Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Veikkaan et ihmiset tääl oletti Kovalaisesta paljon enemmänku miestä hypetettiin aikoinaan paljon.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Veikkaan et ihmiset tääl oletti Kovalaisesta paljon enemmänku miestä hypetettiin aikoinaan paljon.
Kuinka paljon? Tottakai siitä kuuluukin olla innoissaan, että oman maan kuski pääsee ykkösiin, mutta mielestäni kaikki vähänkin paremmin kintaalla olleet tahot olivat hieman maltillisempia esim. sen jälkeen kun Heikki menetti johtonsa GP2:ssa Nicolle.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362

Kyllähän tätä ketjua voi lukea tuolta ekoilta sivuilta kun siellä jotkut ihan oikeasti kuvittelivat heikin haastavan kimin mestaruustaistossa 2007 ja muuta sellaista.
 
JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Veikkaan et ihmiset tääl oletti Kovalaisesta paljon enemmänku miestä hypetettiin aikoinaan paljon.
Aivan. Nyt kun on saatu olla huipputallissa 2 kautta ja nyt se lähtö tulee niin sitten jengi sanoo että menee "harjoittelemaan" keskikastin/häntäpään talliin. Kuitenkin tuo sana "harjoittelemaan" tässä kohtaa on kiltimpi sana sille että ura on hiipumassa ja parhaat ajat taitavat mennä tällä hetkellä huipputallissa, johon tosi harva saa toisen mahdollisuuden. (Lukuunottamatta Barrichelloa joka sai tuurilla huippuauton alleen toista kertaa) Ura taitaa mennä samantyylisesti kuin esim.Trullilla/Fisichellalla/Heidfeldilla joille koskaan mitään suurta menestystä ei tullut.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kyllähän tätä ketjua voi lukea tuolta ekoilta sivuilta kun siellä jotkut ihan oikeasti kuvittelivat heikin haastavan kimin mestaruustaistossa 2007 ja muuta sellaista.
Kuten sanoin, kaikki vähänkin paremmin kintaalla olevat olivat paljon varovaisempia arvoissaan kuin nämä legendaariset "jotkut".
 
R.Rosset

Well-known member
Liittynyt
1.2.2006
Viestit
1048
Ura taitaa mennä samantyylisesti kuin esim.Trullilla/Fisichellalla/Heidfeldilla joille koskaan mitään suurta menestystä ei tullut.
Kuulostaa aikamoiselta vähättelyltä näitä kuskeja kohtaan. Itse olisin nykytilanteessa hyvinkin tyytyväinen, jos Heikki saisi luotua samanlaisen uran kuin vaikkapa Fisichellalla on ollut. Mielestäni noiden mainitsemiesi kuljettajien urat ovat kunnioitettavia. Kaikki ajaneet kymmenisen vuotta F1:sissä ja paikoitellen väläytelleet loistavillakin suorituksilla.
 
berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923
Jotenkin minulla ei tule ensimmäistäkään kisaa mieleen jossa Heikki Kovalainen olisi väläyttänyt hienosti olkoonkin että yksi voitto tullut. Ei minkäänlaista tasaisuutta Heikin otteissa...jos ei mollivoittoisuutta lasketa.
Nissan-sarjassahan oli sama...meni puolitoista kautta että pääsi vauhtiin.

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Heh, Häkkistä ja Heikkiä ei voi kyllä verrata juuri millään noin niinku suoritustason tai nopeuden suhteen. Suomalaisia he toki ovat ja molemmat McLarenilla ajelleita.

Mikan alkuvuodet osoittivat jo hänen olevan mestariainesta. Paikka Williamsillekin oli auki. Sillehän taas ei voinut mitään, että Williams itse tupelti sen ja McLaren taas teki heikkoja kärryjä sekä luotettavuuden, että nopeuden suhteen. Pösön mylly oli jotain uskomatonta ja esim. -95 McLaren jotain vielä uskomattomampaa. Ja mitä Häkä teki?

Ajeli esim. -94 lähes aina palkintopallille kärryn kestäessä maaliin saakka. Ne pari voittoa sillon jäi saavuttamatt juurikin luotettavuuden, ei Häkän kykyjen vuoksi.

