todella suuri uutinen oli tämä. Mielenkiintoista nähdäkkin, että ottaako Kobalt isompaa roolia tiimissä ja ketä muita/muu hyppää remmiin, ja tulijoita varmasti on statuksen vuoksi joka tiimin ikonisuudella on.

Chevroletin kultahetkeksi tällä kaudella tähän mennessä on tiivistynyt Chase Elliotin voitto Watkins Glenissä, joka oli se vihdoin odotettu ensimmäinen hänelle ja tekikin sen #9:n ollessa taas auton kyljessä. Voitto oli Hendrick Motorsportin 250:s NASCARissa, joten iso rajapyykki tuli saavutettua legendaarisella tallilla.

- Yhden auton talleista Paul Menard ja Bubba Wallace ovat väläytelleet, mutta eri toten Wood Brothers odottaa PM:ltä aika paljonkin tämän kauden osalta vielä tuloksellisesti. Kasey Kahne varmasti tiesi mihin yhtyy ja kiinnekohta olikin koukkuna KK:lle juuri se, että tämä pieni talli tarjoaa puitteet uudelleen vauhdittamiseen hänen kilpailu-uralleen, joka viime kausina rohtui pahemman kerran ja tekee sen vanhanaikaisesti antaen KK:lle projektina yhden auton tallin viemiseksi kärkitaisteluihin, joka on Kahnen bravuuri uran alkupuolelta - joskin isomman budjetin talli silloin kyseessä, mutta idea sama. Kuitenkin ihan mukavasta positiivisesta ja suhteellisen jo valmiista tallista huolimatta, joka kykenee tarjoamaan parhaimillaan kilpailukykyisen auton taistelemaan paremmista keskipakan sijoista sekä juurikin projektellisen näkymän keskittymään vielä parempaan, niin Kasey ilmeisesti ei ollut halukas enää jatkamaan ajouraansa montaa kautta tietämättä viekö polku kohti menestyvämpiä apajia - osasyynä tämä kausi joka ei ole mennyt aivan odotetusti - päätti hän lopettaa NASCAR-uransa tähän kauteen. Yllätys, mutta ei realiteetteja katsoen ei täysin puun takaa tullut päätös, koska kuten raportoitu on pitkälti, niin tuloksellisuus ei ole oikeastaan ollut läsnä, eikä sillä tasolla, jota KK:lta odottaisi ja hän itsekkin tiedosti tämän kuplan joka oli rakentunut ajan kanssa ja päätti näin ollen että tämä on sitten punamattokausi poispäin radalta siirtymiseen. Mielenkiintoista katsoa miten pärjää loppukaudesta ja mitä tulee uran jälkeen tekemään, koska broadcastaajaa hänestä tuskin tulee Dale Jr:n tapaan, mutta vierailuja studiossa ja kilpaurheilua muualla voi olla hänen ohjelmassaan.

Tänä viikonloppuna tosiaan Darlington luvassa viekkaalla lähes puoltoista mailisella (joka sellaiseksi lasketaan) ja kisa ajetaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aika-ajojen tulokset ennen vielä sitä laitetaan normaalisti ja ensi viikolla raporttia sekä vähän enemmän tuosta kalenterista, joka muuttui aika kardinaalisesti loppukauden ja pudotuspelien alun suhteen sekä muutama sananen Charloten rovaalista joka tulee kalenteriin kolmanneksi moottoriradaksi yhdistettynä osuudella itse ovaalia. Tästä on hyvä jatkaa kohti todella jännittävää kisaviikonloppua!

Pistetilanne: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/
 
Viimeksi muokattu:

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Darlingtonissa ajettiin pitkä, kuuma ja suhteellisen helteinen kilpailu vaikka pääosa ilta-ajassa reissailtiinkin. Voittoon lopulta ajoi Brad Keselowski, joka onnistui kisan ratkaisuhetkillä kirmaamaan voittoon, mutta kaara oli toimivin joka hänellä tällä kaudella on ollut oikeastaan missään kisassa vielä käytössä. Kuvaavaa oli sekin, että kaikki ne onnistuivat juuri tässä kisassa, josta pääsääntöisesti on puhetta ollut miinusmerkkisesti tähän mennessä ennen runkosarjan finaalia; Kyle Larson todella hyvällä autolla, mutta huonolla loppuspurtilla tuli kolmanneksi - oli ehdottomasti päivän paras, mutta alakanttiin mennyt viimeinen osio teki kiusaa juuri ratkaisevan kultaisen oven ollessa käytävän päässä edessä ja voittajanympyrä sen takana. Joey Logano täydensi RGR:n vuorokautta tullen viivan yli toisena.

