Kanadalaisille varsin murheellinen uutinen oli f1-sarjan muutenkin vanhimpiin (ellei peräti vanhin elossa ollut?
) kuljettajiin kuulunut Albert Pease Jr eli tuttavallisemmin vain Al Pease sillä isäukko-Al ei juuri moottoriurheilusta perustanut niin menehtyi pari päivää sitten 92-vuotiaana nykyisessä kodissaan Serviervillessä Tenneseessä. 93 vuotta olisi täyttänyt vielä tänä vuonna. Pease ei rahanpuutteen ja muutenkin lähinnä Kanadassa perustetun moottoriurheilun maineensa vuoksi päässyt muihin f1-kisoihin kuin Kanadaan.
Ja kun muut tallit eivät hänestä pitäneet ja ostoautot olivat yhtä ainoaa täysin ikäloppua ja ajokelvotonta Eaglea lukuunottamatta jo ostettu niin Peasen f1-kilpailuista tuli kaoottisia. Intoa riitti ja miehessä ei ollut mitään vikaa, mutta auto oli täysin ajokelvoton. Ja ikääkin oli hyvin runsaasti sillä Pease oli Kuninkaallisten Ilmavoimien sotaveteraani ja 46 vuotta vanha osallistuessaan ensimmäiseen f1-kisaansa.
Silti mies osallistui kolmeen Kanadassa ajettuun kisaan. Ensimmäisessä niistä vuonna 1967 Pease pääsi maaliin, mutta häntä ei hyväksytty tuloksiin ja jo silloin tuomaristo harkitsi hänen liputtamistaan pois radalta. Tosin ei Peasen kisa kovin hyvin sujunut muutenkaan kun auton moottori oli vaurioitunut. Ostoauton moottori oli tiettävästi Dan Gurneyn autossa Euroopan kisoissa ollut moottori ja se oli hyvin kulunut. Peasen oman kerronnan mukaan hänen autonsa akku hajosi Mosportin Mossin mutkassa ja ilman vara-akkua ja yhtä kaukana varikolta hän oikaisi sääntöjä ja pääsi lopulta autolleen vara-akku mukanaan ja kun se oli korjattu niin Pease jatkoi matkaansa. Ihme kyllä vaurioitunut moottori kesti vielä yhden kisamitan kokonaan maaliin saakka.
Sade radalla tasoitti tasoeroja, mutta Pease oli jäänyt muille jo liikaa. Lopulta Pease oli maalissa 42 kierrosta voittajaa jäljessä.
Vuoden 1968 kisaan Pease ei edes viitsinyt lähteä mukaan koska auto oli lupauksista yhtä pelottavan hidas kuin edelliselläkin kaudella yhtä pahan moottorivaurion kanssa ja lopulta John Maryonin samankaltaisella Eaglen ostoautolla tulos oli f1-historian tunnetuin. Kanadan Grand Prix 1969 jäi Peasen uran viimeiseksi f1-piireissä ymmärrettävissä syistä.
Auto oli hengenvaarallisen hidas ja lisäksi Pease syyllistyi myös ohitusyritysten estelyyn ja tönimiseen. Ihme kyllä tuomaristo ei olisi todennäköisesti koskaan liputtanut Peasea radalta ulos ilman osumistaan Jackie Stewartiin. Silloin Pease oli jäänyt Stewartista jo ties miten monta kierrostakin. Vasta silloin tuomariston musta lippu nousi ja f1:set oli hänen osaltaan ajettu. Ja silloinkin vasta Ken Tyrrellin käytännössä hyökättyä heidän kurkkuihinsa kiinni ja vedottua tähtikuljettaansa henkeen ja terveyteen.
Pease oli ja on edelleen tiettävästi ainoa kuljettaja jonka hylkäyksen syy oli kirjattu olleen uskomaton hitaus radalla. Lähimmäksi tätä erikoisuutta pääsi kauden 1981 Englannin Grand Prixissä Silverstonessa muuan yleinen herrasmies nimeltä Elio de Angelis. Tosin Elio ei varsinaisesti ollut mitenkään erikoise tai vaarallisen hidas tuomariston valituksista huolimatta, mutta hän syyllistyi lukuisia kertoja toisten kuljettajien estelyyn ja tönimiseen radalla.
Elion syyllisyys oli sikäli Peasea pahempi siten, että Eliolle näytettiin lukuisia kertoja sinisiä lippuja ja vielä silloisen säännöstön mukaan viimeisenä varoituksena 1-3 kertaa keltaista lippua ja kun lopulta perseily oli mennyt hänen osaltaan aivan liian pitkälle ja uhkasi koko tuomariston uskottavuutta niin vasta silloin heilahti hänellekin musta lippu.
Ja toisin kuin Pease joka vetäytyi vähin äänin pois kuninkuusluokasta Kanadan sarjojen pariin niin Elio oli saada perseilystään kilpailukieltoa ja Peasen tapaan jopa hänen ajajanlisenssinsä oli uhattuna sen klpailun perseilyn takia. Tilannetta muistaakseni vielä pahensi Peter Warrin suorittama tuomariston kovistelu tilanteesta. Elion hylkäyksen syyksi tuli sinisten ja keltaisten lippujen huomaattamatta jättäminen, yleinen estely ja tuomaristolle valittaminen. Ainoa seikka mikä lievensi tuomiota oli vain se, että Elio tuli varikolle heti saatuaan mustan lipun eikä jäänyt erään saksalaisen tapaan radalle ajelemaan. Elio ei onneksi koskaan sen jälkeen syyllistynyt vastaavan tason tekoon, mutta muutaman kerran kyllä hänen urallaan aina mietti sitä hänenkin ajotapaansa. Kun aina piti estellä.
Peasella oli f1-uransa jälkeen aikaa ajaa kanadalaista Formula A-luokkaa jossa hän peräti yhden kilpailun voittikin ja hän oli urallaan kerran myös kahdeksas silloisessa f1-sarjaan kuulumattomassa Kanadan Grand Prixin testikilpailussa. Ja kyllä hänellä uraa riitti jo vuodesta 1950 lähtien Kanadan eri rata-autoilun ja rallisarjan pareissa. Lopulta tuli ensin uran loppu ja sitten tulikin jo noutaja.
Hänen tyttärensä Vicky ainakin pyörii Kanadan autoliiton edustustehtävissä tai on ainakin pyörinyt niissä. Kehuja ainakin siltä suunnalta riitti Jacques Villeneuven ja Gilles Villeneuven ajoaikoina huolimatta siitä mitä Euroopassa tai Yhdysvalloissa hänestä ajateltiin. Eli siis Peasesta.
Kevyet mullat sillä vaikka autot olivat umpisurkeita ja poislukien hylkäyksestä tapahtunutta välikohtausta tuomareiden ja Ken Tyrrellin kanssa niin muuten Pease oli kyllä humoristi vertaansa vailla ja semmoinen kuljettajien isähahmo sillä Jack Brabham oli häntä vähän nuorempi.
Hieno mies on poissa.