Miten Heikki vertautuu suureen mestariin? Tuloksia ei tule sarjan yhdellä parhaista kärryistä, jolla tallikaveri napsii jopa voittoja ja/tai taistelee mestaruudesta.

Toki Heikilläkin vauhtia varmasti piisaisi, jos asema olisi toinen. Heikin ongelmana taitaa kuitenkin olla lopulta se itseluottamuksen puute. Se tekee sen pienen eron jolla A ja B luokka erotetaan toisista.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Jotenkin minulla ei tule ensimmäistäkään kisaa mieleen jossa Heikki Kovalainen olisi väläyttänyt hienosti olkoonkin että yksi voitto tullut. Ei minkäänlaista tasaisuutta Heikin otteissa...jos ei mollivoittoisuutta lasketa.
Nissan-sarjassahan oli sama...meni puolitoista kautta että pääsi vauhtiin.
Eiköhän Heikin parhaat F1-kisat ole sadekisoja: Japani 2007, Monza 2008, Kiina 2009. Mielestäni nuo olivat "väläytyksiä", varsinkin Japani 2007. Aika-ajoissa on väläyttänyt montakin kertaa ihan tosissaan, jos bensat otetaan huomioon, ja ilmankin Britanniassa 2008.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Varma ja vahva veikkaus: Heikin ura jatkuu Toyotalla ykköskuskina :ahem:

Nakajima ajelee kakkosena, joten Heikki tulee luultavasti saamaan jopa parempia tuloksia aikaiseksi mitä McLaren urallaan.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Heh, Häkkistä ja Heikkiä ei voi kyllä verrata juuri millään noin niinku suoritustason tai nopeuden suhteen. Suomalaisia he toki ovat ja molemmat McLarenilla ajelleita.
Tätähän tuossa yritin ajaa takaa. Heikin kohdalla ei olla tyytyväisiä mihinkään maailmanmestaruutta vähempää, "kun se on suomalainen, ja ne on ennenki aina maailmanmestaruuden voittanu". Tuo Häkkiseen "vertaaminen" nyt tuli vaan siitä, että AksuPaksun mielestä Häkkisen tulostason nousu oli kiinni vain kuskista.
 
Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Minusta Heikki on osoittanut Barrichellomaisia otteita. Hyviä suorituksia saanut silti aikaiseksi eikä kannata häpeissään olla.
 
klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
No kyllähän sitä odottaa hyviä sijoituksia jos mclaren talliin päässyt. Aina on huipputallien kakkoskuskikin menestynyt hyvin jos rattimiehiä.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Minusta Heikki on osoittanut Barrichellomaisia otteita. Hyviä suorituksia saanut silti aikaiseksi eikä kannata häpeissään olla.
Juuri tuossa itsekin pienessä päässäni mietin, että aikamoista myötä- ja vastamäkeä on Rubinhonkin ura ollut. Ei ollut Mustakari ainoa, jonka mielestä näytti siltä, että Rubensin ura on loppusuoralla kauden 1997 alussa.

Rubens, kuten myös aiemmin mainitut Trulli, Fisichella ja Heidfeld, kuten myös vaikka Alboreto, Boutsen, Brundle tai jopa DeCesaris ajoivat urat joista voivat olla ylpeitä. Jos Heikki pystyy ajamaan saman tasoisen uran kuin edellä mainitut nimet, niin se on ylpeyden, ei häpeän aihe. Heikkihän on jo nyt neljänneksi menestynein suomalaiskuljettaja, ja oli sitä jo ensimmäisen kautensa jälkeen (tai no, Salo johti vielä pistein 33-30).
 