Kevin Harvick tuli neljänneksi ihan mukavan päivän päätteeksi ja kyyti ennen kaikkea vielä parani lopussa, joka on kiitettävä merkki. Runkosarjan voitto on ihan kosketusetäisyydellä, mutta kuitenkin seitsemänneksi Darlingtonissa tullut Kyle Busch on tukevasti kiinni lisäpistepotissa pudotuspelejä ajatellen. HMS:llä oli harjoituksista lähtien hyvät autot lähes kaikilla vetoa ja pituutta katsomatta radalla, mutta ainoastaan Chase Elliott todella palkitsi itsensä viidennellä sijalla. Todella armoton kilpailu yhdistettynä sen pituuteen ajallisesti tekivät JJ:n ja WB:n koneille tepposensa ja vuorostaan Alex Bowman ei onnistunut saamaan menopeliään istumaan liukkaalle alustalle suorituksen jäädessä vaisuksi.

Kisa oli tunnetusti kova, mutta Darlingtonin viivat jäivät aivan kuriositeettiseen osaan tällä kertaa ja kertaakaan ei livelähetyksessä näkynyt kenenkään jättävän isommin tunnusmerkkejään kaitamaan. Yksi isompi kolari oli ja sekin tuli virhearvionnista - tai epäselvyydestä - koskien varikolle menoa Ryan Newmanin takana tuleville ja Clint Bowyer pamautti suoraan hänen takakohvettiin. Kumpikin ok tilanteesta ja oli yllättäen päivän ainoa suurempi kahvalointi radan puolella ja sekin hyvin eksklusiivinen omalla tavallaan.

Darlingtonin kisan tulokset: https://www.nascar.com/results/race_center/2018/monster-energy-nascar-cup-series/bojangles-southern-500/stn/race/

Pistetilanne ennen Indianapolisin runkosarjan finaalia: https://www.nascar.com/standings/monster-energy-nascar-cup-series/

Martin Truex Jr. tuli yhdenneksitoista Darlingtonissa ja aika ajoin osoitti sitä tuttu nopeuttaan, mutta ei ratkaisevin hetkien ollessa läsnä enää kyennyt saamaan autosta parastaan. MTJ on tulossa kolmanneksi runkosarjassa, mutta se ei suinkaan ole isoin uutinen ennen Indianapolisia tai pudotuspelejen alkua, vaan Furniture Row ja tiimi #78 lopettaa toimintansa tähän kauteen! Käsittämätöntä, että MTJ:n uravoitoista 19:sta kappaleesta 17:sta tähän mennessä tuottanut ja viime kolmelta kaudelta yhteensä peräti 16:sta kihausta, kahdeksan voiton viime kausi yhdistettynä lajin suurimpaan kruunuun sesongin päätteeksi oleva huippuorganisaatio, yhden auton talliksi jälleen täksi kaudeksi palautuneena, sulkee ovensa kesken menestyvän ja parhaimman pidon/liu'un tuottavan ladun käytössä. Tämä oli todella iso shokkiuutinen monella tapaa ja ei NASCARissa tälläisiä uutisia menestyvän tallin osalta tule - eri toten puolustavan tittelinhallitsijan kohdalla. Dale Earnhardt Junior povasi Martinin ja tiimipomo Cole Pearnin siirtyvän JGR:n palvelukseen ja aika luonnollinen siirtymä se olisi ensi kaudeksi juurikin johtuen jo nykyisestä, läpikohtaisesta tiivistä yhteistyöstä johtuen. Tallin lopettamispäätös ilmeisemmin juontui juuri rahoituksesta plus mahdollinen iskukyvyn selkeä heikentyminen olivat taustalla, eli ilmeisesti ei olisi ollut enää menestyksestä huolimatta ollut mahdollisuutta pyörittää tukikohtaa samalla kapasiteetilla ja ilmeisesti myös yhteistyösopimus JGR:n kanssa olisi tästä syystä ohentunut.

Uutinen: https://www.nascar.com/news-media/2018/09/04/furniture-row-racing-cease-operations-2018-season/

Näiden maita & kontuja järisyttäneen uutisen jälkeen onkin hyvä muistuttaa tosiaan, että runko sarjakaudesta tulee päätökseensä Indianapolisin finaalissa ja oikeastaan ottaen huomioon miten spektaakkelisesta venuesta on kyse, niin ihan hyvä veto laittaa virstapylväskilpailu vedenjakajaksi pleijareiden alkusoitoksi tämän jälkijunassa tehden kisaviikonlopusta myös panoksellisen sen lisäksi että ketä pääsee laittamaan huulta tiileille pääsuoralla, mutta 16:sta pelaajaa jatkaa mestaruustavoitteidensa lukkoon lyöntiä tästä eteenpäin. Todellisuudessahan panoksia Indyllä ei juurikaan ole ja pisteillä on jo paikat lyöty paikoilleen, mutta jos voittaja tulisi viivan takaa, niin pientä ekstramaustettahan se toisi - ja se on ainoa mahdollisuus johtuen juuri tuntuvista piste-eroista. Viivalla tällä hetkellä ovat tallikaverit JJ (15:sta) ja AB (16:sta). Voittaja jos tulisi viivan takaa, niin silloin tallikaverien järjestys ratkaisee.

Indianapolis on houstannut hyviä kisoja viime kausilla ja tällä legendaarisella isolla ovaalilla nähtiin viimeksi oikein todella rajua rymistelyä viime kaudella, joten paikka sekä suosiollisuus koko kansan tietoisuudessa tekivät siitä oivan paikan päättää tavallinen sesonki ja kruunatakseen 26 kisan jälkeinen pistevoittaja. Viime kauden voittaja Brickyardilla ja viimeistä kauttaan ajava Kasey Kahne ei pääse edustamaan itseään #95 auton ratissa johtuen pahasta uupumisesta jonka hän sai Darlingtonin raastavan kamppailun jälkeen. Häntä tuuraa väliaikaisten pestien selkeä kingi, Regan Smith, joka on samalla myös hoitanut tällä kaudella varikkoreportterin töitäkin.

New Hampshiren toisen kisan lähdettyä pois, muuttui myös oleellisesti pleijareiden eka kierros ja nykyään kaasua aletaan laittamaan tiskiin Las Vegasissa kovien vääntöjen startattua ja siitä mennään Richmondiin (joka on ollut koko jahti- ja pudotuspelihistoriassa aina runkosarjan päätöskisa joten NASCARissa on puidenlehtien todellista havinaa jälleen) ja päättyy Charloten rovaliturneeseen, joka ovaali-moottoriratayhdistelmänä tuo täysin villikorttimausteensa kauden kriittisille hetkille. Dover startauttaa toisen kiekan ja siitä eteenpäin kalenteri on tutussa muodossaan; joskin Phoenixissa päästään ensi kertaa nauttimaan uusituista fasiliteeteista kauden toiseksi viimeisimpänä kisaviikonloppuna jossa myös ruutulippu ja maaliviiva aloituspisteineen ovat tätä nykyä entisellä takasuoralla joka muuttui pääsuoraksi.

Kauden eräimmistä hienoimmista kamppailuista Indianapolis Motor Speedwaylta alkaa Suomen aikaa lähetyksenä kello 20:30 ja todellinen NASCARin katsojan kruununjalokiviä kalenterissa, jossa vauhti pitkällä ovaalilla yhdistettynä litteisiin, aerodynaamisiin kaarteisiin neljän käännöksen ja kahdeksan auton asettautumittamisen välillä apexilla taitettuna tekee tästä täysin extraordinaarisen suurilla imuvoimilla varustettuna, kun autot shiftaavat paikkoja suorilla; kaarteissa taas lähestymistapa on varovainen vaihtelevine ilmoineen & drafteineen.
 

Atlas

NASCAR & SHR #4
Liittynyt
3.3.2014
Viestit
487
Sateet ja huono keli ovat olleet läsnä Indianapolisissa lähes koko viikonlopun ja myös Cupin aika-ajot laitettiin pistejärjestyksellä selväksi, koska sade pyyhkäisi qualifikaation mennessään. Tuo sopii kyllä kannattajan näkökulmasta hyvin ajatellen kärkeä, mutta yllätysmahdollisuudet pienenivät sitä uneksevien osalta jo alkuunsa katsoen mahdollista pudotuspeleihin selviytymistä joskin he saavat kisailla juuri pisteissä lähellä olevia vastaan jo heti aluksi. Sadetta on luvassa myös tänäänkin, mutta mahdollisuudet kisan ajamiseen täydessä pituudessaan ovat olemassa.

Lähtöjärjestys Indyn kisaan: https://www.nascar.com/results/race_center/2018/monster-energy-nascar-cup-series/big-machine-vodka-400-at-the-brickyard/stn/qualifying/
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Brickyard 400 siirtyy huiomiselle, joten maanantaina ajetaan kaksi kisaa. Xfinity paikallista aikaa klo 10 aamulla ja Cup-kisa kahdelta eli iltayhdeksältä suomen aikaa.

The Big Machine Vodka 400 at the Brickyard has been postponed to Monday due to inclement weather. The race is now scheduled for 2 p.m. ET with coverage on NBCSN, IMS Radio Network and SiriusXM NASCAR Radio.
https://www.nascar.com/news-media/2018/09/09/brickyard-400-postponed-to-monday-nascar-doubleheader/
 
Viimeksi muokattu:
Ylös