Teukan ollessa keräämässä uutta materiaalia maailmalla, sain luvan muistella retkeä eteenpäin sen minkä muistan:
Heräsin aamuyöstä hotellilla aivan saatanalliseen paukkeeseen ovella. Kauhee pelko ja sheikki päälle, että poliisi oli löytäny meidät, nyt tuli pojille paellapannuun! Huutelin oven läpi keepasaa ja jumalauta sitä keepasaa, mutta kuulu vaan ininää ja lisää moksetta. Jasu! Se siellä oli. Taikuri oli päässy jotenkin ulos säilytyksestä ja ökeltäny tiensä oven taakse. Joku oli sitonu sen jalat ja kädet ja suun semmosella kanariankeltasella matkalaukkujen numerolukollisella turvavyöllä, vedettyään sitä ennen koko möhkön nakkismakkaraisilleen. Tajuton näky. Enää ei yhtään yllättäny, kun jasun perseen päältä löytyi teksti: "GONZALES HERE, COME LOS GIGANTES!" Saatana! Jasua oli siis nähtävästi kuurattu pyrstöön kylän kookkaimmilla pelota -mailoilla, eikä välttämättä luvan kanssa. No luistaahan ainakin kakka, kun on ryppynaru venytetty, mutta pitoa on kans yhtä vähän. Eli hätä kun tulee, on paskat jo aikapäivää housussa. Oli se Konsa vaan niinkin reiluks jätkäks aivan armoton homo.
Herätin Teukan huutamalla piruuttani, että sulla on, lontoo, kulli suussa! HÄHHÄÄÄ! Teukka puri selkäytimellä kieleensä ja verta pulppus kun vettä raanasta. Sanoin, että kato ny saatana tonne ovelle, että saat ton sykkivän aamutapin alas. Teukka vilkas sikiöasennossa sidottuna ujeltavaa kokoomusnuorta suoraan kyklooppiin ja saman tien letkua rullalle ja housuun. Teuvo onneks tajus vanhana Teneriffan veteraanina, että se los gigantes olikin paikka eikä välttämättä viittaus perämiesten keppikokoon. Oishan se ollu vähän noloa käydä pieksemässä kaikki saaren reiluseipäisimmät hinaajat ihan sillä varjolla, että jassen selässä oli respan terkut, että äkkiä pojat naapurikylään. Aivan sama.
Lyötiin jasulle vitonen sieraimeen ja sanottiin, että käy tinkaamassa ittelleen kylältä uudet okuläärit. Ja vaatteet päälle ensin jumalauta! Ja heti kun on kiikarit taas vireessä, niin takasin säilytykseen ja ihan hiljaa siellä. Ja pyytää pikkoloa nitomaan sen tägin lapaluihin, että saa iltapalaa. Itse pääteltiin Teukan kanssa, että paras lähteä moikkaamaan sitä Konsaa sinne Los Gigantesiin ja kysyä että mitä ny jumalauta. Matkalla sovittiin vielä käyvämme panolla jossain.
Koppasin matkaevääks lekan mezcalia ja hatullisen jäitä ja hypättiin taksin takapenkille. AJA PEETRO KON-SA-LE-SIL-LE, Teukka veti suomeks kuskille rikkinäisellä kielellä. Vitun kurkoo, ajattelin, kun ajuri syötti mitään sanomatta kaasua ja kurvas liikkeelle. Elokuvarenkailla tietysti. Teukka tunki posket täyteen jääpaloja, että olis edes vähän kieli turtunu ja kaato pussista toukkasuolaa ja perään meksikon ponua suuhunsa. Jumalauta kun aineet tavoitti avohaavan, niin äijä paukas taksin kattoon ja silmämunat pamahti kuopista. Järjetön huuto. Teukan elimistö vaihto automaatilla koko veren adrenaliiniks ja se näytti siltä, että mistä täältä menee bussi plutoon! Mä huusin, että tänne se saatanan kaktusviina enneku lähtee henki! Kaktusviina! Jumalauta! Molemmille pelkästä nimestä hurmoksellinen fläshpäkki ja vakava eteenotto torspoon. Kauhee panetus!
Katsottiin toisiamme ja molempien silmistä pysty lukeen Hesperiaa. Taksi kurvas parkkiin ja kuski käänty takapenkille ja hesus maria rodriikes! Se oli kuvankaunis nainen ja sillä oli pornoa punaa avonaisissa huulissa ja silmät teltoissa. Se veti saman tien yhdellä gasellilla takapenkille ja ilmassa jo kannut vapaaks ja pikkarit ikkunasta ja hametta korviin. Nännit oli naaraalla niin kovat, että tuli kauheita ruhjeita huuliin. Ei ollu ensimmäinen kerta kun vedettiin Teukan kanssa snagarievästä. Siis perinteinen iso taksari eli lihapiirakka kahdella makkaralla, kaikki mausteet paitsi maito.
Ajettiin siinä isoa kovaa melkonen tovi kolmistaan, vaikkei liikuttu mihinkään. Täys remontti. Välillä toinen paukutti vesikattoa ja toinen raudotti välipohjaa ja vaihto. Toinen naulaamaan räystäitä ja toinen keittiön kautta rassaamaan uunia. Kunnon talkoot, joissa kiima tiivistyi ikkunoihin isoiks pisaroiks ja penkkien nahkapäälliset hikoili samaa tavaraa. Lopulta saatiin kuski tokenemaan ja ruoriin ja päästiin Los Gigantesiin. Lähtiessä pöllittiin taksista peilissä roikkunu täyspakka wunderbaumeja tuliaisiksi yhdelle tutulle kusihousunörteille katu-uskottavuutta tuomaan. Sen nipun kun tunkee corollaansa, niin takuu on, että vuoteen ei auto haise kun vitulle.
Osan opetus kusihousunörteille:
Ei liikuttu matka, vaan ajetut kilometrit.