Juzo

Well-known member
Liittynyt
20.2.2005
Viestit
906
Sijainti
Taipalsaari
Eiköhän Heikin parhaat F1-kisat ole sadekisoja: Japani 2007, Monza 2008, Kiina 2009. Mielestäni nuo olivat "väläytyksiä", varsinkin Japani 2007. Aika-ajoissa on väläyttänyt montakin kertaa ihan tosissaan, jos bensat otetaan huomioon, ja ilmankin Britanniassa 2008.
Monzan kisasta piti tulla helppo voitto Heikille, kun pahimmat kilpakumppanit olivat jääneet aika-ajoissa kauas taakse, mutta kisassa vauhti ei riittänyt mitenkään. Eli vähän samantyylinen väläytys kuin Fisicon kisa Japanissa 2005.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Monzan kisasta piti tulla helppo voitto Heikille, kun pahimmat kilpakumppanit olivat jääneet aika-ajoissa kauas taakse, mutta kisassa vauhti ei riittänyt mitenkään. Eli vähän samantyylinen väläytys kuin Fisicon kisa Japanissa 2005.
Monzan kisasta piti tulla helppo voitto Heikille, koska "asiantuntijat" eivät uskoneet, että paalulla ollut Vettel+Toro Rosso -yhdistelmä voisi olla niin vahva kuin se oli sateessa. Heikki ajoi varmasti kakkosruudusta kakkosena maaliin, mutta tuskin Vettelille olisi kukaan muukaan mitään voinut, niin vahvassa vedossa hän oli tuona viikonloppuna.
 
tsinivuo

Well-known member
Liittynyt
31.5.2004
Viestit
310
Heikille hyvä paikka voisikin olla Toyo. Williamsille on (ehkä) tulossa nopea GP2 mestari ja saattaisi käydä taas Hamiltonit. Toyolle ei oikeastaan taas halua kukaan ja siellä saisi rauhassa tehdä työtään ja näyttää osaamistaan. Luulisi Heikillä olevan 2 mäccivuoden jälkeen edes jotain tuotavaa tallille, joka ei ole koskaan voittanut mitään. :confused:
 
klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
Monzan kisasta piti tulla helppo voitto Heikille, koska "asiantuntijat" eivät uskoneet, että paalulla ollut Vettel+Toro Rosso -yhdistelmä voisi olla niin vahva kuin se oli sateessa. Heikki ajoi varmasti kakkosruudusta kakkosena maaliin, mutta tuskin Vettelille olisi kukaan muukaan mitään voinut, niin vahvassa vedossa hän oli tuona viikonloppuna.
Itseasiassa Hamilton oli jo ohittanut Heikin ja noussut kakkoseksi, mutta kisa stragedia meni mönkään yhden ylimääräisen varikkostopin takia, joten luultavasti Hamilton olisi rökittänyt vettelin jos olisi heikin lähtöruudusta päässyt lähtemään koska nousi 14 ruudusta Heikin ohi. :D
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Itseasiassa Hamilton oli jo ohittanut Heikin ja noussut kakkoseksi, mutta kisa stragedia meni mönkään yhden ylimääräisen varikkostopin takia, joten luultavasti Hamilton olisi rökittänyt vettelin jos olisi heikin lähtöruudusta päässyt lähtemään koska nousi 14 ruudusta Heikin ohi. :D
Niin, eli Hamilton olisi tarvinnut apua säältä ja tuuria että olisi voittanut kun aika-ajo meni penkin alle, mitäs meni pilaamaan kisansa jo silloin lauantaina. Heikkikin oli Silverstonessa koko viikonlopun nopein kuski kuivalla kelillä ja sään pysyessä sellaisena olisi todnäk voittanut, mutta sade sotki pelin ja renkaat tuhoutui alle. Kimikin olisi voittanut Spassa jos ei olisi lopussa alkanut sataa, tai olisi selvittänyt vielä sen yhden mutkan ja päässyt vaihtamaan sadekelin renkaat alle. Massakin olisi nyt mestarismies jos Brasiliassa olisi alkanut sataa kunnolla vasta puoli minuuttia myöhemmin, ja Glock olisi pysynyt Hamiltonin edellä. Ja jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto.
 
Niin? Vastasin vain siihen olisiko vettelille kukaan pystynyt vastaamaan. Kun uskoteltiin ettei Heikillä olisi sillä autolla ollut mitään mahdollisuuksia Vetteliin. :D Kisa aloitettii sateella ja oli sitä melkein koko kisa, mutta joutu tekee yhden ylimääräisen stopin laittaessa välikeli nakit alle, joten ei olisi tarvinnut apua säältä.

Aika-ajot meni pilalle kun sade iski radalle ja heikki kerkesi kuivalla nakuttaa juuri ja juuri mukaa Q3 ja muut ei räikkönen,hamilton,kubica yms.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös